36 vuotias lapsettomuudesta kärsivä kuumeilija ilmottautuisi mukaan :wave:
2000 vuonna olin onnellisesti raskaana. Raskaus sujui mainiosti mutta synnytyd alkoi aivan liian aikaisin ja menetimme pienen Lauri poikamme.
2002 loppu puolella aloimme miettiä uutta raskautta. Ja tulinkin YK 4 raskaaksi. Olin niin onnellinen mutta raskautta varjosti pelko menettämisestä. Toukokuussa 2003 syntyi terve tyttömme.
2005 aloin haaveilla vauvasta ja lupa annettiinkin kesäkuussa kun lopetettiin ehkäisy. Raskautta ei kuulunut. Keskenmeno 12/05.
Lapsettomuusklinikalle hakeuduimme 02/2006. Tehtiin kaikenmaailman tutkimukset mitä olla voi. Miehellä oli kaikki hyvin, mutta minulla todettiin että ovuloin aika heikosti ja löytyi muutama kystakin.
04/06 aloitettiin Hormonihoito ja 08/06 tehtiin ensimäinnen IUI tuloksetta.
10/06 jatkettiin hormonihoitoa ja 01/07 tehtiin IVF, omat odotukset oli korkealla.
Raskaus ei alkanut. Keskeytettiin hoidot n. 4kk oman hyvivoinnin takia, hoidot oli minulle tosi rankkoja.
07/07 palattiin hoitoihin takaisin. Hormoni pistoshoidot ym.
11/07 keskenmeno rv 6+0.
Kokeiltiin 04/08 ICSI sekin tuloksetta. Aloin saada henkisiä ja fyysisiä oireita hormoneista jälleen. Joten piti lopettaa jälleen hoidot.
10/08 kokeiltiin IVM+IVF odotukset oli korkealla. Raskaus alkoi ja päättyikin nopeasti.
Hormonihoitoja jatkettiin ja kokeiltiin hetki iha luonnollisesti toki tiedettiin että mahdollisuudet on pienet.
06/09 kokeiltiin uudelleen IUI raskaus alkoi ja loppui aikaisessa vaiheessa.
Päätettiin pitää pidempi tauko.
04/10 palattiin klinikalle. Ja tulin raskaaksi kesällä tehdyssä IVM+IVF ja raskaus sujui normaalisti!!
Saimme pojan maaliskuusaa 2011.
Nyt 2013 jouluna päätettiin antaa lupa tulla vaikka tiedettiin ettei se ole helppoa.
Harkittiin pitkään olenko valmis rankkoihin hoitoihin jälleen.
klinikalle mentii toukokuussa 2014, tähän mennessä ollaan kokeiltu jälleen yhtä IVF tuloksetta. Ja nyt jouluna kokeillaan toistamiseen. Jos raskauksia ei ala 1v sisällä tästä luulen että lopetamme hoidot. Kaksi on jo siunattu ja heistä olen hyvin hyvin onnellinen.
Ya 12/13. Takana heikko ovulointi ja kystat munajohtimissa. Hormonihoito ja joulukuussa suunnitteilla IVF.
No johan tuli romaani.
Eveliina