Lapsettomuuden surusta voi selvitä ilman lastakin...

Heippa pitkästä aikaa! Mitäs meille urheille lapsettomille/lapsettomuudesta kärsiville kuuluu? Itselleni kuuluu sellaista, että onnistuin raskautumaan kortisonin avulla (auttaa kiinnittymisongelmaan kun itsellä ni vasta-aineet todettu), mutta 4+3 (eli tänään) alkoi vuoto niin reiluna, että ohi on. Kyllä se vaan on niin, etten VOI elää lapsihaaveen kautta, enkä SAA toivoa enää yhtään!

Mun elämästä viimeinen vuosi on mennyt aivan ihanasti, kun olen päästänyt irti pahimmasta epätoivosta ja alkanut taas elää. Lapsettomuutta on nyt reilut 4v takana, tarkalleen ottaen kai n5v. En jaksa laskea, eikä kiinnosta keskittyä näihin lapsettomuusjuttuihin yhtään. Mutta tänään tulleen tädin kunniaksi kirjoitin nyt tänne, koska ottihan se päähän, ja ottaa. Ei sitä voi kieltää.

Alkoholistilla on se hyvä, että kerran kun korkin laittaa kiinni, ei tarvitse koskaan enää palata. Lapsihaaveilija takertuu yhä uudelleen ja uudelleen tyhjään toivoon. Vain siksi, että toivoa on aina. AINA! Vaikka olisi molemmat munanjohtimet poistettu, niin silti niitä ihmeitä tapahtuu jne. Ehkä tämä oli huono vertaus, mutta älkää suuttuko. Itselläni on vielä niin ihanan kamala tilanne, että raskaudun luomusti ja voisi sanoa, että yhtenään. Mutta eipä ole lasta, eikä välttämättä koskaan tule olemaankaan. So that's it. On aika panostaa (edelleenkin) uraan ja ELÄMÄÄN!

Sitä paitsi... olen miettinyt, miten paljon ovia lapsettomuus voi avata. Voi mennä pitkin maailmoja ja vaikkapa tehdä jotain suurta... Lapsi/lapset on oikeasti vain yksi itsensä toteuttamisen muoto. Vanhana sitten kiikkustuolissa istutaan ja valitetaan, kuinka se oma lapsi ei kerkeä käydä tarpeeksi. Oikeasti oma sosiaalinen verkosto voi koostua niin paljon muustakin, kuin verisuvusta.

Ideoita, kommentteja, tsemppaamista meille urheille lapsettomille vastaanotetaan!

Aurinkoa päiviinne!!! T.Saigon

 

"Lapsihaaveilija takertuu yhä uudelleen ja uudelleen tyhjään toivoon. Vain siksi, että toivoa on aina. AINA! Vaikka olisi molemmat munanjohtimet poistettu, niin silti niitä ihmeitä tapahtuu jne. Ehkä tämä oli huono vertaus, mutta älkää suuttuko. "
-

Lapsettomuutta on monenlaista, monesta syystä johtuvaa.
Osalla ne syyt on sellaisia, ettei ole toivoakaan lapsista, ei pisaraakaan.
Joillain ei ole edes mahdollisuutta yrittää raskautta, eivätkä saa/voi adoptoida.
Siltihän osa saattaa toivoa...kai se toivo pitää hengissä ja järjissä...

 

Moikka!

Olipa hyvä ketju, tuli luettua hartaasti ja ajatuksen kanssa alusta loppuun Täällä 27-vuotias ex-yrittäjä ja ex-vauvakuumeinen =) Yritys alkoi 2,5 vuotta sitten, kemiallisia on vilkkunut testeissä. Tutkimuksia tai hoitoja ei ole ollut mukana. Päätimme miehen kanssa jo alkuvaiheessa että jos ei luomuna tule, niin sitten ei lainkaan. Ja tämän ajatuksen kanssa olemme opetelleet elämään. Nyt voi sanoa että elämä alkaa voittaa ja osaamme jo nauttia vapaudesta, siitä että saamme edelleen mennä ja tulla miten kuten huvittaa ja syödä ravintolassa häiriintymättä Koiraan saa purkaa hoivaviettiä ja työtkin on molemmilla muksujen parissa. Mikäs tässä elellessä Ainut ongelma on vaan se, että tuleeko tulevaan taloomme yksi "varahuone" luomuihmettä varten

Lapsettomuuden positiiviset puolet täytyy osata kaivaa esille, vaikka ne monesti onkin niin tosi syvässä.. Samoin tämä on jatkuvaa taistelua negatiivisuuden peikkoa vastaan. Pitää koko ajan tietoisesti vastustaa synkistymistä. Olen minäkin sellaiset joet kahlannut läpi että meinasi jo jossain vaiheessa järki lähteä päästä. Onneksi pääsin "kuiville".

Tsemppiä kaikille! Pitäkää hyvä huoli itsestänne ja parisuhteistanne! :heart:

 

Vihreäomena, kiitos kommentistasi. Olet oikeassa, ettei kaikilla ole mahdollisuuksia edes haaveilla mistään ihmeestä. Koitinkin oikeastaan kai sanoa, että turha haaveilu voi joskus olla raastavaa ja jopa tuhoavaa. Ei se toivo, joka aina romahtaa, tuo itselleni ainakaan jaksamista tai "edes jotain toivoa elämään". Olen täysin hyvinvoiva ilman lastakin, mutta turha toivo on ainakin itselleni tuonut epätoivoa, niin monta itkua ja surua vuosien varrella, etten enää halua antaa sille kovin suurta roolia.

Monesti olen miettinyt, että jos lasta ei koskaan siunaantuisi, niin olisin tuhat kertaa mieluummin saanut kuulla sen tuomion AJOISSA, ja jatkanut elämääni ilman turhaa toivoa ja haavetta. No, tähän onneksi havahduin jo aikaa sitten ja halusin jakaa ajatukseni siitä myös muiden kanssa.

Raitakissa nostan hattua! Mutta saanko udella, miksi olette noin ehdottomia tutkimusten suhteen? Itselläni on myös toistuvia kemiallisia raskauksia, ja tutkimuksia teetetty paljon. Jos haluat kuulla lisää, meilaa : aurinkoenergia(at)luukku.com

--------------------------------------------------------------------------


Lapsettomuus on aina kriisi, ja kriisillä on omat vaiheensa. Olen itse aika pitkälle jo selviytynyt kriisistäni, mutta viimeinen osio on vielä läpikäymättä, se että totean (ja hyväksyn), etten koskaan tule saamaan lapsia. En tietenkään pysty läpikäymään sitä, ennen kuin kaikki on kokeiltu... Vaikka olen lapsettomuuden suhteen aika fine, niin tietyllä tapaa se kuitenkin aina kulkee mukana ja udistuu oman elämän uudistumisen myötä. Lapsettomuus on erilaista eri ikäisenä, eri elämäntilanteissa. Aloin kärsimään lapsettomuudesta sen verran nuorena, ettei kukaan vielä kysellyt mitään. Nyt on tuttavat tehneet lapsia ja tilanne taas aivan uusi.

Jos katsoisi elämääni lapsiasian kautta, niin kaipa se näyttäisi polkevan paikoillaan. Mutta näin ei onneksi ole, elämäni on uudistunut ja kehittynyt monella tapaa ja olen nyt paljon eheämpi ihminen, kuin joskus aikoinaan. Myöskin parempi vanhempi olisin, mutta löydän kyllä resursseilleni käyttöä muualtakin.

Aurinkoa ja rauhaa kaikillle! T. Saigon

 

Heippa kaikille! Kiitos Saigonille tämän ketjun perustamisesta sekä kaikille teille siitä, että olette avanneet ajatuksianne. Sain tästä nykyiseen elämäntilanteeseeni enemmän apua kuin mistään tai keneltäkään pitkään aikaan

Omasta taustastani muutamalla sanasella; olen elänyt lapsettomuutta oikeastaan kahdessa eri periodissa. Ex-mieheni kanssa ollessani mulla oli pahoja hormonihäiriöitä, jonka vuoksi lasta ei saatu ja ei oltu valmiita etenemään kovin järeisiin hoitoihin saakka. Sittemmin mun oma tilanteeni on normalisoitunut, mutta nykyisen miehen kanssa päätettiin mennä suoraan hoitoihin heti kun päätettiin yrittää yhteistä lasta, koska myös miehellä vähän lapsettomuustaustaa aiemmasta suhteestaan (pari lasta kuitenkin on). Meille on tehty 3 inssiä joista tuloksena yksi kemiallinen ja yksi alkuraskauden keskenmeno tammikuussa, ja nyt yksi ivf jonka tulosta vielä odotellaan, mutta mulla on NIIIIN ei-raskaanaoleva olo, että toiveet tämän kerran onnistumisesta on jo haudattu.

Meillä on vielä aika lyhyt yrityshistoria (11/2011 alkaen) ja kummassakaan ei ole todettu mitään selkeää vikaa. On siis hyvin mahdollista, että lapsi vielä tulee - näin sen ainakin toistaiseksi koen. Kuitenkin olin alkuvuodesta ja oikeastaan näihin päiviin saakka aika jumissa näiden asioiden kanssa, mutta ivf:n tulosta jännäillessäni aloin tajuta, että mun elämä on tällä hetkellä ihan liian kapeutunut tämän teeman ympärille. Totesin, että päästäkseni eteenpäin elämässäni sekä saadakseni tästä lapsen yrittämisestä turhaa painetta pois, mun on pakko alkaa prosessoida myös skenaariota kokonaan lapsettomana elämisestä. Siis tavallaan tultava myös sen vaihtoehdon kanssa sinuiksi, jottei tämä yrittäminen muuta mua ihmisenä huonoon suuntaan ja peitä elämässä kaikkea muuta, mikä siinä on hyvää.

Olen takuulla etuoikeutettu esim. siinä, että mulla on ihana parisuhde sekä työ, joka on antanut mulle osaamista ja rohkeutta lähteä urallani jatkossa vaikka milllaiseen suuntaan. Silti mulla on vielä suuri käsitteleminen esim. siinä, millainen on työn rooli mun elämässäni, jos lasta ei tule. En halua silloinkaan ryhtyä täysipäiväiseksi uraohjukseksi, vaan haluan sitten vaalia "perhearvoja" ihan vaan parisuhteeni ja mieheni lasten kautta. Tämä ketju kuitenkin antoi mulle suuren kimmokkeen ryhtyä työstämään näitä juttuja ihan tosissani, ja nyt olen pitkästä aikaa innostunut ja näen tulevaisuuteni valoisana JOKA TAPAUKSESSA, tulipa lasta tai ei

Sorry tämä epäselvä vuodatus, innoissani en jaksanut muotoilla tekstiä kovin fiksuksi Tulen varmasti roikkumaan tässä ketjussa ja kirjoittelemaan lisää. Meinasin jo jopa ehdottaa suljetun ryhmän perustamista, en tiedä olisiko siellä helpompi avata ajatuksiaan, mutta ilmeisesti te muut olette kokeneet täysin julkisenkin kirjoittelemisen täällä ihan luontevaksi?

 

Moi Scarleth! Kuten huomaat tämä pino on aika hiljainen. Olenkin aina positiivisesti yllättynyt, kun aina joku silti vielä on kirjoittanut. Suljettu ryhmä olisi muuten hyvä, mutta omalta osaltani tämä riittää, koska en halua keskittyä asiaan niin paljoa, että kirjoittelisin enemmän... Aina kun olen kirjoittanut tänne, huomaan ajattelevani enemmän lapsettomuutta, kun taas normaalisti sitä harvoin enää ajattelen. (Wau!!! Ennen asia oli mielessä 24/7)

Ja toisaalta avoin ketju on siitä hyvä, että moni löytää tämän ja saa ehkä vähän erilaista toivoa, kuin toisista pinoista. On tämä varmasti herättänyt ajatuksia myös monissa, jotka eivät ole kommentoineet.

Sulla on scarleth oikein hyviä ajatuksia. Mulla on kuitenkin tunne, että saisit lapsen, ehkä kaksikin... Mutta mistä sitä tietää ja olet oikeassa, että kannattaa varautua myös pahimpaan. Mikä teidän tilanne on, onko luomuraskaus mahdollinen ollenkaan?

-----------------------------------------------------------------------------

Nyt mulle tuli mieleen ajatusleikki, joka motivoi hyväksymään lapsettomuutta: Ajatellaanpa jos lasta ei tule: miten paljon jääkään ihanaa vapaa-aikaa! (sitä johon olen tottunut ja joka tuntuisi tuskaisalta menettää) Ehdin kuntoilla haluamieni lajien parissa niin usein kun tahdon. Ei lapsenvahtiongelmia. Ei raskauskiloja, -arpia, pahoinvointeja, rintojen venymistä jne. Liikunnan ja itsestäni huolehtimisen päälle ehdin vielä laiskotellakin. Kukaan ei huuda pyyhkimään, kun katson vaikkapa suosikkisarjaani ja juuri on meneillään jännittävä kohtaus. Kukaan ei kitise 5 minuutin välein tai pura minuun uhmaa. En nukuta ketään tuntikausia per viikko. Kukaan ei lyö minua kaiken sen rakkauteni ja kärsivällisyyteni loputtoman ammentamisen jälkeen, kun "äiti on tyhmä". Kukaan ei heittäydy kaupan lattialle ja ala kirkua, ei ainakaan minun lapseni. Ei tarvitse työn lisäksi herätä tekemään aamupalaa (miksi muutenkin nainen yleensä aina on se joka uhrautuu?) , viedä tarhaan, hakea tarhasta, tehdä ruokaa (itselle ja miehelle tekee jonkun ihanan salaatin 3 minuutissa). Lisäksi lapsi/lapset maksaa aika paljon, joten kaiken sen rahan voin säästää omaan tai meidän yhteiseen hemmottelurahastoon. Kyllä lapsiperheet haaveilee vieressä, kun ostetaan uutta autoa ja matkustellaan...

Mieheni on maailman onnekkain, koska hän saa jakamattoman huomioni ja palvontani. Minä ja lapsi emme ole yksikkö, josta mies tuntee olonsa ulkopuoliseksi. Hän myös palvoo minua ja huomioi romanttisin yllätyksin. Taas: ei lastenhoito-ongelmaa. Elämme ex tempore ja nautiskelemme, tuemme toistemme uria ja miksen jäisi välillä kotirouvaksi/yrittäjäksi/ vuorotteluvapaalle? Lapsen kanssahan olisin kotona n. 3vuotta/lapsi ja nyt en menetä sitä aikaa töistä, mutta voin myös "lomailla" jos haluan. Seksiin on aikaa, eikä ahdista harrastaa, kun kroppa ja alapää on entisellään, tai jopa parempi... Mies ei vilkuilekaan vieraisiin, kun seksi pysyy suhteessa (No tätä ei voi taata, mutta parempi todennäköisyys kuin jos olisi selibaatissa). Yhdessäolo ei ole lastenhoitoa ja kotitöitä, vaan laatuaikaa. Myös parisuhde pysyy kunnossa, kun ei ole aina väsynyt ja äkäinen. Oikeastaan lapsettomuudesta johtuvan säästön vuoksi voinkin hankkia siivoojan, niin vähenee kinastelu kotitöistäkin (jota meillä tosin ei ole, mutta yleisesti).

Kun en laita voimavarojani kasvatukseen ja yövalvomisiin, voin toteuttaa itseäni, luovuuttani. Lukea ja kehittää itseäni, opiskella vaikka taiteita ja kieliä ja ylläpitää loistavia ihmissuhteitani. Vaalia terveyttä ja ulkonäköä. Kaikkea sellaista, joka vaatii aikaa. Ja mitä äideillä on yleensä hyvin vähän - juurikin omaa aikaa.

Toki haluan kovasti lapsen ja koen menettäväni enemmän, kuin nämä luettelemani edut, mikäli lasta ei koskaan tule. Mutta koska olen vuosia hakannut päätä seinään, niin saanhan nyt nähdä asian valoisamman puolen, saanhan? Eli ettei kukaan loukkaannu. Voin rehellisesti sanoa, että NAUTIN tämän luettelon kirjoittamisesta!

Suuri osa meistä lapsettomuudesta kärsivistä saa lopulta sen lapsen, mutta aina jää osa, joka ei lasta saa. Tuntuu, että tämä osa vain haihtuu jonnekin... Siitä ei niin paljon puhuta kuitenkaan. On kuitenkin hyvä tietää, että emme ole yksin. :hug:

Hyvää huhtikuuta kaikille!

 

Hei,
Anteeksi en muistanutkaan tätä ketjua, mutta täällä on aivan mahtavia ajatuksia. Todella voimaannuttavia. Kiitos kaikille! :flower: En nyt itse jaksa kirjoittaa, oma mieleni on liian kipeä juuri epäonnistuneen hoidon jälkeen.

Oma ajatukseni alkaa menemään siihen suuntaan, että jos elämä ei meille lapsia suo, on minulle varattu jotain tärkeämpää. On todella tärkeää pitää huolta myös eläimistä ja meillä onkin kissoja, kanoja ja kukko. Lisää on tulossa varmaan jo ensi kesänä. Eläimiin saan purkaan hoitamisen tarpeen ja energian. Eläimet näyttävät myös tunteensa ja ovat meidän perheenjäseniä. No kanat nyt asuu tallissa ja ovat vähän arempia, mutta kyllä niitäkin silitellään.

En ehkä vielä voi hyväksyä lopullista lapsettomuutta, mutta tätä ketjua tulen vielä lukemaan monta kertaa, ajatuksen kanssa.

 

Hei Solakka silakka (onpa muuten hassu nimimerkki!), mukava kuulla, että ketju on ollut voimaannuttava. Niin minustakin.

Sanoit tärkeän asian: eläimiin voi tosiaankin purkaa hoivaviettiä (ja toki siihen ikiomaan "gorillaan" myös). Itse haaveilen välillä monistakin eri eläimistä, mutten vielä pysty sellaisia hankkimaan. Ja toisaalta olenpahan nyt täysin vapaa ja se on ihan mukavaa. Lapsihan rajoittaa niin paljon, ettei eläin ole paljoakaan siihen verrattuna sitten, jos sellaisen joskus hankkisin.

Lisää loistavia kommentteja vastaanotetaan!

 

Saigon, olipa hyvä lista! Itse en ole vielä pystynyt hyväksymään ajatusta että jäisin lopullisesti lapsettomaksi, vaan ainakin nyt aiomme mieheni kanssa adoptoida jos emme biologista lasta onnistu saamaan. Nyt lähinnä yritän opetella elämään hoidoista huolimatta, sen sijaan että jatkuvasti odotan ja odotan ja odotan raskaaksituloa ja jätän asioita tekemättä "varmuuden vuoksi" sitä odottaessani. Aloitin vuosi sitten erään extreme-lajin jota ei voi harrastaa raskaana ollessaan, ja olen saanut siitä suunnattomasti nautintoa. Nautintoa, jota vaille olisin jäänyt jos olisin vain odottanut olevani "ehkä kohta raskaana".

 

Itse hoidoissa käyvänä olen myös ajatellut jos lapsia ei tulekkaan (ja aika vahvati se sille alkaa vaikuttaa). Olemme ylimääräisen rahan törsännyt ns. hömppä harrastuksiin ja ulkomaan matkoihin. Jännää on ollut huomata että lapsia omaavat ihmiset on olleet katkeria tästä. "Hyvähän teidän on kun ei ole lapsia...". Minusta on naurettavaa olla katkera jostain sellaisesta joka meille henkireikä lapsettomuuden rinnalla. Me teemme kaikkea sitä mitä emme välttämättä pystyisi tekemään kun jos olisi lapsia. Ja se että jos meillä on kallit ja hömpät harrastukset ei pitäisi liikuttaa lapsen omaavia ihmisiä, koska me hoidamme raha-asiamme itse ja teemme sitä mikä meille tuo terveellisesti hyvän mielen. Siis joskus tuntuu ettei ihmiset todellakaan osaa katsoa kolinkon toiselle puolen. Mutta tiedän miten vaikeaa on osata katsoa positiivisia asioita kun oma tilanne tuntuu toivottomalta.

 

Rödluvan, mainitsit tuon adoption. Meillä ikä ja naimisissa olo täyttyy, mutta muutama muu iso asia ei. Urani laatu ei täytä kriteerejä, olen yrittäjä ja tulot vaihtelee... emmekä asu Suomessa. Asia on niin, että adoptiota ei sitäkään kaikki halukkaat saa, mikä on kyllä kovin surullista. Pidän silti mahdollisena adoptiota kenties joskus vuosien kuluttua, kun ajatus ehtii rauhassa kypsyä ja tilanteet muuttua. Olen oikeastaan ajatellut itse jonkin verrankin tuota adoptiota viimeaikoina, ajatellut, että jos yhden biologisen lapsen saisi, voitaisiin adoptoida toinen...

Ihanaa, että nautit lajista, etkä elä raskaanaolevan elämää!

Simpli, joskus tosiaan sitä kaihoaa mitä itsellä ei ole näkemättä mitä itse sentään on saanut, esim LAPSET!!! Me lapsettomatkaan emme aina näe sitä mitä meillä on, eli omaa aikaa, vapautta jne. Näemme vain puutteemme. Mutta kuten tässä ketjussa on huomattu, sen ei tarvitse olla niin, eikä monien kohdalla olekaan.

Kun ymmärrän, miten psyykeeni ja aivoni käyttäytyvät, muodostuu mahdottomaksi enää palata vanhaan, siihen samaan ahdistukseen. Kuin koulutehtävänä muistelen hyviä asioita ja tadaa: mieleni muuttuu hyväksi. Tietenkin jokainen km on hirveä paikka, siis ihan hirveä, lähes maailmanloppu, mutta pääsen siitä kuitenkin aika nopeasti yli. (toki nopeus on aina suhteellista...)

Monilla lapsettomuudesta kärsivillä on ihan hirveä suru ja taakka kannettavana, eikä paljonkaan olkapäitä. Omaa miestä ei halua välttämättä päivästä toiseen käyttää terapeuttina, kun asia alkaa toistaa itseään jo liian monetta kuukautta/vuotta. Sitä haluaa, että voidaan olla kuitenkin vielä nainen ja mies eikä pelkkä potilas ja kuuntelija, joka suree itsekin, omalla tavallaan. Siksi pitäisi olla tukiryhmiä, joissa on eri vaiheissa olevia lapsettomia, myös niitä "selviytyjiä", jotka rohkaisee ja kertoo että kyllä se elämä jatkuu ilman lastakin... Ryhmässä ymmärrettäisiin lapsettomuuden hirveys ja annettaisiin täysi vapaus ja arvo suurille tunteille, mutta samalla todettaisiin että hei, maailma ei lopu tähän ja jaettaisiin tsemppiä ja kannustusta. Puhuttaisiin kaikesta muusta elämänsisällöstä kuin lapsista, ja kaikesta sellaisestakin, minkä lapsettomuus mahdollistaa. Tämä on nyt vain hypoteettista pohdintaa ja ehkä tällaisia ryhmiä onkin, mistä sen tietää...