\
Alkuperäinen kirjoittaja 04.04.2007 klo 23:42 cee kirjoitti:
minkälaisia kokemuksia teillä on kun olette aloittaneet uuden suhteen? siis miten uusi mies on reagoinut lapseen ja onko ollut ongelmia? itselläni 2v poika ja mies on sanonut ettei haittaa yhtään,mutta itse jotenkin epäilen että tajuaakohan nyt ihan oikeesti kuinka suuresta asiasta on kyse. ollaan vasta vähän aikaa tapailtu ja mies jo haluaisi aloittaa seurustelun ,mutta itse hannailen vastaan kun en halua saada nokilleni ja tosiaan vaivaa tuo kuinka lapsi oikeasti vaikuttaa. positiivisia kokemuksia siis kaipailen mutta tietenkin muitakin kantoja.
Tämä minun kokemus ei kovin positiivinen ole, mutta kerron kuitenkin. Tarinasta tulee ikävä kyllä pitkä, koeta jaksaa lukea. B)
Tapasin siis lapsettoman miehen ja omilla lapsillani oli ikää jotakin 7-8 (tyttö) ja 5-6 v (poika) nuorenmpi ei vielä ollut kuitenkaan esikoulussa.
Miehen oli heti alkuun helpompi suhtautua poikaan luontevammin, ehkä ikä, sukupuoli ja lapsen ns. helpompi luonne sekä oma suhtautuminen, eli poika tykkäsi ajatuksesta että mies (isähahmo) tulee taloon. Tyttö taas oli jo vanhempi, erilainen perusluonne eikä hän kaivannut mitään mieshahmoja kait kotiin, mutta kumpikin lapsi kuitenkin hyväksyi miehen varauksettomasti.
Muutama kömmähdys ja typerä lipsahdus mieheltä tuli ihan seurustelun alkuaikoina kohdistuen lapsiin, minun hälytyskelloni kilahti ja lujaa, mutta vaiensin ne saman tien, selitin: sillä ei ole itsellään lapsia, se ei tiedä miten toimia lasten kanssa.
Kun suhde jatkui, ja asuttiin yhdessä jo,. mies otti "minun tavat" omikseen, eli hän ei luonut omaa toimintatapaa olla ja kommunikoida lasten kanssa, vaan kopioi minua. Erona oli vaan se, ettei mies osoittanut sitä hyvää lapsille ollenkaan, ei kannustusta, syliä, hyväksyntää, enemmänkin komentolinajalla siis, minunlaisin suorin ja tempramenttisin tavoin.
Ristiriita oli siinä, että mies oli kaveripiirissän rento ja lapsirakas kaveri. Piti sylissä kaverin lapsia, ei minun. Samaa ikää kuitenkin, ala-aste-koululaisia jo.
Kun elämää oli eletty useampi vuosi eteenpäin, lapset alkoivat kokea miehen kommentit haukkumisena ja moittimisena. Esim, läskyjen kuulustelussa. Poika itki: se hakkui mut tyhmäksi. Kävin kysymässä. Mies väitti sanoneensa vain, että lue uudelleen.
Mies olisi siis saanut luoda lapsiin juuri sellaisen suhteen kun itse haluaa, hänellä oli kaikki mahdollisuudet. Hän jättäytyi kuitenkin etäiseksi.
Minä tein sen virheen, että annoin miehen ja parisuhteen tulla minun ja lasteni väliin. Olin niin onnellinen parisuhteesta ja hyvästä miehestä yms. etten tajunnut, että lapset ovat kuitenkin ykkösenä, vaan mies ja parisuhde ohitti lapset. Ydinperheeseen verrattava tasa-arvoinen l"apset mukaan" -suhde se kun ei ollut. Esim. aiemmin lapset olivat saaneet olla minun vuoteessa ja tulla vkl-aamulla minun viereen köllöttelemään, meillä oli läheinen suhde muutenkin.,
Miehen myötä kaikki jäi, hän ei tykännyt että lapset on hänen sängyssään tai tulee väliin tai minun viereen..
Tyttären tullessa varhaisteini-ikään hän alkoi inhota tytärtäni entistä enemmän.
Siinä vaiheessa alkoi liittokin olla jo loppusuorallaan ja tyttö purki huonoa ilmapiiria järkuttävän kamalalla käytökselle ja riitelyllä, mies purki omaa oloaan haukkumalla lasta. Esim. kerran aamulla ennen töihin lähtöä meillä oli riita ja minä menin ovet paukkuen ulos. Palasin takaisin kuitenkin hakemaan auton avaimet( myöhästyin bussista) ja yllätin miehen karjumassa tyttären huoneen ovella teini-ikäiselle: "OLETKO NYT TYYTYVÄINEN???!!!" ja tytär nosti unista päätään (oli siis nukkumassa vielä!) : "mitä?"
Tytär ei minun mielestäni liittynyt meidän parisuhdekriiseihin ollenkaan, miehen mielestä kaikki vika oli tyttäressä.
Syykin aukeni minulle sitten: mies koki jotenkin ahdistavana tyttären orastavan naiseuden. Väitti parisuhdeterapiassa, että tytär alkaisi jossain vaiheessa syyttää häntä insestistä.
Eli hän näki tyttäreni näin pimahtaneena. Minä olin jo niin lukossa ja ahdistunut, että vaikka tiesin väitteen aivan hulluksi, en jaksanut alkaa puolustaa enkä inttää asiasta, kohautin olkapäitäni. Mies siis koki itse itselleen nuoren neidon orastavan naiseuden uhkaksi, itse itselleen. Tytär ei nähnyt vanhaa äijää , isähahmoa, seksuaaliesti mitenkään, lapsihan hän tuolloin vielä oli alle ripari-iän....
Eli meillä se ei hyvää tiennyt, pieleen meni ja pahasti, kun lapsettoman (joka ei halunnut, eikä edes kyennyt saamaan lapsia- tosin hänellä ei ollut ollut ikinä rohkeutta mennä tutkimuksiin asian suhteen, mutta eli vahvasti tässä oletuksessa) kanssa yritin perhettä leikkiä...
Niistä pienistä hälytyskelloista olisi pitänyt havahtua.
Ei ne puheet, vaan ne teot (osin puheetkin kyllä), kertoivat enemmän kuin mitään vakuuttelut.
:flower: