Lapseton lapsettomuushoidoissa

MOI :)

Olen lueskellut ja osallistunut muutamaan keskusteluun, mutta koen oman suruni eri tavalla. En halua missään nimessä vähätellä niitä, joilla on jo lapsia ja käyvät läpi näitä raskaita hoitoja, mutta entä me, joilla ei ole lapsia ollenkaan. Joku ei hoidoista huolimatta koe koskaan äidiksi tulemista. Tämä on uskomaton raskas tie... Pelko siitä, että jäät kokonaan lapsettomaksi tuntuu käsittämättömän pahalta.

Olen itse lapseton. Hoitoja on nyt käyty läpi muutama vuosi. Ensin yritettiin omilla munasoluilla, joista ei päästy edes keräysvaiheeseen. Kaksi hoitokertaa nyt takana lahjoitetuilla munasoluilla, joista ensimmäinen stimulaatio päättyi siihen, ettei lahjoittajallakaan tullut munasoluja. Toiselta lahjoittajalta saatiin yksi alkio, joka ei edes yrittänyt kiinnittyä.
Tässä kohtaa päätimme vaihtaa klinikkaa ja nyt olemme jonossa seuraavaan hoitoon, joka ilmeisesti keväällä.

Olisi kiva kuulla muiden ajatuksia miltä tuntuu olla lapseton lapsettomuushoidoissa?
 
Viimeksi muokattu:
Moi. Kyllä, todellakin on mahdotonta käsittää näin täysin lapsettoman näkökulmasta sitä asiaa.. varmastihan se on omanlainen tuskansa sekin, mutta että häh... tokihan monet muistaa kyllä sanoa (ja siis varmasti kakki ovat) kunka kiitollisia ovat jo olevasta/olevista lapsista.. mutta että etenkin jos jo ensimmäisen saanti on kestänyt ja hoitojen tulos, niin unohtuuko se oikeasti millainen se tunne oli sitä ennen, vai onko se sitten muka tosiaan yhtä raastavaa jos ei sisarusta tulekkaa.. Ja eniten ihmetyttää kun saattaa olla lapsi vielä hyvinkin nuori, sanotaan alla 2 vuotta ja palataan hoitoihin ja on aivan katastroofi jos ei heti tulekkaan sisarusta ja pelätään että tulee iso ikäero!!!! TÄH.. itse ei voi uskoa että jos yhden saisin niin olisin niiiiin ikionnellinen, että tuntuu näinköhän toista edes lähtesi kauheasti yrittämään, toki saisi tulla ja jos alkioita jäisi niin varmaan jossain vaiheessa ne tulisi siirrettyä, mutta että aloittaisinko uuden hoidon, niin nyt tuntuu että tuskin. Eihän sitä tosiian voi tietää mutta..
Meillä siis takana 3 ivf/icsi hoitoa ulkisella joista 13 siirtoa tulos yksi kemiallinen jossa siinäkin vuoto alkoi ennen testipäivää, varmistin vaan negaa, niin olikin kaksi viivaa. Vahvistui vuodosta huolimatta pari päivää ja sit haaleni pois.. Mitään syytä ei ole löytynyt, kaikki näyttää aina hyvältä, alkioita tulee, limakalvo hyvä jne.. Ainut että pitkää viljelyä ei ole koskaan tehty, kerran 2 alkiota koitettiin jatkoviljellä mutta eivät selvinneet.. Nyt yksityisellä stimulaatio menossa, ke näkyi ekassa ultrassa että olis 9 mollukkaa.. Nyt on tarkoitus tehdä pitkäviljely, pelottaa ettei yksikään kehity blastoksi asti.. :(
Jäätävä on tosiaan se pelko täysin lapsettomaksi jäämisestä. Joskus hyvinkin syvällä ajatuksen kanssa käynyt.. nykyisin ehkä alkanut jo vähän asiaa hyväksymään hetkittäin, uskoa onnistumiseen ei nimittäin juurikaaan ole, mutta luovuttaakkaan ei osaa, kun on se ainut asia mitä on elämältään tiennyt haluavan on ne lapset/perhe..
 
Moi Domi :)

Oletteko valmiit kokeilemaan luovutetuilla munasoluilla? Minulle lääkäri painotti, että lähes aina syy munasoluissa tai siittiöissä, ei kohdussa. Lisäksi hän totesi, että jos alkio ei selviä viljelyssä viidenteen tai kuudenteen päivään, tuskin olisi kohdussakaan selvinnyt. Siksi vaihdoimme klinikkaa, koska siellä viljellään kaikki alkiot blastokystiksi. Niin täydellistä pitää kaiken olla, että raskaus oikeasti alkaa. Huoh*

Olen itse joutunut käymään läpi surun, etten saa omaa biologista lasta. Sen kanssa olen nyt sinut ja toive pienokaisesta elää luovutetuilla munasoluilla. Joka sekään ei ole näköjään itsestään selvää. Taistelua käydään nytkin, kun hoidot ei onnistu...
Minulle riittäisi myös se yksi ainokainen lapsi. Mitään muuta en toivo. Pelko lapsettomuudesta on läsnä koko ajan. Ikääkin alkaa jo olla. Onneksi luovutetuilla munasoluilla tehdyissä hoidoissa iällä ei ole merkitystä.
 
En oikeastaan ole ajatellut lahjasoluja (tällä hetkellä ainakin tuntuu ettei ois minun juttu).. lääkärikin aina ihmettelee miksi en raskaudu kun kaikki näyttää niin hyvältä.. joo ei tippaakaan lohduta.. Luulisi ettei ne sitten niin hyvällä prosentilla hedelmöittyisi jos olisi jotai vikaa, vaan eihän noista tiiä.. :( Kunnallisen lääkärikin vaan sanioi että toivotaan että labran vaihto on nyt se ratkaiseva, että joskus voi olla siitäkin kiinni.. Spermalle meillä nyt tehtii kesällä se fakmentaatio tutkimus ja ei siinäkään mitään löytyny..
 
Niin.. nämä on niitä asioita, joita ei oikeasti voi käsittää millään tavalla jos ei löydy mitään järkevää selitystä.
Tuntuu, että tuuripeliäkin kaikki.

Itse olen saanut täältä palstalta korvaamatosta tukea ja uskoa siihen, että ehkä joskus sitä onnistaa itseäkin. Itse tahkoaisin näitä hoitoja varmaan onnistumiseen asti, mutta valitettavasti ei talous tule kestämään näitä hoitoja loputtomiin..
 
Joo sanos muuta, kyllä tää yksityisen lasku tulee olemaan melko kolaus.. meillä matkaa nyt polille vielä noin 250km, minä olen yrittäjä joten pakko ollut laittaa tässä kaks viikkoa lomaksi, kun ei voi tarkkaan tietää minä päivinä pitää olla reissun päällä.. joten oman pikku lisän tuo sit se ansion menetys.. enpä siis kesällä juuri lomaa pitänytkään.. käytiin siis kyllä elokuun lopussa viikon reissu auringossa. Eihän sillä ole mitään väliä jos tulos on toivottu, mutta tosiaan kun on se 13 siirtoa takana, ei jotenkin jaksa uskoa.. Nyt on vielä toki säästöjä jotaka olen joskus saanut kerättyä hulluna töitä (kahta työtä) tekemällä, sillä ajatuksella että sit kun meillä on lapsia, niin voin sitten olla kotona pidempään, joo, kuinka ironista.. Toki hieman epäilen että onko sit vielä siinä syy etten raskaudu kun sillon ajanut kehon niin loppuun.. mutta eihän tuo ole tuntunut kolmeen vuoteen palautuvan, tiedän että voi ottaa paljon aikaa, mutta luulis kolme vuotta riittävän.
Ihmismieli on jännä, kun huomaan aavistuksen jännittävän tulevaa punktiota, kun viimeksi tuli repeämä munasarjaan jonka seurauksena olin kolme päivää osastolla, tehtiin laparoskopia jne. Kaksi ekaa punktiota mennyt hyvinkin helposti. Jännä vaikka tietää että tuo on todella harvinainen juttu, joten lähes mahdotonta varmaan et kahdesti kohdalle sattuisi, niin jotenkin kuitenkin on "takaraivossa"
Onko lahjasoluihin aina pitkä jonotusaika?
Minusta tuntuu että välillä, vaikka aina eritavalla ottaakin hoidoissa olevien raskautumisen ja se on tosiaan jopa ihanaa että toiset näillä onnistuu.. niin samalla se vaan ruokkii omaa pessimismiä, kun niin usein se onnistuminen tulee heti ekasta siirrosta, tai ainakin ekan hoidon aikana.. vaikka tokihan joukkoon onneksi mahtuu pitkään jauhaneitakin onnistujia, mutta huomattavasti harvemmin. Jos nyt saadaan se blasto kyytiin saakka, olen sit varmaan jossain positiivisuuden eforiassa että tää on nyt se.. joten sit tullaan rajusti alas jos ei onnistu..
 
hei neppari7 ja domi! Tuunpa mukaan tähän keskusteluun. Minäkin olen lapseton lapsettomuushoidoissa ja miehen kanssa ollaan toivottu lasta jo 6 vuotta. Hoidoissa ollaan käyty vuodesta 2014 mutta välillä ollut vuodenkin taukoa erilaisista syistä. Tässä kohtaa ehkä harmittaa se että olis pitänyt mennä tutkimuksiin paljon aiemmin eikä odotella ja ajatella että kyllä se vielä tärppää. No ei oo luomusti tärpännyt enkä siihen enää uskokaan.

Välillä kun epätoivon suossa ollaan oltu niin on mietitty jo että pitäskö vaan lopettaa...mutta kun se toivo lapsesta on niin vahva niin ei halua vielä luovuttaa. Vajaat pari vuotta sitten oltiin niin onnellisia kun jo hetken näytti että meistä tulee vanhempia mutta ei. Se pahin pelko kävi toteen ja sain keskenmenon toisella kolmanneksella (rv 14) mikä on harvinaista. Kyllä niin ketuttaa olla se harvinainen poikkeus. Miksi just mulle kävi näin. On se vaan niin perseestä kun muutenkin on vaikeaa raskautua niin sit vielä tulee keskenmeno. Tällä hetkellä on 2.icsi käynnissä ja odottelen pakastesiirtoa. Me ei olla saatu pakkaseen kummallakaan kertaa kuin kaksi alkiota. No on se toki parempi kuin ei mitään.

Meissä molemmissa on vikaa. Toki se kesken mennyt raskaus antaa toivoa et voisi vielä onnistua. Toki se myös voi jäädä ainoaksi mikä tällä hetkellä tuntuu ihan hirveältä. Vielä en ole pystynyt ajattelemaan niin ettei musta äitiä tule. Se ollaan jo sovitti ettei lahjasoluja haluta käyttää eikä mennä adoptioon. Jäämme sitten lapsettomiksi mikäli niin käy. Pitää vaan vielä yrittää ja toivoa.

Viime kuussa oli kyllä toiveet korkealla kun tehtiin tuoresiirto pitkästä aikaa. Mut alas taas tultiin ja kovaa. Vähän harmitti kun kerroin asiasta yhdelle kaverille niin ei se oikein ymmärtänyt. Totesi vaan et ei kun uutta yritystä. Joo no niinhän se on mut kun nää yritykset ei vaan oo niin helppoa kun kaiken pitää natsata. Menkat, ovulaatio, limakalvon paksuus, follikkeli, lääkkeet, ajoitus jne. Siispä päätin et parempi kun ei asiasta puhu niille jotka eivät itse ole hoitoja läpi käyneet. Ei näihin tunnetiloihin voi samaistua jos ei ole kokemusta. On se vaan niin eri asia raskautua luomusti tai olla hoidoissa jos on jo ennestään lapsia. Mä vaan toivon et saisin edes yhden lapsen. Olisin niin kiitollinen. Toisesta en edes uskaltaisi haaveilla. Onneksi saan vertaistukea muilta palstailijoilta.
 
Voi Toiveikas81, tuo menetys minkä olette joutuneet kokemaan on kyllä tosiaan ehkä kauheinta mitä voi kuvitella, olen todella pahoillani että olette sen joutuneet läpikäymään. En usko että oma mielenterveys kestäisi tuollaista kaiken tämän jälkeen.. :cry:
Minullekkin lääkäri koitti sanoa että se kemiallinen oli hyvä merkki.. jooh.. no eipä oo näin kaksi vuotta myöhemmin muita viivoja tullut.. Pitää nyt koittaa ees vähän viritellä jotain positiivista mieltä että jos tosiaan labran vaihto ja jos nyt saadaan blasto sen onnen toisi. Mutta en tiedä mistä enää tämän jälkeen mitään uskoa tai halua/voimaa yrittää enää kaivaa jos ei edelleenkään..
 
Tervetuloa Toiveikas :)
Sinulla täysin samoja ajatuksia kuin itselläni. Meillä lapsettomuutta myös seitsemän vuotta ja todellakin, olisi pitänyt lähteä jo aikaisemmin tutkimuksiin ja hoitoihin, mutta tämä nyt meni näin ja sitä on turhaa jossitella enää.
Saanko kysyä minkä ikäisiä olette? Minä olen kohta 40 ja omilla soluilla saada lapsi on mahdotonta. Lääkäri tosin sanoi, että minun hedelmällisyys on mennyt jo varmaan kymmenen vuotta sitten...
Meillä aloitettiin hoidot omalla paikkakunnalla yksityisellä klinikalla, mutta siellä meni kaikki enemmän tai vähemmän perseelleen, joten päätimme lähteä kokeilemaan toista klinikkaa, jonne matkaa se 250 km. Onneksi ei tarvitse montaa kertaa klinikalla käydä..

Olen uinut viime aikoina aika syvissä vesissä. Minulla on joskus nuorena todettu ahdistuneisuutta ja olen nyt ollut ilman lääkkeitä jonkun aikaa, koska olo ollut todella hyvä ja elämä tasapainossa. Nyt tämän epäonnistuneen hoidon jälkeen olo on mennyt huonompaa suuntaan. Olen välillä todella ahdistunut ja aamuisin herään tukalaan oloon. Ensi viikolla pakko hakeutua lääkärin pakeille ja saada jotain apua tähän.
 
Minä olen 35, mies vuoden nuorempi.. Meillä jätetty ehkäisy pois noin 5 ja puoli vuotta sitten.. ja hoidoissa oltu reilu 4. Eli siinä ei nyt sinällään vitkuteltu, ainut jossittelu on toki se jos yritys olisi jo aijemmin aloitettu, itse olisin jo parivuotta aijemmin ollut halukas, mutta mies ei ollut "valmis"! Mutta en sit tiedä vaikuttaako minulla vielä miten sit ikä, kun kaikki kuitenkin näyttää aina niin hyvältä.. mistä tuota tietää..
Itsekkin olen välillä kyllä todella syvällä ja synkkänä ollut tämän taipaleen aikana, mutta nyt ollut parempi kausi.. Luuletko neppari että ihan keskusteluapu voisi olla avuksi, ettei tarvitsisi lääkkeille.. tai oletko koskaan kokeillut esim. akupunktiota? Luulisin että siitäkin voisi olla apua.. siis nimenomaan itämaiseen tyyliin tehtävä, ei mitään fyssareitte/hierojien... Itse olen nyt reilun vuoden käynyt, toivossa että auttaisi lapsettomuuteen, toki ei tulosta ole tullut siinä suhteessa, mutta ihmeellisiä asioita hän kyllä osaa kehosta tietää jne. Osaava tekiä neuvoo sitten vähän ravintopuoltakin mitä kannattaa tai ei kannata syödä että keho pääsisi mahdollisimman hyvään tasapainoon. Ja silloinhan myös mieli voi paremmin.. tiedän ettei ole kaikkien juttu, mutta itse olen siihen jonkun verran hurahtanut.. :)
 
Minä olen 36 ja mies 37. Kieltämättä alkaa tuntumaan että aika alkaa käydä vähiin. Vuosia tulee koko ajan lisää ja mitään ei tapahdu. No ei se auta kuin yrittää. Tämä odottaminen on kyllä rankinta. Milloin odotat kirjettä polilta, milloin menkat alkaa, piinailut jne. Että jos normisti odotus on 9kk niin meillä se on vuosia. Jos joskus sen käärön syliin saan niin sitten voin julistaa että vihdoin odotus on ohi!

Voin lämpimästi suositella keskusteluapua. Olin niin surullinen sen keskenmenon jälkeen et tarvitsin ulkopuolista apua. Kävin psykiatrian sairaanhoitajan juttusilla ja oli lohdullista kuulla että suru pitää surra ja antaa sille aikaa. Yhdessä totesimme sitten myöhemmin etten ollut masentunut vaan yksinkertaisesti surullinen. Mutta päätin että jos jatkossa tunnen esim ahdistusta niin haen heti apua. Vielä ei ole ollut tarvetta. Oon saanut tukea hyvin myös mieheltä.

Onpas mielenkiintoista kuulla tuosta akupunktiosta. Auttaako se kehoa rentoutumaan? Jotenkin tuntuu että tarvitsisin jotain rentoutusta. Mulla keho saattaa olla stressitilassa vaikka en sitä välttämättä tiedostakaan. Työ on stressaavaa henkisesti....
 
Siis Toiveikas todellakin ja nimenomaan! Itämainen lääketiedehän perustuu tai siis en ole mikään asiantuntia, mutta sen vähän mitä olen tutustunut, niin minun käsitys on että juuri pyritään siihen että keho on palanssissa (kaikki elimet toimii niinkun pitää), stressivapaa ym. mikä sitten johtaa siihen että ongelmat (sairaudet) parantuvat. Ei siis hoideta seurausta vaan syytä.. Jo nämä hoidot itsessään ja lapsettomuus on meillä kaikilla varmasti suuri stressitekiä ja kuormittaja.. itselläni esimerkiksi sen lisäksi on ollut (kenties vieläkin) pitkään jatkunut stresi kehossa kun olen painanut kahta työtä ym. vuosia lepäämättä tarpeeksi.. se johtaa siihen että aluksi lisämunuaiset tuottaa kokoajan liika kortisolia (stressihormooni) ja kun vaan jatkuu tulee ns. lisämunuaisen uupumus, jota länsimainen lääketiede ei tunnusta.. mutta olen tullut siihen tulokseen että burn out on juurikin tästä johtuvaa/sama asia.. tämä kaikki sit tietysti vaikuttaa suuresti hormonitoimintaan, mm.kilppariin.. itse olin pitkään vakuuttunut et mulla on kilpparissa häikkää, mutta se perus arvo minkä ne suostuu ottaa oli aina ok.. mutta oireet johtuukin just tosta lisämunuaisen uupumuksesta.. burn outtiin tuupataan sit lääkkeitä jotka rasittaa kehoa vaan lisää, kun ainut mikä "parantaa" on lepo ja oikeat ravinteet mm. jodi tosi tärkeä.. (ei kyllä tunnu itsellä auttavan, tai siis sehän kestää pahimmillaan vuosia) En todellakaan yritä ketään aivopestä tällä höpinällä :LOL: eikä tietenkään kaikilla tätä ole, mutta esimerkkinä vaan ja ku olen itse niiin monta ahaa elämystä saanut sinä aikana kun olen siellä akupunktioissa käynyt (ja luonnollisesti ihan hieman sitten aina asioita googlettanut) että voin kyllä suositella todellakin kokeilemaan, eihän ole pakko jatkaa jos ei tunnu omalta jutulta. Minusta aina tuntuu että hoitaja on ihan taikuri tai vähintään noita :ROFLMAO: kun pystyy niin ihmeellisiä asioita tietämään. Hän on myös kyllä ymmällään siitä miksi en raskaudu.. ei kuulemma pitäisi mitään syytä hänenkään mielestä olla..
 
Mitäs tänne kuuluu?
En ehdi nyt katsoa aikaisempia teidän kirjoituksianne, mutta oliko teillä menossa kummallakin hoitoja nyt?

Sain itse varattua ensi viikoksi keskusteluajan.
Tulee kyllä niin tarpeeseen. Vaikka pystyn omien ystävieni, puolisoni ja läheisten kanssa asiasta keskustelemaan aika avoimesti, niin silti sitä kaipaa jotain ammatillista tukea tähän tilanteeseen.
 
Kiitos.. todellakin toivon että tärppäis.. tai siis että ensin olisi edes siirrettävää ti. Mutta siis mitä vaan antaisi siitä onnistumisesta.. kyllä oikeen kohtalon ivana äsken eksä (siis ikuisuuden takaa) oli jakanu fasessa kun ovat toisen tytön saaneet (n) Siis tiesin että heille on tulossa ja ei silleen mitään katkeruuksia (sen enempää kun nyt yleensäkkin kaikille jotka kykenee lisäytymään ja vielä hehkuttavat sitä facessa :mad:) mutta et olipa taas ajoitus..
No ekana jos vaikka punktiosta ei tällä kertaa joutus osastolle.. toki vaikka sinnekkin jos vastapainoksi onnistus, mutta noin niinkun huvikseen ei viittis taas.. eilen olikin edellisen punktion "vuosipäivä" ja tänään laparoskopian.. :ROFLMAO:
 
Liityn myös teidän seuraksi tänne.

Ollaan myös ensimmäistä yrittämässä, 25-vuotiaita ollaan kummatkin. Pillerit jätettiin pois syksyllä 2016 ja hoidoissa yksityisellä 2017 keväästä saakka. Tällähetkellä menee terolut ja clomifen 100mg, 3. kierto juurikin takana ja neljäs alkamassa, mutta vaikutusta ei näy ja juuri otetuissa verikokeissa s-prog arvo 0.5 eli tosi huonolta näyttää. Mulle gynekologi sanonut pco-tyyppisistä munasarjoista, josko niissä siis syy. Hoitoihin julkiselle puolelle olisi tarkoitus siirtyä seuraavan kierron jälkeen.
 

Yhteistyössä