lapseni vei terveyteni

Syytän vielä 1,10 kk poikaani siitä, että hän vei terveyteni kokonaan.
Itselläni on diabetes ollut mjn 30 v ennen kakaran syntymää. Sain pojan syntymän jälkeen pysyvän verenpainelääkityksen. Lapsi ei ollut välttämättä
toivottu, mutta pakko se on hoitaa. En rakasta lastani, vaikka olen yrittänyt.
Se on vain pakko mikä pitää hoitaa.

Haluaisin ottaa eron miehestäni, mutta en ole vielä uskaltanut. En rakasta enää kumpaakaan. En tiedä mitä tehdä. Toisaalta en haluaisi jättää lastani muttta toisaalta haluaisin elää kuin joskus nuorena. Lapsi saati 37 v.
Mulla on jäänyt kaikki väliin, koska erosin ja heti tapasin lapseni isän. Tosin poika syntyi vasta 8 vuoden jälkeen hoitojen yms stressin jälkeen.
Mitä teen ? Onko muita samoin tuntevia.

:attn: :kieh:

 

sun kannattaisi mennä johonkin terapiaan tj.. Koita jaksaa :hug:

 

olen käynyt terapiassa koko ajan, mutta ei se ole auttanut. kyllä jaksan. kiitos

 

Et rakasta lastasi, mutta et silti haluaisi hänestä luopua. Lapsi varmasti vaistoaa sen, että et häntä oikesti rakasta. Lapsen kannalta olisi varmasti parasta, jos joko hankkisit itsellesi apua (terapiaa) tai lastasi hoitaisi joku, joka poikaa rakastaa!

Ei terveydentilasi huononeminen ole lapsesi vika, vaan seuraus valinnoistasi.

 

Kuuntele sisintäsi ja sitä mitä todella haluat!

Haluatko olla lapsesi ja miehesi luona?

 

Voimia! Toivotaan että asiat kääntyy parhainpäin sinun ja myös lapsen kannalta :heart:
Tarvitset nyt ainakin ammattiapua.. olet palanut loppuun. Ainakin kuullostaa siltä.

 

käsitinkö nyt oikein että poika syntyi lapsettomuushoitojen jälkeenkö?? Miksi olit sellaisessa hoidossa jos lapsi ei ollut toivottu?? Anteeks vielä jos kyselen tyhmiä! :ashamed: Sinä ainakin tarvitset hoitoa nyt itse ettei tapahdu mitään pahempaa!!

 

Minuakin ihmetyttää tuo, että et toivonut lasta mutta olit lapsettomuushoidoissa(ko?)

Mulle esikoinen laukaisi reuman. Joka päiväistä nivelkipua, liikkumisvaikeuksia. Lapsen ollessa vauva pystyin hädin tuskin nostelemaan häntä ja joudun varmaan syömään lääkkeitä loppuikäni.
Joinakin päivinä tuntuu että usko loppuu kun on joka paikka niin kipeä. Toivon että elämä loppuis. En voi olla varma, mutta voi olla että jos en olisi lapsia tehnyt, olisi kivutkin jääneet tulematta, sairaus puhkeamatta. Silti en syytä lasta. Ei tää nyt varmaan sama asia ole kuin sulla, mutta on niitä ongelmia muillakin.
Voimia!

 

:'( :'( :'( :'(
Voi sitä lasta, kyllä se vaistoaa ettet sitä rakasta. Ehkä sen olisi parempi asua isänsä kanssa??

 

Toivottavasti isä, isovanhemmat tai muut läheiset voivat lastasi rakastaa ja hoitaa. Kummallista tosiaan että olet lapsettomuushoidoissa ollut ja nyt et sitten haluakaan lasta....
Anna ihmeessä muiden hoitaa lapsi, se ois minusta kyllä välittämistä, että jos huomaa ettei välitä lapsesta niin luovuttaa sen sellaisen hoiviin, joka hänestä välittää. Toivottavasti läheisistä löytyy.

 

Onpa kirjoitukseni poikinut negatiivisia viestejä. Täytyy oikaista muutama juttu. Poika ei syntynyt lapsettomuushoitojen tuloksena. Ne lopetettiin ja poika syntyi yllätten luomuna.
Itse en ole koskaan halunnut lasta aktiivisesti. Mieheni kyllä enemmän. Oli se kyllä yllätys, että tulin raskaaksi. Niin ei vain pitänyt käydä lääkäreiden mielestä.
Olen käynyt tässä kovaa koulua sopeutumista yms, että olen äiti. En ole koskaan pitänyt lapsista enkä tule koskaan pitämään kuin omastani. Muiden kakaroista en piittaa. Olen jutellut ystäväni kanssa, joka on psykiatri. Hän on saanut minut miettimään asioita.
Toiset ovat luonnostaan äitejä ja toiset taas eivät. Kukin taplaa tyylillään.
En ole koskaan piitännut muiden mielipiteistä enkä piittaa nytkään.



:headwall: :flower: |O

 

Ensimmäisessä viestissäsi kuitenkin on kysymys "mitä teen"?
Ilmeisesti odotit kommentteja/neuvoja.

Viimeisessä viestissä kuitenkin kirjoitat ettet ole koskaan piitannut muiden mielipiteistä, etkä piittää nytkään.

Miksi sitten alunperin kysyit täältä mitään neuvoja?!!!!

jos mulla olis tilanne etten koskaan haluaisi aktiivisesti lasta, en edes menisi mihinkään lapsettomuushoitohin. Lasta pitää haluta yhdessä, miehen ja naisen..eikä niin että nainen hankkiutuu raskaaksi vain siksi että mies haluaa lapsen. Sehän on selvä ettei silloin opi sitä lasta rakstamaan, jos se on alusta asti ollut vastenmielinen ajatus.

 

Haavelaiva Millätavalla negatiivisia kommentteja? Kyllähän lapsen/aikuisen-sinunkin perustarpeisiin on tulla rakastetuksi. Mun mielestä ei kovin voi positiivisiä kommentteja heittää siitä, että joku lapsi--on se sitten sinun tai jonkun muun, äiti kertoo että ei lastaan rakasta. Kyllähän silloin on joku vinossa, et kai muuten ois itsekään asiaa ihmetellyt. Sen varmasti ymmärtää, että joillain ei suoralta kädeltä lapseen rakkaus syty, varsinkin jos se ei ole toivottu, mutta en kyllä mitenkäänpäin voi pitää asiaa positiivisena. Kerrot itsekin että olet käynyt kovaa koulua sopeutumisen äitinä jne...eli ilmeisesti sullakin on tavoitteena rakastaa lastasi? Hyvä niin.
Ymmärrystä kyllä saat tunteillesi, myös siihen että kerrot otsikossa että lapsesi on vienyt terveytesi, se on rankkaa ja ikävää. Ei se sulje pois kuitenkaan sitä tosiasiaa että ihminen tarvitsee rakkautta kasvaakseen jotakuinkin onnelliseksi. Oletan kuitenkin, koska asiaa täällä pohdit, että välität lapsestasi senverran että ymmärrät myös tuon. Hyvä kuulla kuitenkin että viimesessä kirjotuksessasi kerrot sentään pitäväsi omastasi. Ei sitä tarvitse muiden lapsista niin pitääkään...mutta sen voi kyllä antaa olla liiemmälti näkymättä.

Kuulostaa tuo että "en ole koskaan piitannut muiden mielipiteistä, enkä piittaa nytkään" aika voimakkaalta suojautumiskeinolta. Toivottavasti saat pikkuhiljaa suojamuurin ohuemmaksi.
Kaikkea hyvää sulle, ja sitäkautta etenkin lapsellesi!

 

Vielä tuli mieleeni kun kerrot että sulta on jäänyt kaikki väliin, niin miettimään että mitkä kaikki ja alkaa toteuttamaan niitä asioita vaikka perhettä onkin. Itse sain esikoiseni 20v ja oikeastaan mitään ei jäänyt väliin...järjestely kysymyksiä jossainmäärin. Ehkä miehesi tai jotkut muut läheisesi jeesaavat sua näissä asioissa, joita haluat toteuttaa. Kyllä äiti voi elää muutakin elämää kuin äitiroolissa. Itse ainakin elin ihan täysillä nuoruutta silloin kun poika oli hoidossa ja tässä auttoivat minua molemmat isovanhemmat. Poitsu oli myös monessa mukana, kulkin teatteri-jabänditreeneissä mukana ja reisuissa muutenkin. Tietty silloin jää pois jotkut asiat. Kuulostaa kyllä siltä että osittain tuo rakastamattomuus lastasi kohtaan johtuu siitä, että et mahdollisesti tiedä mitä haluat tai et niitä asioita ole voinut toteuttaa.
Olisin itsekin voinut katkeroitua jos olisin pelkästään ollut kotona ja keskittynyt lapseen. Tosin onko sua estänyt aiemmin joku muu asia toteuttamasta itseäsi? Lapsihan on tullut vasta nyt.

 

Olisi kannattanut tehdä miehelle selväksi ettet lasta halua.Voi,lapsi parkaa,kun oma äiti ei kykene tuntemaan rakkautta.Minun mielipiteeni:että menisit terapiaan,ja jos mahdollista,niin muualle asumaan hetkeksi.Jos se selventäisi itsellesi mitä haluat.Mutta toimi nopeasti,että lapsi kärsisi mahd.vähän.Hän on syytön ja viaton pikku ihminen!!

 

Jätä lapsi miehellesi,ota ero ja jatka hulvatonta elämääsi ilman siteitä?