Lapseni kaverit eivät saa tulla meille koska meillä on kolme isoa koiraa :O

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Voiluoja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Minä en antaisi lapseni tulla kyläilemään ellei koiria ole eristettynä johonkin muuhun tilaan. En myöskään päästä tänne lapsivieraita ellei oma koiramme ole lukittuna kylpyhuoneeseen. Se on ihana perhekoira, mutta vastuu toisen lapsista on silti liian suuri.
 
en lukenut koko ketjua, mutta suoraan ap.n viestiin sen verran, että kylläpä minä miettisin pari kertaa ennenkun oman lapseni laittasin tuollaiseen kyläpaikkaan. ainakaan tuntematta koiria itse sen paremmin.
itse en edes uskaltaisi mennä jos koirat olisivat samassa tilassa, ja varmasti monelle lapsellekin isot koirat on aika pelottavia sisätiloissa. eikö niitä vois laittaa eri huoneeseen?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aamuäree:
Meillä oli lapsuudessa Lassie (pitkäkarvainen Collie, ennenkuin joku korjaa.... )
Lempeä, kiltti, mukautuvainen, tottelevainen- oikea unelmakoira.
Tuli toimeen lasten kanssa- kasvoimmehan yhdessä sen kanssa, koulutimme, leikimme, telmimme.
Jos osui leikin tuoksinassa hampaat tai kaaduttiin- koira kävi makaamaan ja lopetti leikin heti.

KUNNES tuli mun rippijuhlani.
Vaikka kuinka muka pidimme silmällä ja huolehdimme (turhaankin, ajattelimme- koirahan on kiltti eikä se ole koskaan tehnyt mitään kellekään) jostain syystä se ärähti yhdelle pienemmistä serkuistani ja nappas kiinni. Näykkäsi, ei purrut.

Sen jälkeen koiraa sai vahtia lasten lähettyvillä, en tiedä mitä tapahtui, vahinko todennäköisesti, mutta koira ei sietänyt lapsia lähellään sen jälkeen. 'Lammas' murisi ja varoitteli jos lapsi- kuka tahansa- tuli liian liki.

:/

collie on jalostettu paimentamaan lampaita ja se tekee sen näykkimällä niitä ilman ennakkovaroitusta kintereisiin. Collielle tyypillistä käyttäytymistä on se, että silloin kun se hermostuu niin se ei varoita vaan nappasee samantien. vertailukohteena saksanpaimenkoira taas on sellainen, että se aina ensin varoittaa ja jos varoitus ei toimi, näykkää vasta sitten. itselläni on ollu kumpiakin rotuja ja kyllä collie eli "lassie" on epäluotettavampi lasten kanssa kuin saksanpaimenkoira eli "susikoira". Ihmisillä vaan on jääny lassie-elokuvista sellainen käsitys että se on joku superhyperihanan luotettava ja viisas koira.
 
Mä en anna meidän pojan mennä yksin minnekkään missä on koiria koska se ei oo niitten kanssa ollut tekemisissä ja ei ymmärrä että ne ei oo pehmoleluja. itteäni on purrut myös koira pienenä polveen. ihan omassa kodissa kun kiipesin pöydälle sitä karkuun kun pelkäsin. (oli veljen kaverin koira)

Mielummin pidän poikani poissa tämmöisistä paikoista ja pyydän pojan kaverit tänne kuin että saan kiikuttaa toisen sairaalaan oman varomattomuuden takia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Chala:
Alkuperäinen kirjoittaja Markiisi de saden:
enemmän mä oisin huolissani lattiarätti koirista :/ monikaan ei kouluta edes niitä :headwall:

Ja miksi ihmiset ei oikeasti koskaan myönnä että nämä pikkupupet on tosi häiriintyneitä! Luonnevikoja vaikka muille jakaa ja 16-vuotiaat pentutehtailee chihuja kun ne on niin söpöjä ja saa vähän kaveritkin koiria ja kakarat taskurahaa, eikä koiran koulutuksesta, edes sisäsiistiksi koulutuksesta ole mitään hajua.

Samaa mieltä. Miehen vanhemmilla on se mikälie parsonrusselinterrieri ja se jos joku on arvaamaton koira! Vielä ei ole tehnyt mitään, mutta on todella arka ja käyttäytyy niin kuin ei tietäisi paikkaansa laumassa ollenkaan, välillä suojelee ja välillä tärisee sohvapöydän alla ja pissaa sinne. Kiva sitten antaa taaperon mennä siellä pitkin poikin kun tästä rakista ei koskaan tiedä.

Ja on muuten todella ärsyttävää kun pienten koirien annetaan hyppiä vasten! Monet naarmut olen saanut jalkoihini anopin luota, ja he vain katsovat vierestä kun koira hyppii ja odottavat että se rauhoittuu.
 
Kyllähän yhdistelmä lapset ja koirat ovat täysin vahdittava paketti mielestäni. Oli koirat kuinka hyvin koulutettuja tai hyvätapaisia tai ihan minkäkokoisia tai rotuisia tahansa. Lasten käytöskin koirien seurassa voi olla täysin arvaamatonta tai epäennustettavissa.

Mikään koira eikä myöskään lapsi ole 100 % luotettava. Tilanne vaatii aina aikuisen valvontaa, jos koiria ei voi laittaa esim. turvalliseen aitaukseen tai portin taakse toiseen huoneeseen.
Itse mielelläni laitan koiramme portin taakse naapurin lapsien tullessa meille, sillä olen omin silmin nähnyt, kuinka riehakas lapsilauma on laukaissut koiran saalistusvietin ja aiheuttanut rajun kaatamistilanteen. Kyseessä oli perheemme nuorin koira, joka tosi hyväluonteinen ja ihmisrakas on, mutta juokseva riehakas lapsilauma innosti koiran kaatoon. Onneksi säikäyksellä selvittiin.


 
En jaksanut kahlata koko ketjua läpi, mutta näin pikavilkaisulla monet olivat sitä mieltä, että mitäs jos lapsi esim. ottaa koiraa korvasta, huitoo kepillä, tai tekee muuta vastaavaa, niin kuinka koira siihen suhtautuu. Missä on sillon vika? Lapsessa, tai oikeammin vanhemmissa. Kyllä lapsille pitää opettaa kuinka eläimiä kohdellaan, ei niitä retuuteta hännistä tai korvista eikä huidota millään. Vanhemmat saavat katsoa peiliin, jos pelkäävät lapsensa jotain tuollaista tekevän.

Ja toisekseen, lehtien lööppeihin päätyvät vain näitten isojen koirien aiheuttamat vahingot, millä saadaan aikaan se, että dobermannit, rottweilerit ja saksanpaimenkoirat ja muut vastaavat leimataan väistämättä tappajiksi. Tilastollisesti pikkukoirat purevat huomattavasti useammin, mutta koska jälki ei ole niin pahaa, niitä ei uutisoida. Muuten lehdissä ei mitään muuta olisikaan, kun pikkukoirien puremista kertovia uutisia. Ihmisillä on omituinen harhaluulo, ettei pikkukoiria tarvitse kouluttaa :headwall: koska ne eivät ole vaarallisia. Ihan yhtä lailla pikkukoira voi purra niin, että jälki on pahaa, omakohtaista kokemusta valitettavasti on. Muutamia pikkukoiran puremia saaneena, joista yks jopa vei mut neljäksi päiväksi sairaalaan. Ainutkaan iso koira ei ole mua purrut, ei lapsena eikä aikuisena, vaikka näitten "tappajakoirien" kanssa olen ollut paljon tekemisissä.
 
Mä koiraihmisenä kyllä pitäisin koirat tarhassa, toisessa huoneessa tms silloin kun on lapsivieraita paikalla. Vaikka koira olis miten kiltti ja koulutettu, niin se voi silti puolustautumisen tms takia purra, jos vieraisille tullut lapsi ei osaa kohdella koiraa oikein. 99% puremistapauksissa vika on ihmisen, ei koiran, ja lasten kohdalla vastuu siis on aikuisilla. Lapsille pitää opettaa miten koiraa lähestytään ja miten sitä kohdellaan oikein, koiran lajiominaisuudet huomioiden, ja aikuisen tulee valvoa että lapsi myös noudattaa oppeja. Itse oon vannoutunut koiraihminen mutta koskaan en jättäis lapsia ja koiraa keskenään ilman aikuisen valvontaa ja koskaan en antais koirani olla irti, jos paikalla on koiralle vieraita lapsia joiden tapaa kohdella koiraa en tunne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja palma:
Haluaisin mäkin ensin tavata nuo koirat ja teidät vanhemmat, etenkin jos lapset ja koirat olisivat keskenään ilman aikuisen valvontaa. Ihan vain arvioidakseni, onko meno tolkullista vai ei. Omistajien "nää on ihan kilttejä" lausunto kun ei paljoa kerro;) Pelkkä isojen koirien olemassaolo ei olisi mikään este päästää lasta leikkimään.

Samaa mieltä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja koiraihminen:
Mä koiraihmisenä kyllä pitäisin koirat tarhassa, toisessa huoneessa tms silloin kun on lapsivieraita paikalla. Vaikka koira olis miten kiltti ja koulutettu, niin se voi silti puolustautumisen tms takia purra, jos vieraisille tullut lapsi ei osaa kohdella koiraa oikein. 99% puremistapauksissa vika on ihmisen, ei koiran, ja lasten kohdalla vastuu siis on aikuisilla. Lapsille pitää opettaa miten koiraa lähestytään ja miten sitä kohdellaan oikein, koiran lajiominaisuudet huomioiden, ja aikuisen tulee valvoa että lapsi myös noudattaa oppeja. Itse oon vannoutunut koiraihminen mutta koskaan en jättäis lapsia ja koiraa keskenään ilman aikuisen valvontaa ja koskaan en antais koirani olla irti, jos paikalla on koiralle vieraita lapsia joiden tapaa kohdella koiraa en tunne.

Tässä on asiaa. Mua pöyristyttää tapa jolla ap asiaan suhtautuu. Vaikka hän luottaa omiin koiriinsa, niin miten hän voi tietää miten nää vieraat lapset koiriin suhtautuu. Mä en päästäis omia lapsiani tuntemattomien ihmisten luo, jossa isot koirat ovat laumassa ja irti. Lapseni eivät valitettavasti ole tottuneet isoihin koiriin, koska niitä ei tuttavapiirissä ole. En siis voi taata, kuinka lapset tilanteeseen suhtautuis. Jos vielä omistajan asenne on se, että "mun koirat ovat kilttejä ja voivat olla irti lasten kanssa" niin yhdistelmä on tosi pelottava.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Meillä on ollut tapana laittaa koirat vierailun ajaksi tarhaan, jos vieras pelkää isoja koiria (mummoni) tai jos tulee vaikka lapsia kylään, jotka ei ole tottuneet koirien kanssa olemaan. Varmuuden vuoksi. En mä koirieni käytöstä epäile mutta niiden vieraiden, varsinkin lasten.

Mikset vaikka soita näille vanhemmille ja kerro, että kyläilyjen ajaksi on mahdollista laittaa koirat tarhaan. Eihän siitä iso vaiva ole, toisille tulee rauhallisempi olo ja lapsi saa kaverit kylään; win-win? Kerran vein kesken kyläilyn koirat ulos, kun vieraana oli niin pelokas lapsi että koiratkin oli selvästi ymmällään; lapsi pelkäsi (vanhemmat pelotelleet?) koiraa lähes hysteerisesti vaikka koirat olivat minun kanssani olohuoneessa, lapset toisessa huoneessa ja yhdessä koiran kanssa kävin vain vieraan "tervehtimässä".

Rakastan koiria ja ne on meidän perheenjäseniä, mutta ei noista periaatekysymystä kannata tehdä. Jotkut vihaa koiria, toiset pelkää jotain rotikoita kaikkia vaikka olisi miten koulutettu. Ei me sille mitään voida. Meillä siis myös näitä kammotusrotuisia useampi. :)

Mun lapsi pelkää koiria vähän. Ennen pelkäsi todella paljon. Voi sanoa hysteerisesti. Oli silloin noin alle 3,5-4. Sen jälkeen välillä pelkää enemmän valillä vähemmän.

Emme ole peloitelleet. Päinvastoin, koettaneet rauhoittaa. Hän pelkää niiden ääntä (kovaa haukkua) ja hampaita. Pelkää muitakin kovia ääniä.

Pienempänä ja vieläkin joskus tekee just kaikki väärät eleet, juoksee pakoon jne. Altistumme koirille koko ajan, kun siskollani on. Asuu muutaman kilsan päässä, joten näkee usein. Tämä koira on kova haukkumaan ja räksyttämään. Kerran nappasi tyttöä puseron hihastakin hampaillaan, oli onneksi trumpettihihat. Pelko oli jo ennen tuota, mutta ei se ainakaan auttanut asiaa.
 
Ei muakaan vakuuta yhtään omistajan suusta kuultu "ei meidän koira mitään tee". Viimeksi kun kuulin tämän niin oli kyse valtavan suuresta pentukoirasta, joka tykkäs pikkasen hyppiä ja meidän vauva oli sohvalla puettavana. Jos mieheni ei olis saanu koiran pannasta kiinni niin se ois hypänny suoraan vauvan päälle sohvalle.
Tuollainen koira saa äkkiä vahinkoa aikaiseksi etenkin jos tilassa on pieniä lapsia. Jos mullakin on täysi työ pysyä pystystä koiran hypätessä vasten niin entäs sitten lapsella? Ja kun näitä omistajia ei kiinnostanut pätkääkään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tirsku:
En jaksanut kahlata koko ketjua läpi, mutta näin pikavilkaisulla monet olivat sitä mieltä, että mitäs jos lapsi esim. ottaa koiraa korvasta, huitoo kepillä, tai tekee muuta vastaavaa, niin kuinka koira siihen suhtautuu. Missä on sillon vika? Lapsessa, tai oikeammin vanhemmissa. Kyllä lapsille pitää opettaa kuinka eläimiä kohdellaan, ei niitä retuuteta hännistä tai korvista eikä huidota millään. Vanhemmat saavat katsoa peiliin, jos pelkäävät lapsensa jotain tuollaista tekevän.

Lapset ovat lapsia. Ei kukaan käyttäydy aina siivosti leikin tiimellyksessä, ja minusta pienestä lipsahduksesta on liian vakava seuraus, jos koira puree vakavan vamman tai jopa lapsen hengiltä. Sen takia vieraiden lasten ja koiran kanssa pitääkin aina olla joku aikuinen läsnä vahtimassa lapsia, tai sitten koira on laitettava toiseen tilaan.
 
pakko lisätä..yks ihminen on kyllä paras tapaus.Koirat on kuulema hulluja koska ne on virosta.Ne täytyy olla hulluja :headwall: Näin puhuu sitten ympäri kyliä ja pelotellu lapsensa että älä koske se syö sut.
lapsi kuitenkin kävi silittämässä meidän toista koiraa ja lapsi tokas kato isi ei se syö mua :/
tälläset vanhemmat sitte tosissaan ärsyttää :kieh:
 
"ei meidän koira mitään tee". Riittä kyllä jo mulle syyksi että en laskisi lapsiani teille...mun likkaa on kerran purrut koira jonka omistaja vakuutti että koira ei tee mitään mutta kuinkas kävikään, ja nyt kyseessä 13v tyttö joka käveli vain koiran ohi ni nappaskin kiinni. Ikinä ei voi sanoa että koira ei tee mitään vaik olisi kuin kiltti ym..
 
Niin ja meidän kiltti pieni hauvakin joutuu portin taakse, kun lapsilla on kavereita. Sekään ei ole koskaan edes harkinnut kenellekään murisemista, ei ole millään tavalla vahtiviettinen ja rakastaa lapsia. Ja silti se ei saa riehua pihalla edes omien lasten kanssa saati vieraiden. Koiraan kun ei voi luottaa. Meillä siis tämä kiltein, rauhallisin mussukkakoirakin on meidän mielestämme koira eikä mikään täysin luotettava robotti. Ulkona se saa omien lasten kanssa olla, mutta vain niin, että oleskelee, ei riehu (ei sillä edes sellaista halua ole). Mutta vieraiden lasten aikana on aina siis portin takana.

Ja ap kotona vielä vahtiviettisiä koiria. Huh...
 
En mäkään riemusta kiljuen päästäisi lapsiani kylään paikkaan, missä kolme isoa (tai pikkuista) koiraa saa vapaasti olla lasten leikkien keskellä.

Mutta paikkaan, missä kolme isoa koiraa ovat pihalla kytkettynä tai aitauksessa kun lapseni siellä kyläilevät, päästäisin kyllä.

Sillä, millaisia koirat ovat aina olleet oman perheen lapsen kanssa, ei ole merkitystä, koska eihän mun lapset ole oman perheen lapsia vaan vieraita - myös koirille.

Ja ei, mä en pelkää koiria. Mä rakastan niitä. Mun lapsetkin rakastaa koiria. Mutta silti. Koira on koira, se voi olla arvaamatonkin.
 

Yhteistyössä