Kirjoitan koska olen pahoittanut mieleni mieheni äidin vuoksi.
Minulla on lapsi, jonka biologinen isä ei ole kyennyt koskaan olemaan meidän kanssa. Nyt olen naimisissa hyvän miehen kanssa ja lapseni on kutsunut miestäni jo 7 vuotta isiksi. Hänellä ei muuta isiä ole. Lapseni on pienempänä kysynyt mieheni äidiltä saako hän kutsua tätä mummiksi. Hän sai siihen luvan. Biologisia isovanhemia lapsellani on vain oma isäni. Olimme tässä hiljattain sukukokouksessa, jossa mieheni äiti esitteli poikansa, minut eli poikansa vaimon ja sitten lapseni, josta mainitsi koko ison suvun kuullen että hän on poikani vaimon lapsi! Lisäksi hän liikuttuneena mainitsi tyttärensä lapsesta, joka on hänen ainut lapsenlapsensa. Saman päivän aikana hän vielä liikuttuneena kertoi uusille tuttavilleen miten häntä on siunattu vain yhdellä lapsenlapsella. Surettaa valtavasti. Muistan miten lapseni iloitsi minun mennessä naimisiin mieheni, hänen oikean ja ainoan isänsä kanssa,että hän saa nyt virallisesti itselleen uuden mummin, papan ja kaksi tätiä. Biologia on siis mummille tunnetta tärkeämpää?!