lapsen sukunimi

[avoliitossa]

Laitetaan nyt tännekin puolelle, jos enemmän tietoa jo syntyneistä lapsista. Eli kumman sukunimen lapsenne sai, jos olitte avoliitossa tms., mutta ei avioliitossa sen syntymän aikoihin?

Jos lapselle antaa miehen sukunimen, voiko sen myöhemmin vaihtaa äidin sukunimeen, jos mies ei esim. haluakaan lupauksista huolimatta mennä naimisiin ja kaikille tulisi sama sukunimi?

Mies ei ole vielä valmis avioliittoon. Lapsi on tulollaan, ja hän tietysti haluaa, että sille annetaan hänen sukunimensä. Olen sen ""luvannutkin"", koska hän on luvannut avioliiton myöhemmin. Mutta nyt mietityttää, että onko viisas liike minulta lapsen laittaminen heti miehen nimelle. Mitä jos avioliittoaikeet venyvät tai vaikkapa kariutuvat... Silloin haluan ehdottomasti, että lapsella on minun nimeni! Onko vaihtaminen helppoa vai vaatiiko miehen suostumuksen (jota ei tietenkään siinä vaiheessa saa)?

Kiitollisena vastauksia odotellen!

 

[*]

Lapsen toisena huoltajana isällä on oikeus kieltää lapsen sukunimen vaihtaminen, jos isän sukunimi kasteessa/nimiäisissä on annettu.

Eli jos avioliittoaikeet kariutuu, lapsella oleva sukunimi jää lapselle. Vaikka myöhemmin avioituisit eri henkilön kanssa, olisi lapsella edelleen isältään saamansa sukunimi, jos isä ei myönny nimen vaihtoon (epätod. näköistä) tai sinä ole yksinhuoltaja. Yksinhuoltajana voit tehdä itsenäisesti kaikki lasta koskevat päätökset.

Tuossa tilanteessa suosittelisin antamaan oman nimesi lapselle... Isännälle voisit todeta, että nimi vaihtuu, kun pappi taikasanat lausuu

 

[miksi?]

Miksi lapsella ei saisi olla isän sukunimeä vaikka eroaisittekin?
Jos itse olet katkeroitunut ja pettynyt mieheesi, se ei tarkoita sitä että saisit riistää lapselta oikeuden käyttää isänsä nimeä. Lapsen isä ei lakkaa olemasta isä vaikka ette asukaan saman katon alla ja isälle olisi varmasti kova kolaus nähdä lapsensa muuttuvan täysin äidin tahtojen mukaiseksi.
Siis haluat lapsen omalle nimellesi vain siksi, ettet päässyt naimisiin? Vai miksi haluat ""ehdottomasti"" lapsella olevan sinun nimesi?
Itse olen avoliitossa ja lapsella on isän sukunimi, valitsimme sen siksi että se on yksinkertaisesti kauniimpi kuin minun sukunimeni. Sillä ei ole mitän tekemistä sen kanssa, että mahdollisesti joskus hamassa tulevaisuudessa ehkä menisimme naimisiin. En edes halua naimisiin. Lapsi saa ikuisesti pitää isänsä sukunimen vaikka mitä tapahtuisi.

 

[?]

Miksi lapsella ei saisi olla oikeutta olla saman niminen kuin äitinsä? Miksi äiti ei saisi olla saman niminen kuin lapsensa? Miksi? Miksi naiselta tulisi riistää tämä oikeus? Onko miehellä tässä nimiasiassa jokin etuajo-oikeus?

 

[ap]

Minun nimeni on harvinainen, vain muutamia Suomessa. Ainoa syy antaa miehen tuiki tavallinen -nen päättyinen sukunimi lapselle on se, että kaikilla olisi sama nimi jossain vaiheessa. Minulla kaksioisaisena. Oma sukuni tyrehtyy pian. Meitäkin vain tyttöjä omassa perheessämme. Jos kaikki antavat lapsilleen miehen sukunimen, meitä ei ole pian olemassakaan.

Miksi miehen nimi pitäisi automaattisesti isälle antaa, jos hän ei edes halua avioon lapsensa äidin kanssa? Miten se on lapselta riistoa, jos saa äitinsä sukunimen? Erikoista ajattelua sekin. Ainakin, jos äidillä sitoutumisen aste lapseen isompi. Varsinkin jos perhe kutistuu kahteen. Ja se, että äidin nimi lapsella tarkoittaisi samaa kuin ""lapsi muuttuisi äidin tahdon mukaiseksi"" on ihan puppua. Naurattaa ajatuskin.

Kyse on vain sukujen jatkamisesta ja yhteisestä perheestä. Tai siitä onko sitä.

 

[miksi?]

Minä olen sitä mieltä (avioerolapsi olen itse ja nähnyt paljon eroja lähipiirissä muutenkin), että isän elämän ensinnäkin murentaa se, että nainen ja lapsi katoavat elämästä. Vaikka kuinka elämä olisi riitaista ja vaikeaa, on silti ahdistavinta maailmassa todeta, että perhe on lähtenyt. Sitten pitää äidin kanssa jotenkin sopia jotain tapaamisaikoja sun muuta kamalaa, rajoitetaan oman lapsen näkemistä. (Väkivaltaperheet ja muut ongelmaiset ovat tietenkin eri asia, rajoittamisella on kunnolliset syyt.) Eroasioissa kaikki tapahtuu yleensä äidin mielen mukaan.
Yhteishuoltajuus tai ei, äiti yleensä päättää tärkeät asiat lapsen elämässä ja on kuitenkin se pääasiallinen kasvattaja.
Isä teilataan aivan sivuun! Se, että lapselta otetaan nimikin pois, ei varmasti auta asiaa. Yksi nimi, voi hyvänen aika! Mielestäni on naurettavan mielenosoituksellista muuttaa lapsen nimi eron sattuessa. Lapsihan ei osaa asiaan sanoa mitään, eli tämäkin on taas vanhempien (=äidin) päätettävissä.
Olisi täysin oikein antaa isille edes jotain myönnytyksiä, äidithän muutenkin päättää kaikesta muusta.

 

[hn]

Nimiasiaa voi lukea maistraattien sivulta:
www.maistraatti.fi -> Nimiasiat

Meillä laitettiin tytön sukunimeksi isän sukunimi, koska oltiin jo kihloissa (lupaus avioliitosta) ja koska nimi on harvinainen ja kiva. Nyt kun olemme jo naimisissa, niin kaikilla meillä on sama sukunimi.
Voithan keskustella miehesi kanssa, että nyt annetaan lapselle sinun sukunimesi ja kun menette naimisiin, niin mieskin ottaa sinun sukunimesi. Ei suku tyrehdy.

 

[Xxx]

Avoliitossa 5 vuotta, ei (edes) kihloissa. Lapsi sai minun eli äitinsä sukunimen, koska minusta on täysin luonnollista, että hän ""jatkaa minun sukuani"" jos kerran emme ole avioliitossa (eikä minullakaan ole näin ollen miehen sukunimeä).

Ei ole kyse mistään katkeruudesta tai kostosta. Olen jo vuosia sitten sanonut miehelle, että jos me joskus lapsen saamme emmekä ole naimisissa, niin mielipiteeni on se, että lapsi saa minun sukunimeni (joskus keskustelimme ko. asiasta).

Jos mies ei siis halua kanssani naimisiin, kuten ilmeisesti asia on, niin jo lainkin mukaan lapsi saa automaattisesti äidin sukunimen. En näe mitään syytä, miksi minun pitäisi muuttaa asiaa.

Isäni on muuten todella ylpeä, että tyttärenpojalla on meidän hieno sukunimemme. Vanhempiani ei voisi muutenkaan pätkääkään kiinnostaa, olemmeko naimisissa. Joten mitään negatiivista palautetta ei ole suvultakaan tullut, great!

 

[näin meillä]

Sellainen pointti tuosta lapsen toisesta huoltajasta, että avoliitossa syntyneen lapsen isä ei automaattisesti ole lapsen huoltaja, vaan siitä pitää käydä tekemässä paperi. Sitten jos pari menee naimisiin, niin lapsensa tunnustaneesta miehestä tulee samalla lapsen huoltaja.

Meillä homma hoitui niin, et käytiin isyyden tunnustamispaperi tekemässä yhdellä kertaa ja huoltajuuspaperi olisi pitänyt tehdä toisella reissulla. Ehkä ne saa jostain samalla kertaa, mut meillä oli joku tuuraaja vakituisen henkilön tilalla just sillon. Mieheni ei ehkä ajatellut asiaa ihan loppuun saakka, kun hän tuumasi, että mitäs hän sillä huoltajuuspaperilla tekee... olen siis tavallaan yksinhuoltaja. Lapsellamme on myös minun sukunimeni, koska tarkoitus on ottaa koko porukalle ihan uusi sukunimi, kun naimisiin saakka edistytään. Miehen sukunimi on oikeasti tosi ruma.

 

[k]

äidin sukunimi ehdottomasti, jos on noin harvinainen!!!! meillä oli sama ongelma, mutta kiistelimme sen valmiiksi ennen lasta ja menimmekin naimisiin sitten ja mies otti mun nimen. ratkaistiin katsomalla väestörekisteristä kumpi harvinaisempi ja etukäteen sovittiin et harv. otetaan. 250 vastaan 9000 selväpeli.

 

[elli]

Meillä nimiasia on ratkaistu niin, että perheessä on kahta sukunimeä. Minulla oli jo lapsi omalla sukunimelläni (aviomies ei ole esikoisen isä) naimisiin mennessäni, joten lapsen toivomuksesta pidin oman sukunimeni. Mies piti oman nimensä ilman yhdistelmiä ja yhteinen lapsemme on miehen sukunimellä.

Minäkin ehdottaisin tapauksessanne, että lapsi/lapset kastettaisiin äidin sukunimelle - juuri tuohon harvinaisuuteen perustuen. Isä voisi pitää oman nimensä, vaihtaa vaimon nimen itselleen häiden yhteydessä tai käyttää yhdistelmänimeä.

Miehelle nimen mahdollinen vaihto tuntuu olevan kova pala, joten ei aina onnistu. Minäkin olen paljon ihmetellyt miehen oikeutta omaan nimeensä ja toisaalta naisten hinkua saada koko perhe saman nimiseksi - ja sitten luovutaan omasta nimestä. Joskus jopa moneen kertaan, kun kohdalle saattu avioero. Yksi ystäväni perusteli nimenvaihtoa silläkin, että saa uuden nimen ansiosta aloittaa elämän puhtaalta pöydältä. Tämä ystävä onkin sitten ottanut pari kertaa miehen sukunimen ja siinä välissä ollut jo hetken taas tyttönimellään.

 

[***]

anna oma sukunimesi.

 

[oikeastiko?]

Lainaus: ""Jos mies ei siis halua kanssani naimisiin, kuten ilmeisesti asia on, niin jo lainkin mukaan lapsi saa automaattisesti äidin sukunimen. En näe mitään syytä, miksi minun pitäisi muuttaa asiaa.""


jos mies ei halua naimisiin niin kuinka uskallatte tehdä lapsia sellaiselle miehelle? eikö hän rakasta ?

 

[hmmm.]

Aika hyvä pointti. Kyllä lapsi mielestäni on enemmän sitoutumisen merkki kuin mikään kihlasormus sormessa.
Mutta on kuitenkin vähän hölmöä ajatella, että lapsi on riippuvainen siitä sormuksesta. Kyllä se lapsi on arvokkaampi asia kuin mikään mies maailmassa ja ymmärrän täysin naisia jotka valitsevat lapsen miehen sijasta. Ei voi siis sanoa, että kuinka joku uskaltaa tehdä lapsen miehelle, joka ei suostu naimisiin.

 

[ä84]

Meidän tyttärelle annoimme minun sukunimen. Jos mennään joskus naimisiin, sitten se nimi vaihtuu, (ehkä,mies vihaa sukunimeään )

Ymmärrän kyllä että laitetaan miehen sukunimi, mutta minusta tuntui paljon ""luontevammalta"" antaa lapselle minun nimi. Eikai se sukunimi maailmaa kaada.

 

[***]

oikeastiko?lle : ei se naimisiin meno rakkautta takaa!!!!!
rakastaa voi ilman vihkivalaakin.

 

[mielipide]

Anna lapselle oma sukunimesi, jos se on harvinainen ja katova. Ei ole mitään pakkoa miksi pitäisi antaa lapselle isän nimi. Ennen muinoin miehet ottivat naisen sukunimen, jos menivät tilan perivän tyttären kanssa naimisiin. Mä en olisi antanut lapselle isän nimeä, jos ei olisi oltu naimisissa (mentiin lupauksen mukaan naimisiin raskausaikana).

 

[Sateekaari]

Olemme avoliitossa ja meillä nyt kaksi lasta.Molemmilta on tietysti jouduttu käymään isyyden tunnustuksessa.Olemme halunneet lapsillemme isän sukunimen esim.sillä perusteella että isä on ne lapsikseen tuunustanut ja hänen nimelleen siksi tulleet.Toki nyt isästä ilman tunnustakaan ei ole epäselvyyttä

Minun sukunimeni on harvinaisempi ja miehellä taas perinteinen suomalainen -nen loppuinen, mutta kai olen vähän vanhanaikainenkin kun ajattelen kuitenkin niin että tunnustanut isä ottaa lapsensa omalla nimelleen.Myös kun menemme tulevaisuudessa naimisiin, on meillä kaikilla sitte yhteinen nimi.Miehen nimen aion kuitenkin ottaa naimisiin mennessämme.

 

[Xxx]

""Oikeastiko"" kysyi, kuinka uskalsin hankkia lapsen miehen kanssa, joka ei halua kanssani naimisiin.

Hauska kysymys sinänsä, koska jos mies haluaa jättää perheensä, niin yhtä helposti hän lähtee avioliitosta kuin avoliitostakin... avioeron saaminen on todella yksinkertaista ja kaikki tiedämme tämän päivän eroluvut...

Tässä kuitenkin vastaukseni. ""Uskalsin"" hankkia mieheni kanssa lapsen, koska

-> halusin lapsen palavasti. Myös mies halusi lasta.

-> en ole taloudellisesti riippuvainen miehestäni: olen huolehtinut koulutuksestani ja urastani. Ansaitsen enemmän kuin hän ja säästöjäkin on kertynyt muutama kymppi turvana.

-> en ole henkisesti riippuvainen miehestäni. Hän on ihan kiva kaveri ja rakastan häntä. Mutta jos hän minut (meidät) jättäisi, niin ei maailma siihen todellakaan kaatuisi.

Itse asiassa, selviäisin vallan mainiosti. Nytkin olen lähes 100% huolehtinut lapsesta. Isällä on aina paikka lapsensa elämässä. Eikä lapsi isättömyydestä tulisi muutenkaan kärsimään. Olen siitä aika varma...

Kuulostaa ehkä vähän mahtailevalta. Mutta nämä ovat niitä ajatuksia, joita ajattelemalla tunnen oloni vahvaksi. Ja kaiken lisäksi ne ovat totta. Eihän niitä miehelle kuitenkaan toitottele...

 

[Mä]

Mulle ainakin ihan itsestäänselvyys, että lapsi saa miehen sukunimen. Jos olisin jäänyt jo raskausaikana yksin, niin sitte olis tullu mun sukunimi. Ja meillä ainakin täytettiin isyydentunnustuksessa kaikki paperit -myös yhteishuoltajuus. Mielestäni avioliiton ja sukunimen yhteenliitäminen on ihan naurettavaa ""kiristystä"". Jos ei olla naimisissa, ei lapsella ole oikeutta miehen sukunimeen... voi vitja! Ja siis eihän tytöt varsinkaan jatka kenenkään sukua. Pojat jatkaa sukua tietääkseni

 

[Xxx]

Edelliselle: aivan oikein. Poikamme jatkaa minun sukuani, kun hänellä on kerran äitinsä sukunimi.

Minusta se tuntuu tosi hienolta, olen ylpeä joka kerran kun näen hänen nimensä kirjoitettuna jossakin.

Toistan oman mielipiteeni: JOS olisimme naimisissa, niin meillä olisi yhteinen nimi koko perheellä. Luultavimmin mieheni nimi. Mutta kun ei olla, niin lapsi saa lain mukaan äitinsä nimen. Ja minusta se on ihan hyvä käytäntö, joten näin meilläkin tehtiin.

 

[flame75]

Meillä oli vähän myrskyisä suhde lapsen xyntymisen aikoihin. Olimme olleet vasta vuoden yhdessä kun lapsi jo syntyi ja painin samojen asioiden parissa. Mietin tota sukunimi asiaa ja mitä jos eroammekin jne. Periaatteessa ei ole väliä kumman nimellä lapsi on, mutta olisin tietenkin halunnut että jos eroamme lapsi olisi sama sukunimi kuin minulla koska asuisen lapsen kanssa yhdessä. Me seurustelimme lapsen isän kanssa, mutta emme asuneet yhdessä. Poika sai isänsä sukunimen. Meidän suhde toimi välillä hyvin, välillä huonosti ja lähellä oli ettemme eronneet. Lapsen sukunimen vaihtamiseen vaikuttaa huoltajuussuhde. Jos teillä on yhteishuoltajuus, tarvitset isän luvan sukunimen vaihtoon. Jos sinulla on yksinhuolto, voit vaihtaa nimen halutessasi. Ei tarvitse kysellä kenestäkään. Maistraatista saa lomakkeen tai siis hakemuksen, jolla voi hakea nimenmuutosta. Nimen vaihtaminen maksaa 100 euroa. Me saimme asiat onneksi kuntoon ja muutimme alkukesästä yhteen, mikä oli suunnitelmissa ihan suhteen alusta asti. Minulla on yksinhuolto, joten olisin voinut halutessani vaihtaa lapsemme sukunimen ja olisin sen tehnytkin, koska olin niin täys ""anoppiani"" joka huuteli meidän asioitamme ympäri kyliä eli ihan anoppini kiusaksi ja siksi että talouteemme kuuluvilla olisi ollut sama sukunimi.