lapsen sukunimi

[avoliitossa]

Kumman sukunimen lapsenne saa, jos olette avoliitossa tms., mutta ei avioliitossa?

Entä jos lapselle antaa miehen sukunimen, voiko sen myöhemmin vaihtaa äidin sukunimeen, jos mies ei esim. haluakaan lupauksista huolimatta mennä naimisiin ja kaikille tulisi sama sukunimi?

Mies ei ole vielä valmis avioliittoon. Lapsi on tulollaan, ja hän tietysti haluaa, että sille annetaan hänen sukunimensä. Olen sen ""luvannutkin"", koska hän on luvannut avioliiton myöhemmin. Mutta nyt mietityttää, että onko viisas liike minulta lapsen laittaminen heti miehen nimelle. Mitä jos avioliittoaikeet venyvät tai vaikkapa kariutuvat... Silloin haluan ehdottomasti, että lapsella on minun nimeni! Onko vaihtaminen helppoa vai vaatiiko miehen suostumuksen (jota ei tietenkään siinä vaiheessa saa)?

Kiitollisena vastauksia odotellen!

 

[Avovaimo]

Olen ajatellut, että minun lapseni se joka tapauksessa on, oli sukunimi mikä hyvänsä.

 

[**]

Siskollani lapset kahden eri isän kanssa. Kaikilla eri sukunimi, eikä perheessä tällä hetkellä yhtään miestä. Ei hyvä vaihtoehto sekään. Jos kerran käy niin, että isä häipyy kuvioista, eikö edes sen pienen perheen nimet voi olla samoja? Entä jos aiti löytää uuden miehen, menee naimisiin ja heille tulee lapsia. Kaikilla muilla sama sukunimi, mutta tällä ensimmäisellä lapsella eri? Onko kiva lapsen tai muidenkaan kannalta?

 

[Freeda]

Mahdollisen eron jälkeen sukunimen vaihtamisen helppous riippunee siitä, ovatko molemmat vanhemmat määrätty lapsen huoltajiksi. Tämä on yleisin käytäntö - siis yhteishuoltajuus. Mikäli vain äiti on lapsen huoltaja, voidaan nimi vaihtaa ilman isän suostumusta. Näin on menetelty aikoinaan esim. minun kohdallani.

Koska avoliitossa lapsi automaattisesti saa äitinsä sukunimen, on ehkä turvallisinta ja luontevinta antaa lapselle äidin nimi ja vaihtaa se samalla sitten tulevaisuudessa kun omakin nimi vaihtuu. Lakipykälät toteavat asiasta seuraavaa:

2 §
«Lapsen» sukunimen määräytyminen syntymän perusteella

--------------------------------------------------------------------------------

«Lapsen» «sukunimi» on ilmoitettava väestötietojärjestelmään kahden kuukauden kuluessa «lapsen» syntymästä. Jos vanhemmat eivät ole yhdessä «lapsen» huoltajia, on «lapsen» huoltajilla tai huoltajalla oikeus päättää, kumman vanhemman nimen lapsi saa.

«Lapsen» «sukunimi» ilmoitetaan sille maistraatille, jonka toimialueella lapsella on kotikunta tai väestökirjanpitokunta. Ilmoituksen voi tehdä myös sille evankelis-luterilaisen kirkon tai ortodoksisen kirkkokunnan seurakunnalle, jonka jäsen lapsi on. Seurakunnan on selvitettävä nimen lainmukaisuus ja toimitettava tieto nimestä viipymättä väestötietojärjestelmään rekisteröitäväksi.

Jos «lapsen» sukunimeä ei ole ilmoitettu väestötietojärjestelmään niin kuin 2 ja 3 momentissa säädetään, lapsi saa sen sukunimen, joka äidillä on silloin kun «lapsen» tiedot ilmoitetaan väestötietojärjestelmään.

4 §
«Lapsen» sukunimen muuttaminen isän sukunimeksi
Vanhemmat voivat sopia alaikäisen «lapsen» sukunimen muuttamisesta siten, että lapsi saa isänsä sukunimen, jos vanhemmilla ei «lapsen» syntyessä ollut yhteistä sukunimeä ja isyyttä ei ollut vahvistettu ja merkitty väestötietojärjestelmään silloin, kun «lapsen» «sukunimi» ilmoitettiin väestötietojärjestelmään.

5§
Yhteisen sukunimen antaminen toisen puolison lapselle
Jos alaikäisen «lapsen» vanhempi menee avioliittoon muun henkilön kuin «lapsen» toisen vanhemman kanssa ja he ottavat yhteisen sukunimen, puolisot voivat avioliiton aikana sopia «lapsen» nimen muuttamisesta siten, että lapsi saa puolisoiden sukunimen, jos vanhempi on yksin tai yhdessä puolisonsa kanssa «lapsen» huoltaja. Jos «lapsen» molemmat vanhemmat ovat yhdessä «lapsen» huoltajia, edellyttää «lapsen» sukunimen muuttaminen edellä tarkoitetulla tavalla, että vanhemmat ovat siitä yksimieliset.




--------------------------------------------------------------------------------

6 §
Ilmoitus «lapsen» sukunimen muuttamisesta
Ilmoitus «lapsen» sukunimen muuttamisesta 3 §:n 3 momentin, 4, 4 a ja 5 §:n nojalla on tehtävä kirjallisesti sille maistraatille, jonka toimialueella lapsella on kotikunta tai väestökirjanpitokunta.

 

[Freeda]

**:lle vielä, että tosiaan nimiä voi vaihtaa myöhemminkin. Juuri perheen lasten samannimisyyden vuoksi minullakin on sosiaalisen isäni sukunimi. Toisaalta eivät kaverini, joilla on perheessä eri nimiä ole tästä asiasta kärsineet. Jos asiasta kärsii, homma on helppo korjata mikäli biologinen isä ei ole vittumainen tyyppi. Jos taas biologinen isä on vittumainen tyyppi, hänen vittumaisuutensa on takuulla isompi ongelma kuin yksi sukunimi.

Olen kuullut sellaisestakin periaatteesta, että kun äidistä aina on varmuus, isä merkitään nimellä. Perheen lapsista on sitten sukunimistä helposti havaittavissa biologinen perimä, jos sellaista merkityksellisenä pitää.

 

[älä anna aina periksi]

Minä antaisin lapselleni oman sukunimeni, jos en olisi lapsen isän kanssa naimisissa. Näin sanoin miehellenikin, joka edelleen jahkaili naima-aikeiden kanssa vaikka oltiin ostamassa yhteistä asuntoa ja laittamassa lasta alulle. Menimme sitten maisraatissa naimisiin tammikuussa, syyskuussa ostettiin asunto ja kahden ja puolen vuoden yrittämisen jälkeen lapsikin sai alkunsa.

Miehelleni on jotenkin vaikea tehdä isoja päätöksiä ja mitään ei tapahtuisi, jos en välillä hieman 'uhkailisi'. Sama ongelma tuntuu olevan monilla muillakin. Mies ihmettelee vuosikausia että mitä se avioliitto muka muuttaisi ja meillähän hyvä näinkin - mennään naimisiin sitten joskus. Sitten joskus antaa sitten todella odottaa itseään, jos saapuu koskaan. Avioliitto on kuitenkin varsin tärkeä juttu, jos toinen puolisoista kuolee tai tulee ero. Minulle se oli myös siksi tärkeä, että se on julkinen sitoutuminen parisuhteeseen.

Jos haluatte perinteisemmät kirkkohäät, niin voittehan te silti mennä ensin siviilissä matalalla profiililla naimisiin ja pitää isot juhlat sitten myöhemmin.

 

[**]

Siskon tapauksessa miehet eivät halua vaihtaa lastensa sukunimeä. Siskolla ollut aikomus naida molemmat. Vaan näin on käynyt. Eikä tuosta ole viitsinyt lähteä riitelemään, koska se taas haittaisi lasten elämää muuten.

 

[Janna]

Jos ei mies tuossa vaiheessa ole valmis sitoutumaan, niin älä ole sinäkään... Eli lapselle sinun sukunimesi, voit hyvin perustella asiaa sillä, että koska mies ei ole vielä valmis avioliittoon, sinäkin haluat pelata varman päälle eron kannalta. Erotilanteessahan järkevintä on, että lapsella on sama nimi kuin pääasiallisella huoltajallaan, eli 99 % tapauksista äidillä!!!

Ehkä se avioliittokin alkaa näillä perusteilla miestäsi kiinnostamaan, varsinkin jotta saisi lapselle oman sukunimensä!!!

 

[en käsitä]

Miksi teillä on niin hirveä hinku naimisiin että pitää oikein ""uhkailla"" miestä???

 

[ap]

Itse koen avioliiton turvallisempana vaihtoehtona kaikkien kannalta. En tarvitse kirkkohäitä tai juhlia, vain sen virallisen sitoutumisen ja sen tuoman turvan.

Nimimerkki ""i"", kirjoitti mielestäni samansuuntaisesti siitä mitä omassa päässäni ajattelen.

 

[en käsitä]

Perustelisitko vielä, miten avioliitto on turvallinen kaikkien kannalta? Ero = ero = ero, ihan sama millaisessa liitossa elää.

 

[ap]

itsellä on turvallisempi tunne avioliitossa, joka on virallinen sitoutuminen. Jos minun on siinä hyvä ja turvallinen olla, se heijastuu silloin muihinkin, eritoten lapseen. Jos tulee ero, tavarat jaetaan tasan sen mukaan, miten avioehto sanelee. Avoliitossa ei ole mitään sääntöjä, ja katkera puoliso voi hankaloittaa ositusta vuositolkulla (nähty). Isällekin jää enemmän oikeuksia lapsen suhteen kuin avoliitosta eronneena.

Eikä avioliitto aina päädy eroon! Jompi kumpi voi kuolla. Tällöin lesken oikeudet yhteiseen omaisuuteen ja esim. kotiin ovat täysin toiset kuin avoliitossa asuvilla. Heillä ei ole mitään oikeuksia toistensa omaisuuteen.

 

[en käsitä]

Eli naimisiin siksi, että eron/kuoleman sattuessa olisi paremmat mahdollisuudet hyötyä jotenkin?
On totta, että avioliiton myötä kummankin vanhemman oikeudet lapseen ovat paremmat, mutta mielestäni tuntuu jotenkin takaperoiselta mennä naimisiin vain siksi, että jos erotaan.
Enkä edelleenkään käsitä sitä, miten turvallisuus lisääntyy virallisen sitoutumisen myötä.

 

[Thelma]

Minusta tuntuu jotenkin takaperoiselta ettei voida sitoutua naimisiin menemällä, mutta lapsi voidaan hankkia. Omalta kohdaltani tuntuisi huimalta odottaa lasta henkilölle, joka ei uskalla naimisiin. Mikähän sitoutumisen aste uskalletaan sitten lapseen solmia?

Alkuperäisessä avoliitto tilanteessa itse varmaan antaisin lapselle oman nimeni sukunimeksi ja sitten oman nimenikin muuttuessa naimisiin menon myötä myös lapsi saisi isänsä nimen.
Tosin, jos häät on sovittuna vaikka ensi kesäksi, ja äidinkin nimi silloin muuttuu, en näkisi mitään syytä olla antamatta lapselle jo ristiäisissä tulevaa koko perheen ja isän nimeä. Näin välttyisi lapsen nimen mukan kulkevista entisistä nimistä.

 

[Violet]

Hyvä en käsitä! Et todellakan halua käsittää. Kukaan ei mene siksi naimisiin, että erotaan tai että toinen saattaa kuolla.

Naimisiin meneminen nyt vaan on ikiaikainen ja maailmanlaajuinen instituutio, joka luo suurimmalle osalle tämän pallon asukeista turvaa ja varmuutta elämään. Virallinen sitoutuminen useinmiten on merkki _kaikille_, että tässä ollaan tosissaan. Avioliitosta ei erotakaan niin helpolla. Kutsu sitä sitten sitoutumisen asteeksi, lupaukseksi, tahdoksi, miksi vaan.

Mutta jotain iloa siitä on ja tulee olemaan, koska suurin osa siihen pyrkii ja siinä haluaa elää. Jos et ymmärrä, että sen tuoma turvallisuus ja pysyvyys vaikuttaa perheen rakenteisiin, olet hiukan kapeakatseinen.

 

[en käsitä]

Hyvä Violet,

Lausumiisi väitteisiin en ota kantaa sen kummemmin, sillä itse tiedän mitä ajattelen.
Mutta siis: entä ne, jotka ovat ikuisesti avoliitossa? Halveksitteko heitä? Instituutioita löytyy joka lähtöön, samoin ihmisiä jotka eivät kunnoita mitään instituutioita.
Onko mielestänne siis lapsi, joka on avioliitossa olevien vanhempien lapsi, jotenkin paremmassa ja ylevämmässä asemassa kuin vaikkapa naapurin lapsi, jonka vanhemmat ovat ""vain"" avoliitossa?
Itse sanoit näin: ""jotain iloa siitä (avioliitosta) on ja tulee olemaan, koska suurin osa siihen pyrkii ja siinä haluaa elää"".
Aivan niin, eli mikä se sitten on se ""jokin ilo""? Menettekö naimisiin siksi, koska niin on aina tehty? Ette siis kyseenalaista mitään? Avioidutte siksi, että haluatte näyttää olevanne tosissanne? Eikö yhdessä hankittu lapsi jo näytä sen aika tehokkaasti?
Ja koska olen ""hiukan kapeakatseinen"", niin voisitko esimerkiksi sinä, Violet, kertoa, miten avioliiton ""tuoma turvallisuus ja pysyvyys vaikuttaa perheen rakenteisiin""?
Kiitos.

 

[..]

isällä on samat oikeudet lapsiinsa riippumatta siitä onko ollut naimisissa äidin kanssa vai ei!!
Avoliitossa tavarat jaetaan nimiperiaatteen mukaan eli se kenen nimissä asunto on katsotaan myöskin omistajaksi - näin käy avioliiton erossakin.

Avoliitossa voidaan huolehtia puolisosta testamnetin avulla. Avioliitossa rintaperilliset perivät eli lapset, jos niitä on eikä silloin vaimo peri. Lesken oikeus yhteiseen kotiin on laissa suojatta ja se ei ole omistusoikeutta! mihin muuhun hänellä ei ole oikeutta.

 

[...]

ja vielä miksi luovutte omista nimistänne kun menette naimisiin????????????

 

[milla]

Niin, ei sillä ole mitään väliä onko naimisissa vai ei. Näyttää siltä kirjoitustenne perusteella, että luulette avioliiton tuovan ikuisen onnen. Turha sitä on spakuloida mitä tulee tapahtumaan. Käy niinkuin on tarkotettu. Itse elän avoliitossa onneni kukkuloilla ja naimisiin menen, jos siltä näyttää. Mieluummin onnellisesti yhdessä, kuin epäonnessa avioliitossa. Ja lapsi saa isän sukunimen meidän tapauksessa!

 

[*]

Hyvä ""en käsitä"", nostatko itsesi muiden yläpuolelle, kun rohkenet kyseenalaistaa järjestelmää/yhteiskuntaa olemalla avoliitossa?

 

[*]

Tuskin tässä kukaan avoliittoa katsoo huonommaksi kuin avioliittoa! Ei varmastikaan siitä ole kysymys, ainakaan mitä itse ymmärsin edellisistä kirjoituksista. Käännät nyt asiat vähän päälaelleen nimim. en käsitä.

Itse olen myös avoliitossa ja ensimmäinen lapsi on tuloillaan. Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä jo kohta 9vuotta. Naimisiin ei ole kiirettä, eikä ole ikinä ollutkaan, mutta nyt ensimmäisen lapsen myötä on tullut ajateltua, että se olisi nimenomaan lapsen kannalta hyvä jos menisimme naimisiin, juuri sen turvallisuuden takia. Itse olen sitä mieltä että tiettyä turvaa naimisiinmeno tuo, esim toisen vanhemman kuoltua.

Vaikka emme ole nyt naimisissa, niin ajattelin, että lapselle tulee mieheni sukunimi. Tietty olisi mukava, jos lapseni saisi minun nimeni, mutta meillä tehdään nyt näinpäin. Se on ollut oikeastaan alusta asti selvä asia.

Tuntuu että nimim. en käsitä, et todellakaan ilmeisesti halua käsittää, vaan heti alat vouhottaan, että täällä halveksitaan avoliittoa tms...

 

[en käsitä]

Hyvä *,

mistä tiedät että olen avoliitossa?
Ja se, että kyseenalaistaa järjestelmää ja yhteiskuntaa on minun käsitykseni terveestä järjestä. Jos olen antanut ymmärtää olevani jotenkin parempi kuin muut, pahoittelen.

 

[Violet]

En käsitä: Yhdyn muihin ja allekirjoitan omat ajatukseni uudestaan. Et halua käsittää.

En halveksi ketään enkä sellaista ole väittänytkään. Jokaisella on oikeus itse päättää miten haluaa elää. Suurin osa haluaa elää avioliitossa. Piste. Yritin selittää miksi, muttet halua edelleenkään ymmärtää. Se on yksi ja yleisesti hyväksytty tapa virallistaa suhde, tehdä siitä konkreettinen ihmisten ja lain edessä. Tapa sanoa kaikille,että tähän ihmiseen ja suhteeseen haluan sitoutua. Yhteinen päämäärä. Voihan suhde olla sitä ilman virallista sitoutumista, mutta sitoutumisen aste on mielestäni (henkilökohtainen mielipide, jonka varmasti hyvin monet jakavat) silloin vähäisempi.

Se jokin ilo, jota peräänkuulutat. Se on korvien välissä niillä, jotka siinä avioliitossa haluat olla. Ei sitä voi toiselle selittää, jos ei sitä kaipaa tai tarvitse. Ilo tulee siitä, että toinen haluaa sitoutua juuri sinuun ja vain sinuun, loppuelämäksi ja muidenkin silmien edessä. Se luo yhtenäisyyttä, turvallisuutta, pysyvyyttä, jatkuvuutta ja huonoina aikoina sitkeyttä, peräänantamattomuutta ja taistelua yhteisen asian, yhdessä solmitunavioliitton eteen. Luulen, että tässä syitä, miksi suurin osa maailman ihmisistä haluaa avioliittoon.

Eikä naimisiin mennä siksi, että niin on aina tehty. Vaan siksi, että se on hyväksi ja toimivaksi havaittu instituutio. Koska se ilmeisesti toimii! Muutenhan koko ajatus avioliitosta olisi kuivunut kasaan aikapäiviä sitten.

Kyseenalaistan paljonkin! Kuten sen, miksi olet itse noin vastaan ja hyökkäilet vastaan tuoden keskusteluun asioita, joita siinä ei ole. Onko itsellä huono olo jostain...?

Avioliiton tuoma turvallisuus ja pysyvyys vaikuttaa perheen rakenteisiin siten, että jos kaikilla on siinä hyvä olla, kaikilla on siinä hyvä olla!!! Hyvinvointi taas lujittaa perhesiteitä ja aiheuttaa onnellisuutta Aika moni kuitenkin haluaa rakentaa elämänsä mm. seuraavien tukipilarien varaan: turvallisuus, pysyvyys, jatkuvuus, sitoutuminen.

I rest my case. Alkuperäinen, pidä kiinni vaan omista ajatuksistasi.

 

[onnellisesti aviossa]

Aivan niin Violet.

Haluaisin vielä lisätä siihen kysymykseen, että miksi mies pitää pakottaa naimisiin..

Noh, mun ukkoni oli vuosia sitä mieltä ettei hän välttämättä avioon halua eikä nähnyt siihen muutenkaan tarvetta. Olihan kaikki hyvin avoliitossakin. Miksi siis vaivautua. Naimisiin kuitenkin mentiin vaatimuksestani ja kyllä se vaan kummasti meidän parisuhteeseen vaikutti positiivisesti. On ukkokin yks kaks lasten hankinnan ja perheen perustamisen kannalla. Hän yksi ilta mulle sanoikin ja ihmetteli ettei olla vielä ikinä oltu näin onnellisia. Turvallisuutta ja varmuutta avioliitto tuo parisuhteeseen! Näin meillä.

 

[älä anna aina periksi]

Varsin tunteita kuohauttava aihe eräille

Avioliitto ei tosiaan ole se ainoa tapa tuoda taloudellista ja henkistä turvallisuutta parisuhteeseen. Mutta miksi pitää elää avoliitossa ja erikseen laatia testamentit, tunnustaa lapset omikseen ja sopia omistusasioista, kun moni näistä asioista hoituisi automaattisesti ja vielä yleensä juuri toivotulla tavalla piipahtamalla maistraatissa ja menemällä naimisiin? Lisäksi on monia käytännöntilanteita, joissa avoliitosta aiheutuu erittäin paljon lisätyötä. Esimerkiksi, jos minä lähden työn puolesta ulkomaankomennukselle, työnantajani huomio muutossa myös aviopuolisoni. Minä saan silloin parempaa palkkaa, jotta voin elättää perheeni. Mieheni on ulkomailla helpommassa asemassa virallisena puolisona kuin minä tahansa epämääräisenä maahan pyrkivänä poikaystävänä. Miksi asiat pitäisi hoitaa sen vaikeimman kautta?

Lisäksi minusta on varsin itsekästä ja kummallista kieltäytyä avioliitosta vain sillä verukkeella, että se ei merkitse itselle yhtään mitään. Jos se tuo toiselle turvallisuudentunnetta, jota ei välttämättä järkisyin voi selittää, tai muuten kaivatun rouvastatuksen, niin eikö avioliitto ole silloin perusteltu? Jos asia on puolisollesi tärkeä, sen pitäisi olla myös sinulle tärkeä. Olettaen, että olet sitoutunut puolisoosi ja haluat hänenkin olevan onnellinen. Mitä haittaa avioliitosta olisi?

Käytin sanaa uhkailu lainausmerkeissa siksi, että kyseessä ei ollut mikään oikea uhkaus. Tässä lapsen nimiasiassa oli kyseessä sen tosiasian alleviivaus, että me molemmat haluamme tiettyjä asioita elämässämme. Minä halusin naimisiin ja koko perheelle yhteisen sukunimen ja mieheni lapselleen oman sukunimensä. Naimisiin menemällä molempien toive totui ja kumpikaan ei joutunut uhrautumaan. Ennenkaikkea, olimme jo pitkään olleet kihloissa.

Joku täällä ihmetteli pitävätkö naimisissa olevat avoliittoa jotenkin alempiarvoisempana tai halveksittavan liittona. Minä en pidä. Lähinnä ihmettelen, miten jotkut naiset jaksavat vuosikausia kuunnella tyhjiä lupauksia avioliitosta - tai lapsista. Tai miksi monia tärkeitä käytännönasioita ei voisi hoitaa helpoimmalla tavalla.