Lapsen sukunimi joskus tulevaisuudessa....

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja GloriaS
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
G

GloriaS

Vieras
Kertokaapa rakkaat ellit mielipiteitänne.

Olen n. 30-vuotias nainen, ja olen seurustellut nyt vuoden päivät "elämäni miehen" kanssa. Jokin aika sitten meille tuli puheksi tulevaisuus, naimisiin meno ja lasten hankita. Emme olleet aikaisemmin puhuneet aiheesta paljoakaan, ja tokaisin hiukan ajattelemattomasti siinä sivulauseessa, että btw, pidän muuten oman sukunimeni kun menen naimisiin ja että lapset saavat sitten minun sukunimeni. Tausta tälle on se, että oman sukuni sukunimeä on tällä hetkellä Suomessa neljällä henkilöllä, joista olen ainoa potentiaalinen suvun jatkaja. Minulle on pienestä pitäen toitotettu, että "sitten kyllä jatkat meidän sukunimeä" jne...

Poikaystäväni sai tästä aiheesta aivan primitiivikohtauksen! Ei kuulemma tule kuuloonkaan, että voisin pitää oman sukunimeni tai että lapset saisivat minun sukunimeni.... Ei kuulemma tuntusi enää omialta lapsilta! Lisäksi antoi ymmärtää, että tämä on se syy, jonka takia minulla ei kuulemma ole lapsia. WTF??? Kaksi edellistä poikaystävääni oli jopa valmiita ottamaan minun sukunimeni, jos olisimme menneet naimisiin.

Olen ollut tässä aivan hoo moilasena, sillä muuten tämä tyyppi tuntuu aivan järkevältä tapaukselta. Hänen sukunimi on nen-loppuinen, ei kuitenkaan ihan sieltä yleisimmästä päästä, mutta kuitenkin.

Olen nyt kuulemma joustamaton feministi, vaikka olen yrittänyt selittää oman sukunimeni loppuvan Suomessa, jos en jatka nimeä. Hänen sukunimään kantavia on Suomessa useita satoja..... Voiko miehen ego olla todella näin suuri ja vaikea? Onko kellään vastaavia kokemuksi?
 
Jos suinkin voit välttää nen-päätteistä sukunimeä lapsillesi, niin pidä pintasi viimeiseen asti. Jo ennuste lasten tulevaisuudesta on parempi, jos nimi ei ei edusta suomalaista "maalais-aatelistoa". Tiedän suomalaisia firmoja, joihin ei rekrytoida nen-loppuisia!
 
Jos kumppanisi ei ala sopeutua ajatukseen niin voihan olla että siitä tulee jopa kynnyskysymys. Hän ajattelee vanhakantaisesti. Sitä esiintyy jopa ihan nuorissa miehissäkin, valitettavasti. Sovinismiako? Ehkä sitäkin.

Samat huonot perustelut käyvät molemmin päin. Miten voisit tuntea lapset omiksesi jos ne olisivat miehen nimellä? Ei sinun tarvitse tässä asiassa antaa periksi. Sinulla on lupa pysyä kannassasi vaikka ilman perusteluja (erikoinen nimi tms.), jokaisella on oikeus mielipiteeseen.

Ex-mieheni oli 80-luvulla jo niin "edistyksellinen" (?) että olisi ottanut minun sukunimeni jos se olisi ollut lain mukaan mahdollista. Sukunimilaki muuttuikin sitten parin vuoden päästä..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Finmap:
Jos suinkin voit välttää nen-päätteistä sukunimeä lapsillesi, niin pidä pintasi viimeiseen asti. Jo ennuste lasten tulevaisuudesta on parempi, jos nimi ei ei edusta suomalaista "maalais-aatelistoa". Tiedän suomalaisia firmoja, joihin ei rekrytoida nen-loppuisia!

Lienevät niitä samoja firmoja jotka käyttävät yritysastrologien palveluita ja joiden nimet uhmaavat niin suomalaisia kuin englanninkielisiäkin oikeinkirjoitussääntöjä :)
 
Jos nimikynnys on noin iso ja kumpikin jääräpäitä, on olemassa kompromnissikin. Sinä otat kaksoisnimen. Tappelette sitten erikseen, onko lasten nimi kaksi- vai yksiosainen ja kumpi sitten niistä.

Se on muuten niin, että isi kyllä ajattelee toisin, kun se mukula on sylissä, olkoon millä nimellä tahansa, kun sen tietää omakseen. Suvussa on isin ja äitin nimisiä lapsia, mutta eipä noitten isien käytöksissä ole mitään eroa.

Annapa ajan kulua älkääkä tapelko tyhjästä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja GloriaS:
Kertokaapa rakkaat ellit mielipiteitänne.
Mielipiteeni on, että... onkohan miehen oma tavalliNEN sukunimi hänelle itsetuntokysymys sinun harvinaisemman nimen rinnalla? Miksi mies on niin ahdasmielinen, ettei suostu joustamaan tuossa asiassa? Nimi on ilmeisesi "vain nimi", mutta harvinaisuutensa puolesta koko sukusi haluaa sitä vaalia. Ja miksei? Sinä saat päättää omasta nimestäsi, eikä sinun tarvitse taipua painostuksen alle. Mies ei tänä päivänä päätä naisen nimistä. Eikä myöskään sukulaiset siinä vaiheessa kun nainen menee naimsiin ja saa lapsia. Mutta jos itse olet nimesi säilyttämisen kannalla, pidä pintasi. Enkä minäkään ole feministi. Luovuin omasta harvinaisesta nimestäni miehen takia, koska olen liiankin vanhoillinen. Mutta siis omasta tahdosta, ei hänen.

Jos ongelma on noin suuri sinun nimesi kohdalla, se tulee olemaan suurempi lapsen nimen kohdalla. Ellei mies suostu yhdistelmänimeen (jos sinä haluat), mutta voitko luottaa että lapsen kohdalla suostuisi? Eikä tämä ongelma tule välttämättä rajoittumaan nimiasioihin, vaan elämässä muihinkin juttuihin, joissa mies haluaa jyrätä. Hän tuntee huonommuutta rinnallasi, mutta pönkittääkseen itsetuntoaan haluaa kyykyttää sinua.

Kompromissien teko ja toisen mielipiteiden ja erilaisuuden kunnioittaminen on avioliitossa hemmetin tärkeää. Kompromissit silloin kun kumpikin haluaa pitää oman päänsä. Siihenkin on joskus oikeus, oman pään pitämiseen. Kummallakin. Kunhan muuten yhteiselämä on hyvää.

Vuoden päivät seurusteltuasi olet jo vähän oppinut tuntemaan miestä. Yleensä huonoja ja ikäviä puolia toisesta alkaa ilmaantua vasta 1-2, joskus jopa vasta 3-5 vuoden jälkeen. Koska suhteen alussa alitajuntaisesti haluaa tuoda omat hyvät puolet esiin. Olla jopa samaa mieltä toisen kanssa hänelle tärkeistä asioista vain miellyttääkseen. Kun sitten jalat on viety alta ja tulevasiuus varmistettu, alkaa huonoja puolia tippua satunnaisesti. Jollei ole vielä ehtinyt naimisiin ja lapsia hankkimaan, kaikki valtit on puolellasi. Ehkä se ei olekaan elämäsi mies? Luulisi hänenkin hieman kunnioittavan sinua ja harvinaisen sukunimen saaminen hänen sukuunsa luulisi olevan vain plussaa.
 
Minäkään en halua ottaa mieheni sukunimeä, joka on myöskin -nen-päätteinen. Kun menemme naimisiin pidän oman sukunimeni, mutta itse olen niin vanhanaikainen, että lapsille tulee kyllä isän sukunimi. Jos antaa lapsille äidin nimen, niin tulee jotenkin vaikutelma sellaisesta pirttihirmusta tai sitten siitä, että mies on sellainen häntäheikki, ettei kanna vastuuta...

Älkää pahastuko, tuskin muille tulee noin typeriä mielikuvia, mutta minulle jostain syystä tulee. En tiedä miksi...
 
Ja ne lapset voivat halutessaan aikuisena ottaa kuitenkin sinun tyttönimesi niin suku jatkuu...

Eräissä sukulaisen häissä höristelimme korviamme kun pariskunta otti molemmille uuden nimen, joka kuitenkin oli toisen suvusta vanha nimi.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Hei-----:
Älkää pahastuko, tuskin muille tulee noin typeriä mielikuvia, mutta minulle jostain syystä tulee. En tiedä miksi...
Kuule, niin minullekin tulee. Ehkä se on tätä vanhankansan kasvatuksen syytä ;) Mutta anyway, olet sinä ja minä olen minä ja meillä on oikeus mielipiteisiimme. Emme suinkaan ole ainoita, että siitä ne asenteet varmaan johtuvatkin. Ainakaan emme hauku muita jos vallitsevat toisin.

 
Alkuperäinen kirjoittaja vanhoillinen:
Alkuperäinen kirjoittaja Hei-----:
Älkää pahastuko, tuskin muille tulee noin typeriä mielikuvia, mutta minulle jostain syystä tulee. En tiedä miksi...
Kuule, niin minullekin tulee. Ehkä se on tätä vanhankansan kasvatuksen syytä ;) Mutta anyway, olet sinä ja minä olen minä ja meillä on oikeus mielipiteisiimme. Emme suinkaan ole ainoita, että siitä ne asenteet varmaan johtuvatkin. Ainakaan emme hauku muita jos vallitsevat toisin.

Vasta 1900-luvulla yleistyi tapa, että nainen ja avioliitossa syntyneet lapset saivat miehen sukunimen. Sitä ennen nainen piti oman sukunimensä ja se siirtyi automaattisesti hänen lapsilleen. Itseasiassa ap kannattaa tässä asiassa niitä perinteisiä arvoja..
 
Ehkä osa ongelmaa on sekin että tuo asia tuli 'liian aikaisin' esiin. (Siis jos tuo koko kysymys ei ole vielä edes ajankohtainen.)

Vaikka tutustumis/alkuhuuma-vaiheessa tuntuu että haluaa puhua ja kertoa ja käydä läpi kaikki asiat itsestä ja toisesta, ei silloin ole kuitenkaan mielestäni fiksua rakentaa vuosiksi eteenpäin tiukkoja linjauksia asioista jotka eivät vielä edes ole käsillä. Ihminen muuttuu ja kasvaa, suhteessa ihmiset kasvavat yhteen ja muodostavat omat pelisääntönsä. Kun lasten teko on käsillä ehkä tuo nimiasia ei enää silloin muodostu kynnyskysymykseksi.
Tuosta voi suotta liian aikaisin muodostua 'myrsky vesilasissa' nyt, kun asia voisi mennä omalla painollaan sitten kun se on ajankohtainen. Ei kai kaikkea voi ratkaista heti alussa ja kartoittaa että onko tuo toinen minulle vähän kärjistäen ihan jokaisessa mahdollisessa elämäntilanteessa ideaali kumppani. Parithan myös kasvavat yhdessä.
 
Minä olen aina halunnut pitää saman, oman, alkuperäisen sukunimeni. Syy on se, että en ole koskaan halunnut tulla määritellyksi kenenkään muun miehen kuin isäni kautta. Kai se on eräs periaate sekin periaatteitten joukossa. Syynsä kullakin.

Tietysti olisi kiva jatkaa omaa höpsöä ja melko harvinaista nimeäni, mutta se tapahtuu veljeni lasten kohdalla. Minun lapsillani on oman isänsä nimi.

Pääsääntöisesti olen sillä kannalla, että harvinaisempi nimi kannattaa säilyttää. Rikkaan nimistön pysyminen kaikenkaikkiaan on mielestäni paitsi hauskaa myös tärkeää, jottei päädytä Etelä-Amerikan tai Aasian tyyliin, jossa joka toinen on Jesus Maria tai Ahmed.
 
Vuosi seurusteltu. Kyllä on aika keskustella vakavasti yhteiselämästä.

Alkuperäiselle: Onko sinulle tärkeämpi pitää nykyinen sukunimesi kuin saada nykyisestä poikaystävästä aviopuoliso itsellesi?
 
Pieni huomio, lapselle ei saa antaa yhdistelmänimeä. Kun itse menin naimisiin, pidin oman nimeni ja miehenikin piti oman nimensä. Kummallakin on -nen päätteinen nimi, mutta miehen nimi on huomattavasti yleisempi kuin omani. Lapsellemme tuli sitten minun sukunimeni. Halusin, että lapsella on sellainen sukunimi, jota ei nyt ihan joka toisella luokkakaverilla sitten ole (vähän kärjistetty). Nämä asiat on hyvä puhua halki ennen kuin on ajankohtaista. Ei tule ainakaan kumppanille yllätyksenä. Itse ainakin miehelle olin sanonut, että tulen pitämään nimeni ja jos lapsia tulee, niin heille tulee minun sukunimeni. Onneksi miehelle ei siitä mitään kynnyskysymystä noussut. Luultavasti hän kyllä ennen naimisiinmenoa elätteli toivoa, että muutaisin mieleni ja ottaisinkin hänen sukunimen. =)
Jos asia on sinulle tärkeä, pidä pintasi! Olikohan se, että noin 18 % naisista pitää oman nimensä naimisiin mentäessä. Se on nykyään yleistymään päin. Mutta luultavasti yhtä moni ei anna lapsilleen omaa nimeään, vaan heille tulee miehen sukunimi. Mutta on meitäkin olemassa, joiden lapsilla on äidin sukunimi. =) Tsemppiä!
 
Kuulostaa hassulta riidan aiheelta. Omituiseksi asia muuttuu, jos lapset jäävät kokonaan tekemättä syystä, että nimiasiassa ei pästä yhteisymmärrykseen. Mitkä ovatkaan ne asiat, joiden vuoksi lapsia halutaan? Eihän ykkösprioriteettinä voi olla nimen-tai suvunjatkaminen?

Jos asiasta ei pääse yksimielisyyteen niin arpokaa kumpi saa päättää. Esim. jos tulee poika, päättää mies asian jos tas tyttö, niin sinulla on päätösvalta.

Niin, ja se sukuhan jatkuu -tulee lapsen nimeksi ihan mikä tahansa:-)
 
Vaikka ottaisikin miehen sukunimen, niin eihän se suku pääty siihen, vaikka nimi päättyisikin, sillä kyllähän lapset jatkavat sitten sukua. Kumpi siis olikaan vanhemmille ja isovanhemmille tärkeämpää: sukunimen vai suvun jatkuminen?

Tiedän erään pariskunnan, jossa kumpikin piti oman sukunimensä. Kummallakin oli vanha pohjalainen sukunimi, josta kumpikaan ei tahtonut luopua. Lopulta pari päivää ennen esikoisen syntymää he päättivät, että jos lapsesta tulee tyttö, sukunimi määräytyy äidin mukaan ja jos lapsesta tulee poika, niin sukunimi määräytyy isänsä mukaan. Tulevat lapset sitten saivat automaattisesti saman sukunimen kuin esikoisella.

Olen itse kantanut rumaa sukunimeä vain siksi, että halusin perheelle yhtenäisen sukunimen. Käytännön asioiden hoitaminen oli mukavampaa, kun jokaisella oli sama sukunimi. Sittemmin erottuani otin tyttönimeni käyttöön.

Jos jatkossa menisin naimisiin, luulenpa, että ottaisin jälleen miehen sukunimen, vaikka oma sukunimeni onkin ihan kunniakas ja pitkät perinteet omaava (tosin se on joidenkin halveksuma -nen loppuinen nimi). En kuitenkaan katso, että veriside mihinkään katkeaisi, vaikka sukunimeni vaihtuisikin.

Itse kannan -nen loppuista sukunimeäni ihan ylpeydellä, sillä kyse on kuitenkin maailmanlaajuisella tasolla harvinaisesta nimestä, joka kuvastaa hienosti omaa ainutlaatuista suomalaista kulttuuriamme.
 
Jos lapsia tekee useamman saman ihmisen kanssa, pitää lapsille antaa keskenään sama sukunimi. Eli ei voi antaa esim. pojalle isän nimeä tai tytölle äidinnimeä. Tai ei ainakaan vielä 10 vuotta sitten voinut.
 
Hassu riidan aihe tai ei, niin varsin yleinen, ainakin omassa kaveripiirissä. Vuosi sitten yksissä ristiäisissä pappi arpoi kastettavan sukunimen konkreettisesti hatusta, kun siitä ei nyt kertakaikkiaan päästy mihinkään ratkaisuun.

Itse ap:n tavoin pidän kyllä kynsin hampain kiinni nimestäni, enkä liittyisi -nen heimoon suurestakaan rakkaudesta.
 
Eikös se mene niin, että lapselle tulee aina äidin nimi, ellei toisin päätetä? Minä myös ilmoitin miehelleni jo varhain, että pidän oman nimeni naimisiin mennessä siltä varalta, että jos lapsia tulee, niin ne saavat minun nimen. Nimeni on sen verran harvinaisempi etten halunnut hukkua massaan ja toisaalta, koska miehelläni on jo nimellään lapsi, en halua omia lapsiani samannimisiksi.
 
Pidä ehdottomasti pintasi.Onneksi Suomessa kuitenkin tietääkseni on sellainen tapa että jos yksimielisyyteen ei päästä niin lapsi saa äidin nimen.Itsellä ei ole kovin yleinen (alle 1000 Suomessa) ja en sitä vaihtaisi muuhun kuin harvinaisempaan nimeen.Nykyisen mieheni sukunimeä on alle 50 joten lapsi (ja minä) tulee saamaan sen nimen.Ehkä miehesi alkushokista selvittyään tajuaa että eiköhän olisi parempi jatkaa harvinaisempaa nimeä...Tuskinpa te nyt vielä sitä lasta kuitenkaan olette väsäämässä.
 
Miten ihmeessä joku sukunimi voi aiheuttaa näin voimakkaita reaktioita?

Minä olen vaihtanut nimekseni ex-mieheni tylsän sukunimen joskus viisitoista vuotta sitten, koska halusin, että perheemme on siltäkin osin mahdollisimman yhtenäinen. Siihen asti sukunimenäni oli suojattu perheemme sukunimi, jota ei kukaan jatka enää. Mitä sen väliä? Yks sukunimi!

Nykyisen mieheni sukunimi on aatelinen ja harvinainen ja hänen ex-vaimonsa ehdoton statussymboli numero yksi! Siitä hän ei luovu, koska "hänet tunnetaan sillä nimellä" eikä heillä ole edes lapsia. Typerää ja naiivia. En ole ajatellut vaihtavani sukunimeäni naimisiin mennessämme. Tai en ole ajatellut asiasta yhtään mitään. Ehkä, kun ajattelen nyt, taitaa olla viisasta myöntyä miehen mahdolliseen haluun saada lapsi nimiinsä, sillä nykyinen sukunimeni on entisen mieheni sukunimi... Ja voihan olla, että vaihdan omankin nimeni nyt. Mutta, mitä sen väliä edelleenkään, yks sukunimi!
 
Omalla kohdallani näin:

Itselläni on myös harvinainen nimi, se on suojattu, eikä meitä ole, kuin tämä yksi suku. Silti, jotenkin ihmeen kaupalla, annoimme lapsellemme mieheni nen-päätteisen nimen. Olen itsekseni surrut jälkeenpäin tätä asiaa. Halusin kaiketi vahvistaa miehen "isyyttä", kun raskaus oli yllätys. Itse en ole vaihtamassa omaa nimeäni, mikäli joskus naimisiin menisimme. Välillä asia oikein suututtaa, kun minulla, lapsen äidillä, ei tule olemaan samaa nimeä lapsen kanssa, kuten esimerkiksi mieheni vanhemmilla on. Serkkuni mies otti myös meidän sukunimemme, kun naimisiin menivät. Se olisi ollut miehelleni ok, jos olisimme antaneet minun nimeni, vaikka toki oli onnensa kukkuloilla, kun"annoin periksi". Piti sitten näemmä olla taas mieliksi. Olen myös miettinyt sitä, että olisiko lapsesta isona ollut mukavampaa olla ns. uniikki, eikä nen-kerholainen.

Toisaalta, se on vain nimi, eikä ratkaise mitään.

 

Yhteistyössä