lapsen sairaus

[huolimamma]

Minulla on vaikeahoitoista epilepsiaa sairastava tytär, joka on sairastunut 13 vuotta sitten. Lääkkeitä on ollut kymmeniä eri vaihtoehtoja, mutta eivät ole tepsineet. Aivoleikkauskin on tehty, mutta sekin vain huononsi muistia. Kohtauksia on melkein päivittäin. Olen vuosien myötä niin ahdistunut ja huolissaan tytön tulevaisuudesta. En osaa elää enää omaa elämää, vaan päiväni alkaa heti herättyäni miettimällä, mitä tänään, onkohan kohtauksia, ym. Koko ajan on huoli, ettei vain satu mitään, jos joutuu olemaan hetkenkään yksin. Tytär on jo parikymppinen ja ärsyyntynyt minun ylihuolehtivaisuudestani, mutta en voi sille mitään. Kannan huolta vain lapseni tulevaisuudesta.

Onko teillä kellään samantapaisia kokemuksia tai edes neuvoja, miten pääsen tästä ahdistuksesta? Muuten olen positiivisesti ajatteleva ja toitotan lapsilleni, että asioista pitää etsiä aina se positiivinen puoli. Yritän olla vahva ja näyttää siltä vaikka rinnan ympärillä on tiukka vanne...

 

[Kukkanen]

Ymmärrän huolesi; onhan aina iso asia jos lapsi sairastaa, oli hän sitten minkä ikäinen tahansa. Se on raskaimpia asioita mitä vanhempana voi kokea ! Kuitenkin, koska huolehdit vieläkin tosi paljon ja tyttäresi on jo aikuinen, minulle tuli tunne että olet joutunut lapsen sairauden vuoksi niin ahtaalle, olet vuosikausia taistellut ja elänyt tuon sairauden kanssa, että se ei hellitä otettaan, se on ikäänkuin tullut pakkomielteenomaiseksi. Näin voi käydä kun elämäntilanne on liian raskas kestettäväksi. Sitä kai jotenkin alitajuisesti ajattelee että jos koko ajan huolehdin ja mietin asiaa, se on paremmin hallinnassa. Siis sinun varassasi pelkästään...On voinut tapahtua eräänlainen vahvuuteen sairastuminen.

Sinun pitäisi uskaltaa hellittää ja luottaa siihen että elämä kantaa, et voi yksin kantaa kaikkea. Se mikä tapahtuu on sallimusta, emme voi estää kaikkea ikävää, vaikka niin haluaisimme. Mielestäni sinun pitäisi opetella luottamaan siihen että korkeampi voima on kaiken takana ja jättää lapsesi sen turviin, tuli mitä tuli. Näin vapaudut ahdistuksesta ja pystyt paremmin auttamaan tytärtäsi silloin kun hän sitä tarvitsee.

 

[huolimamma]

Kiitos ymmärtävistä sanoista! Juuri noin on asia, kuten kirjoitit. Olen miettinyt samalla tavalla, että olisi vain osattava jättää "korkeimman käteen" ja luottaa siihen, että elämä menee, niinkuin menee. Järjellä osaan sen ajatellakin, mutta olen varmasti sairastunut siihen vahvuuteen. Tuntuu todellakin siltä, että kun minä huolehdin tarpeeksi, niin mitään pahempaa ei tapahdu. Kyllä se on niin, että vaikka lapset olisivat kuinka aikuisia ja omillaankin toimeen tulevia, niin se huoli heistä ei lopu kokonaan. Varsinkaan tässä tapauksessa. Kiitos vielä kerran sinulle lämpimistä sanoista.

 

[tytti]

Voimia runsaasti sinulle. Eihän sitä muuta voi kuin luottaa ihmistä suurempiin voimiin, vaikka ymmärrän sen vaikeaa olevan. Rukoileminen auttaa.......