Lapsen pelko kuolemasta ja taivaasta

[vieras]

5,5v itki taas kerran sitä miten seurakunnan kerhossa puhutaan taivaasta ja hänelle tulee siitä paha mieli ja hän ei tahtoisi kuulla. Itki lohduttomasti sitä miten kova ikävä hänelle siellä taivaassa tulee omaa kotia jne.

Poika on monet kerrat sanonut minulle, että hän ei tahtoisi että kerhossa puhutaan siitä taivaasta ja Taivaan Isästä kun siitä tulee niin surulliseksi ja alkaa pelottaa.

En oikein tiedä mitä sanoisin ja tekisin. Olen kerhossakin sanonut tädeille, että poikaa pelottaa ne ja pyytänyt heitä huomioimaan asian, jos puhuvat niistä ja vaikuttaa siltä että poika menee sukkelan oloiseksi tms. Mutta aika vaikea tilanne.... kun ei sitä osaa itsekään sanoa mitään fiksua.

 

[Timppa]

Mitä jos jättäisi pojan viemättä sinne srk:n kerhoon?

 

[kokoko]

Samaa kuin Timppa, että mitä jos jättäisit kerhon väliin ja yrittäisit etsiä jonkun maallisemman vaihtoehdon? Inhottavaahan se on jos lasta kerhossa puhutut asiat ahdistaa ja silti pitäisi sinne mennä.
Kristillistä kasvatustahan voit antaa itsekin kotona esim. laulamalla lauluja ja lukemalla yhdessä lasten raamattua tms.

 

[ap]

Mitä jos jättäisi pojan viemättä sinne srk:n kerhoon?

Tuskin sekään nyt tässä tilanteessa auttaa, koska on jo kuullut ne puheet ja varmasti tuollaisia pelkoja jokainen lapsi käy mielessään läpi, koska ne jutut tulee kuitenkin kuultua jossain vaiheessa. Muistan itsekin pelänneeni lapsena ihan hirveästi, että joudun helvettiin ja itkin sitä huoneeni nurkassa lohduttomasti.

 

[ap]

Niin ja siis lapsi tykkää kyllä käydä kerhossa. Tuntuisi hoopolta lopettaa se vain sen takia, että siellä jollain kerroilla puhutaan niitä kuolemaan liittyviä asioita. Ei mitenkään aina.

 

[kokoko]

Sitten se on vähän hankala tilanne, koska ei sitä voi oikein niinkään lapselle sanoa, että älä välitä kerhotätien puheista, ne puhuu mitä sattuu...
No, kyllähän lapset toisaalta aina joskus miettivät vaikeita ja pelottavia asioita.

 

[Timppa]

Minä olin kanssa surrut niitä nauloja käsissä. Että varmaan teki kipiää jessellä. Mutta ilmeisesti niistä yli pääsin.

 

[vieras]

Samaa oisin ehdottanut: älä vie kerhoon, jos se usein ahdistaa.

Muuten ei kai auta kuin tarttua härkää sarvista ja keskustella asiasta. Kirjastosta saattaa löyty apua, joku sopiva kirja. Mun mielestä voit kysyä miksi tulee surulliseksi ja kertoa, että se on ihan ok. Välillä ihmiset saa olla surullisiakin.

 

[nunnu]

Meillä ei ole poika koskaan käynyt seurakunnan kerhossa. ja hänellä oli silti vahva kuoleman pelko n. 7 vuotiaana ja kesti n puoli vuotta.
Itse olen ollut seurakunnassa töissä. Kuolemasta, Taivaan Isästä ja Jeesuksestakaan ei silti meillä kotona ole puhuttu....jos ei poika ole halunnut kyseenalaistaa esim. uskonnon opettajan raamatunkertomuksia.
Minä en ole koskaan kertomuksia tai muita kertonut oma aloitteisesti.
Ja aina kun ollaan aiheesta puhuttu olen sanonut:"Minä uskon näin..tai raamatussa kerrotaan näin...."
Mieheni ei usko ollenkaan....
En usko,että kuoleman tms pelko on vain kerhosta kiinni. Ei siellä JOKA kerta kuolemasta puhuta..huh huh...