Lapsen mietteitä äidin itsemurha-ajatuksista

[vieras]

mun tutun äiti oli sairas, hän teki itsarin hyppäämällä jonkun viraston ikkunasta... kyllä tää tuttu on saanut siitä kovasti kärsiä, ja ne samat käyttäytymismallit on jääneet hänellekin. Masentuu tosi herkästi.

 

[ruska]

Mä laulan meiän pojalle usein tota "Minä suojelen sinua kaikelta"- biisiä, minkä sanat Heili kirjoitit tonne. Muakin se koskettaa...
Olet rohkea ja vahva ihminen. Ihailen voimaasi. Olen pahoillani siitä mitä olet joutunut kokemaan ja toivon elämääsi onnellisuutta vastasuudessa. *halaa*
Kirjotuksellasi oli ehkä suurempi vaikutus (apu ja lohdutus) monelle kuin osaat kuvitellakaan.

 

[vieras]

Pidetään tämä ketju esillä, tämä on tärkeää asiaa ja voisi ehkä vaikuttaa tänne epätoivoissaan tulevan ajatuksiin!

 

[ella]

Pidetään tämä ketju esillä, tämä on tärkeää asiaa ja voisi ehkä vaikuttaa tänne epätoivoissaan tulevan ajatuksiin!

Ja ehkä vähän pistää myös miettimään, miten itsekkäitä äidit voi olla :/

 

[mamma ja pojat]

Pidetään tämä ketju esillä, tämä on tärkeää asiaa ja voisi ehkä vaikuttaa tänne epätoivoissaan tulevan ajatuksiin!

Ja ehkä vähän pistää myös miettimään, miten itsekkäitä äidit voi olla :/

Ja isät!!

 

[Vieras]

Mutta onko se sitten tahallista vai tahatonta. Mielestäni on hirveää syyllistää lisää mielisairaita lisäämällä taakkaa kun on jo muutenkin vaikeaa. "Älkää antako lastenne nähdä ja kärsiä omasta pahasta olostanne. Älkää olko niin itsekkäitä. Rakastakaa niitä lapsianne."

Niin..mä syyllistän itseäni aivan hirveästi ja mietin että teenkö lasten kanssa jotain väärin ja kärsiikö ne ja niiden psyyke ja pitäiskö ne laittaa kokonaan pois ettei tarvi mun kanssa olla..mulla siis keskivaikea / vaikea masennus. psykologi on kyllä sanonut ettei mun pitäs soimata itseäni niin paljon mutta tällaiset kommentit vaan lisää mun syyllisyyttä kun en tiedä että mitä teen?? poisko nuo lapset kun ei tämä sairaus hetkessä häviä

oli aiemmin vaikea, nyt keskivaikea

Vastaisitteko mitä pitäis tehdä? Apua olen saanut, mutta pitäiskö lapset antaa pois jos ne kärsiikin masentuneen äidin kanssa..

 

[Neiti Narina]

Ihan kun olisin itse kirjoitellut, sillä erolla vaan et mun äiti sit onnistu niissä yrityksissään mun ollessa 21.v.

Toisaata vaikka kuinka karulta se kuullostaakin se oli eräänlainen helpotus mulle, vaikka ikävä äitiä on edelleen joskus niiiin pirusti :'(

 

[Inuistic]

Mä en oo ketjua lukenut paitsi tän sivun. Kokemusta on, reilusti. Mieleen putkahtaa eräs kaunis kesäkuinen päivä kun heräsin aamulla ja mutsi makaa tajuttomana keittiön pöydän päälle lysähtäneenä. Nopeasti vilkaistuna se oli vetäissyt purkillisen rauhottavia ja mielialalääkkeitä. Huuhteli ne alas sitten litran lekalla viskiä, puolikkaalla 80% Viru Valgella ja mäyriksellä keskikaljaa. Oli niitä pillereitä vierinyt lattiallekin.

Mä menin ihan johonkin "transsiin", irtaannutin itseni tilanteesta ja toimin niinkuin ne toimii Teho-Osastossa. Kokeilin pulssin, se oli tosi heikko. Otin kainaloista kiinni 150 kiloista 180 senttistä naista ja sain sen lattialle. Ei se enää hengittäny ja mä aloin elvyttämään. *kolme puhallusta, kymmenen painallusta, kolme puhallusta, kymmenen painallusta...*
Sitten alkoi taas henki kulkemaan ja käänsin sen kyljellensä ja huusin kymmenen vuotiaalle veljelleni että tuo puhelin. Kysyi että mikä puhelin ja vastasin että mikä tahansa.

Soitin hätäkeskukseen ja kerroin mitä mutsi oli vetänyt, mitä olin tehnyt ja että nyt ois ambulanssin paikka ja aika sukkelaan. Meni n. 10 min ja pihassa oli autoa niin että hohhoijjaa. Ensin paikalle tuli paloauto. Sitten poliisi. Sitten lauri-4 (lääkintävahtimestari) omalla autollaan ja lopulta ambulanssi.

Otin mutsille vaihtovaatteet, lompakon, kengät ja tupakkaa mukaan. Broidille Gameboyn. Ambulanssissa vaadin että veli pääsee istumaan eteen ja olin itse takana. Itäväylällä matkalla Meilahteen mutsin sydän pysähtyi, mä katsoin tiukkana ambulanssisetää joka ajoi ja se tajusi kyllä ettei mun veljen tartte tietää mistään mitään. Sanoi sille että katsopas, nyt laitetaan pillit ja valot päälle ja lähdetään tosi kovaa, pidä kiinni. Takana ensihoitaja paineli mutsia koko matkan Meikun pihaan ja siellä se kiidätettiin jonnekin. Neljä tuntia venattiin että kuultais siitä jotain. Faijallekin soitin ja sen reaktio oli: "Voi v*tun lehmä. Just tänäänkö sen piti mennä toi tekemään. Mä pääsin just huviristeilylle Tallinnaan. Etteks te nyt pärjäis?" Totesin että juu, EI PÄRJÄTÄ. Mä olin silloin 17 ja veli sen kymmenen. Faija lähti tulee pika-aluksella takaisin. Mutsin reaktio kun me sitä päästiin kattoo oli se, että se haukkui mua vaikka millä, kiroili ja riehui (ne oli pistäny mutsin siteisiin) ja olis varmaan kaivanu multa silmät päästä jos ois voinu. Totesin että tuol pussissa on sulle tupakkaa ja rahaa ja vaatteet. Lähettiin broidin kaa ja sinne se jäi huutamaan miten se halusi kuolla ja kirosi mut alimpaan helvettiin.

Toinen kerta oli niin että mutsi yritti kuristaa mut. Sitten se tarttui leipäveitseen ja sanoi että nyt mä tapan itteni. Soitin poliisit ja se vietiin Kisahallin selviämisputkaan ja siitä Hesperiaan suljetulle viikoksi.

Kerran broidi soitti itku kurkussa että mutsi vetää pillereitä kaapista sitä mukaa kun hän niitä vetää viemäristä alas. Taustalla mutsi uhosi että nyt mä sen teen! Kukaan ei mua estä. Mä soitin taas hälkkäriin ja ne vei mutsin Hesperiaan.

Ei se ole vieläkään itseään saanut hengiltä. Kai se on jo luovuttanut yrityksen.

*Muoks* Mä vihaan sitä, ja kuitenkaan en voi olla rakastamatta. Mutta mä rakastan mun veljeä enemmän ja siksi vihaan äitiäni vielä enemmän. Mutsin kanssa on vaikea suhde. Isän kanssa vielä vaikeampi. Epäilyjä ja pelkoja oman vanhemmuuden suhteen on. Ei ne hälvene. Onneksi mies tietää kaikesta ja mä sanonkin sille jos mua alkaa ahdistamaan niin se ymmärtää ja auttaa.

Ei ihme että lapsuuden ja nuoruuden jälkeen olen minäkin itsaria yrittänyt ja käsissä on rumat arvet. Onneksi nykyään kaikki on toisin.

Tsemppiä kaikille jotka ovat samaa kokeneet.

 

[vieras minäkin]

Mutta onko se sitten tahallista vai tahatonta. Mielestäni on hirveää syyllistää lisää mielisairaita lisäämällä taakkaa kun on jo muutenkin vaikeaa. "Älkää antako lastenne nähdä ja kärsiä omasta pahasta olostanne. Älkää olko niin itsekkäitä. Rakastakaa niitä lapsianne."

Niin..mä syyllistän itseäni aivan hirveästi ja mietin että teenkö lasten kanssa jotain väärin ja kärsiikö ne ja niiden psyyke ja pitäiskö ne laittaa kokonaan pois ettei tarvi mun kanssa olla..mulla siis keskivaikea / vaikea masennus. psykologi on kyllä sanonut ettei mun pitäs soimata itseäni niin paljon mutta tällaiset kommentit vaan lisää mun syyllisyyttä kun en tiedä että mitä teen?? poisko nuo lapset kun ei tämä sairaus hetkessä häviä

oli aiemmin vaikea, nyt keskivaikea

Vastaisitteko mitä pitäis tehdä? Apua olen saanut, mutta pitäiskö lapset antaa pois jos ne kärsiikin masentuneen äidin kanssa..

Eikös tässä nyt ollut kysymys siitä miten masentunut äiti toimii lasten kanssa, ei masennuksesta itsestään?

Eli oletko itse masentuneena kaatanut pahaa oloasi lapsen niskaan? Kertonut tälle itsemurha-aikeistasi ja uhkaillutkin niillä, jättänyt lapselle vastuun kodin ja arjen pyörittämisestä? Joutuuko lapsesi näkemään sinua humalassa, tuomaan sinulla krapulapäivinä oksennusastiaa ja hoitamaan sinua kuntoon? Joutuuko lapsesi pelkäämään noita itsemurhayrityksiäsi, joutunut ehkä usemmankin kerran soittelemaan ambulanssia perääsi? Olemaan koulupäivinään huolissaan nuoremmista sisaruksista jotka ovat kanssasi kotona, pelkäämään ettei nämä saa ruokaa tai lyöt näitä? Tilitätkö lapsellesi parisuhdeongelmiasi?

Jos siis vastaat kyllä näihin ylläoleviin kysymyksiin, on sinulla todellakin syytä ottaa itseäsi niskasta kiinni ja voi hyvin olla että lasten olisi parempi asua jossain muualla niin kauan kunnes olet kykevä huolehtimaan heistä.

 

[vieras]

http://www.youtube.com/watch?v=NjyzB1sqNDw

 

[Vieras]

Eli oletko itse masentuneena kaatanut pahaa oloasi lapsen niskaan? Kertonut tälle itsemurha-aikeistasi ja uhkaillutkin niillä, jättänyt lapselle vastuun kodin ja arjen pyörittämisestä? Joutuuko lapsesi näkemään sinua humalassa, tuomaan sinulla krapulapäivinä oksennusastiaa ja hoitamaan sinua kuntoon? Joutuuko lapsesi pelkäämään noita itsemurhayrityksiäsi, joutunut ehkä usemmankin kerran soittelemaan ambulanssia perääsi? Olemaan koulupäivinään huolissaan nuoremmista sisaruksista jotka ovat kanssasi kotona, pelkäämään ettei nämä saa ruokaa tai lyöt näitä? Tilitätkö lapsellesi parisuhdeongelmiasi?

Jos siis vastaat kyllä näihin ylläoleviin kysymyksiin, on sinulla todellakin syytä ottaa itseäsi niskasta kiinni ja voi hyvin olla että lasten olisi parempi asua jossain muualla niin kauan kunnes olet kykevä huolehtimaan heistä.

Ensimmäiseen vastaan kyllä eli menetän hermoni helpommin, huudan helpommin jne. Muihin vastaus ei. Onneksi..

 

[Eestlanna Savanna]

Oliko äiti kauan masentunut?Onko hän sairastunut synn,jälkeiseen masennukseen vai ennenkin?
Mä mietin kun minullakin on jotain lievä ja josku pahoja päiviä

 

[mamma ja pojat]

Jos haluatte mukaan kerhoon MASENTUNEIDEN LÄHEISET niin laittakaa mulle yv, annan sitten salasanan.

 

[Scarlett O Harava]

En usko että kukaan mieleltään sairas tahallisesti haluaisi tehdä vahinkoa muille kuin itselleen.

Niin kuinka kävi Jokelassa ja Kauhajoella...

 

[v]

voima halit kaikille kovia kärsineille ,puhuminen näistä asioista on hyvä ,ei pidäkään olla tabu

 

[Heili Karjalasta]

:heart: Joo tosiaan voimia kaikille joita tämä aihe koskettaa tavalla tai toisella. :heart: Ja oikein paljon positiivisia ajatuksia tulevaisuuteen!!!

 

[kaunis elämä]

Onneksi nykyään kaikki on toisin.

Tsemppiä kaikille jotka ovat samaa kokeneet.

Voimia tosiaan kaikille, jotka olette kokeneet hirveitä asioita lapsuudessanne tai elämässä muuten :hug: .

 

[mikrokitumoppi]

http://www.youtube.com/watch?v=VofnTDjl9dc

En nyt keksi mitään järkevää sanottavaa tähän.

 

[Aliise]

Mun äiti on yrittänyt itsaria useasti mun ollessa lapsi ja monesti olen ollut vieressäkin.Olen nähnyt hänet ranteet paketissa ja kun äiti on vatsahuuhtelussa.Ja tosi usein.Ja onhan se tehnyt muutakin paskaa tässä elämässä.Elänyt itse kurjan lapsuuden jonka halusi antaa myös perintönä meille.Yritän,yritän ymmärtää,mutta yhä vaikeampaa se on kun itse on äiti...se on joskus niin vaikeaa ymmärtää ettei itkulle tule loppua.

 

[suru]

Kuulostaa liiankin tutulta.Kuinkahan monta kertaa äitini on yrittänyt itsemurhaa,liian monta kertaa.Alkoholistit ovat äärimmäisen itsekkäitä ihmisiä.Niin paljon kärsimystä on saanut kokea lapsuudesta tähän päivään saakka kun äidin ongelmat vain jatkuu.Milloin saa soittaa ambulanssia toiselle kun soittaa yöllä kännissä..sanoo tappavansa itsensä.Lääkkeitä ja alkoholia ottanut sekaisin=( Itse niin väsynyt kaikkeen.Muistan lapsuudessa sen kun hoidin äitiäni.Olin omalle äidillenki äiti.En saanut olla lapsi.Liikaa vastuuta pienelle ihmiselle.Milloin äiti tuli yöllä kännissä kotiin.Melkein joka kerta sammuis eteiseen.Joskus ei tullut muutamaan päivään kotiin.Jätti omat lapset keskenään.Isä ihan samanlainen alkkis.

Haluaisin kysyä teiltä rakkaat ihmiset että millälailla tämmöiset kokemukset ovat vaikuttaneet teihin ihmisenä?
Elän ihanan miehen kanssa ja meillä suloiset lapset.Kaikki hyvin mutta oma käytökseni välillä huolettaa itseäni ja se minua pelottaa kun tuntuu että oma käytökseni on ruvennut vaikuttaa suhteeseen.Ollaan tietenkin puhuttu mieheni kanssa näistä asioista mutta en tiedä pystyykö hän ymmärtämään täysin minkälaista on elää tuollaisessa perheessä lapsena kun itsellään ollut suht normaali lapsuus.Haluan ymmärtää itseäni paremmin miksi olen niin epävarma kaikessa.Olen nimittäin välillä erittäin epävarma.Itseluottamus välillä ihan nollassa.Kamala menettämisen pelko.Välillä tulee sellasia fiiliksia että kuka minua voisi oikeasti rakastaa..välillä mietin mitä mieheni minussa näkee..että voiko joku oikeasti minua rakastaa.Mutta toisaalta olen äärimmäisen vahva ihminen tietyissä tilanteissa.En luovuta helpolla vaan taistelen loppuun asti.Mutta koen että olen liian kiltti ihminen..aina pistän muut ihmiset etusijalle ja siinä sitten unohdan itseni.
Voiko se mitä on kokenut lapsena olla syy miksi olen niin kamalan epävarma ihmisenä?
Halu aina mielyttää muita.Kärsin tästä itse ihan kamalasti.Inhoan olla näin epävarma.Mistä saisin enemmän itseluottamusta=(

En ole koskaan hakenut apua itselleni ja nyt tuntuu että tarvitsen sitä.Niin paljon on sisälle jäänyt asioita mistä olisi hyvä puhua.Olen niistä tottakai puhunut siskojen kanssa mutta ihan ammatti ihmistä ajattelin.

Onko ketään teistä ollut juttelemassa näistä kokemuksista?Onko auttanut?Entäs nämä al-anon ryhmät?


kiitos kun sain purata oloaan.Helpotti kummasti.
Tulipas sekava sepustus..mut toivottavasti joku ymmärsi jotain.=)

 

[mam]

Up

 

[-]

up

 

[vieras]

En usko että kukaan mieleltään sairas tahallisesti haluaisi tehdä vahinkoa muille kuin itselleen.

Niin kuinka kävi Jokelassa ja Kauhajoella...

Just tuli radiossa et mielisairaita ei saisi sekoittaa Jokelan ja Kauhajoen tapauksiin koska tekijöiden motiiveissa oli paljon muutakin mm. vihaa.

 

[vieras]

En usko että kukaan mieleltään sairas tahallisesti haluaisi tehdä vahinkoa muille kuin itselleen.

Tuolla jo pari muutakin ennätti kertomaan mielipiteensä tähänkin liittyen. Elikä siis kyllä mieleltään sairaan ihmisen persoona voi olla niin itsekäs, että haluaa tehdä vahinkoa toisille..

Mutta onko se sitten tahallista vai tahatonta. Mielestäni on hirveää syyllistää lisää mielisairaita lisäämällä taakkaa kun on jo muutenkin vaikeaa. "Älkää antako lastenne nähdä ja kärsiä omasta pahasta olostanne. Älkää olko niin itsekkäitä. Rakastakaa niitä lapsianne."

Hmm... Tahallaista vai tahatonta? Mutta masentunutkin äiti siarauksineen on vastuussa lapsistaan -ainakin niin kauan kun lapset ovat hänellä. Ja luulisi oman pahan olon keskeltä jossain vaiheessa heräävän ajatus ettei kaikki nyt ole ihan ok jos äiti on ottanut lapsen uskotukseen jolle tilittää pahaaoloaan, parisuhdettaan, elämän kamaluutta, itsemurhasuunnitelmiaan jne. Äiti ei enää vastaa lapsen tarpeisiin vaan lapsi joutuu menemään sen huoltajan rooliin, pitämään toista "hengissä", hoitamaan kodin, mahdolliset pikkusisarukset, pelkäämään mikä päivä äiti toteuttaa suunnitelmansa jne.

Tuolla lailla toimiva äiti on todellakin itsekäs, oli se sitten tahallista tai tahatonta. Tahattomassakin tapauksessa lasta tulisi suojella ihan yhtä lailla. Jos siis äiti on todellisuudesta niin vieraantunut ettei millään lailla käsitä asioiden menevän väärin, ei hän varmaan ole oikea ihminen huolehtimaan lapsestaan. :/ Ei lastenkaan tarvitse kärsiä ihan mitä tahansa vain siksi ettei äitiä saisi syyllistää (tämän toimiessa räikeästi väärin).

Ja kuten tässä oli Heilin toiveena, silloin kun äiti alkaa voida huonosti pitäisi hakeutua ajoissa hoitoon eikä kaataa kaikkea lapsen niskaan.

Tää on taas tämmöstä. Ihmisten on todella vaikea ymmärtää mitä masetuneen päässä tapahtuu. Valitettavasti. Ihmiset oikeasti luulee et tahallisesti voi huonosti ja ajattelee egosentrisesti.. joskus vain ei voi ajatella kuin et hengitän sisään ja hengitän ulos, jaksan vielä tämän minuutin tai seuraavan tunnin. Ei siihen auta lääkkeet ei pakkohoidot ei mitkään kun sisälle sattuu niin paljon et jokainen hetki todellisuudessa on kuin tikarin isku iskun jälkeen. Vielä pahemmalta tuntuu että ei ajattele omien lapsiensa parasta, kun mitään muuta ei teekkään kuin ajattelee lastensa parasta ja rakastaa lapsiaan. Syyllistäkää vaan, kamelinselkä on jo katki.

 

[mie]

mie katson vierestä kun eräs läheiseni on parhaillaan aiheuttamassa lapsilleen tuollaista elämää ja tulevaisuutta, mutta minkäs teet kun mitään ei voi tehdä lasten hyväksi. Edes lastensuojelu ei tee niin ei tässä yksi tai kaksi tavallista tallaajaa saa mitään aikaan.