Lapsen mietteitä äidin itsemurha-ajatuksista
- Viestiketjun aloittaja Heili Karjalasta
- Ensimmäinen viesti
Mulla hiukan samanlaisia kokemuksia.... :hug:
kenties olen pelastanut äitini hengenkin ensimmäisen kerran 4v kun oli sekaisin kotona ja yritti itsemurhaa, hän joutui sen jälkeen psyk sairaalahoitoon ja me asuttiin mummulassa veljen kanssa.
kenties olen pelastanut äitini hengenkin ensimmäisen kerran 4v kun oli sekaisin kotona ja yritti itsemurhaa, hän joutui sen jälkeen psyk sairaalahoitoon ja me asuttiin mummulassa veljen kanssa.
Alkuperäinen kirjoittaja Kiisseli:
Hauska sattuma. Tosiaan tämä "Kiisseli" jonka mie tunnen irl on kysynyt joskus opiskeluaikana multa ihan samaa asiaa.. Ehkäpä asiat vaan meni siihen suuntaan, että tämä ammatti sitten loksahti jotenkin jostain tulla.. Haaveissa edelleen jatkokouluttautuminen ja tammikuussa menenkin jonkin sortin kouluhommia taas jatkaamaankin.. (En ole siitä puhunut kun kahdelle ihmiselle vasta, niin en viitti tässä kertoilla enempää..)
V
vieras
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Heili Karjalasta:
Mutta onko se sitten tahallista vai tahatonta. Mielestäni on hirveää syyllistää lisää mielisairaita lisäämällä taakkaa kun on jo muutenkin vaikeaa. "Älkää antako lastenne nähdä ja kärsiä omasta pahasta olostanne. Älkää olko niin itsekkäitä. Rakastakaa niitä lapsianne."
K
Kiisseli
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Saraste:
Ei niin :ashamed: liian moni joutuu elämään epätasapainoisten vanhempien armoilla.
Siksi pitäisi tehdä herkästi lastensuojeluilmoitus jos näkee ja kuulee tällaisista perheistä.
Alkuperäinen kirjoittaja Heili Karjalasta:
Sama täällä.
Ja liki jokakerta saa kyyneleet silmiini.
Voimia sulle ja tosi upeeta että olet miettinyt lapsuuttasi,käynyt sitä läpi.
:hug:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Minun oma äitini sairastui jo 90-luvun alussa ja on edelleen kipeä ja hyvin itsekeskeinen ihminen. Esim. jos soitan kertoakseni hänelle, että esikoisella on murtunut nilkka tai että keskimmäinen lapsi joutuu sairaalaan, niin ennen kun ennätän saada lausetta loppuun, hän alkaa jo puhua itsestään ja kääntää kaikki asiat aina itseensä. Aivan turha on ollut esim. kun miun aviomies kuoli, niin alkaa puhua siitä aiheesta mitään äidilleni, kun hän on alkanut OMAA PAHAA OLOAAN aina vaan purkamaan takaisin päin ja puhumaan miten HÄN ON sitä ja tätä.. Eli siis mie en ole vielä kertaakaan päässyt (5v miehen kuolemasta) kertomaan hänelle, mille minusta tuntui kun mieheni kuoli... Ja niin päin pois. Ja suhteellisen hyvä tilanne sillä on sen sairauden kanssa ollut jo viimeisen 8 vuoden ajan, tasaista ja vakaata sen suhteen... itsekkyydestä lähinnä kyse ja oman navan ympärillä pyörivästä elämästä.. En ala siun kanssa aiheesta tappelemaan sen enempää..
V
vieras
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Niin..mä syyllistän itseäni aivan hirveästi ja mietin että teenkö lasten kanssa jotain väärin ja kärsiikö ne ja niiden psyyke ja pitäiskö ne laittaa kokonaan pois ettei tarvi mun kanssa olla..mulla siis keskivaikea / vaikea masennus. psykologi on kyllä sanonut ettei mun pitäs soimata itseäni niin paljon mutta tällaiset kommentit vaan lisää mun syyllisyyttä kun en tiedä että mitä teen?? poisko nuo lapset kun ei tämä sairaus hetkessä häviä
V
vieras
Vieras
V
vieras
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Heili Karjalasta:
En puhunut äidistäsi, vaan ylipäänsä mielisairaista. Itselläni on vaikea depressio ja viimeiset sanat tuntui erittäin pahalta vaikka onhan ne totta, ei saisi pistää muita kärsimään. Mulla ei tietoistesti ollut aietta tapella.
Itse en olisi kokenut minkäänlaista menetystä lapsena jos olisin vai päässyt eroon sairaasta ihmisestä perheessä. Sanoin jopa äidille kun olin itse 11 vuotias.. että haluan xxxxx:stä eroon. Meillä siis se vaikea ihminen oli muu kuin äiti. Mutta tilanne vähän vastaava ja yhtä inhottava kuin ap:llä.
En sanonut suoraan sille henkilölle perheessämme että haluan hänestä eroon. Minut oli kasvatettu puhumaan vain nätisti ja kääntämään toinen poski.
Jälkeenpäin pitää sanoa että " Se mikä ei tapa.. niin kasvattaa". Mutta huonomminkin olisi voinut käydä. Psykologian mukaan tällaisen perheen lapsista kasvaa joko todella heikkoja murtuneita ihmisiä tai todella vahvoja selviytyjiä. Siitä voi ymmärtää että kyseessä on todella rankat voimat.
Lapsuudella on paljon merkitystä.
En sanonut suoraan sille henkilölle perheessämme että haluan hänestä eroon. Minut oli kasvatettu puhumaan vain nätisti ja kääntämään toinen poski.
Jälkeenpäin pitää sanoa että " Se mikä ei tapa.. niin kasvattaa". Mutta huonomminkin olisi voinut käydä. Psykologian mukaan tällaisen perheen lapsista kasvaa joko todella heikkoja murtuneita ihmisiä tai todella vahvoja selviytyjiä. Siitä voi ymmärtää että kyseessä on todella rankat voimat.
Lapsuudella on paljon merkitystä.
M
Mie
Vieras
Kauniita ajatuksia 
Halaukset teille Itse en pysty puhumaan/kirjoittamaan vielä, ehkä miekin jonain kauniina päivänä kerron tarinani
Halaukset teille Itse en pysty puhumaan/kirjoittamaan vielä, ehkä miekin jonain kauniina päivänä kerron tarinani Alkuperäinen kirjoittaja Helmat korvissa:
Täys peesi.
Ihan itku tuli. Meil on nyt vaikeeta ton miehen kanssa, kun ei suostu lääkäriin ja lääkkeet on loppu. Eilen jo huomasin et masennus rupeaa palaamaan.
Oma äitini leikki perhosta. Hyppäsi parvekkeelta lentoon, mutta siivetpä ei kantaneet ja vastaan tuli asfaltti.
Hän myös päätti leikkiä kalaa ja sukeltaa syvyyksiin, mutta ilmeisesti pyrstössä ei ollut riittävää voimaa vajoamiseen, sillä hän tuli väkisin pintaan.
Kerran äitini kokeili mitä tapahtuu jos sitoo nahkavyön toisen pään vaatetankoon ja toisen pään omaan kaulaansa. Siinä kävi siten, että hän sai uuden kodin. Jatkossa hänelle sai osoittaa postit psykiatriselle osastolle.
Äitini on myös leikkinyt tutkijaa ja tutkinut mitä tapahtuu, kun vetää pari purkillista lääkkeitä ja viinaa päälle. Hän mahdollisesti joku päivä kirjoittaa tarinan siitä, miten helposti pääsee näöstään eroon, mikäli ei jaksa katsella maailmaa. Hengestä ei kai niin helpolla sitten eroon pääsekään, sillä vielä tänäkään päivänä hän ei ole onnistunut itseään tappamaan, vaikka yrityksistä ei ole ollut puutetta.
Tähän soppaan kuului viina, lääkkeet, huumeet, väkivalta ja mielenterveysongelmat. Kaiken tämän keskellä olin ja elin myös minä. Aikoinaan olin katkera, mutta en osaa olla enää. Ilman tuota kaikkea en olisi se ihminen, mikä nyt olen. Olen vahva.
Jotta koittakaa te muutkin kääntää se voimavaraksi, mitä olette joutuneet lapsena kokemaan. Ja toki koittakaa parhaanne mukaan taata se, etteivät omat lapsenne joudu moista itse kokemaan, sillä valitettavasti, kaikista ei ole selviytyjiksi.
Hän myös päätti leikkiä kalaa ja sukeltaa syvyyksiin, mutta ilmeisesti pyrstössä ei ollut riittävää voimaa vajoamiseen, sillä hän tuli väkisin pintaan.
Kerran äitini kokeili mitä tapahtuu jos sitoo nahkavyön toisen pään vaatetankoon ja toisen pään omaan kaulaansa. Siinä kävi siten, että hän sai uuden kodin. Jatkossa hänelle sai osoittaa postit psykiatriselle osastolle.
Äitini on myös leikkinyt tutkijaa ja tutkinut mitä tapahtuu, kun vetää pari purkillista lääkkeitä ja viinaa päälle. Hän mahdollisesti joku päivä kirjoittaa tarinan siitä, miten helposti pääsee näöstään eroon, mikäli ei jaksa katsella maailmaa. Hengestä ei kai niin helpolla sitten eroon pääsekään, sillä vielä tänäkään päivänä hän ei ole onnistunut itseään tappamaan, vaikka yrityksistä ei ole ollut puutetta.
Tähän soppaan kuului viina, lääkkeet, huumeet, väkivalta ja mielenterveysongelmat. Kaiken tämän keskellä olin ja elin myös minä. Aikoinaan olin katkera, mutta en osaa olla enää. Ilman tuota kaikkea en olisi se ihminen, mikä nyt olen. Olen vahva.
Jotta koittakaa te muutkin kääntää se voimavaraksi, mitä olette joutuneet lapsena kokemaan. Ja toki koittakaa parhaanne mukaan taata se, etteivät omat lapsenne joudu moista itse kokemaan, sillä valitettavasti, kaikista ei ole selviytyjiksi.
S
surullista
Vieras
Ei ihan samanlaisia mut läheltä liippaa mullaki lapsuudessa.
Tässä lukuvinkki: Matti Inkinen: Näkymätön lapsi aikuispsykiatriassa ja Leena Lehtolainen: Jonakin onnellisena päivänä. Vahingossa törmäsin noihin kirjoihin ja huh millasta miulla on ollu :/
Tässä lukuvinkki: Matti Inkinen: Näkymätön lapsi aikuispsykiatriassa ja Leena Lehtolainen: Jonakin onnellisena päivänä. Vahingossa törmäsin noihin kirjoihin ja huh millasta miulla on ollu :/
J
johan pomppas
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Huhhuh mikä kommentti! Ei totuuden häivääkään tossa ajatuksessasi.
:hug: Kiitos koskettavasta ja rehellisestä kirjoituksestasi. Se on meille niin monelle tuttua juttua omasta elämästä. Vaikka oma äitini ei ollut itsetuhoinen, hänen kykenemättömyytensä sitoutua ja rakastaa tai hyväksyä lapsiaan pilasi minun lapsuuteni.
Vaikka olen päässyt itse sen yli ja hyväksynyt tosiasian, että vika ei ollut minussa... niin kuin koko lapsuuteni ajattelin. Silti taakka on seurana ja usein ajattelen, että ei kai minusta tule samanlaista..tarkkailen itseäni ja pelkään että sekoan ja muutun samanlaiseksi kuin äitini oli.
Kiitos Sinulle tuhannesti ja koko sydämestäni! :flower:
Vaikka olen päässyt itse sen yli ja hyväksynyt tosiasian, että vika ei ollut minussa... niin kuin koko lapsuuteni ajattelin. Silti taakka on seurana ja usein ajattelen, että ei kai minusta tule samanlaista..tarkkailen itseäni ja pelkään että sekoan ja muutun samanlaiseksi kuin äitini oli.
Kiitos Sinulle tuhannesti ja koko sydämestäni! :flower:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Hmm... Tahallaista vai tahatonta? Mutta masentunutkin äiti siarauksineen on vastuussa lapsistaan -ainakin niin kauan kun lapset ovat hänellä. Ja luulisi oman pahan olon keskeltä jossain vaiheessa heräävän ajatus ettei kaikki nyt ole ihan ok jos äiti on ottanut lapsen uskotukseen jolle tilittää pahaaoloaan, parisuhdettaan, elämän kamaluutta, itsemurhasuunnitelmiaan jne. Äiti ei enää vastaa lapsen tarpeisiin vaan lapsi joutuu menemään sen huoltajan rooliin, pitämään toista "hengissä", hoitamaan kodin, mahdolliset pikkusisarukset, pelkäämään mikä päivä äiti toteuttaa suunnitelmansa jne.
Tuolla lailla toimiva äiti on todellakin itsekäs, oli se sitten tahallista tai tahatonta. Tahattomassakin tapauksessa lasta tulisi suojella ihan yhtä lailla. Jos siis äiti on todellisuudesta niin vieraantunut ettei millään lailla käsitä asioiden menevän väärin, ei hän varmaan ole oikea ihminen huolehtimaan lapsestaan. :/ Ei lastenkaan tarvitse kärsiä ihan mitä tahansa vain siksi ettei äitiä saisi syyllistää (tämän toimiessa räikeästi väärin).
Ja kuten tässä oli Heilin toiveena, silloin kun äiti alkaa voida huonosti pitäisi hakeutua ajoissa hoitoon eikä kaataa kaikkea lapsen niskaan.
Tiedän paremmin kuin arvaatkaan miltä susta tuntuu ja on tuntunu... 
Mun äiti on viiden lapsen yksin huoltaja joka sairastaa narkolepsiaa..
Mulle oli jo vaikee elää ton narkolepsian kanssa.. ( unitauti )
Mä olen vanhin lapsi ja hoidin mun pienempiä sisaruksia paljon..
Hoidin kotia ja olin sellai "pikkuäiti"
Jossain vaiheessa äitini masentui kovin pahasti ja yritti itsemurhaa..
Minä olin silloin 13 kun soitin äidilleni ambulanssin...ja soitin mummoa apuun..
Sen jälkeen oli pitkään vaikea elää ja mietin koko ajan olinko itse tehnyt jotain väärin..
Miksi äiti ei halunnut olla meidän kanssa vaikka minä olin NIIN kovin yrittänyt auttaa..
Nykyään olen äitini kanssa mitä parhaissa väleissä.
Olemme puhuneet paljon noista tuon ajan vaikeuksista myös.
Mulle oli jo vaikee elää ton narkolepsian kanssa.. ( unitauti )
Mä olen vanhin lapsi ja hoidin mun pienempiä sisaruksia paljon..
Hoidin kotia ja olin sellai "pikkuäiti"
Jossain vaiheessa äitini masentui kovin pahasti ja yritti itsemurhaa..
Minä olin silloin 13 kun soitin äidilleni ambulanssin...ja soitin mummoa apuun..
Sen jälkeen oli pitkään vaikea elää ja mietin koko ajan olinko itse tehnyt jotain väärin..
Miksi äiti ei halunnut olla meidän kanssa vaikka minä olin NIIN kovin yrittänyt auttaa..
Nykyään olen äitini kanssa mitä parhaissa väleissä.
Olemme puhuneet paljon noista tuon ajan vaikeuksista myös.
V
vieras
Vieras
Tämä ketju sopisi Juupelin ja Hyytiksen lukea. Tajuaisivat vähän, mitä itsekäs ja itsetuhoinen käytös saa lähimmät tuntemaan.
I
IhanaValo
Vieras
Similar threads
- "Näin meillä"
- Aihe vapaa
