Lapsellani on suuri syrjäytymisen vaara...

kun hänellä ei 6-vuotiaana ole harrastuksia, näin kertoi minulle sossu viime keväänä tehdessään olosuhdeselvitystä

Mitäkön olisi sossu sanonut siihen, että olen jo useamman vuoden raahannut väkipakolla lapseni harrastuksiin vain siksi, että minä niin haluan...

 

Ookko edes tarjonnut mitään harrastusta??

 

Lainaan Jari Sinkkosta:

"On olemassa suuri riski, että lapsesta, jolla ei ole mitään harrastuksia, kasvaa täysin normaali aikuinen."

 

Lainaan Jari Sinkkosta:

"On olemassa suuri riski, että lapsesta, jolla ei ole mitään harrastuksia, kasvaa täysin normaali aikuinen."

on hienosti kiteytetty! Minulla ei kuunaan ole itselläni ollut mitään harrastusta ja katson olevani ihan normaali. Ammatiltani olen opettaja.

 

Meidän toisella lapsella ei ole mitään harrastusta kun ei ole viihtynyt missään puolta vuotta kauempaa ja väkisin en minnekkään vie ja on jo 8- vuotias. Toinen lapsi taas harrastaa kolme kertaa viikossa. Mitähän kasvatusalan ihmiset tästä sanoisi ?

 

Mun ainoa harrastus 6-vuotiaana oli eskari, enkä mä syrjäytynyt.

 

Minua ei koskaan viety harrastuksiin. Ihan normaali olen. Lapsia olen kuitenkin halunnut harrastuttaa, mutta ei noita juuri kiinnostanut. Oma-aloitteisesti esikoinen 10v aloitti toukokuussa jalkapallon ja tykkää. Harkat kahdesti viikossa ja pelireissuja ollut nyt muutama ja viikon päästä tulossa. Musiikkikouluun houkuteltu esikoista ja keskimmäistä, ei minkäänlaista kiinnostusta. Pääasia, että kavereita löytyy ja kaverithan ne tuon esikoisenkin jalkapalloon sai.

 

Ja harrastaa voi myös kotona. Nykyään luullaan että harrastuksen täytyy aina olla jotain ohjattua toiminta, joka maksaa paljon ja jonne vanhemman pitää lapsi kuskata. Meillä harrastetaan esim. hiihtoa itse tehdyllä ladulla, luistellaan tuossa järvenjäällä, metsästetään ja kalastetaan.

 

Kuin monella meillä on itellä ollu lapsena harrastuksia.. jos harrastuksiksi ei lasketa kavereiden kanssa touhuamista, jäkiksen peluuta, jalkapallon peluuta, nukeillä leikkimistä jne

 

meidän 6v poikaa ei saa harrastuksiin kirveelläkään. Pakollako hänet niihin pitäisi viedä. Ehdotettu ja viety on vaikka mihin, mutta kun ei viihdy niin en ala kyllä huudon kanssa lasta harrastuksiin viemään.

minusta on outoa, että lapset eivät saa olla enää yksilöitä. toisia kun ei vaan kaikki kiinnosta tai ovat ujoja, hiljaisia ja rauhallisia, joille voi joku harrastaminen olla aivan ylitsepääsemätön juttu.

 

olenkohan minäki syrjäytyny kun ei tuon ikäsenä ollu mitään sen kummempaa harrastusta. :O

 

Miksi aina vaan ohjatusti kodin ulkopuolella tapahtuvat asiat lasketaan harrastuksiksi?

Oon ihan varma, että jokaikisellä 6-vuotiaalla on joku harrastus. Jokaisella on joku oma juttu mitä tykkää tehdä paljon. Mut jostain syystä jos tää oma juttu on vaikka esim. piirustelu, lukeminen, askartelu, legoilla rakentelu, ruonlaittoon/leipomiseen osallistuminen tai perheen lemmikin hoitaminen, sitä ei lasketakaan harrastukseksi, kun se tapahtuu kotona ihan tavallisen arjen puitteissa.