Lapsella puutteita tunne elämän- ja vuorovaikutus taidoissa, vaikuttaa sisarukseen, vanhemmat ei tee mitään :(

Suurin osa lapsista on tuollaisia. Katotaan kun omasi tulee samaan ikään, ihan yhtä itsekäs se on hänkin. Koska lapset ON!

 

Kyllä tuo minustakin kuuullostaa aika normaalilta tuon ikäisen käytökseltä. Meillä kaikki omia, eli ei sisaruspuolikuvioita, mutta vanhin pomottaa pienempiä tuolleen. Saattaa suuttua jos häviää pelissä (on ilmeisesti jotenkin ärsyttävää ja noloa hävitä pienemmälle, kavereiden kanssa tämä ei ole ongelma). Myötätuntoasioita opetellaan vielä ala-asteella, ja ihan samaa olen kuulllut muillakin olevan.

Rennompi ote, sietoa sisarusten nahisteluun ja lempeä ja tiukka puuttuminen tilanteisiin, joissa selkeästi kiusataan auttaisi varmaan paremmin kuin lapsen ylianalysointi.

Niin, ja todettakoon et meidän lapsi siis saanut koulusta paljon positiivista palautetta, on kaikkien kaveri ja puolustaa kiusattuja jne, mutta kotona pienempien sisarusten kanssa homma ei mene ihan samalla lailla.

 

Missä kohtaa lapsi on ap:n perheen hierakiassa, taitaa olla alimpana, edelle menevät omat ja yhteinen lapsi. Sitten ollaan huolissaan miten huonosti tämä pahnanpohjimman vaikuttaa prioroteetti ykkösellä oleviin lapsiin.
Ja mieskin sitten on ihan kyvötön eikä osaa osoittaa tunteitaan myötätuntoni on lapsen puolella.

Lapsi on itseasiassa se jota kohdellaan kuin kukkaa kämmenellä. Hänen kohdalla kaikki on varovaisempia. Muut lapset ovat monessa asiassa hänen takanaan. Tuntuu että noin päin se on hyväksyttävämpää. Olen varmaan kuvitellut liikoja lasten taitojen kehittymisestä. Ilmeisesti lapset ottaa sitten takapakkia asioissa, kun moni sanoo, että heidän lapset on samanlaisia. Puolet pienempi on lempeä ja muita huomioonottava, osaa joustaa leikeissä ym...tuntuisi kurjalle jos vuosien päästä olisi päin vastoin. Hyvähän se pitäisi olla että joku lapsista osaa kyseisiä taitoja, on näyttänyt ettei omaa lastaan saa kehua ilman että se on lapsipuolen mitätöintiä. Kyllähän se elämää helpottaa kun ei jokaiselle tarvitse samaa asiaa vääntää rautalangasta.

 

Uusperheissä, vai mitä nimitystä nyt käytättekään perheistänne joissa on sinun,minun, meidän ja monesti jo vähän tulevienkin suhteiden lapsia, on lapsien haasteellista kasvaa! Tilanne ei ole sama tunnepuolella kuin perinteisessä perheessä joissa lapset ovat äidin ja isän yhteisiä. Asuminen siellä ja täällä kodissa, on isäpuolia ,äitipuolia, puoliäitejä jne. Onhan se nyt vaan otettava huomioon, että lapsiparoilla ei ole helppoa ja he myös käyttäytyvät sen mukaisesti.
Mistäs ne satujen pahat äitipuolet tulevat...

En väitä etteikö useimmat halua yrittää parastaan, mutta se nyt vaan on fakta asia,että kyllä veri on vettä sakeampaa.

 

ei o helppoo ei

 

Jos aikuista kuvailtais samalla tavalla niin mikä se olis? No päivänselvä narskuhan se..

On tossa ihan normaaliakin 10-vuotiaan uusperhelapsen kasvukipuilua, mutta olisin itsekin huolissani. Kyllä tuon ikäisellä pitäisi olla jo empatiakykyä.

Millainen lapsi oli ennen sisarusten syntymää? Oli ilmeisesti viitisen vuotta ainut lapsi? Miten suhtautui sisarusten syntymiin? Koska hänen vanhempansa erosivat? Kuinka kauan on vuoroasunut?

Onhan se lapselle kova paikka jos ensin on viitisen vuotta ainoa lapsi, äiskän ja iskän silmäterä.. ja sitten yhtäkkiä äiti ja isä eroaa, tulee uudet kodit, äiti- ja isäpuolet ja sitten vielä alkaa joka suunnasta pukkaamaan pikkusisaruksia jotka vie äidin ja isän huomion pois hänestä, entisestä silmäterästä.

Puhu miehellesi. Lapsi tarvitsee isänsä (ja mielellään myös äitinsä) jakamatonta huomiota. Keksi heille joku puuha mitä voivat vaikka kerran viikossa tehdä ihan kahdestaan. Sinäkin voisit viettää joskus kahdenkeskeistä aikaa lapsen kanssa. Ihan vaikka ruokakauppareissu, kunhan hän saa olla kahdestaan aikuisen kanssa edes hetken.

Ja sitä positiivista huomiota. Pois turhat rangaistukset. Vain oikeasti pahoista jutuista rankut, muuten ohjeistusta/oikaisua keskustelulla ja hyvistä jutuista kehumista ja palkitsemista.

Onko lapsella harrastuksia? Joku missä pääsisi toteuttamaan itseän voisi myös tehdä hyvää. Joku mikä on vain häntä varten.

 

Niin ja sitten kannattaa myöa miettiä että sopiiko vuoroasuminen kyseiselle lapselle sitten kuitenkaan.

Vaikka vuoroasumistan yleisesti kannatan (ja sitä pitäisi Suomessa harrastaa enemmänkin) niin eihän se kaikille lapsille sovi.

Ehkä hän ei koe olevansa kunnolla kotonaan kummassakaan kodissa, vaan aina vähän niinkuin "vieraalla maalla". Ihmekös se sitten jos itsevarmuutta ei löydy ja sitä yrittää hakea kyseenalaisin keinoin..

 

Jos aikuista kuvailtais samalla tavalla niin mikä se olis? No päivänselvä narskuhan se..

On tossa ihan normaaliakin 10-vuotiaan uusperhelapsen kasvukipuilua, mutta olisin itsekin huolissani. Kyllä tuon ikäisellä pitäisi olla jo empatiakykyä.

Millainen lapsi oli ennen sisarusten syntymää? Oli ilmeisesti viitisen vuotta ainut lapsi? Miten suhtautui sisarusten syntymiin? Koska hänen vanhempansa erosivat? Kuinka kauan on vuoroasunut?

Onhan se lapselle kova paikka jos ensin on viitisen vuotta ainoa lapsi, äiskän ja iskän silmäterä.. ja sitten yhtäkkiä äiti ja isä eroaa, tulee uudet kodit, äiti- ja isäpuolet ja sitten vielä alkaa joka suunnasta pukkaamaan pikkusisaruksia jotka vie äidin ja isän huomion pois hänestä, entisestä silmäterästä.

Puhu miehellesi. Lapsi tarvitsee isänsä (ja mielellään myös äitinsä) jakamatonta huomiota. Keksi heille joku puuha mitä voivat vaikka kerran viikossa tehdä ihan kahdestaan. Sinäkin voisit viettää joskus kahdenkeskeistä aikaa lapsen kanssa. Ihan vaikka ruokakauppareissu, kunhan hän saa olla kahdestaan aikuisen kanssa edes hetken.

Ja sitä positiivista huomiota. Pois turhat rangaistukset. Vain oikeasti pahoista jutuista rankut, muuten ohjeistusta/oikaisua keskustelulla ja hyvistä jutuista kehumista ja palkitsemista.

Onko lapsella harrastuksia? Joku missä pääsisi toteuttamaan itseän voisi myös tehdä hyvää. Joku mikä on vain häntä varten.

Kiitos tästä kirjoituksesta

Lapsi on vuoroasunut alle kouluikäisestä ja hänen vanhemmat erosivat kun hän oli vauva. Ei varmaankaan muista aikaa jolloin vanhemmat olleet yhdessä. On aina asunut 50/50 kummankin luona. Sisaruksiin suhtautui normaalisti kun syntyivät, perus mustasukkaisuutta. Vain tähän yhteen lapseen on aina kohdistunut sellainen hallitsemisen tarve, aina ollut paljon sellaista että kaikki pitää olla samallalailla. Isänsä vielä edes auttoi sitä kun kirjaimellisesti antoi kaikkea samaa, kun pieni sai niin oli isommallekin samanlainen. Se oli kummallista kun ikä eroa on kuitenkin vuosia.

Lapsi on aina ollut aika itsekäs ja omaan napaan tuijottaja. Hemmoteltu on todellakin, kun oli ainut lapsi vanhemmilleen. Äitinsä luona lapsi on saanut puheidensa mukaan kaikkia ihme vapauksia, eikä siellä ole niin opetettu useitakaan perusasioita kuten ruokapöytätapoja( saa syödä missä haluaa), käsien pesua vessan jälkeen ( tai muulloinkaan), ja lapsi on kertonut myös että huomio on ollut aika kortilla. Muuten vaikuttavat ihan sivistyneeltä perheeltä. Mikä totta, mikä ei, mutta meillä on ainakin ihan nollasta aloittanut muunmuassa noiden tapojen opettelun. Ei mekään täydellisiä vanhempia aina olla,mutta nuo perus asiat pyritään opettamaan jokaiselle. Kouluikäisen perässä saa sanoa vielä pöntön vetäisystä ja käsien pesusta. Oppimattomuus ei tietenkään ole lapsen vika, vaan vanhempien päätöksiä...lapsella on harrastuksia.

 

Kiitos tästä kirjoituksesta

Lapsi on vuoroasunut alle kouluikäisestä ja hänen vanhemmat erosivat kun hän oli vauva. Ei varmaankaan muista aikaa jolloin vanhemmat olleet yhdessä. On aina asunut 50/50 kummankin luona. Sisaruksiin suhtautui normaalisti kun syntyivät, perus mustasukkaisuutta. Vain tähän yhteen lapseen on aina kohdistunut sellainen hallitsemisen tarve, aina ollut paljon sellaista että kaikki pitää olla samallalailla. Isänsä vielä edes auttoi sitä kun kirjaimellisesti antoi kaikkea samaa, kun pieni sai niin oli isommallekin samanlainen. Se oli kummallista kun ikä eroa on kuitenkin vuosia.

Lapsi on aina ollut aika itsekäs ja omaan napaan tuijottaja. Hemmoteltu on todellakin, kun oli ainut lapsi vanhemmilleen. Äitinsä luona lapsi on saanut puheidensa mukaan kaikkia ihme vapauksia, eikä siellä ole niin opetettu useitakaan perusasioita kuten ruokapöytätapoja( saa syödä missä haluaa), käsien pesua vessan jälkeen ( tai muulloinkaan), ja lapsi on kertonut myös että huomio on ollut aika kortilla. Muuten vaikuttavat ihan sivistyneeltä perheeltä. Mikä totta, mikä ei, mutta meillä on ainakin ihan nollasta aloittanut muunmuassa noiden tapojen opettelun. Ei mekään täydellisiä vanhempia aina olla,mutta nuo perus asiat pyritään opettamaan jokaiselle. Kouluikäisen perässä saa sanoa vielä pöntön vetäisystä ja käsien pesusta. Oppimattomuus ei tietenkään ole lapsen vika, vaan vanhempien päätöksiä...lapsella on harrastuksia.

Anteeksi nyt, mutta tuntuu että sysäät vastuun tästä touhusta muille. Jos lapsi on vuoroasunut pienestä asti, miten ihmeessä tapojen puute yms. voisi olla vain toisen kodin vika? Ja olen siis itsekin äitipuoli, ollut jo kymmenisen vuotta, ja tiedän miten helposti kahden kodin lasten ongelmat tulee sysättyä "sen toisen" vastuulle. Puhu sen miehesi kanssa, ja myös lapsen äidin jos välinne sen sallivat. 10-vuotiaan luulisi myös puhetta ymmärtävän, jos ei ole jotain muita vaikeuksia takana.

 

... meilläkin muuten vuoroviikkolapsi osaa hyvin kertoilla vaikka mitä satuja toisesta kodista, lapset ovat fiksuja huomaamaan mihin kannattaa mitäkin sanoa. Ei jaksaisi pestä hampaita -> "Äidin luona ei tarvi jos ei jaksa", ei haluaisi syödä salaattia -> "Ei meillä äidin luona koskaan ole", tahtoisi jotain -> "Äiti on aina vaan koneella enkä ikinä saa XXX"...

 

Meinasin kirjoittaa, että kuulostaa ihan meidän lapselta, mutta meidän poika on vasta reilu 3-vuotias, joten lienee ymmärrettävää käytöstä häneltä. Sen sijaan kouluikäisen pitäisi jossain määrin osata huomioida muut paremmin ja kestää niitä pettymyksiäkin.
Todella tylsää, että isä ei osaa tehdä asialle mitään. Se lienee osasyynä ongelmaan. Jos lasta on muutenkin kasvatettu liian pumpulissa ja suojeltu kaikelta, ei hän ole oppinut käsittelemään pettymyksiä.
Toisaalta käyttäytymisen syynä lienee osittain myös mustasukkaisuus isästä, jos kerran muiden seurassa käyttäytyy paremmin.
Itse pitäisin tiukan linjan ja selittäisin aina perusteellisesti, miksi kulloinkin ko. käyttäytyminen ei ole sallittua. Toisaalta yrittäisin myös panostaa siihen, että kehuisin ja huomioisin tuota "ongalmalasta" muuten postitiiviseen sävyyn, jotta ei kokisi aina olevansa se "paha" tyyppi. Ja isä voisi keksiä jotain hauskaa tekemistä yhdessä kolmestaa näiden lasten kanssa, jotta saisivat yhteisolosta hauskojakin kokemuksia.

 

Suurin osa lapsista on tuollaisia. Katotaan kun omasi tulee samaan ikään, ihan yhtä itsekäs se on hänkin. Koska lapset ON!

No höpö höpö! Ei todellakaan normaali 10-vuotias ole tuollainen. Luepa koko kuvaus vähän tarkemmin, ja mieti jos nuo käyttäytymistavat ja luonteenpiirteet pysyy aikuisuuteen niin minkälainen ihminen on silloin kyseessä. Ihan normaali vai?

Mulla tulee vaan väkisin tuota aloitusta lukiessa mieleen eräs aikuinen henkilö. Ja ei ole kyseessä mikään ihan tavallinen normaali mukava henkilö joka hoitaa asiat muita kunnioittaen, oli puhe sitten puolisoista tai edes omista lapsistaan...

Kyllä pitää puuttua asiaan jos sille suinkin vielä voi jotain tehdä.

Ja kaikki "turhaan sysäät vastuun muille" -vastailijat voi kans repiä sen pään perseestään. Jos aloittaja ilman muuta olettaisi hänellä olevan oikeuden/velvollisuuden puuttua lapsipuolensa kasvattamiseen, niin auta armias että varmaan bio-äiti - ja epäilemättä moni palstamammakin - vetäis herneen nenään että vittuakos puutut muiden asioihin.

Kai se nyt ensisijaisesti on niiden biologisten vanhempien tehtävä sitä lastaan kasvattaa ja bonusvanhempien sitten lähinnä tukea sitä kasvatusta. Onhan se nyt aika hankala paikka aloittajalla jos biovanhempia ei kiinnosta tai eivät suostu ongelmia näkemään.. Ala siinä sitten yksinäsi oikomaan 10-vuotiaan vinoon kasvanutta persoonallisuutta.

Tutkailin taas ja ei olisi mitenkään ennenkuulumatonta että lapselle olisi varhaislapsuuden tasapainottomuuden vuoksi kehittynyt narsistinen persoonallisuushäiriö. Olettaen siis että tuo vuoroasuminen on tosiaan ollut jos sieltä erosta (vauva-ajasta) asti ja sekä äidin että isän luona suht "vapaa" kasvatus, ei kunnon rajoja, molemmat vanhemmat turhan keskittyneitä oman uuden elämän etsimiseen niin hyvinkin on voinut käydä niin että tämä lapsi on kokenut jäävänsä ilman kunnon kiintymyssuhdetta. Ja sehän on kurja, koska nyt on sitten liian myöhäistä tuota asiaa alkaa korjaamaan.

Pisteet kuitenkin ap sulle siitä että kiinnität asiaan huomiota, edes nyt vähän myöhässä.

Mikä on lapsen rooli perheessä? Entä äidin luona? Osallistuuko esim. kotitöihin?

Tuon ikäiselle voisi tehdä hyvää saada olla vähän isompi kuin ne pienemmät. Juurikin tietyt vastuut, kuten kotitöiden tekeminen (vaikka toimia ruoanlaitossa apulaisena) voisi tehdä hänelle hyvää. Vaikkei se aina kivaa olisikaan, niin onnistuessa voisi kehua ja kiitellä miten hän oli hienosti avuksi. Niin hän voisi kokea olevansa oikeasti tärkeä ja hyödyllinen. Ja aiemmista neuvoistani pidän myös kiinni, eli jotain puuhaa jossa saa vanhempansa tai bonusvanhempansa jakamattoman huomion, ja voi kokea onnistumista ja että on hyvä juuri sellaisena kuin on.

 

Jäi vaivaamaan tämä nyt sen verran että oli pakko suorittaa pientä tutkimustyötä.

Empatiakyvyn ja sosiaalisten taitojen neurologisena pohjana toimii nk. peilisolujärjestelmä. Se aktivoituu suun ja käden liikkeistä ja erityisesti toisen liikkeitä matkiessa. Ja sen harjoittaminen vahvistaa vuorovaikutussuhteita.

Konkreettisena ehdottaisin vanhaa kunnon "seuraa johtajaa"-leikkiä. Erityisesti "ongelma"-lapsen ja vanhimman pikkusisaruksen (jonka kanssa nämä ongelmat ilmeisesti erityisesti ilmenevät) kesken, mutta tietysti siihen voi ainakin aluksi osallistua vaikka koko perhe. Eli yksi tekee ja toiset tekee perässä. Ja johtajaa vaihdellaan. Sitä voi leikkiä isommassa mittakaavassa vaikka leikkipuistossa ympäriinsä painellen, tai vaikka ruokapöydässä toisten ilmeitä matkien. Eli missä vaan ja miten vaan, pääasia että siitä tehdään mahdollisimman hauskaa puuhaa, ja tosiaan että se johtaja vaihtuu jolloin jokainen pääsee olemaan se jota matkitaan ja myös matkimaan muita.

Siitä voisi olla ainakin jonkin verran apua noihin empatia-ongelmiin. Toivottavasti.

 

Kuulostaa ihan perus uusio/kierrätys/sunmunyhteisetpuolikkat&eivarmaakenen-perheiden lapselta. Tasapainottomia mukuloita näyttävät olevan kaikki.

 

Kuulostaa ihan perus uusio/kierrätys/sunmunyhteisetpuolikkat&eivarmaakenen-perheiden lapselta. Tasapainottomia mukuloita näyttävät olevan kaikki.

Karkeasti ilmaistu, mutta sisältää sen kuuluisan totuuden siemenen!

Kaikista naurettavinta tässä on se,että "viisaat"aikuiset vaativat pieniltä lapsiltaan sitä OIKEAA käytöstä! Ja miten he itse sitten toimivat???

Kaksi aikuista ihmistä perustavat perheen, saavat lapsia. Arki asettuu taloon. Puoliso ei enää miellytäkään niin kuin joskus. Riidellään, solvataan, uhkaillaan erolla jne. (ei välttämättä sama kaava joka perheessä, mutta idea)tai kaunistellaan sanomalla -kasvettiin erillemme tms. Ei siis päätetä rakentaa rauhaa, keskustella, tulla puolitiehen vastaan, nöyrtyä, olla epäitsekkäitä, pyytää ja antaa anteeksi! Laitetaan lusikat jakoon, lähdetään eri osotteisiin.
Ei ihmisen kuitenkaan ole hyvä yksin...
Ihastutaan,rakastutaan ja kierros alkaa taas alusta..huoh..

Sitten vaatimalla kyllä vaaditaan PIENILTÄ LAPSILTA sopeutumista uusiin puolisoihin, uusiin sisaruksiin ja uusiin koteihin ja heidät kyllä pakotetaan antamaan ja pyytämään anteeksi ja hyväksymään vanhempiensa oikut. Sitten ihmeissään kuskataan lapsia terapioihin, psykologille, sinne sun tänne.
Käykääpä hyvät vanhemmat itse terapiassa kun ristiriitoja välillenne tulee ja lähtekää siitä, että annatte lastenne kasvaa rauhassa äidin ja isän välisessä rakkaudessa omassa kodissaan.

Googlatkaapa Jari Sinkkonen