Lahjasolut ja psykologipakko

Hyvä tavaton, oikein ahdistaa lukea. Hirveetä hieromista, ihankuin lapsettomuus jo itsessään ei olisi tarpeeksi rankkaa. No, ulkomailla ei psykologeja tarvita ja toimintakin on nopeeta. Mulla todettiin kesken ivf-kierron ettei omia soluja enää kehity (se riski oli tiedossa) ja hypättiin suoraan lahjasoluhoitoon samassa kierrossa. Mietin asiaa yhden yön ja se oli siinä. Tosin, hedelmöityshoitolaki Venäjällä on toki erilainen ja lapsi ei saa tietää luovuttajasta enempää aikuisenakaan. Mulla oli kakskymppisenä jo eka ivf josta synyty tytär, ja silloin jouduttiin hyppää psykologilla ja koin sen todella nöyryyttävänä ja alentavana. Hyvää kai tarkoittavat. Mutta silti.
 
Onko siis niin että Väestöliitossa (ainakaan Turussa) ei ois toi psykologi pakollinen?? PRKL kun se Tampereen VL lopetettiin jo vuosia sitten :mad: :headwall: no pakko kai ottaa yhteyttä vaikka Helsinkiin ja kysyä sieltä.. pääsis junalla helpommin ehkä kun Turkuun. Jos käy hoidossa kauempana niin voiskohan esim. seurantaultrat tms. hoitaa omassa kaupungissa, kun ei ihan välttämättä tarvis olla siellä varsinaisella klinikalla?

(muokkaus)
Siis miten tää on mahdollista.. tutkin nyt noita VL:n sivuja ja kyllä sielläkin vaan sanotaan että

"Luovutettujen sukusolujen käyttö vaatii aina huolellista suunnittelua ja valmistelua, sekä keskustelua psykologin kanssa hoidon erityispiirteistä johtuen."
Luovutettujen munasolujen ja siittiöiden käyttö eli donor-hoidot - Väestöliitto

Millä ihmeen perusteella jotkut pääsee ton psykologi-hölynpölyn ohi? Pärstänkö!?
Alan jo epäillä että tuolla joku keksii näitä juttuja huvikseen että ois päässy muka suoraan hoitoon ja koko homma ois hoidettu kuukaudessa...vaikka minkä takia joku niin tekis.. todella outoo!
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja risupesä;29164504:
Millä ihmeen perusteella jotkut pääsee ton psykologi-hölynpölyn ohi? Pärstänkö!?
Alan jo epäillä että tuolla joku keksii näitä juttuja huvikseen että ois päässy muka suoraan hoitoon ja koko homma ois hoidettu kuukaudessa...vaikka minkä takia joku niin tekis.. todella outoo!
Olenkin näköjään kirjoitellut kolme vuotta sitten tähän ketjuun.
Me siirryimme miehen hedelmättömyystuomion jälkeen suoraan yksityiselle klinikalle aikoinaan. Mulle tehtiin aukkari ja samalla suunniteltiin jo inseminaatiota seuraavaan kiertoon (perustutkimukset oli tehty julkisella, myös miehen kivesbiopsia). Psykakäynnistä oli puhetta ja kun tiedustelin, että onko heillä psykologia, joka puhuu myös ruotsia (miehen äidinkieli), totesivat, että ei ole, mutta toisen kaupungin klinikalla saattaa olla. Kysyin voinko etsiä kotikaupungistamme vastaavaa psykologia ja se sopi heille mainiosti. Löysin ainostaan jonkun pariterapeutin, joka ei ollut perehtynyt lahjasoluhoitoihin sen kummemmin ja jätimme lopulta ajan sopimatta. Ilmoitin tästä klinikalle ja he sanoivat, että hoidot voidaan silti aloittaa.

Kukaan ei ole kysellyt asiasta sen koommin, vaikka meille tehtiin pari inseminaatiota ja riittävästi alkionsiirtoja IVF:n ja PASsin kautta vuosien varrella. Kaksi lasta meillä nyt on ja huomaan kaipaavani keskustelua aiheesta ammattilaisen kanssa. Jos klinikka ei olisi satojen kilometrien päässä, niin saattaisin varata ajan tuohon keskusteluun. Monia kysymyksiä noussut pintaan nyt lasten myötä.
 
Joo, eli ilmeisesti tossa VL tapauksessa mistä luin, olikin se lausunto saatu jostain muualta aiemmin ja siks ei vaadittu enää käymään missään hoitoon mennessä. Oon käsittäny että klinikat vaatii aina jostain sen puoltavan lausunnon, mut todella outoo että joiltain se voidaan vaan ns. jättää unholaan! Millä klinikalla te kävitte, Pikkuperho?
Rupesin miettiin että pääsisköhän kaupungille johonkin psykologille, kun en ainakaan sen klinikan tyypin luo haluis enää mennä rahastettavaks.. kai niiden pitäs sit kelpuuttaa jostain muualtakin saatu lausunto? Pitää varmaan ottaa selvää.
 
Viimeksi muokattu:
Me käytiin psykologin juttusilla kerran. Tasan turha keikkahan se oli, lähinnä psyykkari keskittyi korostamaan, miten tärkeää lapsen olisi saada tietää taustastaan, ja me kun oltiin jo silloin päätetty, että kerrotaan sille avoimesti siitä alusta asti. Mä en edes tiennyt, että siitäkin tapaamisesta on sitten ilmeisesti laadittu joku lausunto…

Lapsi on saanut alkunsa lahjasiittiöistä, mutta nimenomaan mun miehen aloitteesta meillä on asian kanssa täysi avoimuus. Kaikki tietävät. Ei me sitä nyt ensimmäisenä vieraille ihmisille lapsesta kerrota, mutta jos yhtään syvemmälti ulkonäköä tai lapsen alulle saamista aletaan käsitellä, niin kerrotaan kyllä.

Voin sanoa, että tämä on loistoratkaisu. Minä olisin varmaan pitänyt asian omana tietonani jonkun salailuvaiston varassa. Nyt kun puhutaan avoimesti, kukaan ei supata selän takana, ei tarvi pelätä huhujen lähtemistä liikkeelle lapsen ulkonäön takia, ketään ei ahdista. Kotona puhutaan asiasta ohimennen päivittäin. Ei ole virtahepoa olohuoneessa eikä luurankoja kaapissa. Suosittelen, jos vain miehen ego kestää.

Itse en olisi lähtenyt lahjasoluhoitoihin, jos lapsi ei milloinkaan saisi tietää, keneltä perimänsä on saanut. Musta tämä nykyinen laki on siinä nimenomaan lasta kohtaan reilu.
 
Oisko niin että pariskunnat saattaa päästä ainakin joissain paikoissa paljon vähemmällä kun yksinäiset naiset?

Mutta joo, varmaan ihan turha yrittää julkisella puolen eteenpäin, sinne pitäs ensin hommata lähete yleislääkäriltä, joka varmaan toteis ettei heru kun ei oo menossa minkään mielenterveysongelman takia, ja vaikka laittaskin niin minkähänlaiset jonot mahtaa olla tollaseen ilmaseen julkiseen palveluun.. ja sit kun oottas yhtä käyntiä kuukaustolkulla niin mitä jos sekin psykologi vaan toteis ettei voi antaa sellasta lausuntoo kun se hoitokaan ei kuulu julkiselle puolelle... eipä taida viittiä ryhtyä, liian epävarmaa.. että se siitäkin sitten taas, hohhoijaa :(
 
Mulle kirjoitti lausunnon ihan psykologi jonka luona käyn terapiassa kunnan kautta. Ei näe estettä hoidoille. Nyt odotan tietoa tarvinko vielä lausunnon klinikan psykologiltakin mutta uskon että kaikki järjestyy. Suosittelen kyllä hakeutumista toiselle psykologille ja vaikka ihan toiselle klinikalle tai vaikka Viroon asti. Mä olen päättänyt ainakin hoitoihin mennä ja mä en ala mitään turhia enää odottaan, jos joku ehdottaa sellaista. Suosittelen samaa. Psykologeillekin voi tulla vääriä arvioita ihmisistä, ei ne mitään jumalia ole....
 
Mulle vastattiin Ovumiasta että kun kertaalleen on annettu sieltä kieltävä lausunto tai käsketty odottaan niin pelkästään niiden klinikan puoltava lausunto kelpaa! Uskomatonta ja entistä enemmän vaan rahastuksen makuhan tossa on. Mut mitä tässä voi kun on täysin muiden päätösten armoilla.. Oon jo kyllä menettäny toivon että tässä mitään helppoo ja nopeeta tietä pääsiskään eteenpäin. Lopullisen päätöksen hoitamisesta tai hoitamatta jättämisestä tekee kuulema lääkäri, mutta mites se vois olla eri mieltä kun niiden oma "asiantuntija"... potilaan oma sana ei paina paskaakaan kun nämä "ammattilaiset" arvoi tuntemattomien valmiuksia ja haluamisia Oman elämänsä suhteen.

Kaikki voi siis tyssätä yhteen psykologiin joka ei suostu laittaan puoltavaa lausuntoo.
Jotenkin tuntuu ihan mielipuoliselta että joillain täysin vierailla tyypeillä on kaikki valta päättää mun elämästä ja tulevaisuudesta että mulla ei oo oikeutta enää edes yrittää saada lapsia! Joo, jos oisin normaalihedelmällinen niin oisinhan mä hoitanu homman jo aikaa sitten ihan kotioloissa mutta kun pitää olla joku endo-vammanen jonka on turha edes toivoo mitään ilman rankimpia ja kalleimpia hoitoja..
Pakko se on sinnikkäästi taas käydä yrittämässä ja kärttämässä, vaikka kai sieltä samat ylenkatsovat paskat tulee niskaan kun 3 vuotta sittenkin...ja siitä ilosta vielä maksan 100e.. kova kallo kun on. Kummallista kun julkisella puolen ei koskaan kukaan kyseenalaistanu mun oikeutta hoitoihin tai kykyjä vanhemmuuteen (vaikka jo 1 melkein aikuinen lapsi!) mutta tuolla siinä on joillekin yhtäkkiä joku hirvee ongelma. Katoin sitä viimesintä lausuntoo ja huhhuh, että nousi taas raivo pintaa, kyllä oli niin kylmää ja tympeetä tekstiä!! Ei mitään empatiakykyjä sillä "asiantuntijalla"! En tajua miten jotkut voi päästä eteenpäin vaan jollain tyyliin 1-2 käynnillä?! Ei vissiin meikäläisen pärstä sitten miellyttäny että ottas asiakkaaks.. tai jotain.
Jos vaan tietäs onko koko maassa sellasta paikkaa missä ei ois tota pakkoo vaan pääsis suoraan hoitoon. Ei taida olla, ja mihkään ulkomaille saakka en aio ainakaan yksinäni lähtee.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä