Läheisen kuolemasta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ikuisesti surullinen?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

ikuisesti surullinen?

Vieras
Oon tässä miettiny pitemmän aikaa että mahtaako olla normaalia...
Isäni kuolemasta on yli kolme vuotta aikaa. Itselläni edelleen aika usein tosi paha olla sen takia. Kuolema ei ollut mitenkään "luonnollinen" eli itsemurhasta kyse.

Nyt olen taas useamman viikon valvonut öitä, kun unta en vaan saa. Asiat pyörivät mielessä, kurkkua kuristaa ja itkettää. Luulis että tässä ajassa olisi päässy jo asia "yli" (jos niin voi sanoa)
Suurin ongelma on se että en pysty puhumaan tästä asiasta kenenkään kanssa. Jotenkin sulkeudun ja pidän pahan olon sisälläni.

Miten tätä voisi lähteä purkamaan? Tuntuu että en kovin kauaa jaksa. Tai oikeastaan pelkään etten jaksa enää kauaa.
 
Voisitko mahdollisesti puhua jonkun tuntemattoman kanssa? Tarkoitan ammattiauttajaa. Kun kaikkea kipua ei kannata sisälleen kerätä. Kokemuksesta puhun. Minäkin huono puhumaan asioistani.

:hug:
 
Mulla isä kuollut 13 vuotta sitten. Aika ajoin asia tulee esille, tietenkin perheen kanssa, mutta etenkin unissa - esim. juuri toissayönä. Mä en ois koskaan päässyt "yli" (mikäli koskaan vanhemman kuolemasta yli pääsee, mutta sen pahimman yli), jos en oisi saanut puhua asiasta.
Jos puhuminen tuntuu vaikealta, kirjoita tunteesi ja tilanne paperille. Jo se auttaa.
 
:hug: mä en vieläkään liki 15vuoden jälkeen voi sietää ambulansseja(isä kuoli saappaat jalassa ambuun tk:n pihalle)..ja on ikäväkin joskus :ashamed:
ymmärrän siis tunteeni.
 
Eh kä taas tyhmä kysymys, mutta mistähän sitä kannattais lähtee hakeen apua?!
Mä joka ilta päätän et huomenna mä rupeen hoitaan tätä asiaa, mut aina se jää...
Monta kertaa mietin jopa tilannetta jossa puhun asiasta jollekki kaverilleni, mut aina ne sanat vaan juuttuu kurkkuun.
Ja uskon et jokainen mun kaveri luulee et oon ns. "sinut" isän kuoleman kanssa, mut totuus on et en oo ees lähellä sitä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ikuisesti surullinen?:
Oon tässä miettiny pitemmän aikaa että mahtaako olla normaalia...
Isäni kuolemasta on yli kolme vuotta aikaa. Itselläni edelleen aika usein tosi paha olla sen takia. Kuolema ei ollut mitenkään "luonnollinen" eli itsemurhasta kyse.

Nyt olen taas useamman viikon valvonut öitä, kun unta en vaan saa. Asiat pyörivät mielessä, kurkkua kuristaa ja itkettää. Luulis että tässä ajassa olisi päässy jo asia "yli" (jos niin voi sanoa)
Suurin ongelma on se että en pysty puhumaan tästä asiasta kenenkään kanssa. Jotenkin sulkeudun ja pidän pahan olon sisälläni.

Miten tätä voisi lähteä purkamaan? Tuntuu että en kovin kauaa jaksa. Tai oikeastaan pelkään etten jaksa enää kauaa.

 
Jos se puhuminen ei nyt vaan kertakaikkiaan onnistu, ni kirjota. Vaikka koneelle tai ihan kynällä paperille. Kaikki aisat, joita sää mietit siitä. Ja jos alat kirjottaa, mieti heti valmiiksi, että kukaan ei sitä koskaan saa lukea, ni sillon voit kirjottaa ihan kaikki. Kun kirjotat, saat sen asian johonki, pois sinusta.
Minä kirjotan sillon, kun tuntuu tosi pahalle. Ja kun en välttis halua ketään ihmistä "vaivata" asioillani. En oo mikään taitava kirjottaja näin muuten, mutta sillä ei oo väliä, koska kukaan sitä ei lue.
Jotenki sun täytyy nyt se asia purkaa sun päästä pois. Jos haluat kaverille siitä puhua, laita vaikka tekstari, että haluat jutella eräästä asiasta. Jospa se kaveri on hyvä sitten alottamaan sun avautumisen, koska tietää jo, että sun pitäs puhua
=) Tsemppiä :flower:
 

Yhteistyössä