Lahden seudun odottajat

Nyt on sitten pelkopolilla käyty. Ensin otettiin käyrää jokin aika, verenpaineet ja pissanäyte. Sitten lääkäri ultrasi ja juteltiin hänen kanssaan pitkään. Täytyy sanoa, että nyt olen vielä enemmän sekaisin kuin ennen käyntiä - en yhtään tiedä, mitä kautta vauva saadaan ulos! Tottakai lääkäri puhui alatiesynnytyksen puolesta, mutta toisaalta mun selkäleikkaus ja mahdollinen lantion ahtaus huomioon ottaen myös sektio on mahdollinen. Kaikki jäi vielä auki. Kahden viikon päästä käyn juttelemassa kätilön kanssa ja siitä reilun viikon päästä uudelleen lääkärin luona. Lääkäri ehdotti mulle myös sitä, että voitaisiin käynnistää synnytys jo rv 37+ tai 38+, niin vauva ei ehtisi kasvaa niin isoksi, mutta en haluaisi niin aikaista käynnistystä ja koska esikoisen synnytys käynnistettiin eikä mikään sujunut hyvin, en koe sitä sen luonnollisemmaksi vaihtoehdoksi kuin suunniteltua sektiota. Syvä huokaus. Nyt ei auta kuin miettiä, miettiä ja miettiä.... sori sekava kirjoitus!

Piipa rv 33+0
 
Mulla on ihan sama tilanne!! En haluaisi sektiota, mutta en alatiesynnytystäkään kun edellinen oli mitä oli. Myöskin ahdas lantio, tosin saatiin sieltä viimeksi melkein nelikiloinen revittyä imukupilla... ei kovin mieltäylentävä kokemus.

Kävin myös juttelemassa ekaksi lääkärin kanssa, joka oli kyllä sympaattinen ja ehdotti noita samoja juttuja mullekin. Mulla ekaa ei käynnistetty, vaan lähti ihan omillaan tulemaan, mutta koen myöskin, etten haluaisi tuota käynnistystä. En tosiaan tiedä mikä olisi parempi/pahempi vaihtoehto.

Kätilön kanssa keskustelu oli mukavaa, mutta ei oikein auttanut mihinkään kun olen itsekin aika perillä kaikista vaihtoehdoista (työni puolesta...). Nyt sitten ensi viikolla tuo seuraava lääkärikäynti edessä ja mietin kovasti, miten menee, tuleeko käynnistyspäätös ja jos niin mitä sitten... vauva alkaa kyllä olemaan aika iso mielestäni, joten voi olla ettei muita vaihtoehtoja ole kuin käynnistää. Mielestäni se on myös enemmän poikittain kuin raivotarjonnassa, joten siinä mielessä olen tyytyväinen, että ensi viikolla päästään katsomaan missä suunnassa tuolla oikein pötkötellään...

Samassa veneessä ollaan! :hug:

Terveisin, Annie77 rv 36+0
 
Annie :hug:

Kuka lääkäri sinulla oli? Voit laittaa yksäriä, jos haluat. Mun mielestä tuo lääkäri ei ottanut kovin hyvin huomioon sitä, että mulle tosiaan on tehty se selkäleikkaus ja että se selkä on 99% mennyt synnytyksessä. Koskaan ennen synnytystä mulla ei selkäongelmia ollut ja ne ilmaantuivat viikko synnytyksen jälkeen. Sanoi vain, että "voi olla sattumaa".
Mulla on vielä sellainen tympeä juttu, että mulle ei välttämättä voida laittaa epiduraalia tai muita selkäpuudutteita tuon tehdyn leikkauksen vuoksi. En sitten tiedä, mitä puudutusta saisin missään synnytysmuodossa.
Pohdintaa, pohdintaa..

Piipa rv 33+1
 
Täällä olisi myös yksi odottaja Lahdesta. Olen 32v, esikoinen on 2,5v tyttö, La on 30.7.2010. Renkomäen neuvolassa käyn. Np-ultrassa käyty ja rakenneultra olisi 17.3, sitä siis odotellessa ja seuraava neuvola 8.3.

äippä-77+möhis 17+3
 
Alkuperäinen kirjoittaja Piipa75:
Tietääkö kukaan, onko Päksissä amme käytössä nyt remontin vuoksi? Entä toisekseen, voiko siellä synnyttää ns. jakkaralla tms.?

Piipa rv 33+4
Ainakin viimeksi kun kävin tuolla sype-polilla ja kätilön kanssa keskustelemassa, hän sanoi, että amme olisi käytössä. Kaikenlaisia apuvälineitä on, mutta varmaan jakkaralla synnyttäminen riippuu monesta asiasta... en sitä varsinaisesti kyllä viimeksi kysynyt. Tsemppiä sinne :) Laitoin muuten yksäriä, tulikohan se perille?

Terv. Annie rv 36+5
 
Satuinpa tännekin kurkkimaan :)

Täällä mennään 28+0 ja raskaus sujunut aika omalla painollaan, esikoinen kun täytti hiljan 1-v. niin ei ehdi perehtyä niin kaikkiin raskausasioihin.

Mulla on istukka synnytyskanavan edessä ja 16.3. menen kontrolliin että onko alatie synnytys mahdollinen. Puolensa varmaan molemmissa..
Hartain toiveeni toisen synnytyksen suhteen on nimenomaan että palautuisin nopeammin kuin esikoisesta. Silloin tuli pahat repeämät ( imukuppi ) joten palautuminen oli vaivalloista. Kuitenkin kaksi pientä hoidettavana ja jos en pystyisi taas istumaan pariin kk:een, saa kylmänväreet aikaan :eek:

Voikaas paksusti ja onnea jo vaavin saaneille :heart:

HM 28+0
 
Täällä kanssa yksi lahtelainen =)

Nyt menossa rv 18 ja toista odotellaan. Esikoinen syntynyt helmikuussa 09. Kiinnostaisi kuulla kokemuksia rakenneultrasta PHKS:ssa, esikoisesta kävin hemossa, kun ei silloin vielä Lahti tarjonnut... Lähinnä kiinnostaa tietää, että kertovatko kovin mielellään veikkauksia sukupuolesta, tuskin sitä ainakaan "etsimään" alkavat jos vauva on sellaisessa asennossa ettei sitä näe. Mä kun olen niin utelias :ashamed: yksityisellä kyllä tekevät sen eteen töitä, mutta toki heille maksetaankin vähän erilailla... Älkääkä ymmärtäkö väärin, toki tärkeintä on, että kaikki vauvalla kunnossa, eikä suinkaan se kumpaa sukupuolta. Mutta siis kokemuksista olisin kiitollinen =)
 
Iippanen: me käytiin rakenneultrassa Yksityisessä äitiysneuvolassa ja kysyttiin siellä sukupuoli. Viikko sitten kävin Phks:ssa synnytyspelkopolilla ja lääkärin ultratessa varmistelin, että "näyttääkö vauva vielä olevan sukupuolta se ja se...". Lääkäri katsoi kyllä pikaisesti ja samalta näytti edelleen. :)

Piipa rv 34+1
 
Kiitti vastauksesta Piipa75. Mukava kuulla, ettei ainakaan sun kokemuksella ole siellä pahaksi pistänyt vaikka kysyit sukupuolesta. Joskus tosissaan kuullut juttua, että suhtautuvat sukupuolen uteluun hieman paheksuvasti, ihan kuin muka vanhempia ei kiinnostaisi muuten vauvan olotila... No kohtahan mä nään miten mun kohdalla suhtautuvat =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Piipa75:
Tietääkö kukaan, onko Phks:ssa synnyttäneille niitä sisätossuja vai pitääkö viedä omat mukanaan? Entä onko synnytyssalissa cd-soitinta, jos haluaisi musiikkia kuunnella?
Sandaalit saa talon puolesta käyttöön kuten vaatteetkin. Ja cd-soittimia löytyy salista, kannattaa vain etukäteen ja heti sinne mennessä mainita asiasta. =)
 
Iippanen eille veikkasi päksin rakenneultrassa tyttöä, ei siis mitään varmaa lupaillutkaan vaan sanoi " ei täällä mitään näy, niin olisko se sitten sitä vaaleanpunaista" noh haluttiin varmuus ja mentiin kans entiseen Hemoon ja siellä Koskinen totes että selkeä poika. :eek: Onneksi saatiin varmuus vaikka pari satkua köyhdyttiinkin.

HM 28+6
 
Tietääkö kukaan, onko Lahdessa saatavilla jostain kauneushoitolasta erityisesti raskaana oleville tai imettäville suunnattuja hemmotteluhoitoja? Joskus olen lehdistä näistä lukenut, mutta ne ovat aina olleet pääkaupunkiseudulla.

Piipa rv 35+0
 
Alkuperäinen kirjoittaja Piipa75:
Tietääkö kukaan, onko Lahdessa saatavilla jostain kauneushoitolasta erityisesti raskaana oleville tai imettäville suunnattuja hemmotteluhoitoja? Joskus olen lehdistä näistä lukenut, mutta ne ovat aina olleet pääkaupunkiseudulla.

Piipa rv 35+0
mitä lähinnä haet?Mä kävin normaalisti hoidoissa raskaana ollessani =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja haavemamma73:
Iippanen eille veikkasi päksin rakenneultrassa tyttöä, ei siis mitään varmaa lupaillutkaan vaan sanoi " ei täällä mitään näy, niin olisko se sitten sitä vaaleanpunaista" noh haluttiin varmuus ja mentiin kans entiseen Hemoon ja siellä Koskinen totes että selkeä poika. :eek: Onneksi saatiin varmuus vaikka pari satkua köyhdyttiinkin.

HM 28+6
Justiinsa... Voipa olla että mekin yksityiselle eksytään jos tuntuu, että heittää vaan jonkun veikkauksen. Sen verran utelias kyllä olen =) Vielä kun jaksais pari viikkoa odottaa, niin sittenhän se selviää :heart:
 
Jopas täällä on hiljaista, missä kaikki Lahden seudun mammat piileksii? =) Haavemammalta olisin kysynyt että kuinka hyvän kuvan teillä kätilö sai jalkovälistä päksissä? Täällä on nyt käyty ultrassa ja totesi ettei siellä mitään näy, joten melko varmasti tyttö. Ei siellä kyllä munkaan mielestä mitään näkynyt kun pyllystä kuvan näytti... Ihan vaan mielenkiinnosta kyselen kun eikös teillä mennyt melko lailla saman kaavan mukaan toi ultra ja kuitenkin nyt poika olisi tulossa... Mä olen kyllä ollut koko odotuksen ihan varma että tyttö tulee ja toinen rinsessa sopii meille oikein hyvin :heart: mutta hieman ärsyttää kun ei osannut varmemmin sanoa, vaikka ei kai ne koskaan voi varmaksi luvata...
 

Yhteistyössä