lähipiirin suhtautuminen lapsettomuuteen

Heissan, pieni gallup:

Minkälaisia kokemuksia teillä on lähipiirinne suhtautumisesta lapsettomuus asiaan?
Ja oletteko ylipäänsä miten avoimesti kertoneet teidän tilanteesta?

 

Ei olla ihan kaikille kerrottu lapsettomuudesta tai edes siitä, että yritetään saada lapsi.Lähipiiri tietää ja niistä kaikki ollu tosi kannustavia. Mikä onkin mun mielestä tärkeää.

Sisko on ollu se kaikista läheisin ja tärkein tukihenkilö tän asian yhteydessä. Sisko itekin kärsii lapsettomuudesta miehensä kanssa joten ymmärtää paremmin kuin hyvin miltä meistä tuntuu.

Omat kaverit tuntuu olevan vähän "ulalla". Vaikka asioista juttelis niin tulee sellanen olo, että niitä ei kiinnosta ollenkaan ja et ne puhuis paljon mieluummin jostakin muusta asiasta. Varmaankin vaikuttaa sekin, että ollaan eri elämäntilanteissa. Suurin osa mun ystävistä viettää riehakasta sinkkuelämää eikä varmaan senkään takia osaa ajatella tekevänsä lapsia tän ikäsenä ja sitä kautta niitä ei kait sitten kiinnostakaan koko asia.

 

äitini ja ystäväni ovat olleet tärkeä tukeni.

 

Hyvin ovat ainakin meidän läheiset suhtautuneet meiän tilanteeseen.
Läheisimmille ystäville olen kertonut hoidoista ja joillekin kavereille olen vihjannut, et ollaan yritetty, mut ei tulosta vielä...Aika avoimesti, mun mielestä helpottaa tilannetta kun ei tarvii salailla.

 

anoppi kertoo, että "kyllä se sinun sisko TEKEE teille lapsen" tai "minähän voin TEHDÄ teille lapsen" tai "kyllähän te lapsia saatte". Välillä ärsyttää niin penteleesti. Ollaan kyllä kerrottu heillekkin mikä luultavasti on vikana ja että ei niitä lapsia ihan niin vaan TEHDÄ.
Oma siskoni on tukihenkilönä mitä parhain ja lisäksi ystävät. Omat vanhempani myös tietävät, mutta eivät utele.

 

Aitini aina kyselee meidän tavatessa, että missä vaiheessa hoitoja mennään ja mitä kokeillaan seuraavaksi. Isäni oli ihan kauhuissaan, kun kuuli, että ollaan vuosi eletty ilman ehkäisyä, eikä vielä olla lisäännytty. Hänen ensimmäinen reaktionsa oli: "eihän meillä ole ole suvussa lapsettomuutta" :headwall: (sukuvikahan se onkin :/ ) Siskolle en ole ihan yksityiskohtaisesti kertonut eri vaiheista, mutta sekin kyllä tietää, että vauvaa yritellään.

 

Lähipiiristä ei monikaan tiedä, esim. kukaan ystävistäni, eikä kukaan miehen sukulaisista.
Omasta perheestä on kannustettu mutta tullut myös kommentti: kyllä se lapsetonkin elämä on ihan hyvää.

Joten nyt kun neljäs koeputkihoito menossa, olen ollut aika hissukseen asiasta.

 

Meil ei monikaan lähipiiristä tiä mein lapsettomuudesta.. Kommentteja on kuulunut tyyliin, "mikä on kun ette osaa lapsia TEHDÄ..".. Kaikki ei tunnu ymmärtävän, et se ei ole ittestä kiinni.. Mun sisko tietää ja paras ystäväni, joka on ollut paras tukeni mieheni lisäksi. Hänelle voin soittaa vaikka keskellä yötä, jos on tarvis..

Työkavereistani muutama tietää ja pomoni, jonka vaimo on kärsinyt samoista ongelmista aikanaan, hän tietää erittäin hyvin mitä käyn läpi ja joustaa jos ei meinaa työt luistaa.. =)

Mieheni puolelta ei tiedä kukaan..

Helpompi olla kun sukulaisista ei monikaan tiä (tuppaa olemaan uteliasta porukkaa..), eivät ainakaan kysele silloin ku en halua ees "muistaa" koko asiaa..

 

\

Heissan, pieni gallup:

Minkälaisia kokemuksia teillä on lähipiirinne suhtautumisesta lapsettomuus asiaan?
Ja oletteko ylipäänsä miten avoimesti kertoneet teidän tilanteesta?

Ensimmäisestä hoidosta kerroin ensimmäisenä pikkusiskolleni, äitille vähän myöhemmässä vaiheessa hoitoa. Työkavereista oikeestaan kaikki yhtä lukuunottamatta saivat kuulla missä mennään.

Toiselle kierrokselle lähtiessä kerroin heti omalle perheelle ja myös miehen perhepiiriä informoitiin asiasta. Anopin ensimmäinen kysymys oli: kummassa vika?, joka kyllä vähän hätkähdytti. Sen koommin ei ole asiasta kysellyt!

Ite oon kokenu asiasta kertomisen hyvänä. Äitikin lopetti hyvin lyhyeen ainaisen kyselyn, että millonkas te niitä lapsia alatte tekemään.... Hyvällähän se äiti tietenki asiaa kyseli aikanaan, mutta nyt on toinen ääni kellossa ja täys tuki mulla turvana!

 

kaksi suhtautumistapaa on selkeästi: kertomisen jälkeen joko ollaan täysillä mukana, tuetaan hienosti tai sitten asiasta ei koskaan enää puhuta sanallakaan, ei edes jos me itse aloitamme.

anoppi on suhtautunut niin oudosti, mutta ei muutenkaan minusta järin pidä..se ei kysele, ei katso edes päälle jos miehen isanoo jotain, ihankuin asiaa ei olisikaan. hän ei kyllä ole juttelevaa sorttia muutenkaan..sitäkään..

 

Voihan sitä kertoa ja itsekin olin ensin kauhean avoimena. Nyt mietin vähän tarkemmin, kenelle kerron. Jotkus ihmiset ovat ottaneet sen asenteen, että jos joskus romahtaa tai itkee, niin on katkeroitunut, eikä halua olla tekemisissä lasten kanssa. Heti ollaan kertomassa kaikille, ettei me oikein pärjätä tämän asian kanssa, ja että parisuhteessakin taitaa olla ongelmia. Kaikki ihmiset eivät halua nähdä toisissa hyvää ja kannustaa. Se on inhottavaa huomata.

 

meillä ensimmäistä lasta yrittäessä(kolmen vuoden yritys), kerroimme suht avoimesti tilanteesta..
Juuri sen takia, että uteluihin ei jaksanut olla vastaamassa ja jotenkin se tuntui luonnolliselta tavalta itsekkin käsitellä asiaa, kun puhui siitä muiden kanssa.. Suhtautuminen oli vaihtelevaa, ymmärrystä, tukea, kannustusta, vaikenemista ja asian "kieltämistä"....

Nyt meidän esikoinen täyttää viisi vuotta, eikä ole vielä tärppiä toverista.. hoitona clomifen kolmas kierto menossa..
Nyt emme ole kovin kertoneet asiasta, koska tuntuu, että ne muiden odotukset tuovat omanlaisen paineen tähän touhuun..

Matkan varrelta Eräs kommentti, on jäänyt alitajuntaan kummittelemaan.. Tämä ihminen on erittäin läheinen ja erittäin hyvin tietoinen missä mennään, mitä on todettu ja miten olen/olemme asian ottaneet.. Niin hänen mielipide on ollut useaan otteeseen, että me yritämme vain liikaa ja siksi ei tulosta..
..Voi kun asia olisikin niin..
:ashamed:
No annettakoon ajattelemattomuus anteeksi..
On vain kuitenkin niin suuresta asiasta kysymys, paineita, mietteitä ja pelkoja riittää varmasti monen tilanteessa olevan mieleen muutenkin, ja näinollen toivoisi, että kaikki saisimme osaksemme tuen jota tarvitaan!

Kiva, kun kommentteja tullut näin paljon,
Kiitos ja kevätauringon säteitä kaikille "yrittäjille"! =)

 

Minä olen vähän väärällä palstalla, koska minulla ei ole kokemusta lapsettomuudesta. Haluaisin kuitenkin kuulla teidän mielipiteitänne siitä miten pitäisi suhtautua lapsettomuudesta kärsivään ystävään. Hän ei ole juuri kenellekään asiasta puhunut, mutta minulle hän kertoi. Tunnen itseni ihan tyhmäksi, kun en osaa sanoa mitään lohduttavaa. Pelkään sanovani jotain tyhmää, joten olen vain varovasti sanonut että ikävä tilanne jne. Minkälaisia kommentteja te olette saaneet ja mitkä ovat jääneet mieleen joko positiivisessa tai negatiivisessa mielessä? Kukaan ei varmaan pahaa tarkoita näissä asioissa, mutta voi ajattelemattomuuttaan sanoa jotain tyhmää.

Lisäksi mietin, että jos meille toinen lapsi suodaan (yritys käynnissä), niin miten kerron tälle ystävällä mahdollisesta uudesta raskaudesta. Jos kerron, tuleeko hänelle paha mieli ja jos kerron vasta kun se näkyy, ajatteleeko hän sitten, että hänelle ei haluttu kertoa ja kaikki muut tietää jo. Tällaisia pohdin, vaikka ei ole vielä mitään kerrottavaakaan...

Voimia kaikille lapsettomuudesta kärsiville. Se on kamala asia.

 

Me ollaan oltu tosi avoimia (varsinkin minä) meidän lapsettomuudesta. Tämä johtuu suureksi osaksi siitä, että miehelläni oli syöpä jonka hoitojen takia siittiöt tuhoutu ja tuotanto loppui pariksi vuodeksi. Nyt ei kuitenkaan vauvaa kuulu vaikka yritystä yli vuosi. Onhan se kurjaa kun kysellään ja kun kertoo ettei vaavin saaminen helposti onnistu voi vastaukseksi kuulla vaikka mitä.

Lasta kovasti yrittävien ystäville sanoisin, että kuuntelu on tärkein ystävän ominaisuus. Ei välttämättä tarvitse kommentoida mitenkään eikä ole paha kertoa ettei osaa oikein mitään sanoa.

Jaksamista kaikille!

 

meilla on sekundaarılapsettomuus,eli on 1 muksu.Toista ollaan nyt yritetty 2,5 vuotta ja yksi ulkopuolinen takana,meni kesken.Olen kovsti tata ihmetellyt koska tuo esikoinen tarppas ennen ku ees lahettiin kunnolla yrittamaan.Joten missa vika nyt vai oliko vain sattumaa etta tarppas.
Kommentti joka on eniten jaanyt mieleen niin on etta johan teilla on 1 eikö se riita. No, jos riittais niin ei varmaan oltaisi toista haluamassa.Ja mika siina on etta monet eivat tajua sita etta lapsia EI teha vaan saadaan.Kaiken huono puoli on se etta asutaan turkissa ja se mita olen taalla kysellyt lekureilta niin eivat osaa mitaan tehda. Ultrassa kavin ja tulos oli ok. Tassa kaikki. Se toivonkipina on pirullinen. Vaikka kuinka yrittais unohtaa sen ja laittaa takaraivon pimeinpaan kolkkaan niin sielta se aina vaan tiensa löytaa pari paivaa enne menkkojen alkua.
Ma toivon kaikille plussaantumista ja voimia yrityksiin.

 

:hug: haluaisin vastata näihin kyselyihin vaikka asia ei muuten kosketakaan minua kuin että olen saanut erään ihmisen vihat päälleni joka ei voi saada lasta syyttä suotta...kaikki ovat hurjan kiykkuisia siitä että joku kyselee ,milloinkas te niitä lapsia alatte tehdä+ Kieltämättä,tökerösti kysytty mutta tuskin pahalla? Asiahan on toinen jos tietää mistä on kyse..??
itselläni on viisi lasta ja kaikki suht helposti alulle saatettuja, mutta meillä on ollut elämässämme mieheni kanssa taas sitten paljon muuta murhetta niin lasten kuin muiden asioiden suhteen.
Tuttavamme,entinen ystävämme,oli sitä mieltä että vain lapsettomuus voi opettaa asioista ja elämästä oikean puolen ja että me emme ole kokeneet vielä mitään!
he rikkoivat ja särkivät ystävyytemme joka ei ilmeisesti ollut kovin kummoinen. Olisin halunnut auttaa ja tukea jos he sitä olisivat halunneet,olla edes se kuunteleva ihminen.Mutta eihän meillä voi toisaalta olla mitään ongelmia kun meillä on jo ne lapset..kaikki on suhteellista.'

Ymmärrän hyvin että emme ehkä voineet enää olla tekemisissä koska me saimme lapsemme helposti, mutta olisikohan molemmilla puolilla ollut tarvetta ystävään, niin meillä kuin heillä. En kuitenkaan halunnut tuntea huonoa omaatuntoa siitä että olin lapseni saanut! silloin oltaisiin väärillä jäljillä..

Koko sydämestäni toin teille kaikille omasta vauvasta haaveileville aurinkoista kevättä!

:heart:

 

Kiitos auringosta, sitä tarvitaan, ku ei tääl ny näy ollenkaan.. =)

Itte en tykkää jos multa kysytään, et milloin alatte niit lapsia tehdä.. Koska jos on oltu naimisissa 10 vuotta, kummallakin vakituinen työpaikka, omassa kodissa asuttu kolme vuotta ja kaikki perusasiat on kunnossa, vois muut miettiä et onko jossain muussa asiassa "vikaa" kun lapsia ei saada.

En tietenkään ole "vihainen" muille niiden lapsista, kahdella parhaalla ystävälläni on lapsia, toisella yksi ja toisella neljä.. Ja ilman näitä ystäviä en olisi jaksanut tätä kolmen vuoden taistelua.. Vaikka jokaisesta lähipiirin plussa uutisesta itketäänki meil viikon verran, mut olen kuitenkin onnellinen ystävieni lapsista..

Iiiiso kiitos tsempeistä, niiden avulla kuitenkin taas jaksaa vähän eteenpäin.. :hug:... Niin, ja löytyy se käärö menki sylistä ennemmin tai myöhemmin.. =)

 

niin sitä juuri meinasin että emme kyselleet arvelimme mieheni kanssa että jotain on nyt vialla kun pariskunta alkoi suhtautua erittäin vihamielisesti meidän lapsiimme ja me yritimme vain ymmärtää mutta meneehän se jossain raja siinäkin miten tylysti annat puhua öapsillesi vaikka toisilla olisi kuinka rankkaa...
ilmeisestikään asia ei ollut selvä kummallekaan ja niinpä,oli aivan heidän aisansa mutta kun kaikki ihmiset heidän lähipiirissään kärsivät siitä,vanhemmat,tuttavat,ystävät...

En millään voi ymmärtää lapsettouuden tuskaa koska en ole sitä kokenut. Siksi halusin toivottaa aurinkoa ja vauvantuoksua,jos ei ihan heti niin ainakin tulevaisuudesdsa kaikille siitä haaveileville!

:heart:

 

Minun kokemukseni 3 vuoden lapsettomuuden jälkeen.
Ihan hyvin suhtautuvat. Olen ollut avoin ongelmistamme.
Jos joku on kysynyt lapsenhankinnasta, olen sanonut, että
meille ei taida niitä edes tulla.
Yksi kaveri suhtautui omaan lapsettomuuteensa niin, että
kertoi kaikille vihaavansa lapsia. Siinä ei kukaan sitten
viitsinyt kysellä enempää. Olimme kaikki yllättyneitä, kun
se lapsi sitten lopulta tuli.
Itse en enää edes elättele toivoa. Olen antanut jo periksi.
Kun ei tule, niin ei tule. Meille ei tule lapsia.
Elän eteenpäin elämässäni ja katson mitä se minulle antaa.
Jaksamisia kaikille kanssasisarille! :flower: