Lähihoitaja koulutuksella keksosia hoitamaan

Saraldo ja vieras kirjoittavat asiaa. Hoitotyö on henkisesti niin raskasta että siihen ei kerta kaikkiaan ole varaa suhtautua liian emotionaalisesti tai ei kykene toimimaan ammatillisesti. Keskosten hoito on raskaimmasta päästä, koska niitä pieniä vain aina välillä kuolee ja vammautuu eikä voi jäädä suremaan jokaista kuin omaa lasta koska on muita avuntarvitsijoita. Samalla tavoin lasten huudattamiseen on pakko tietyllä tavoin tottua. Tietysti olisi mukavaa jos aina ehtisi lohduttamaan jokaista pienokaista ja tarjoamaan syliä mutta kun se ei aina vain ole mahdollista.

 

Totta kai äitinä ajattelee että on kamalan kurjaa jos oma lapsi joutuu huutamaan. Mutta kun siellä töissä sitten on ja kiire painaa ja koko ajan huutaa joku niin jossain välissä on pakko todeta että huutakoot, nyt on pakko päästä vessaan/syömään/kahville koska muuten olen kohta itse toimintakyvytön ja sitten huutaa yhden sijasta viisi ja pahimmillaan sattuu jokin pahakin kämmi kun nälkäisenä ja unisena tättäröin.

 

[QUOTE="vieras";28671387]Olen tuo aikaisemminkin kirjoittanut keskosen äiti. Vaikka keskosuus kiinnostaa ja tuli lähemmäksi oman lapsen kokemuksen vuoksi, koen että hoitajan työssä se olisi enemminkin haitta kuin etu. Omaa lastaan hoitaa eri tavalla kuin vierasta eikä hoitajan ole hyvä suhtautua lapsiin kuin omiinsa tai verrata jatkuvasti. Minulla on kokemusta yhdestä keskosesta, sinulla kahdesta mutta keskosiakin on niin erilaisia. Ei sinun kokemasi ole totuus osastosta, eikä todellisuus välttämättä lainkaan mitä luulet. Liian koskettavalla/läheisellä alalla ei välttämättä ole hyvä työskennellä.[/QUOTE]

Voi olla etu tai voi olla haitta. Luultavasti etu. Esim. entisessä työpaikassani paras työntekijä kohtaamaan kehitysvammaisen vauvan saaneet vanhemmat oli kätilö, jolla oli oma kehitysvammainen lapsi. Myös vanhempien mielestä hän oli aivan erityinen työntekijä tähän.

 

[QUOTE="vierailija";28671679]Voi olla etu tai voi olla haitta. Luultavasti etu. Esim. entisessä työpaikassani paras työntekijä kohtaamaan kehitysvammaisen vauvan saaneet vanhemmat oli kätilö, jolla oli oma kehitysvammainen lapsi. Myös vanhempien mielestä hän oli aivan erityinen työntekijä tähän.[/QUOTE]

Näin minäkin tässä tilanteessa ajattelisin, että osaisin auttaa vanhempia paremmin ja ottaa heidät paremmin huomioon, kun oln itse pelännyt vauvani puolesta ja katsonut pientä letkuissa.. Mutt kyllä, voi olla haittakin. Aivan varmasti kokemuksen myötä oppii sen suhtautumisen kuolemiin, vammautumisiin yms. Mutta ainakin omalla kohdallani uskon, että kahden keskosen äitinä minulla olisi myös erityinen intohimo auttaa tai joissain tapauksissa vain yrittää auttaa,samassa tilanteesa olevia. Saattaa olla, ettei työ ole sitä mitä kuvittelen, mutta olen niin nuori että ehdin varmasti kouluttautua uudelleen, jos siltä tuntuu.

 

[QUOTE="Kifa";28671572]Totta kai äitinä ajattelee että on kamalan kurjaa jos oma lapsi joutuu huutamaan. Mutta kun siellä töissä sitten on ja kiire painaa ja koko ajan huutaa joku niin jossain välissä on pakko todeta että huutakoot, nyt on pakko päästä vessaan/syömään/kahville koska muuten olen kohta itse toimintakyvytön ja sitten huutaa yhden sijasta viisi ja pahimmillaan sattuu jokin pahakin kämmi kun nälkäisenä ja unisena tättäröin.[/QUOTE]

Totta kai pitää ajatella myös omaa toimintakuntoaan. Mutta silti, pitääkö kaikkien hoitajien olla kahvilla samaan aikaan?

 

Ninni: tottakai olisi parasta ettei olisi, mutta joskus kun on ollut tavattoman vilkas vuoro niin sitten kun lopulta tulee rauhallisempi hetki niin voi käydä niin että kaikki yrittävät pitää sen ruokataukonsa samassa kohtaa kun ei tiedä alkaako samanlainen myllytys kohta uusiksi. Keskola ja yleensäkin kaikki päivystysluonteinen toiminta kun on sellaista ettei voi koskaan suunnitella toimintaansa pitkälle etukäteen tai odottaa sitä ihanteellista taukohetkeä kun ei tiedä tuleeko sitä ollenkaan. Ihan tyypillistä on että kun saa ruoan mikroon niin synnäri soittaa että nyt syntyy 28-viikkoiset kaksoset ja ihan heti ja sitten on taas vähintään tunnin ajan täysi hööki päällä.

 

[QUOTE="ninni";28671771]Näin minäkin tässä tilanteessa ajattelisin, että osaisin auttaa vanhempia paremmin ja ottaa heidät paremmin huomioon, kun oln itse pelännyt vauvani puolesta ja katsonut pientä letkuissa.. Mutt kyllä, voi olla haittakin. Aivan varmasti kokemuksen myötä oppii sen suhtautumisen kuolemiin, vammautumisiin yms. Mutta ainakin omalla kohdallani uskon, että kahden keskosen äitinä minulla olisi myös erityinen intohimo auttaa tai joissain tapauksissa vain yrittää auttaa,samassa tilanteesa olevia. Saattaa olla, ettei työ ole sitä mitä kuvittelen, mutta olen niin nuori että ehdin varmasti kouluttautua uudelleen, jos siltä tuntuu.[/QUOTE]


Saanko kysyä minkä ikäinen olet? Jotenkin sun viesteistä paistaa nuoruus, juuri tuo intohimo ja toki palo alalle on hyvä kun hoitoalasta vielä kyse, mutta keskosten hoitaminen on vaativaa eikä siinä pelkällä empaattisuudella ja halulla pitkälle pötkitä. Sulla ei riitä rahkeet mitenkään hoitaa kaikkia vauvoja vanhempineen niin huolella kuin haluaisit, koska jokaisella vauvalla ei ole omaa hoitajaa vaan sun pitäisi samaan aikaan huolehtia useammasta. Mitä teet jos kaikki sun hoidettavat huutaa samaan aikaan? Mä en tarkoita ettet sovellu alalle mutta ehkä sun kuvitelma voi olla toista kuin todellisuus? Ettet sitten pety jos et voikaan joka päivä pelastaa uutta vauvaa eikä aikakaan riitä vanhempien jatkuvaan tukemiseen.

Kyllä keskoslapsen äitinä oleminen avaa silmiä näkemään asioita eri tavalla (tai ehkä laajemmin kuin täysaikaisen lapsen saaneilla), joten saattaa se hyväkin asia olla. Mutta liian ruusuisesti ja ns. romanttisen sinisilmäisesti ei kannata asiaan suhtautua.