Lähes kolmekymppiset ekakertalaiset

No täällä olis heti HPM:n toivomia ultrakuulumisia!

Kävimme nimittäin tänään aamulla yllättäen ultrassa veriseulan tuloksen takia (niin, joo päädyttiin lopulta osallistumaan). Down-seula, joka kuulemma hälyttää 5 %:lla odottajista, osoitti meille 1/86 riskiä down-lapsesta. Kaikki meni kauhean nopeasti: Kävin tiistaina antamassa verinäyteen, eilen soitettiin äitiyspolilta ja tänään olin jo siellä lääkärissä aamulla. Vähän jo ehdin tietysti säikähtää, kun en edes tarkaan tiennyt, mitä kaikkea se seula nyt oikein seuloi (myös rakennepoikkeamia??). Mutta polilla lääkäri ultrasi rauhassa, ja ultran perusteella kaikki ratkaisevat rakenteet (nenäluu, reisiluu, sydämen läpät ja selkäranka) oli kaikki normaaleja. Ultra siis puhui selkeästi downia vastaan. Niinpä me huokastiin jo helpotuksesta, eikä haluta punktiota. Muutaman viikon päästä päästäänkin vielä sitten seurantaultraan äitiyspolille.

Eli onneksi en varannutkaan vielä aikaa 4d-ultraan. Nyt ei tarviikaan siihen rahaa laittaa. Jotain hyvääkin tästä pienestä pelottelusta siis! Vaikka eihän ultran perusteella koskaan kaikkia down-tapauksia voida edes todeta, mutta hyvältä vaikuttaa kuitenkin. Ja me uskotaan miehen kanssa, että kaikki on hyvin.

Itävallan reissu meni kivasti. Siellä olikin jo ihanan keväistä, virheitä nurmikoita, värikkäitä kukkapenkkejä ja auringon paistetta.

HPM, hyvä että sait ultra-ajan järjestymään.

Siiluralle parempia vointeja!

Novelle rv 15+4
 
Hei Katriz,
aika samanlainen kokemus teillä tosiaan on ollut. Onneksi vasta lääkäri kertoi tuon todennäköisuusluvun meille vastaanotollaan, ja saman tien alettiin ultrata. Ihan nopeasti ajateltuna suhde 1/86 kuulostaa jo pelottavan korkealta. Onneksi kuitenkin kaikkia näytti lopulta olevan hyvin. Ja hyvä että teilläkin kävi samalla tavalla.
Niin muuten, ei me täällä niin kovin tarkkoja olla tuosta ikäkysymyksestä oltu. Että jos tunnet kuuluvasti porukkaan, niin kyllä tänne saa kirjotella, vaikka kolmekymppiä olisi täynnäkin. Kesällä menee minullakin rikki se rajapyykki :)
 
Terkkuja rakenneultrasta!

Kaikki oli niin kuin pitääkin, pikkuinen on potkinut jo monta viikkoa ja se että tunsin potkut niin aikaisin selittyi sillä että istukka on takaseinässä. Kovasti viuhtoi vauva ja saimme kuulla, että sieltä tulee pieni ukko :D . Olin ihan järkyttynyt, kun kuvittelin odottavani tyttöä ;). Hieno homma, nyt täytyy orientoitua uudelleen, ihan hauskaa oikeastaan. Ja taasen tuntuu tämä vauvan tulo asteen verran todellisemmalta. Vointi on hiukan kohentunut siitä kun viimeksi kirjoittelin - kiitos vaan tsemppauksista!

Hyviä vointeja kaikille, nautitaan näistä ihanista kesäpäivistä :flower:

Siilura ja ukkeli 19+0
 
Voi että, te ootte kaikki jo niin pitkällä! Nauratti toi Siiluran oletus tytöstä, varmaan outoa jos on ollut vahva tunne ja sitten onkin poika. Mutta onneksi tuli nyt ilmi, olisi vasta hassua ollut synnärillä yllättyä :D Onnea paljon hyvistä ultrakuulumisista, muillekin odottelijoille!

Mä ehkä joskus vielä palaan tänne, jonkin aikaa vielä nyt kyllä taitaa mennä... Laski vähän pelivire tähän vauvantkohommaan, mutta saattaa olla että on jo palailemassa. Koitan ottaa vaan ihan lungisti niin kaipa se siitä.

Hyviä vointeja kaikille! :heart:
 
HPM
Meillekin kävi kuten Siiluralle... Poikahan se sieltä tekee tuloaan, mun tyttöintuitiostani huolimatta!! Tänään oli 4D ja kuvasta löytyi niin selvät vehkeet ettei voi enää epäillä... Painoarvio oli 1,5kg ja kaikki hyvin. Viime viikolla kävin sokerirasituksessa ja paasto sekä 1h arvo olivat lievästi koholla, 2h arvo loistava. Keskiviikkona joudun hakemaan neuvolasta verensokerimittarin ja mittailemaan viikon ajan. Plääh!!!

30+1
 
Tervehdys kaikiööe pitkästä aikaa :D
Täällä la lähenee uhkaavasti ja olo onkin sen mukainen...eli maha on jo tosi iso ja hikoilen kuin peini possu,kun yritän jotain epätoivoisesti touhuta!!!

Ihanaa että Siiluralla kaikki vihdoinkin hyvin!Vauvan odotus menee hyvää vauhtia eteenpäin ja pian et huomaakaan,että teillä on pieni pojan pallero käsivarsilla.
Ihanaa!Pikkuista nyyttiä toivon minäkin tänne ja toivottavasti pian!
Meillä kaikki jo kotona valmiina,et ei sen suhteen hätää,vaíkka synnyttäsin heti.

Mukavaa,kun ilmat nyt vähän viileni toistaiseksi...ainakin mun kannalta,kun hikoilen jo muutenkin melkein joka liikkeestä :LOL:

Oletteko jo paljon ostelleet pienokaisillenne vaatteita ja tavaroita?
Mulla oli lauantaina veristävuotoa aamusta iltaan ja pelästyinkin jo,et pitääkö lähteä naistenklinikalle päivystykseen,et jos vauvalle on sattunut jotain!!!
Onneksi meni sitten levolla ohi ja su kävinkin sitten lohduttamassa itseäni kaupoilla ja ostin nyytille ihania kesävaatteita!

Hemuli79 ja "mönkijä" 37+2
 
Odottelijat:

Hemuli79..........................................LA 24.5.2008...............KOS
HPM..................................................LA 13.7.2008..............TAYS
Coke.................................................LA 4.8.2008................TYKS
Taivaannasta....................................LA 30.8.2008..............LKS
Matarena..........................................LA 5.9.2008................TAYS
Tiinuliini.............................................LA21.9.2008......... ......Kät
Siilura................................................LA 27.9.2008...............NKL
Nanna81...........................................LA 1.10.2008..............LKS
Novelle78..........................................LA 11.10.2008............K-SKS


Jakautuneet
26.1
Hipu.................................................LA 25.1.2008..............TYKS

20.2
Piipi79..............................................LA 15.2.2008..............TYKS

3.4
Veera80...........................................LA 7.4.2008...............SATKS

30.4
Juuri.................................................LA 28.4.2008...............OYS

 
Onnea hyvistä ultra kuulumisista! Saas nähdä käykö täällä samoin kun on ihan selvä poikatunne :D . Pitää nyt vain toivoa että lääkäri yleensä alkaa sanomaan kumpi on tulossa. Olen niin kovin utelias etten kyllä millään jaksa sitä tietoa lokakuulle odotella! Rakenneultra meillä on siis 21.5.

Vakoilin tuolta huhtikuisista, että Juuri on saanut tytön! Onnea :flower: !!

Nanna +Pippunen rv 18+6
 
Heipä hei kaikille täältäkin pitkästä aikaa ja onnea tuoreista ultrakuulumisista! Ja tsemppiä Hemulille viimemetreille!

Täällä myös pikkuinen potkii jo ahkerasti varsinkin iltaisin nukkumaanmenoaikaan. Tavaroita emme ole vielä ostaneet, jonkin verran vaatteita on jo tullut hankittua. On ne vaan ihania, ne kaikki minikokoiset potkarit, töppöset ja muut. Äippäpakkauksen hakemuksen tein juuri, sieltä tulee varmaankin se tämän vuoden pakkaus. Eipä sillä väliä, kun oon tykänny sekä viimevuotisesta, että tästä uudesta pakkauksesta.

Vauvavakuutus tuli jo hankittua, otettiin samasta yhtiöstä kuin vanhat vakuutuksetkin oli.

Sukupuoli säilyy arvoituksena synnytykseen asti, ellei uteliaisuus aja tässä meitä vielä ultraan yksityiselle puolelle.

Matarena+Aarre 22+4
 
Onnea Juuri tytöstä! :flower:

Meille kävi myös samoin kuin Siiluralle. Vahva olettamus tyttövauvasta "romuttui" silloin rakenneultrassa, kun hoitsu sanoi että tää on selvä poikatapaus. :) Tosin kaverini muistutti, että kyllähän ne ultrankin "sukupuolidiagnoosit" voivat heittää myös häränpyllyä toisinaan. Heidänkin naapurin "varman pojan" nimi on Ronja... ;) Pojalle meillä kyllä oli nimiehdotuksiakin jo valmiina, tytölle ei vielä niinkään.

Tavaroista ja vauvanvaatteista: Me ei olla ostettu oikeastaan juuri mitään eikä varauduttu materiaalisesti vielä millään lailla. Se tässä hiukan hirvittääkin. Aika kun kuluu niin hurjan nopeasti. Oikeastaan mua ärsyttää, kun saisin melkeinpä yksin olla hommaamassa ja päättämässä hankinnoista. Mies on tässä asiassa vähän "joo joo" -tyyppiä. Aika on työkiireiden vuoksi kortilla (meillä kummallakin) ja sitten kun on vähän aikaa niin iskee väsy ettei jaksais oikein miettiä mitään eikä varsinkaan lähteä liikkeisiin katsastamaan ostoksia. Vakuutus vauvalle ollaan sentään saatu tehtyä.

Neuvolassa olin eilen ja nyt siellä vasta oli puhetta äitiysavustuksen ja pakkauksen anomisesta. Sain lomakkeet kouraan ja pitäis alkaa tutkimaan nyt niitä. Oishan sille tietty etukäteen itsekin voinut tehdä jotain...

Tiedättekö muuten miten palkkalaskelmat toimitetaan Kelaan, jos ansiot ovat nousseet viimeisestä vahvistetusta verotuksesta niin, että tulot kannattaa ilmoittaa viimeisten 6 kk ajalta. Täältä palstalta luin jostain, että ne toimitetaan jälkikäteen 6 kk lasketusta ajasta taaksepäin. Neuvolan täti sanoi, että ne pitää toimittaa heti hakemuksen liitteenä ja palkanlaskennasta heitetään joku arvio tulevista tuloista. Mulla on kuukausipalkka kyllä, että mulla se periaatteessa pitäis olla helppoa. Mutta miten se mahtaa olla oikeesti? Kelastahan sen varmuudella tietty sais tietää.

Hemulille tsemppiä loppuodotukseen! :)

27+1
 
Huhhei, täällä onkin oltu aktiivisina viime päivinä!
Kiva kun kaikilla on ollut hyviä ultrakuulumisia. Mitä nyt sukupuolituntemukset on romutettu :)

Vähän jännä, kun mulla ei oikein ole mitään vahvaa tunnetta kumpaankaan suuntaan, että olisko tyttö vai poika tulossa. Ihan aluksi ehkä olin enemmän tyttöä odottamassa, ainakin rupesin ensimmäisenä miettimään tytön nimiä. Mutta tässä ajanmyötä olen tullut koko ajan epävarmemmaksi, että olisko se sittenkin poika. No, katsotaan kertooko lääkäri rakenneultrassa kolmen viikon päästä jotain asiasta. Emme varmaankaan kysy sukupuolta erikseen, jos ei lääkäri oma-alotteisesti ota puheeksi. Olkoon yllätys sitten!

Hemulilla alkaakin olla jännät paikat. Toivottavasti loppuaika menee nopeasti, tsemppiä!

Juurille onnea tytöstä!

Saisi tulla jo uusiakin mukaan porukkaan taas, muuten käy porukka syksyn lähestyessä kovin vähiin. Toivotaan paljon kevätplussia vauvakuumepuolelle!

Novelle 17+3
 
:flower: Onnea Juuri tytöstä!! :flower:

Coke: Mä täyttelin kela-kaavakkeet netissä sähköisessä asiointipalvelussa. Mulla ei ole tulot nousseet sitä 20% v.2006 verotuksessa vahvistetuista tuloista, niin en lähetä palkkatodistusta viimeisiltä 6 kk:lta. Siinä oli kuitenkin että jos haluaa että tuoreet tulot huomioidaan niin palkkatodistus pitää toimittaa jälkikäteen, mutta en osaa sanoa kuinka nopeasti. Todistus siitä että raskaus on kestänyt vähintään 154päivää pitää toimittaa 2viikon kuluessa hakemuksen teosta, mutta jos siinä ajassa ei ehdi toimittaa, niin lisätietoihin oli mahdollista kirjoittaa selostuksen milloin todistuksen saa toimitettua. Meillä palkkis ei suostu tekemään palkkatodistusta etukäteen palkoista joita ei ole vielä maksettu.

Kaverilla palkkatodistus piti toimittaa joko täsmälleen 6kk:n jaksolta joka päättyy edelliseen päivään ennen äippäloman alkua tai sitten edelliseltä 6:lta kalenteri-kk:lta eli jos äippäloma alkaa esim. 5.7. niin palkkatodistuksen voi toimittaa ajalta 1.1.-30.6. tai 5.1.-4.7.
 
Kiitos Matarena neuvoista! Voi olla, että meillä on palkanlaskennan kanssa samoin etteivät suostu toimittamaan etukäteen todistusta maksamattomista palkoista. Täytyy munkin varmaan mennä täyttelemään lomakkeet sähköisesti.

 
HPM
Hemulille mukavaa loppuodotusta!! Hirvittää vaan jo valmiiks, että olen sitten Hemulin jälkeen seuraavana vuorossa :eek: Tulee niin kauheeta vauhtia, ettei mukana pysy!!!
Toisaalta, mun selkä varmaan hajoo lopullisesti mikäli muksu ei pian tuu ulos. Kai se vaan on uskottava, että mitään ei nyt pitäis tehdä vaan jättää suosiolla kaikki maitopurkkia raskaammat muille. Jos itse hakkaa päätään seinään niin turha valittaa kun päätä särkee?

30+4
 
Hei kiva kun on tullut näin paljon juttua ;)

Rauhallista ja onnellista loppuodotusta Hemuli - ihan käsittämätöntä miten aika kuluu! Viime syksynä pyörittiin vielä kuumeilijoissa ;).

Kiva kun Kvarttikin kävi meitä tällä puolella moikkaamassa! Onnea yritykseen ja kesä voikin jo tuoda mukanaan ihania yllätyksiä =)

Nannalla ja Novellella onkin vielä rakenneultra edessä. Se on ihana kokemus :heart:, eikä tunnetasolla yhtään kalvennut nt-ultralle.

Hyvää viikonloppua kaikille!! Niin ja voidaan "salaisesti" (tai vähemmän salaisesti...) jo juhlia äitienpäivää varmaan mekin :p

Siilura ja ukkeli 20+0
 
HPM
Vai pidättekö te jo itseänne niin äitinä että päivää voi viettää itsekin? :) Toisten mielestä äiti on vasta kun muksu on ulkona, toisten taas jos odotusaikana. Mä olen ainakin saanut jo nyt "äitienpäiväkohtelua" osakseni, joten me ilmeisesti kuulutaan jälkimmäiseen ryhmään.
 
Kiitos samoin!

Tuulin nostelemaan meitä vähän. Töissä nuokkuessa menee päivät ja sohvalla löhötessä illat. Ei kovin aktiivista ole tämä raskausaika meikäläisellä. Onneksi ukkeli tuolla masussa vaikuttaa vähän energisemmältä. Saa sitten synnyttyään koutsata mamin taas ihan teräkuntoon :).

Hyviä vointeja allihopa!

Siilura ja ukkeli 20+5
 
Hiljaista näyttää täälläkin olevan...mulla oli ma neuvola ja kaikki oli vauvelilla hyvin:)
Pää oli jo kiinnittynyt kuoppaansa,kun ei liikkunut terkkarin heilutuksista ollenkaan.Nyt onkin sitten jo kolme päivää suppistelllut vähän väliä,et tästä se toivottavasti lähtee eteenpäin ja meillä pian käärö sylissä :D
Millään ei malttaisi odottaa tuota vauva-arjen alkamista,vaikka helppoa se ei varmasti olekkaan!Kaikki kun on jo kotona valmiina,niin olo on kuin pikkulapsella...tahtoo käyttää ja kokeilla kaikkia laitteita,vaatteita jne.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille.Palailen taas kirjoittelemaan,kun on jotain uutta!

Hemuli79 ja "mönkijä" 38+4
 
Hemulilla alkaa sitten tosissaanki olemaan aivan lopuillaan odotus =) .

Minä kävin tänään gynellä tarkistuttamassa tilannetta kun nyt on alkanut jo supistelemaan. Onneksi kaikki kuitenki oli ok. Katsottiin samalla sitte ultralla tilannetta. Sielä se meidän vauva viuhto menemään, heilutteli nyrkkiä ja välillä imeskeli sormia =) . Poikaa taidetaan tässä odotella...Ensi viikolla on sitte se rakenne uä jossa näkee tilanteen paremmin, mutta kyllä nyt jo kovasti oma olo helpottu kun kuuli että kaikki näyttäis hyvältä.

Nanna+poju 20+0
 
Voi kun jännää Hemulilla, supisteleekin jo paljon. Toivottavasti se siitä lähtee etenemään, ja saat pian tulla kertomaan meille nyyttiuutisia.

Närästys vaivaa...ei kivaa ollenkaan. Siis kun sitä on lähestulkoon joka päivä, vähintään illalla ja Renniet ei enää auta, kuten aluksi. Ja se haittaa sitten nukkumistakin. Eihän tässä nyt vielä hätää ole, kun pystyn nukkumaan edelleen selällään. Voi sitten pitää monta tyynyä päällekkäin niin vähän helpottaa. Mutta mitäs sitten jos tämä vaan jatkuu, ja kohta ei voi enää selällään nukkuakaan. Täytyy kait neuvolassa valittaa reilun viikon päästä. Jos siellä jotain osattais neuvoa. Muuten on kyllä ollut ihanan helppo raskaus tähän saakka, puoliväliä odotellessa. Täytyy siis muistaa vaan olla tyytyväinen toisaalta siihen, miten vähällä pääsee kaikenkaikkiaan. Kyllä niitä vaivojakin tosin vielä ehtii lisää ilmaantua :D

Muuttopuuhia meillä on aina viikonloppuisin. Huh, kun vie aikaa se kaikki siivoaminen ja tavaroiden läpikäynti. Onneksi meillä on hyvä tilanne, ettei ole kiirettä saada kaikkea kerralla valmiiksi uudessa paikassa ja vanhaa tyhjäksi. Ihan rauhassa saadaan laitella kaikki kuntoon. Kunhan kesän mittaan päästäisiin muuttamaan, että pikkuisella olisi sitten oma koti kunnossa syksyllä. Hoitopöydän paikkaa jo vähän innostuttiin suunnittelemaan. Siis ei sen tarvitse olla mikään hieno laitos, vaan ihan vaan joku taso, jossa vauvaa on helppo paikka hoidella. Tulisko se sitten vessaan, joku seinältä laskettava taso tms., katsellaan.

Novelle 18+4
 
Heippa! Mä uskallan nyt matalalla profiililla liittyä tälle puolelle (kiitos nanna81 kutsusta), vaikka viikot taitaa olla vasta 3+6 tai 4+0 tai sinne päin. Herkällä testillä sain haalean viivan jo 2 päivää sitten. Plussasin siis yllätyksekseni ihan tjottailumeiningillä, oltiin ajateltu että varsinainen yritys alkaisi näiden menkkojen jälkeen.. joita ei sitten tullut :). Olen kyllä varautunut siihen että menkat saattaa vieläkin alkaa, jos ei ala niin aion mennä alkuraskauden ultraan yksityiselle parin-kolmen viikon päästä ja siellä jos sykkeet näkyy niin sitten voin jo huokaista. Koitan siis kovasti olla realisti!

Mun LA:ksi voi pinoa varten laittaa 25.1.09, muutetaan sitä sitten jos tarvis on.

T. Moccamaster, jolla ainoana oireena viivojen lisäksi lämmönnousu..
 
Odottelijat:

Hemuli79..........................................LA 24.5.2008...............KOS
HPM..................................................LA 13.7.2008..............TAYS
Coke.................................................LA 4.8.2008................TYKS
Taivaannasta....................................LA 30.8.2008..............LKS
Matarena..........................................LA 5.9.2008................TAYS
Tiinuliini.............................................LA21.9.2008......... ......Kät
Siilura................................................LA 27.9.2008...............NKL
Nanna81...........................................LA 1.10.2008..............LKS
Novelle78..........................................LA 11.10.2008............K-SKS
Moccamaster.....................................LA 25.1.2009..............


Jakautuneet
26.1.08
Hipu....................................LA 25.1.2008..............TYKS.....Poika

20.2.08
Piipi79.................................LA 15.2.2008..............TYKS.....Tyttö

3.4.08
Veera80..............................LA 7.4.2008...............SATKS....Tyttö

30.4.08
Juuri....................................LA 28.4.2008...............OYS.....Tyttö



 
Tervetuloa tosiaan tänne Moccamaster =) ! Ja vielä paljon onnea :flower: :heart: ! Tästä ne viikot alkaaki sitte kulumaan siivillä ja ennen kuin huomaatkaan oletki jo yli puolen välin =) .
Elä huoli oireettomuudesta, ne kyllä ehtii vielä sieltä tulla. Yleensähän ne taitaa tuossa viikolla 6 alkaa pahenemaan. Tai sitte niitä ei juuri ollenkaan tulekkaan! Itse oon välttäny aika hyvin kaikki pahoinvoinnit yms.

Nanna +poju 20+2
 
HPM
Tervetuloa Moccamaster.

Ollaankos me jakaantumattomat ihan miesvaltasia nyt? Nannalle, Siiluralle ja meille on tulossa poika (ainakin näillä tiedoilla...). Olikos muilla jo tietoa vai pysyykö salassa *niks*? (Matarenalla tais ainakin pysyä yllätyksenä)

31+5 :O

 
Äshhh! Kirjottelin tossa jo hyvän tovin tekstiä, mikä sitten katosi bittiavaruuteen!

Nyt siis lyhyemmin vain... Onnea Moccamaster!! :flower: :flower: Ja tervetuloa joukkoon!

HPM: samoin meille rakenneultrassa "luvattiin varmaa poikaa". :) Että taitaa olla tosiaan aika äijävalta meidän kyytiläisillä! :)

28+6

 

Yhteistyössä