Lähes kolmekymppiset ekakertalaiset

Niin, ja Kvart överille vielä, tuskin tosiaan muutamasta viinilasillisesta on mitään haittaa. Ainahan sitä ohjeistetaan, et sit vasta alkoholi sun muut pois, kun tietää olevansa raskaana (eli testi näyttää plussaa jne.). Hauskaa ja rentouttavaa maaseutuviikonloppua! B)
 
Ihanalta kuulosta Kvart över tuo vaarin kommentti! Itsekin olen yhdelle miespuoliselle ns. humanistikaverille opettanut mm. auton renkaiden vaihtoa, sulakkeen vaihtamista ja vasaran kädessä pitämistä (hää kun piti sillai höpsösti sieltä juuresta). On mullekin muutama ihminen ihmetellyt mm. juuri tuota renkaidenvaihto-hommaa, että eikö sun miehesi tee tuota sun puolestasi. No, oon kuitenkin enemmän teoreetikko, kuin käytännön tekijä, mutta kyllä mulla siis vasara, ruuvari tms kädessä kumminkin pysyy.

Toi pupuilu on muuten ihan kivaa, kun on näin kevättäkin (tai no kesää) rinnassa, vaikkei nyt sitä varsinaista hedelmää ihan vielä oliskaan tarkoitus kerätä. ;)
 
Heipä hei kaikki! Olen täällä taustalla ihmetellyt tovin, ja nyt ajattelin ilmoittautua mukaan :) En ole tosin kirjoittanut vielä viestin viestiä, mutta näin heti alkuun esittäytymällä se onnistunee mainiosti.

Eli olen 29, mieheni 32. Lapsia ei vielä ole, mutta saapi tulla heti kun on tullakseen. Varsinaisista yrityskuukausista tämä taitaa olla ensimmäinen. Saapi nähdä miten menee, ovulaatio taitaa juuri olla ohi ja on tässä viihdytty tuolla makuuhuoneen puolella.

Mutta lyhyestä virsi kaunis, hei vaan kaikille, ja kiva jos mukaan mahtuu odottamaan odotusta!
 
KP1.. :'(


Olihan se taas arvattavissa. Kolmen viikon päästä tulee vuosi yritystä täyteen. Ei tän pitänyt näin vaikeaa olla... :(

Jos jotain positiivista pitää etsiä, niin mies lupasi käydä simppatestipurkin maanantaina. Saa nähdä miten pitkät jonot tutkimuksiin sitten on.. Lääkäri ei kirjoittanut clomeja, vaikka pyysin. Näköjään vähän eri käytännöt eri puolella Suomea. :headwall:
 
Iltaa vaan kaikille! Naone, tervetuloa seuraamme! Ja sorry Tiinu ja jaksamista uusiin yrityksiin. Toivottavasti teidän tilanteenne selviää.

Mä oon ihan poikki kun potenu kovaa flunssaa koko viikon ja silti ollu joka päivä töissä. Nyt tuntuu että ois pientä poskiontelutulehduksen poikasta kun ontelot kipeet. Ääni ränisee ja on nuhainen.

Käytiin just ostamassa parvekekalusteet: pöytä ja 2 tuolia kun oli kodin ykkösessä puoleen hintaan. Sellaset puiset ruskeat kokoon taitettavat. Nyt toi mies niitä tossa pistää kasaan. Oonkohan liikaa täällä palstoilla kun mieheltä tuli kommenttia että "onko toi ihan "normaalia" olla joka ilta tuntikaupalla netissä" :D ! Kaipaileekohan sitten kainaloonsa kainalokanaseksi vai mitä lienee mielessään... Mutta kuulemisiin tältä illalata!
 
Moikka,

tervetuloa mukaan keskusteluihin Naone!

ja tiinulle pahoittelut tädistä! Meette sit jollekin yksityiselle, jos julkisella puolella ei saa kunnon hoitoa:hug:

Tiedän toivo tunteesi, kun itekkin oon ihan nuhainen. Alkaa ehkä vähän helpottamaan onneksi. Koitahan säkin lepäillä!

(.) Rinnat tuntuu nyt kipeytyneen uudestaan. FertilityFriend siirsi ovispäivän tänään mun itsekin ounastelemaan paikkaan, eli kp 29! Eli nyt ois meneillään sit VASTA dpo 14... Mutta siis näinä päivinä sen tädin pitäis tulla, jos en oo raskaana, koska yleensä mun luteaalivaihe ei oo kuin max ton 14 päivää.
 
Moikka, taisin tehdä tossa aamulla virallisesti plussan Aconin kasettitestillä!!! :heart: Vaaleanpunainen viiva ilmestyi jo n. minuutin vaikutusajan jälkeen. Ei oo kyl mikään haamu, vaan oikea viiva, vaikkakin selvästi haaleampi kuin kontrolliviiva. Kädet tärisee ja mies hymyilee vaan hölmön näköisenä koko ajan. Taidan kyl vielä kipaista apteekkiin hakemaan pari varmistustestiä... :whistle:

Toivo79: noista mun edellisen viestin merkinnöistä sen verran, että toi dpo 14 tarkoitti sitä, että ovulaatiopäivästä on kulunut toi 14 päivää. Ja tätä ovulaation jälkeistä aikaa siis nimitetään luteaalivaiheeksi. Eli tosiaan taisin ovuloida vasta 15 päivää sitten, joten raskaus on todellakin vasta aivan alkuvaiheessa :heart:

Kiitos kaikille teille ihanille kannustuksesta!!! Mä yritän nyt sulatella tätä asiaa ja testailla uudemman kerran =)
 
Voi Piipi79 mä tulin niin iloiseksi sun puolesta!! Onnea aivan mahdottomasi ja tarrasukkia!!! :hug:

ON: mä olen taustaillut nyt vähän aikaa (yrittänyt ottaa rennosti), mut siis nyt sain seitsemännen ovisplussan peräkkäin ja kp 20. Tänään tuli vasta ekan kerran selkeetä ovislimaa, joten ilmeisesti mulla ovis tulossa ihan just. Jännä vaan että tässä kierossa näytti niin pitkään plussaa.
 
Hei taas pitkästä aikaa :wave: ! Tulin kurkkaamaan, mitä teille kuuluu ja heti ilouutiset osui silmään =) . Paljon Onnea Piipi79 ja todellakin tarrasukkia matkaan :hug: !
Pakko on aina ollut käydä salaa kurkkimissa, onko ketään uusia plussanneita. Kaikille edelleenkin hurjasti plussatuulia +++++ :whistle: .

Omat kuulumiseni rv 13+1 lyhykäisyydessään: Eilen uutinen julkistettiin, kun np-ultra oli takana ja turvotusta oli 1.3 mm ja molemmat nenäluut, selkäranka ja muut näkyvät rakenteet oli ok. Itkusta ei meinannut tulla loppua, kun oli niin helpottunut olo. Kaikki pelko muuttui valtavaksi onnentunteeksi.

Katsokaa tänään 17.40 mtv3:lta se elämän ihme, jos ette talvella katsoneet :attn: ! Se on kuulemma upea dokkari.

Ihania kesäpäiviä teille B) ! Toivottavasti ilouutisia tulee pian lisää...
 
Kiitos Schätzchen, taimi ja Unico onnitteluista! Tein päivällä vielä Clearbluen ja sillä tuli myös selkeä plussa. Joten kai tää täytyy uskoa ;) Täytyy nyt vaan toivoa, että pikkuinen pysyy matkassa mukana. Meillä on lähipiirissä ollut niin monta keskenmenoa ja jopa muutama kohtukuolema, että osaa kyllä olla realistinen. Mutta en aio asiasta vielä stressata, päivä kerrallaan =).

Ihana myös kuulla, että Schätzchenillä oli kaikki myös rakenneultrassa hyvin. Varmasti hieno tunne! Sinne asti on meillä vielä matkaa...

Täytyy kyllä kattoa toi dokkari tänään, vaikka katoin sen myös talvella. Nyt se on sitten erityisen ajankohtainen itselle!

Aurinkoista viikonlopun jatkoa kaikille ja toivottavasti saadaan pian lisää plussauutisia.
 
Hienoa piipi! Onnea! Varmaan ihana tunne!

Kotiuduin juuri Hesasta, oltiin katsomassa Linnanmäellä UIT:n esitys ja varoitan kaikkia että ei todellakaan kannata mennä. Esitys oli luokattoman huono vaikka ihan niminäyttelijöitä. Itse nauroin koko puolentoista tunnin esityksen aikana 1 kerran. Tai sit ton kaltainen huumori ei vaan uppoa muhun. Oon nähny useamman UIT:N esityksen ja tää oli kyllä pohjanoteeraus. Muut on sentään ollu hyviä ja hauskoja.

No niin, se siiä vuodatuksesta.... Me saadaankin kisut jo ens la kun oppineet syömään eikä emo enää imetä. Saas nähdä kuinka villejä ovat...

Harmi kun toi dokkari jäi näkemättä ois varmaan ollu tosi hyvä! Onkohan sitä mahd. saada mistään netin kautta tms.

Veljen tyttö 7v herätti soittamalla aikaisin tänä aamuna että oli ollut laivalla ja äiti oli ostanut ruotsissa kiiltokuvia jossa on kimalletta ja kuulemma parhaillaan laittoi niitä albumiin. veljen poikakin 5v tuli innoissaan selittämään puhelimeen kuinka oli ollut hyljelaivalla (silja line). Ihania herätyksiä tollaset, tulee hyvä mieli koko päiväksi. Ihanaa että noi nykyajan lapset vielä ymmärtää kiiltokuvien päälle kun tuntuu välillä että se on ihan katoava perinne.

Hyvää viikonlopun jatkoa!
 
Sieltä se plussa sitten pärähti - mulla olikin jotenkin sellainen tunne :saint: Hieno homma! :flower: Onnittelut! Äläkä nyt turhaan mieti niitä km-asioita. Hyvä homma kumminkin, että olet realistinen. Veljen puolisolla oli km ja muillakin ystävillä on näitä vastoinkäymisiä ollut, mutta kaikki ovat onnistuneet lopulta raskautumaan. Yhdellä heistä nyt 6 vkon ikäinen poika ja veljen puolisolla rv 26 (muistaakseni). Se, että ylipäätään voi tulla raskaaksi on jo lupaava juttu (näin sanoi lääkäri juuri kälylle sen km:n jälkeen) Tarrasukkia sulle Piipi!

Kiva kuulla myös sinusta Schätzchen. Hieno homma, että ultrassa kaikki näytti hyvältä :flower: Itsekin muista sen tunteen kun ensimmäistä kertaa näkee pikku toukan siinä ultrassa. Se on hieno hetki. Myös se tuntuu hienolta, kun raskaus alkaa olemaan sen verran pitkällä, ettei jatkuvasti tarvitse jännittää. Vaikka siitähän se huoli toisaalta varsinaisesti alkaa. Täytyy sanoa, että eipä ole huolehtimiset ainakaan vähentyneet lapsen myötä - aiheet vain muuttuu. On se kyllä kumminkin sen kaiken arvoista! (sanoo äiti, jonka tyttärellä on uhma päällä ja varsin voimakas tahto ;) - ihana se on kumminkin)

Olipas mukava maanantain avaus!
 
Piipi!! Mä TIESIN. Ihanaa!! :heart: :flower: Menin ihan kananlihalle kun luin perjantain jälkeen tullet kirjoitukset. On tää kyllä aika hyvä ketju kun joka kuukausi joku meistä raskautuu! =)

Mökillä oli mukavaa, sauna, järvi, hyvää ruokaa ja viiniä. Perjantaina ilmoitti täti itsestään tuhrulla ja lauantaina oli sitten hanat auki. Ihan JÄRKYTTÄVÄ määrä tota tavaraa tulee, hirveetä. Pillereitä syödessä menkat kesti aina joku 3 päivää ja ihan pientä vuotoa oli, nyt ei meinaa siteet ja tamppoonit riittää.. No, kaipa se pahin on tältä kuulta ohi jo..

Omaa napaa vielä sen verran, että mulla meni eilen punkki napaan! Oli ainakin mukavan paikan löytänyt omasta mielestään :) Saatiin pois kyllä pihdeillä, mutta jonkun lian jätti sinne kun turposi koko napa umpeen ja ihan kipeä. Nyt oon sit lotrannut desinfiointiainetta. En usko että olis mikään borrelioosi, joku lika vaan meni sinne. Mut au :|

Mukavaa viikkoa taas kaikille, päivitän vielä listan niin saadaan Piipi virallisesti plussanneisiin! :heart:
 
Lähes kolmekymppiset :heart:

Maanantaina 11.6.07

Tiinu-78............28..........kp 4/n. 28.............yk 9
Unico.............. 27...........kp 25/28...............yk 5
Heksamiina.......29..........kp 29/28..............yk 4
Kevätesikko......28..........kp 8/28-32...........yk 4
Kvart över........28..........kp 3/29-34...........yk 4
Veera80............27.........kp 8/28................yk 3
Taimi................29..........kp 22/27-36..........yk 2
Postimestari......29.........kp 18/26..............yk 1
Ada..................28.........kp 31/25-28..........yk 1
Naone...............29......................................yk 1
Hemuli79...........27.....................................aloitus syksyllä
Toivo79............28......................................aloitus kevät 2008

Huhuilee: :attn:

Olkku................28.........kp 43/ ?.................yk 1
Pupuvaimo........29....................................pari vuotta
Raksunaksu......29.....................................yk 3??
Typykkä...........29....................................yk ???

Bubbling under (konkari):

Janis

Plussanneet: :flower:

Schätzchen (yk 2)
Unelma (yk 2)
Miumau (yk 6)
Hipu (yk 2)
Piipi79 (yk 5)
 
Kiitos Janis ja Kvart över :heart: Kuten tossa aiemmin sanoin, te taisitte uskoa mun raskauteen enemmän kuin mä itse ;)

Olen käynyt tuonne odotuspuolelle varovaisesti ilmoittautumassa, mutta käyn kyllä varmasti teidän kuulumisia vielä lukemassa. Eikun seuraavaa plussaa kehiin! :D
 
Ada
Onnea Piipille!!!

Turhaan haukuttiin sun miestä lörpöksi, ehkä hän vaan aavisti, että nyt on vauva tulossa =) ja kun oli se selvä huuhkaja-merkki ja kaikkea ;)

Saapas vaan nähdä, mitä Kvart överin punkki saa aikaiseksi...

Hyvää viikon alkua kaikille!!!
 
Onnea minultakin sylintäydeltä, Piipi79!! :flower:

Ihanat ilmat on kyllä olleet, ei millään malttaisi olla sisällä ja muka keskittyä töihin. Oviksen pitäisi ajoittua viikonvaihteeseen, että sen jälkeen sitten alkaa taas P.I.I.N.A.A.V.A. jännääminen.

Eikös ovulaatio noin niinkuin yleensä tapahdu noin 14 päivää ennen seuraavien kuukautisten alkamista? Olen vähän pitänyt kirjaa oviksistani (joo, olen tikutellut... ) viimeiset neljä kertaa, ja ovis on aina ollut joko kp14 tai 15. Sitten taas aikaväli oviksen ja seuraavien kuukautisten alkamisen välillä on ollut vaihtelevasti 16-19 päivää. Eli miten tuo nyt oikein menee, auttakaa tyhmää... :headwall:

Listassa mun kp laahaa yhden perässä, eli tänään minulla kp 8/28-32. ;)
 
ONNEA Piipi :flower:

KÖ niin mä sain tossa viikko sittten tädin käymään eli nyt mennään 8/28 yk3.

eikä tammakaan oo vielä varsonut.... tänään kävin itse EMG tutkimuksissa eikä se ollut nniin paha mitä on "peloteltu" lähinnä vaan epämiellyttävää. noh jospa sitte jotain vikaakin löytyis jo pikkuhiljaa
 
Ihana lukea plussasta, onnea onnea! :flower:

Itsellä viikonloppuna tuli nautittua myös alkoholia, kuten Kvartkin tuolla kertoili ;) Oli "juhlat" ystävien kanssa ja nautin kohtuudella ja pohdin, etten kuitenkaan voi olla näin ensimmäisestä yrityksestä raskaana. Ja eikös se niin ole, että voipi olla melko "normaalisti", kunnes tietää olevansa raskaana..?

Meidänkin piti itseasiassa vasta aloittaa yrittäminen syksyllä, mutta kun sattui pieni "vahinko" tuossa huhtikuussa. Se molempien mieletön pettymys, kun en sitten ollutkaan raskaana kertoi meille aika paljon: eiköhän ole aika jättää se ehkäisy jo kokonaan. Muistan aina mieheni pettyneet kasvot, kun silloin kerroin menkkojen alkaneen "vahingostamme" huolimatta. Sen jälkeen ehkäisy siis jäi, ja suunnitelmat aikaistettiin muutamalla kuukaudella. Ihmetellään ja katsellaan, mihin asti tässä varrotaan :)
 
Hienoa piipi. Mulla oli koko ajan tune että sun täytyy olla raskaana! Kysäisin jo tuolla ylipainoisissakin mut aattelin vaan itse ylipainoisena kysäistä, että jos joku teistä on ylipainoinen niin onko tullu negatiivista kommenttia gyneltä, lääkäriltä, neuvolasta tai lähipiiriltä siitä että ylipainoisena hankkiutuu raskaaksi/on raskaana?
 
Kvart över: mites sun napa voi? Oli kyllä paikan sitten punkki löytänyt. Kuule mulla on ainkin toiminut se kuukuppi runsaitten menkkojen kanssa paremmin kun tamppoonit ja siteet, se tosin tarvii useammin käyä tyhjäämässä kun on runsasta mut äkkiä siihen oppii kuin usein. Mulla oli ylläri greippimehun kanssa nini yhestui 3h tuli yli mut muuten on semmonen 4-6h välein riittänyt runsainpina päivinä.

täällä piinataan ja hillutaan täällä vaikka pitäs kaikkea muuta tehä :D
 

Yhteistyössä