Lähes kolmekymppiset ekakertalaiset

Tosiaan unohdin kirjoittaa, että ottakaan ihmeessä yhteyttä omaan lääkäriinne ja keskustelkaa näistä raskaus ja lääke asioista siellä. Tosihan se on että näillä palstoilla kirjotellaan asioita, joista on joskus joltakin kuullu eikä ihan muista menikö se nyt niin, mutta tuo mitä tuossa aiemmin kirjoitin, on kyllä ihan lääkärin suusta kuultua, ei omaa mutua. Esimerkiks tuon nasonexin käyttöohjeissa sanotaan ettei suositella käytettäväks raskauden aikana ja imettäessä, mutta lääkärini otti tästä selvää ja sitä kyllä voi käyttää. Noita yleismpiä allergialääkkeitä on tutkittu vuosia eikä niitten ole todettu aiheuttavan vaurioita sikiölle. Tai noh, ehkä joku toinen lääkäri voi olla varovaisempi ja sanoo ihan jotain muuta. Mutta kun jotain on PAKKO käyttää, ei koko raskauden ajaks voi sisätiloihinkaan sulkeutua tai hengitellä puhdasta happea pullosta ;)
 
Tosiaan, kyllä se pitää lääkärin kanssa aina keskustella eikä uskoa keskustelupalstoja. Ihmiset kun reagoivat lääkkeisiinkin niin eri tavoin.

Ite kävin just eilen astman takia lääkärissä kun on niin kamala pölytilanne ulkona ettei henki meinaa kulkea. Kysyin sitten samalla tästä raskautumisasiasta ja lääkkeistä ja eivät ainakaan nuo hengitettävät astmalääkkeet ole haitaksi sikiölle. Lääkäri tosin sanoi, että usein käy niin, että kroppa hoitaa raskauden aikana astmankin kuntoon eikä tarvitse koko aikana lääkitystä. Hienoa olis =)

Oikein mukavaa lyhyttä viikkoa kaikille, ihan kohta on pääsiäinen ja loma! :D Mitäs teillä on suunnitelmissa? Me ollaan menossa mun perheen kanssa maalle, miehellä alkaa loma ja mulla on ens viikko koulussa aika löysää, eli voi olla että jäädään pitemmäksikin aikaa... kunnes keskiviikkona seilataan Tukholmaan. :D :D
 
Todellakin, ihanaa että on lyhyt työviikko ja pitkä viikonloppu tiedossa! Muutenkin tuntuu että on kevättä rinnassa kun aurinko on paistellut. Toivotaan että luonnon herääminen toisi meillekin tähän pinoon uuden elämän tuulia mukanaan :)

Meillä on suunnitelmissa miehen kanssa suunnata vanhempien luokse pääsiäisen viettoon. Mulla tuntuu että on ovisaika nyt päällä, joten onneksi ehditään sitä ennen heilutella peittoja kotosalla :LOL:

Aurinkoista päivän jatkoa itse kullekin!
 
Moikka,

me myös suunnataan vanhempien luo kyläilemään pääsiäisenä. Itse asiassa ollaan muutama päivä eri osoitteissakin, joten hyvä, että ovis ehtii ilmeisesti olemaan sitä ennen (tänään ovisplussa). Mun lapsuudenkotiin on matkaa meiltä n. 500 km, joten tällaisina pitempinä viikonloppuina sinne vasta viitsii lähteä ajamaan.

Toivotaan, että aurinkoinen kevät pistää vipinää hormooneihin ja täällä lähes kolmikymppisissä olis paljon tulevia äitejä tossa vuoden vaihteessa! :heart:
 
moikka!
Meidan paasiaista vietetaan kahdessa osoitteessa; ma olen kotona, koska teen koko paasiaisen toita ja mun mies on kans osan paasiaista kotona, mut tekee semmoisen parin paivan reissun vanhempiensa luokse. Meilla ei viela ole suunnitelmissa heilutella sita peittoa silla tarkoituksella :) joten parin paivan ero ei haittaa ollenkaan. Kuten jo aiemmin kerroin, alkaa meilla tositoimet ehka kesakuulla. Lopetin tosin pillerit ja odottelen jannityksella, miten menkkojen ja ihon kay; alkaako pukata finnia vai olisinko ma vihdoinkin tarpeeksi vanha, ettei niita tule :D Olen siis ensimmaista kertaa moneen vuoteen taysin luomu hormonitoiminnan suhteen.
Samaa mielta; olis mukavaa kun tan pinon vois jonkun kuukauden paasta ristia uudelleen, toivon siis onnistumista tassa projektissa kaikille :flower:
nyt lahden tasta siivoamaan pari vaatekaappia..
 
Pääsiäisestä, täällä vietellään kanssa eripaikoissa kyseistä juhlaa. Mä olen töissä ja ukkos reissussa. No olis se tarkoitus kotija hakea et vähän nähdään. Eipä sillä pääsiäinen on hyvä olla töissä tilissä näkyy ;) Toivon vaan että ovis on ennen tai jälkeen että mukaan ehtii... Päivien mukaan se on nyt siinä ja siinä missä se viipottaa. No tuurilla seilataan edelleen. En tiiä tunnistanko sitä vielä, mahassa on ollut hiukan kipua ja turvotusta, mutta ne nyt voi ola mistä vaan...

postimestari: mulla ainakin ekassa pillerittömässä kierroksessa tuli hillittömästi pientä finniä, oli ihmeissäni, koska edes teininä ei kukkinut sillälailla otsa =) mut kylläne sitten katosivat pikkuhiljaa ja ovat pysyneet pois, no normi määränä ei siis hirveinä.

Mitäs muuta sain tietää millon on kesäloma :D on just siollon kun halusin ;) hiukan hienoa tosin en olis koskaan uskonut että saan sen milloin pyydän :D

Ja taas kuului uusia vauva uutisia, mäkin tahon mukaan siihen joukkoon... No toivossa ja yrityksessä eletään.

Ai juu sen verran vielä, pakko oli ottaa allergia lääkettä kyytiin ei pystynyt oleman, mutta en kyllä joka päivä ota jos ei oo ihan pakko oireiden vuoksi. Odottolen sitä et pääsisi sinne lekurille ja sais oikeat lääkkeet, luin tossa omani selostetta ja ei käytettäväksi raskaana. No uutta odotellessa ja sitä kuinka oireettomaksi sitten päästään. Tuo on ollut ainut joka on oireet pois pitänyt :) mut kyllä se nyt yks kesä enemmillä oirteillä ja paikallishoidoilla menee kun on hyvä syy :D (toivon niin )<br><br>
 
Moi kaikki!

Kvart över: mullakin on astma, ja ihan saman olen kuullut kuin sinäkin, eli että astmalääkkeistä ei pitäisi olla mitään haittaa raskauden aikana. Mun lääkäri sanoi myös, että usein raskauden aikana astmaoireet jopa häviävät.. Se olisikin hieno juttu!

Me vietetään pääsiäistä ihan kotosalla. Lenkkeillään, tehdään hyvää ruokaa, katsellaan leffoja ja ihan vaan ollaan. Voi kyllä olla, että käyn toisena pääsiäispäivänä itsekseni 100 kilsan päässä vanhempiani ja isovanhempiani morjestamassa. Ovulaatioaikakin on ihan pian käsillä (mikäli ovis nyt ylipäänsä tapahtuu..), joten peittojakin pitäisi ahkerasti pöllytellä tässä pääsiäisen aikoihin ;) Divina-kuuri on jo yli puolessavälissä ja clomien aloitus lähenee, mikäli en nyt tästä kierrosta raskaudu..
Unelmalle ja Piipi79:lle myös "riemukasta" ovulaatioaikaa ja paljon tärppionnea!! =) Hyvät viikonjatkot kaikille!
 
No niin, kp 1. Eli yk 2 alkaa.

Mieli on hyvä :) Nyt on varmempi olo lähteä uuteen yritykseen, kun tiedetään tuo kierron pituus suunnillen. Tyytyväinen olen myös siihen, ettei kierto ole kummemmin venynyt pillerivuosien aikana, nyt siis 29, ennen n. 25.

Oikein mukavaa loma-aikaa teille kaikille, palailen palstalle joskus ensi viikolla (ellen sitten vielä tänään illalla ylly kommentoimaan..) kun pääsen takaisin sivistyksen pariin. Pidetään lähes kolmekymppiset korkealla ;)
 
Heksamiina, tärppitäyteisiä peitonheilutuksia sinnekin suuntaan ;) Meillä on pupuiltu sen verran tasaisesti nyt oviksen aikoihin että ei pitäisi tärpin ainakaan siitä jäädä kiinni :D Mä en ole vielä kertaakaan tikutellut, mutta ovistuntemukset oli ainakin tässä kierrossa niin selvät että jos se ei ollut ovista, niin sitten ei mikään...toivotaan ainakin näin.

Kvart över, ikävä että täti tuli mutta hyvä että nyt on ainakin kierto selvillä. Mulla heitti kierrot ihan miten sattuu kun pillerit lopetin, pisin taisi olla 90 päivää :whistle:

Kaikille iiiihanaaa ja rentouttavaa pääsiäisen aikaa! Mä lähden suoraan pääsiäiseltä viikon työmatkalle kaukomaille, joten pitäkäähän te muut täällä lähes kolmikymppisten pinossa lippua korkealla munkin puolesta! :wave:
 
Mä nyt vielä päivitän tän listan kun on uusiakin :)

........................ikä....................yritys/aloitus

Pupuvaimo........29.....................pari vuotta
Piipi79..............28.....................yk4
Miumau............28......................yk 6
Unelma............28......................yk 2
Unico.............. 27......................yk 2?
Heksamiina.......29.....................yk 2
Kvart över........27..................... yk 2
Postimestari......29.....................aloitus huhtikuussa
Hemuli79...........27....................aloitus syksyllä
Muusa78...........29.....................aloitus suunnitteilla

Bubbling under (konkari):

Janis
 
Ja kiitos, kyllähän tässä on miesparkaa vietelty viime aikoina ihan olan takaa ;). Aamulla ei ollu vielä lämmöt noussu, mut illalla ja nyt aamupäivällä on ollu maha kipeä ja nipistellyt silleen menkkamaisesti, joten kai se ovis on sitten tänään tapahtunut. Eli tänään täytyy varmistella vielä, niin ei jää sit ainakaan yrittämisestä kiinni!

Mukavaa pääsiäistä vaan niille, ketkä ei viikonloppuna enää nettiin pääse! Mäkään en kyl ainakaan vanhempien luota netissä näillä sivuilla viitti surffata, ettei projekti paljastu ;)
 
heippa hei!
Munkin piti tulla toivottelemaan kaikille oikein hyvaa paasiaista (ja munarikasta niille joille osuu ovis pyhille) :LOL: olinpas ma vitsikas..
Kerroin tanaan mun yhdelle hyvalle kaverille meidan vauvasuunnitelmista ja se tuli todella onnelliseksi, on jopa enemman innoissani kuin ma, mitenkahan se on mahdollista?? Mukavaa kun on joku jonka kanssa vaihtaa tuntemuksia ihan livenakin, vaikka onkin mukavaa tulla tanne lukemaan teidan kokemuksistanne, samassa sopassa kun tassa ollaan.
Saatan pyorahtaa taalla paasiaisena, kun olen yksin kotona tylsistymassa. Mutta olen samaa mielta, ei kannata anopin koneella surffailla tammoisilla sivuilla, saa pian kysymystulvan vastattavakseen =)
Syokaa paljon suklaamunia ja mammia :wave:
 
kvart över: Valitettavasti kun tossa laskin niin on jo yk 3.

Sitä täällä miettinyt että miltä ovis tuntuu ? juuh tiedetään että pitäs tietää... mutku ei oikein oo varma. sitä vaan mietin että tekeekö ovista vai ei, on siis tuossa vasemmallalonkankorkeudella ollu kipua koko päivän painaessa enemmän, mutta tuntuu koko ajan. liittysköhän se tähän :)

Ilosta päsiäistä ja nauttikaahan ketkä ootte vapaalla!

Huomenna hakemaan makeaa kotiinniin on töissä jotain mitä odotella :D
 
Huomenta kaikille :wave: ! Mahtuuko joukkoon vielä? Paljon näkyikin tuttuja nimiä jo muiden aiheiden alta. Yk 2 on meillä hanin kanssa takana ja tätiä odotellaan saapuvaksi hetkenä minä hyvänsä...(tai siis ei tod. odotella.) Ikää on 28 ja risat, tänä vuonna täyteen tulee 29. Kello tikittää... B)
 
Tervetuloa Schätzchen, kyllä mukaan mahtuu! =)

Postimestari: mäkin olen kertonut meidän vauvaprojektista parille kaverille, ja kumpikin heistä on tosi innoissaan. Yllätyin oikein heidän reaktiosta :) Just pari päivää sitten toinen sanoi, että hän oikein odottaa mun raskaaksi tuloa.. Hassua!

Unico: mäkään en oikein tiedä, miltä ovis tuntuu. Mielestäni en koskaan ole tuntenut mitään erityisiä tuntemuksia.. Kai se on yksilöllistä, että toiset tuntevat oviksen helpommin kuin toiset? Mutta jos joku viisaampi osaisi kertoa, miltä oviksen "pitäisi" tuntua, niin mielelläni kuulisin.

Vielä tämä päivä töitä ja sitten pääsiäisloman viettoon, ihanaa. Kaikille oikein hyvää pääsiäistä ja tärppionnea!
 
Jospas minä nyt sitten vastaisin noihin oviskyselyihin... Eli minäkään en muista pillereiden aikaan koskaan havainneeni mitään erikoista oviksen tienoilla, mutta nyt luomukuukausina todellakin olen! Eli menkkamaista vatsakipua pari päivää, limaista ja runsasta valkovuotoa (joskus jopa hiukan verta seassa) ja yhdessä kierrossa oli ilm. irtoamishetkellä tosi kova, viiltävä kipu, että ihan kaksinkerroin piti alavatsaa pidellä. Mulla ainakin toi pieni jomotus kestää useita päiviä ennen ja jälkeen oviksen, joten etteköhän ole omat kipunne tulkinneet ihan oikein.

Olen myös tuonne yli 25vee kuumeilijoihin kirjoitellut ja siellä oli tullut tutuille niin paljon plussia, että nyt oon ihan täpinöissäni. Tahtoo kanssa!

Ai niin, ja tervetuloa vaan Schätzchen, ollaankin tosiaan jo jossain pinossa tavattu :wave:
 
Teillä oli puhetta kuinka innoissanne teidän kaverit ovat, joille olette kertoneet suunitelmistanne - mä voin hyvin samaistua heihin! Onko heillä ehkä jo itsellä lapsia? Mun veljen avo on nyt raskaana ja oon aivan innoissani ja kyselen aina kaikkea hänen tilastaan ja milloin kävit neuvolassa ja alkaako vatsa jo tuntua ja miten oot voinut yms. On tavallaan kiva kun voi jakaa ja samalla muistella omia kokemuksia - itse nimittäin nautin tosi paljon raskaanaoelmisesta. Varmaan myös siksi on niin kiva osallistua, kun itselläkin on taas vauvakuumetta, mutta vielä täytyy vähän odottaa, ennen kuin itsellä on sopiva aika taas aloittaa toisen yritys.

Siitä oviksesta, niin varmaan kaikki ei sitä edes tunnekaan, mutta nyt kun on tavallaan syytä tunnustella ja miettiä milloin se tulee, niin on kaikki anturit säädettynä oikein superherkälle.

No onnea yritykseen, toivottavasti mahdollisimman monella nappaa! Hyvät pääsiäiset ja mekin miehen kanssa varmaan jatketaan tuota kuivaharjoittelua B) kun ei vielä päästä tositoimiin. Ollanpahan sitten iskussa kun sen aika tulee! ;)
 
heippa vaan!
Piti ihan kommentoida yhta juttua:
Piipi79: jos olet syonyt yhdistelmapillereita, ei ole ihmekaan jos et ole ovista tuntenut, silla sita ei ole edes tapahtunut! Se on pillereiden tehtava, estaa ovis ettei tule raskaaksi.. Sen takia monella meista on ilmeisesti tuntemukset hukassa kun ollaan melkein kaikki taalla syoty pillereita jo pitkan aikaa. Ja kuten joku teista mainitsikin, toiset ovat herkempia tuntemaan kropassaan tapahtuvia asioita kuin toiset, mut ehkapa muutaman kuukauden harjoittelulla joitain tuntemuksia tulee, kun tietaa suurin piirtein milloin niita voi odotella.
Etta ei tanaan muuta =)
 
Postimestari: oikeassa olet, piti ihan käydä vanhan pillerimerkkini käyttöohje lukemassa netistä, se on tosiaan estänyt munasolun irtoamisen. Jotenkin olin aikoinaan siinä uskossa, että se estää vasta munasolun kiinnittymisen... No, mutta tulipahan tääkin asia opittua. Aika hurjaa, että 8 vuoteen munasolut ei oo päässy irtoamaan ollenkaan ja kuitenkin heti ekassa luomukierrossa selvästi tunsin ovulaation ja testeihinkin sain positiivisen viivan napattua. Joten täytyy olla onnellinen siitä, että kroppa lähti heti pelaamaan tollasen tauon jälkeen =)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.04.2007 klo 16:47 Piipi79 kirjoitti:
Aika hurjaa, että 8 vuoteen munasolut ei oo päässy irtoamaan ollenkaan ja kuitenkin heti ekassa luomukierrossa selvästi tunsin ovulaation ja testeihinkin sain positiivisen viivan napattua. Joten täytyy olla onnellinen siitä, että kroppa lähti heti pelaamaan tollasen tauon jälkeen =)
Samaa olen minäkin monesti ihmetellyt :whistle: . Heti lähes 10 vuoden pillerikierteen päätyttyä tunsin ovulaation kovana pari päivää kestäneenä vihlontana alavatsassa ja kiertokin oli alusta asti lähes kellon tarkka 28pv. Nyt mennäänkin jo kp 30ssä joten toivottavasti minäkin nappaisin vielä sen positiivisen viivan :p . Mies kyselee koko ajan, joko menkat on alkanut ja tutkii mun poikkeukselisen pitkiä kynsiä (luin jostain et kynsien ja hiusten kasvukin voi raskaana ollessa lisääntyä). Toivottavasti ei hani joudu pettymään...
Mukavaa pitkän perjantain iltaa muut lähes kolmekymppiset ;) !
 
mukavaa paasiaista teille!
Piipi79: hyva etta voin auttaa :)
Schatzen: tsemppia viivan metsastykseen!
Olen kaynyt mielenkiinnosta lukemassa muita keskusteluryhmia taalla ja taytyy sanoa, etta joissain ryhmissa ne suorastaan kay toistensa kurkkuun kiinni! kivaa olla taalla meidan "aikuisten" rauhaisassa ryhmassa, jossa tsemppaillaan ja jaetaan kokemuksia :flower:
Ma olen talla hetkella tosi rakastunut mun mieheen, jolta sain eilen romanttisimman koskaan kuulemani rakkaudentunnustuksen :heart: Olen taalla yhtena hymyna..
nyt meen juomaan kahvit ja syomaan suklaata :p
 
Moi! Ajattelin liityä tähän ketjuun, kun vaikuttais sopivalta! Eli ikää on 29-v ja eka lapsi olis toiveissa, ja eka yk menossa. Ja tänään tuli ovisplussa!!! (kp12/27-36) Joten täytyy yrittää käyttää nämä pyhät tehokkaasti, vaikka mies onkin vuorotöissä... :)

Täytyy sanoa että täällä kuumeilijoiden puolella on kyllä niin paljon mukavampi lukea näitä ketjuja kuin tuolla plussanneilla...
 
Tervetuloa uudet!

Juuh munia on mennyt.

Niin mulla maha kivut lakanneet, en nyt mee vannomaan eilen mutta ainakaan tänään ei enää ole mitään tuntunut. No jos se oli ovista toivottavasti oli sitten jo aikaisemmin irti, siinä tapauksessa voisikin olla toivoa. Mutta muuten ei, tosin olen jo tältä kierrolta toivon heittänyt, en siis odota mitään ;) mutta eipä tässä. huomenna saapi nukkua :D hienoa...
 
Siis tänään tuli vielä vahvempi ovisplussa kuin eilen. Eli koska mä nyt sit ovuloin? Eilen illalla myöhään oli vielä vatsanviiltelyt ja limatulppa tuli toissapäivänä ja ovislimaa eilen... Olen käyttäny Fertestin liuskoja. Kertokaa kokeneemmat onko varsinainen ovis heti kun tulee plussa, vai vahvemman plussan jälkeen?
 
Moi vaan pitkästä aikaa ja päästäisiä täältäkin kaikille!

Olittekin ehtineet kirjotella pitkät rimpsut tänne. Itellä ollu vähän kiireitä eikä ole joutanu edes konetta avaamaan moneen päivään. Niin ja tervetuloa uusille minunkin puolesta =)

Täällä on näköjään bongailtu oviksia ja se taitaa itsellänikin lähestyä. Kp 11 menneillään. Viime kierrossa ovis oli kp 12 ja niinpä taitaa kaikista tuntemuksista päätellen olla nytkin, eli täytynee jatkaa tätä munarikasta pääsiäistä hieman pääsiäisen ylikin, hih ;) En tiedä mistä johtunee kun kierto on ihan yhtäkkiä lyhentyny melkein kymmenellä päivällä. Pillereitten lopettamisen jälkeen kierrot on ollu välilä 31-35, nyt sit viime kierto vaan 25pv ja lyhyeks tääkin jää, kerta ovis on jo nyt -ellei sit sitä kauan toivottua plussaa pärähdä... Tai sit kroppa on palannu luonnollisiin uomiinsa, koska sillon joskus ennen pillereitä miulla oli aina lyhyet kierrot.

Siellä edellinen kirjoittaja (unohdin jo nimimerkin, sori.. :ashamed: ) kyseli et millon se ovis on siitä, kun on saanu vahvan viivan tikkuun. Ite oon käyttäny muutamassa aiemmassa kierrossa mammaksin ovistestejä, ja niitten käyttöohjeissa oli et ovulaatio onmuistaakseni 24-48 tuntia LH-huipun jälkeen (saatan puhua ihan höpöjäkin, enkä nyt voi tarkistaa asiaa...) Eikö niissä sun tikkujen ohjeissa sanota sitä? Luulis...

Mutta huomenna ois taas palattava arkeen, joten ei muuta kun mukavaa alkavaa työviikkoa kaikille ja vahvoja viivoja testeihin!
 

Yhteistyössä