Lähes kolmekymppiset ekakertalaiset

Heippa kaikki!

Meitä ei ole painostettu vauva-asiassa miltään suunnalta. Tai no, ehkä anoppi pikkuisen =) Molempien vanhemmat ovat kuitenkin ilmaisseet halunsa saada lastenlapsia jossain vaiheessa.. Ja kun sekä minä että mies ollaan ainoita lapsia, niin lastenlapsitoiveet kohdistuvat tietysti vain ja ainoastaan meihin. Onko täällä muita ainokaisia lapsia? Mua vähän surettaa meidän tulevan lapsen puolesta, kun hänellähän ei tule olemaan ollenkaan serkkuja eikä setiä eikä tätejä.. Pitää toivoa, että saadaan monta lasta, jotta heillä on sitten ainakin toisensa. :kieh:

Mä olen katsellut vauvanvaatteita jo "sillä silmällä", mutta vielä en kuitenkaan ole uskaltanut ostaa.. Lastenkirjoja olen kyllä jo ostanutkin! Rakastan kirjoja, ja musta on ihana ostella niitä.. No, voihan niitä sitten antaa kavereiden lapsille.

Miten innoissaan teidän miehenne ovat mukana vauvaprojektissa? Mun mies on melkeinpä innokkaampi kuin minä (jos se nyt muka on mahdollista :) ) Meillä alunperin mies alkoi vauvakuumeilla ensin, ja mä tulin sitten hitaasti mutta varmasti perässä. Nyt ollaan kyllä ihan yhtä vauvakuumeisia molemmat.

Aurinkoista keskiviikkoa kaikille lähes kolmekymppisille!
 
Kiva, Kvart över että teit listan! Nyt pysyy paremmin mukana, ketä täällä pyörii :).

Meillä on kyllä mies ihan täysillä mukana, ensin pehmitin häntä koko viime syksyn vauvan tekoon ja vuodenvaihteessa hän sitten näytti vihreää valoa. Ja nyt on tosi sitoutunut hommaan, kyselee ovulaatioyksityiskohtia sun muita ja lohduttaa aina, kun mä hermoilen :heart: Parisuhde tuntuu tosiaan vaan paranevan vuosien myötä ja tämmöinen ihana, yhteinen projekti vaan lujittaa suhdetta entisestään!

Meillä on molemmilla sisaruksia, joten onneksi kaikki vauvapaineet ei kohdistu pelkästään meihin... Tosin anopilla ei vielä lapsenlapsia ole, joten hän kyllä odottaa kovasti meiltä uutisia.
 
heippa kaikki!
Hyva kuulla etta taalla on muitakin kaheleita jotka katselee/hankkii tarvikkeita "mielikuvitusvauvalleen" :D
Meilla saattaa yrityksen aloitus siirtya kuukaudella/parilla. En tieda, oletteko lukeneet muita aiheita ja etta aloitin aiheen aknesta.. Ajattelin siis etta juttelen ensin ihotautilaakarin kanssa suunnitelman valmiiksi, etta voi sitten keskittya lapsenhankintaan kun ei naama kuki ja mieliala sen takia nollassa. Teille, jotka ehka mietitte; kyseessa ei siis ole mikaan pari nappylaa- vaiva, vaan markivia patteja aiheuttava aknelaji..:)
nyt sitten mehukkaampiin asioihin: :
Taalla meilla pain aurinko paistaa ja lamminta on B) kavin asken kuntosalilla ja kotimatkalla ostin 6-packin Kinder-maxi -suklaapatukoita ja tassa surffaillessani SOIN NE KAIKKI! :p
Miten niin menkat tulossa?
mukavaa paivaa teille ja koittakaa ajatella muutakin kuin niita vauvoja, elama on nimittain ihan kiva asia. Olenpas ma hyvalla tuulella tanaan :wave:

 
Kiva kun olit tehnyt meistä ton listan Kvart över!!!

Harmillista Postimestari,jos nyt joudut paljonki siirtämään yritystä:(Mutta ymmärrän kyllä huolen aiheesi,että ihosi on saatava ensin kuntoon ja sitten voit rauhassa keskittyä vauvaan.Näin minäkin tekisin!!!

Ihania ilmoja on todellakin pidellyt ja paljon olen yrittänyt koirien kanssa pihalla temmeltää:)Haikeanan yhä katselen muiden mammojen "vauvavatsoja" ja haaveilen silittäväni omaani.

Mun miehelle ei ole kehittynyt mitään varsinaista vauvakuumetta,mut uskon et havahtuu sitten,kun on jotain konkreettista nähtävää tai tunnettavaa eli mulla maha alkaa kasvaa ja vauvan sydänäänet kuuluvat:)

Nimiäkin ollaan joskus mietitty,mut ei nyt.Uskon että nekin tulevat taas mieliin,kunhan saadaan hommat aluilleen!
 
Mä yritin tossa muutama ilta sitten viritellä nimikeskustelua, niin ehkä 5 minuuttia jaksoi. Sitten tuli kommenttia että älä nyt jaksa hössöttää.. Kyllä mä luulen kanssa että ääni muuttuu kellossa jos jossain vaiheessa on jotain konkreettista nähtävää :)

Harmi, postimestari, että joudutte lykkäämään suunnitelmaa!
 
Tervehdys!
Eipä näytä täällä olevan tällä hetkellä ketään kenen kanssa vaihtaa ajatuksia...Töissä yritin olla taas innokkaana,mutta vauva-ajatukset vei taas voiton muusta touhusta!!!Joo,suklaata söin tossa,et saisin mielen vähän paremmaksi...parasta lääkettä kaikkeen:)

Millaisia omat miehenne on muiden pienten lasten kanssa Esim.kavereiden,sisarusten tai vaikka kummilasten?!?

Meillä tulee ihan ok toimeen.Yritti tossa muuta viikko sitten hauskuuttaa kummityttöä,kun oli meillä kylässä...Taisi enemmänkin pelästyä raukka,tota meidän ukkoa,kun suupielet meni hölmistyksen jälkeen alaspäin!!!On kyl onneksi luonteeltaan kärsivällinen ja jaksaa touhuta pienien kanssa...on aikas kova leikkimään esim.kaikilla rakennuspalikoilla ym.
 
Ihanaa, että tänne on tullut tälläinen pino! :heart: Mä olen vielä 28 v. mutta vajaan kolmen kuukauden päästä tulee vuosi lisää, mies on saman ikäinen. Molemmilla on kova vauvakuume, esikoinen olisi siis haaveissa...toinen yrityskerta on nyt menossa. Lisäänpä itseni heti tuohon listaankin mukaan :)

ikä yritys/aloitus

Pupuvaimo 29 pari vuotta
Piipi79 28 4. yritys
Heksamiina 29 2. yritys
Kvart över 27 1. yritys
Postimestari 29 aloitus huhtikuussa
Hemuli79 27 aloitus syksyllä
Muusa78 29 aloitus suunnitteilla
Unelma 28 2. yritys


Bubbling under (konkari):

Janis

Vaikka kolmekymppiset lähenee, niin meillä ei onneksi ole ollut ongelmia sukulaisten tai tuttavien painostuksen suhteen, toisaalta kaveripiirissäkin useimmat ovat vielä lapsettomia. Kyllähän sitä on tullut ajateltua että olisko pitänyt aloittaa yritys aiemmin (ollaan oltu miehen kanssa jo yli kymmenen vuotta yhdessä), koska eihän niitä lapsia noin vain tehdä, mutta toisaalta olen tosi onnellinen että odotettiin niin kauan kunnes aika tuntui oikealta. Nyt tuntuu ihanalta kun elämä on kaikin puolin mallillaan ja se pieni käärö on molemmilla toiveissa :)

Tsemppiä kaikille ja aurinkoista viikonloppua!
 
Kai määkin myös tänne kuulun =) Samaa vuosi mallia piipin ja hemulin kanssa ollaan, vaikka ei viellä tälle vuodelle ole juhlittu.
Elikkäs, tää kuumeilee ekaa ja kovasti pitkää on kuumeillu mutta yritys aloitettiin vasta tossa tammi-helmikuun vaihteessa.
Ukko kyllä jaksaa kuunnella kun sille selitän, mutta ei nyt ainakaan aloittanut ole omaaloitteisesti keskustelua vauvoista, joitakin tokaisuja lukuun ottamatta :D
 
Tervetuloa Unelma ja Unico!

On tää kyllä uskomatonta.. Viikon sisällä olen saanut kuulla, että neljä ystävääni on raskaana, ja kaikilla on laskettu aika syksyllä! Siis tottakai se on ihanaa... mutta TAHTOO KANS!! =) Toivottavasti sitä itsekin pääsisi pian ilmoittamaan samanlaisen ilouutisen.

Hemuli kyseli, että minkälainen mies on muiden lasten kanssa. Mun mies tykkää tosi paljon lapsista, mutta vieraiden lasten kanssa on kuitenkin aika arka/ujo.. Ei kehtaa ottaa syliin, ellei lasta suoraan ojenneta syliin. Tiedän kyllä, että mies mielellään pitäisi meidän kummityttöäkin enemmän sylissä, mutta kun kummityttö on niin kova vierastamaan, niin ei sitten oikein uskalla toista "pelästyttää". Mukavasti mies kuitenkin lapsiin aina suhtautuu, ja olenkin varma, että miehestä tulee aivan loistava isä.

Kun nyt vaan tämä kierto etenisi, niin pääsisi mahdollista ovista bongailemaan. Tässä kierrossahan mulla on Divina-kuuri päällä, ja seuraavaksi on tarkoitus aloittaa clomit. Täällä ei tainnut olla muita clomien käyttäjiä?

Aurinkoista perjantaita kaikille ja hyvää alkavaa viikonloppua!
 
Hyvää sunnuntaita kaikille!

Tänne ei kuulu mitään uutta, tosin tein eilen illalla testin kun teki mieli viiniä enkä uskaltanut juoda :)
Negahan siellä tietty. En ole pettynyt, kun ei olleet odotukset kovin korkealla. Ei tosin ole mitään kk-oireitakaan mutta eiköhän ne kohta sieltä (tänään kp 27/28).

Käytiin tänään mun vanhemmilla syömässä ja sitten pyörälenkillä. Mitenkäs muiden viikonloppu on sujunut?
 
Hyvää sunnuntai-iltaa!
Tultiin just saunasta, se on meidän sunnuntaitraditio. Viikonloppu on sujunut oikein rentouttavasti, lauantaina tein suursiivouksen ja sekin oli oikeasti kivaa, kun oli kunnolla aikaa ja energiaa! Tänään käytiin lenkillä ja sänkypuuhatkin on maittanut oikein mukavasti :whistle:

Niin ja mun mies on lasten kanssa vähän pidättyväinen, mutta sit tuttujen penskojen kans kyllä peuhaa ja leikkii jne. Kyllä siitä hieno iskä tulee toivottavasti joskus :heart:
 
Tervehdys taas!
Mukavasti meni tuo viikonloppu...aivan mahtavat kevät ilmat ollu ja sain eilen vihdoin ja viimein siivottua etupihan pensaat puhtaaksi syksyn lehdistä:)

Virpojiakin kävi peräti 4kpl samaan aikaan ja onneksi olin varautunut.Kaikki saivat mukavasti minimunia ja yhdet isot:)Meinasin jo itse alkaa nitä popsimaan,kun ei virpojia aamupäivästä kuulunu,mut onneksi hillitsin itseni!

Ajattelin tässä piristää itseäni ja aloittaa kuntokuurin,ennen syksyn tuloa.Muutaman kilon ainakin haluisin tiputtaa pois ja olis kiva saada lihaksiin kestävyyttä,ennen kun vauva saa alkunsa...pelkään et selkä alkaa reistaamaan tai muuta ikävää kipua syntyy,jos olen ihan rapakunnossa!Parempi hoitaa muutenki tämä laihdutus nyt,kun yrityksen aikana ei saisi olla samaan aikaan laihiksella=vaikuttaa kuulema hedelmöittymiseen?!?

 
Hih täällä ollut koko viikonlopun tilapäinen mielenhäiriö. Mää oon siivonnu mut en kaikkia paikkoja ;) ei sentäs niin iso. Aatellu etttä tässä kierrossa ei lasketa tärppi päiviä, kun etukäteen hiukan kattelin niin olisivat sillai ettei olla samaassa paikassa ;) no harjoitusta kumminkin. Mut ei pety sit niin paljoa, kun tietää ettei ollu hirveesti mahkuja :D mutta eiköhän tuo onnistu. Mietinnässä on vaan tuo allergialääkkeiden aloitus, jos nyt alkaa ja mitäs sitten kun tulee raskaaksi(toivottavasti siitrpölykaudella) vaihdanko lennossa vai pitäskö mennä ihan lekuriin asti kyselemään, eikä vain uusia vanhoja reseptejä. Täytyy miettiä.
 
Kannattaa varmaanki kysellä varmuuden vuoksi lekurilta noista allergialääkkeistä...muistaakseni joistakin oli haittaa raskaudessa!?!

Se on todellakin kevat nyt kun kaikilla kova siivousvimma...heh heh!!!
Ite olen muutenki kova siivoomaan,niin odotan vielä kesää kunnes alan "raivolla" siivoomaan kaiken mahdollisen lian pois!!!
 
Heh, täällä myös siivottiin vaatekaapit viikonloppuna. Lisäksi treenattiin aktiviisesti, tänään sitten paikat ihan jumissa :snotty: ..kevyttä punttitreeniä illalla ja sauna, niin kyllä tämä taas tästä ;)

Täällä menossa pp 7, eli viikko inssistä. Jäin oikein eilen miettimään, miten paljon mun kropassa mahtaa olla kerääntyneenä hormoneja; clomeja, parlodelejä, lugeja.. :ashamed: Mutta tämä tyttöhän syö jos lääkäri määrä ja vauva kiikarissa :heart:
..illalla muuten meen kattomaan kamun uunituoretta poikaa synnärille :hug: Ihanaa!!
 
No täällä ei paljoa normaalisti siivoilla :D me ollaan hiukan laiskoja siinä suhteessa. Mut mä olen jopa oppinut pitämään tavarat suurinpiirtein paikoillaan :D
Hih täytyypä yrittää varata lääkäriin aika jos se kattos mun kaa noi lääkkeet et millä pärjäis, ettei tarvi kesken kaiken vaihtaa ja se et miten paljon on sitten ehtinyt syömään vääriä lääkkeitä. jees kiitos hemuli kannustuksesta, mutku on niinhuono menemään lääkäriin...
 
Niistä allergialääkkeistä: Itse kyselin kun odotin ja ainakin neuvolassa sanoivat, että niitä ei suositella raskaus-/imetysaikana. En tiedä jos olisi ollut tosi pahat oireet ja olisin lääkäriin mennyt, mitä olisivat sanoneet? Ongelma ylipäänsä lääkkeissä on, että niiden vaikutusta sikiöön on vaikea luotettavasti testata ainakaan ihmisillä - kukapa haluaisi ottaa pienintäkään riskiä oman lapsensa kohdalla vaikka kuinka olisi tehty rotilla kokeita.
Jotenkin kummasti kuitenkin pärjäsin ihan ilmankin (tulin raskaaksi juuri keväällä toukokuussa) ja ei ole ihme kyllä tarvinnut enää edes aloittaa vaikka olen imetyksenkin jo lopettanut. Noin kaksi vuotta ilman antihistamiineja kun ennen meni 100 zyrteciä vuodessa! Muuten BTW myös ihoni oli aivan mahtavassa kunnossa koko raskausajan, vaikka on atoopinen iho ja yleensä aina ollut tosi kuiva etenkin talvella - olisikohan johtunut hormooneista? Imetyksen aikana olikin toinen juttu, kun siihen maitoon menee niin paljon rasvaa. Vaikka en kyllä tiedä johtuiko se siitä, jotenkin vain kuulostaa loogiselta. Laihduinkin kymmenkunta kiloa ihan vain imettämällä.

Viikonloppu oli ihana: Tytär lähti kävelemään ja nopeasti oppi kävelemään jo 45:n askeleen sarjoja! Jee!<br><br>
 
Janis: kiva kuulla et menny noin päin allergioiden kanssa.

Mutmut täällä se tilanne että ei ees kovin moni vaikuta oireita poistavasti, ja se mitä syön ei oo sallittu. Et mielummin kuitenkin jonkun kokonaisuuden mitä voi käyttää raskaanakin, kun sitten on pelko koko ajan mukan et entäs jos tärppäskin ja on väärät lääkkeet. Sekään ei ole kivaa koko ajan ressata lääkkeiden vuoksi. mut olishan tuo kiva jos niistä vois luopua plussan jälkeen. =) Soittelin ja juu hyvä et soittelin eka vapaa aika on kahen viikon päästä, et ei täällä ihan helposti pääse lääkärille. No jos sinne asti sinnittelis. Jos lunta sataa niin helpottaa varmaan hetkeksi :LOL: Mut mut toivossa on hyvä elää :D et löytys sopivat ennen kun oireet lävähtää päälle. mun normi vuodesta menee noin puolet tai enemmän allergialääkkeiden vaikutuksen alaisena, et niitä ei oo mennyt mitään vähän.
Tulipa romaani. Ja kiitos allergia jutuista :Dmukava kuulla että silläkin saralla on kohtalo tovereita...
 
hei! vieläkös tänne mahtus mukaan? viime viikolla pamahti 28 vee täyteen ja esikoista tässä yritellään, joten tämä pino tuntus oikein sopivalta =) yritystä meillä on takana viime syksystä asti eli nyt sitten eletään yk 6. Olen aiemmin "roikkunu" noissa piinailu viikoissa mukana, mut jos välillä kokeilis jotain muuta...

Täällä on puhuttu viimeks allergialääkkeistä ja raskaudesta. Ite kävin tuossa ihan taannoin uusimassa allergialääkereseptit ja keskustelin aiheesta lääkärin kanssa. Miulla on nasonex-merkkistä nenäsumutetta, jota käytän päivittäin ja koska tämä on tällainen paikallisesti hoitava (limakalvoille) ei siitä ole todettu olevan haittaa sikiölle. Sitä on tutkittu esimerkiks niin, että raskaana oleville naisille on tehty verikokeita (jotka on siis käyttäny kyseistä lääkettä) eikä sitä ainetta ole ollu veressä huomattavia määriä. Sit miulla on lisäks pahimmille siitepölyajoille (koivu,heinä) heinixiä, jota myös voi käyttää raskaana ollessa. Yleisohje kumminkin on, että kaikkia lääkevalmisteita tulis välttää raskauden aikana, jos se vaan on mahollista. Mut ainakin näiden lääkkeiden, mitä miulla nyt on, ei ole todettu aiheuttavan haittaa sikiölle, esim. epämuodostumia. Lisäks tuo lääkäri sano, että se ettei äiti hoida allergiaansa raskaana ollessa, voi olla haitallisempaa sikiölle, kun että käyttää lääkkeitä. Hoitamaton allergia voi aiheuttaa hengitystie tulehduksia, joita sitten joutuu hoitamaan antibiooteilla. Tai jos äiti kärsii happivajeesta hoitamattoman allergian takia, ei myöskään sikiö saa tarpeeks happee, joka taas voi aiheuttaa sikiön pienikokoisuutta.
Tällasia ohjeita siis mie sain lääkäriltäni.
 
Tervetuloa miumau!

Ja kiittä tiedoista, jos joutuu aikaisemmin apteekkiin hilppasemaan kun pääsee lekurille. Onko kellään muuten tietoa, jos nyt syö noita väriä lääkkeitä niin ja vaikka raskautuu mut ei bäy vielä testissä, nin onko jo siinä vaiheessa haittaa? Vai miten pian ne haitat tulevat noista lääkkeistä. Allergia lääkkeiden kanssa voi säätää, mutta muun lääkityksen kanssa ei (ei ole edes muuta vaihtoehtoa,hiukan jänskättää)
 
Niin hyvä miumau kun tarkensit! En tullut maininneeksi, että puhuin juuri niistä suun kautta otettavista pillereistä - noi paikallishoidot eri juttu.

Eipä noista allergialääkkeistä siinä alkuvaiheessa käsittääkseni (ennen kuin testi näyttää plussaa) ole sikiölle haittaa, koska sikiö ei vielä ole edes sikiö vaan alkio ja aluksi käytännössä rypäs soluja (joista jokainen solu on identtinen) - mitään elimiä tms ei vielä tässä vaiheessa kehity eikä alkio alussa ole edes samassa verenkierrossa äidin kanssa - olikohan kohdunseinämään kiinittyminen jossain 6 vrkn kieppeillä hedelmöitymiesetä, mutta silloinkaan ei vielä ymmärtääkseni ole yhteistä verenkierto kun istukka ei ole vielä kehittynyt? No joka tapauksessa kun raskaustesti on positiivinen (noin 2 viikkoa hedelmöitymisestä), ei sikiötä/alkiota oikeastaan vielä pysty vaurioittamaan, mutta hedelmöityneen solun kiinnittyminen kohdun limakalvolle voi vaikeutua esim jos käyttää runsaasti alkoholia. Tiedän, koska selvittelin tuota alkuraskauden kulkua, koska meidän tyttö oli oikeastaan suunnittelematon raskaus ja olin siis ollut yksissä 30-vuotisjuhlissa runsaasti ilolientä nauttineena, kun en vielä tiennyt olevani raskaana. Kun se selvisi, niin heti otin selvää asioista tietenkin huolissani, että olinko vaurioittanut lastani, mutta onneksi selvisi, ettei se niin alussa ole oikeastaan mahdollista. Se oli vasta 6. raskausviikko (ts alkio on n. 3:n viikon ikäinen) mikä on sitten sitä erityisen altista aikaa ja siitä 5 viikkoa eteenpäin kun lähes kaikki elimet kehittyvät. Keuhkot ja keskushermosto ihan raskauden loppun asti. No joo, terve tyttö siis tuli! Heh tulipas luennot.
 
moi kaikki!
Viikonloppu meni ihan kivasti, kiitos vaan. Appivanhemmat tuli viikonlopuksi, eli menoa ja meininkia riitti.. Viime viikolla meilla oli taalla kysymyksena, onko painostusta lastenhankintaan tullut. No nyt on! anoppi vihjaili lapsista kun kuuli etta olen vaihtamassa tyopaikkaa enemman semmoiseen lapsiystavalliseen tyosuhteeseen, eli siirryn pelkasta yovuorosta tekemaan aamu-iltaa. Ja appiukkokin vihjaili lastenvaunuista kun talossa hajosi hissi ja jouduttiin kavelemaan rappuja..
Viime viikolla joku kysyi (taa mun nimimuisti on ihan surkee!) minkalainen mies on lapsien kanssa. Mun mies tykkaa lapsista ja muuttuu sen takia ihan omituiseksi (positiivisessa mielessa!) niiden kanssa. Alkaa hymyilla silleen leveesti ja leikkia. Muuten se on aika pidattyvainen luonne, en voisi kuvitella sita seuran keskipisteeksi hohottelemaan ainakaan.
Ikavaa tama aika teille, jotka allergioitten kanssa taistelette, olen itse onneksi saastynyt kyseiselta vaivalta. Antaisin kuitenkin semmoisen neuvon itse sairaanhoitajana, etta lukekaa laakkeiden kaytto-ohje! Mikali siella sanotaan ettei laaketta suositella raskauden aikana, alkaa kayttako. Jos oireet pahoja/epamukavia, kysykaa laakariltanne. Alkaa luottako tallaisten palstojen vastauksiin nain tarkeissa asioissa. Mielipiteita saa tietenkin kysella =)
Nyt menen juomaan kupposen kahvia, haluaako joku muukin? :p
 
Meillä olis tässä pari reissua tiedossa ton ukon sukulaisiin hmm.. ne kun onjo pari vuotta vihjailleet enemmän tai vähemmän et koska teille tulee vaavi, sanoin kyllä et saat sitte ite selitellä. Ei oikein pysty vääntämään vitsi sillee et sitä ei huomaa kun jännityksissä on kuitenkin vaikka ei sanoskaan mitään :) jaiks no ehkä se pokka pitää kun vielä yritellään, sitte voipi olla toinen juttu kun saahaan toukka masuun muttei vielä tahota kertoa. toivottavasti sellanenkin aika tulee...
Ja nuista lääkkeitä mun mielestä aika monissa lukee ettei suositella, vois kai ton kirjan(pharmaka Fennika) kahlata läpi mut kokemus peräinen on paljon kivempaa...
 

Yhteistyössä