Lähes kolmekymppiset ekakertalaiset VOL 4

Ada
:flower: =) :heart: Hienoa Piip ja paljon, paljon onnea!!!
Muistan sinut hyvin täältä. Tervetuloa myös tuonne lähes kolmekymppisten odotuspuolelle!

:heart: :lla Ada (oikeesti kolmekymppinen) rv 16+2
 
Huomenta.

Olen nyt päättänyt olla stressaamatta tästä pitkästä kierrosta. Erilaisia keskustelupalstoja lueskellessa huomasin, että kohtelu eri lääkäreiltä on kovin erilaista pitkiä kiertoja kohtaan. Jotkut ottavat pitkät kierrot heti vakavasti, jotkus vähättelevät asiaa. Moni muukin on joutunut kohtaamaan yhtä nuivaa kohtelua kuin minäkin. Samalla myös huomasin, että monet odottavat TODELLA pitkään ennen kuin alkavat huolestua pitkästä kierrosta. Siis jotkut odottelevat kolmekin kuukautta ennen kuin ovat kääntyneet lääkärin puoleen, vaikka vauvan yritys on ollut käynnissä.

Päätin eilen illalla, että seuraavan kerran teen testin torstaina (lauantaina on tulossa kemut ja ehkä torstainakin tulee pyörähdettyä terassilla). Lääkäriin hakeudun vasta kahden viikon päästä tai jos tk:lla on ruuhkaa (mikä on hyvin todennäköistä, kun kaikki paikat on suljettu), niin odottelen taas työterveydenhuoltoon pääsemistä. Ja sitten menen eri lääkärille. Oma työterveyslääkärini (joka ei siis viimeeksi minua hoitanut) on oikein mukava, ja uskon hänen ottavan asian vakavasti.
 
Ei löytänyt täti meillekään vielä eilen, mutta tänään ihan varmasti. Aamulämpö on laskusuunnassa, kyllä se valuminen kohta alkaa... Nyt jo dpo 15, jos tänään ei ala, niin sit alkaa tosissaan jännittää! Eilen jo olin aivan hermoraunio. Päpsyyy, iik!
 
Mä ennustan, että täti löytää mut tunnin sisään. Nyt jo oli housuissa ruskeaa, ja vatsassa sellainen paine, et kohta. Ihan kohta. Ihme ettei tän enempää ketuta. Lähinnä helpottunu olo, et sai edes jonkun varmuuden, onko tärppi vai ei. Vaikka tiesinhän mä tämän.

Nyt hei, kaikki poppaskonstit seuraavaan kiertoon enemmän kuin tervetulleita! Tällä kertaa ajattelin jättää greippimehun pois, kun ei siitä ainakaan hyötyä ole ollut. Sit voisin alkaa opetella seisomaan päälläni ja kävelee käsilläni, pysyy sit kallisarvoinen tavara sisällä sen aikaa, että edes joku löytää perille asti. Kieltäydyn masentumasta tästä, vielä tää onnistuu! Joskus..

Niin että jos kadulla tulee vastaan neito kävellen käsillään, se olen minä, ja mulla on lasti mukana, joten ei sitten tuupita! Autolla ajaminen saattaa muuten vaikeutua..
 
Kaapo, mä en saa linkistä auki kuin otsikon, mutta siis kyllä mun mielikuvani mukaan suomessakin ollaan päästy siihen tulokseen, että päivittäinen seksi parantaa sperman laatua. Siittiöt vähenee, mutta laatu paranee. Joten jos ongelmana ei ole simppojen vähyys, niin päivittäinen seksi todellakin parantaa sperman laatua. Panttaaminen kannattaa vain jos simppoja on vähän.

Korjatkaa jos olen väärässä, ja jos tuossa jutussa puhutaankin jostain ihan muusta.
 




Myrtle.................27.......kp 1/28-29.............yk ?
Unico..................29.......kp 6/30....................yk 01/07
Murmelin............ 29.......kp 15/28-38............yk 5 (km 1/2009)
Gilmore...............29.......kp 29/30-35.............yk 20
päpsy78.............30.......kp 30/29-33.............yk 4
Cladoceran.........29.......kp 33/37-42(-51).....yk 5
Toivo79..............29........kp 35/27-32.............yk 3
vadelmaunelma..30.......kp 38/25-26.............yk 22
Hallama80..........28.......kp 39/31-34.............yk 5
Hille79................29.......kp 49/28-34.............yk 9
Kaapo80.............29.......kp 50/30..................yk 2







Taustalla:

maikkis123.........29
teetee................29
Sharona.............28
Sun Rise.............28
Lupu...................29
Minna77.............31
Piglet..................30
Janis...................30
Hammy...............28
Kevätesikko........29
Oliva...................27
Tähtisäde...........29
Zeria..............29
Kultukimallus......27
Postimestari.......30
Mirna..................28




Plussanneet:

la bebe (yk 1) 10/2008
Tiara (yk 2) 11/2008
Hannie (yk 2) 11/2008
Pilvilinna (09/07) 11/2008
Maaemo (yk 2) 11/2008
Talviyö (yk 4) 11/2008
Mandy81 (yk 1) 11/2008
Iloinen (yk 1) 12/2008
Rosehip (yk 1) 01/2009
Citrus (yk 9) 01/2009
Nasuli (yk5) 02/2009
piki80 (yk 4 km) 02/2009
La Mer (yk 3) 03/2009
delfis (yk 7) 03/2009
JoJo79 (yk 6) 03/2009
Ada (5/07, km 2/09) 4/2009
salome (yk 4, km 12/08) 4/2009
Piip. 30 6/09

Plussa tuulia kaikille ! ++++++++++++++ !




TARKISTAKAA JA ILMOITTAKAA VIRHEISTÄ :) tää hiukka töttöröö nyt

ps. Tää yleensä lainaa sen tekstin ja siitä stten muokkaa lainaukset pois ja päivittää, jää ne kuvat sinne. Mut hetki pien kattelen ne tähänkin takas. Samat vanhat? Menikö oikein ;)


[/quote]

 
Kp 35, aamulla vähän tuli tuhrua paperiin ja se on yleensä merkki alkavista menkoista. Tänään tuli vaan tuota tuhrua ihan vähän joten jännityksellä ootan kurvaileeko täti kylään vai saako taas parin päivän päästä testata. Olis kiva saada varmuus koska juhlin lähipäivinä kolmekymppisiä ja ois kiva tietää voinko nauttia alkoholia vai en... jännittäviä päiviä elellään siis...
 
Onnittelut Piip! :flower:

Täällä pidetään peukkuja Päpsy ja Toivo! d:)b

Kävin siis viime to siellä gynellä ja mun pitkään kiertoon löytyi potentiaalinen syy. Munarakkulat on munasarjoissa rivissä eikä sikinsokin ja siksi niitä todennäköisesti kypsyy harvemmin kun muuten. Vasemmassa munasarjassa näkyi tyylipuhdas keltarauhanen, gyne kun oli dpo 3. Tänään on dpo 8.

Pahasti meni juhlat aamuun saakka viime lauantaina :ashamed: ja sen vuoksi en oikein tiedä onko mitään oireita. Siinä meni koko la ja sunnuntaikin. Tää jatkuva vessassajuokseminen ja huonohko olo liittynee eniten epäterveelliseen määrään mansikoita ja vähään määrään sämpylätaikinaa. Silti on toiveet raskautumisesta nyt tai sitten ens kierrossa on korkealla ja oon iloinen, että kaikki näytti sisuksissa päin olevan kunnossa.

Viikonlopuksi tiedossa taas pientä temuamista, joten täytynee testailla viimeistään lauantai-aamuna.
 
Cladoceran, taemppiä ja toivottavasti alkaa pelaamaan just sopivaan hetkeen et se pikkuinen saa alkunsa :) nyt peukut päälle!

He hee nyt on jo heinäkuu, tässä kuussa on pakko sadella niitä plussia kun saldo on ollut niin vähäinen viimeaikoina.

Täällä himppasen kyllästynyt olo, ihan pihalla kaiketa ja en oo saanut niitä ovis testejä ees hommattua kun en prismasta löytänyt. no eipä sillä tarttis sitä ukkoakin nähdä et onais joten jos sitten seukki kierrossa ettis ne testit (tai tän kierron jossain kohassa et olis ainakin valmiina). Mut täytyy reenata ihan sitä mukaan kun aina ukon näkee. nois jutuismitä on klukenut niin on kyllä ristiriitaisuutta et onko parempi joka päivä vai joka toinen. no jos siinä joka toinen ees pystyis mut niin usein kun on mahkuja kait sitten :)

Helteistä heinäkuuta!
 



Toivo79..............29........kp 1/27-32.............yk 4
Kaapo80.............29.......kp 1/30..................yk 3
Myrtle.................27.......kp 2/28-29.............yk ?
Unico..................29.......kp 7/30....................yk 01/07
Murmelin............ 29.......kp 16/28-38............yk 5 (km 1/2009)
Gilmore...............29.......kp 30/30-35.............yk 20
päpsy78.............30.......kp 31/29-33.............yk 4
Cladoceran.........29.......kp 34/37-42(-51).....yk 5
vadelmaunelma..30.......kp 39/25-26.............yk 22
Hallama80..........28.......kp 40/31-34.............yk 5
Hille79................29.......kp 50/28-34.............yk 9








Taustalla:

maikkis123.........29
teetee................29
Sharona.............28
Sun Rise.............28
Lupu...................29
Minna77.............31
Piglet..................30
Janis...................30
Hammy...............28
Kevätesikko........29
Oliva...................27
Tähtisäde...........29
Zeria..............29
Kultukimallus......27
Postimestari.......30
Mirna..................28




Plussanneet:

la bebe (yk 1) 10/2008
Tiara (yk 2) 11/2008
Hannie (yk 2) 11/2008
Pilvilinna (09/07) 11/2008
Maaemo (yk 2) 11/2008
Talviyö (yk 4) 11/2008
Mandy81 (yk 1) 11/2008
Iloinen (yk 1) 12/2008
Rosehip (yk 1) 01/2009
Citrus (yk 9) 01/2009
Nasuli (yk5) 02/2009
piki80 (yk 4 km) 02/2009
La Mer (yk 3) 03/2009
delfis (yk 7) 03/2009
JoJo79 (yk 6) 03/2009
Ada (5/07, km 2/09) 4/2009
salome (yk 4, km 12/08) 4/2009
Piip. 30 6/09

Plussa tuulia kaikille ! ++++++++++++++ !




TARKISTAKAA JA ILMOITTAKAA VIRHEISTÄ :)
 
Piip!! :flower: Oikein isot jättionnittelut! Aivan ihana juttu!

Muistan toki sut hyvin, just itseasiassa tässä muutama viikko sitten mietin että mitähän sulle ja Postimestarille kuuluu, että toivottavasti ootte tahoillanne plussanneet.

:heart: (myös oikeesti kolmekymppinen) Kvartti ja Helmi 4,5kk
 

Yhteistyössä