Lähes kolmekymppiset ekakertalaiset VOL 4

Kerronpa teille tarinan siitä, millainen järkyttävän stressaava hirviökierto voi vauvakuumeisella, vastikään pillerit jättäneellä naisella olla.

Kierto alkaa todella niukalla tuhrulla. Nainen ajattelee, että apua, onko minussa jotain vikaa, ei tule kunnon menkkoja? Nainen googlettaa netistä tietoa hurjan niukoista menkoista ja niiden vaikutuksesta hedelmällisyyteen. Kun on menossa viides menkkapäivä (jolloin naisella yleensä jo menkat loppuu), alkaa kunnon vuoto, ja nainen huokaisee helpotuksesta. Okei, tuli minulla sittenkin kunnon kuukautiset, ehkä minussa ei olekaan mitään vikaa. Vai onko? Ilmenee, että menkat venähtää ylipitkiksi. Ne kestävät toistakymmentä päivää. Nainen on tuskissaan, mitkä ihmeen kummajaismenkat nämä on?

No, menkat loppuvat ja nainen keksii ruveta etsiskelemään sitä kuuluisaa Ovulaatiota ovistikkujen avulla. Ensin touhu on jännittävää, kunnes nainen kauhukseen huomaa, että ovista ei löydykään. Kun on menossa kymmenes tikuttelupäivä, nainen luovuttaa ja itkee miehelleen ja parille läheisimmälle ystävälleeen, että apua minussa on jotain vikana, en ovuloi ollenkaan. Nainen googlettaa tietoa ja on valmis jo soittamaan lääkärille ovulaatiohäiriönsä kanssa...

... Kunnes tulee se päivä, jolloin pitäisi alkaa menkat. Nainen ei löydä pikkuhousuistaan verta, vaan kirkasta ja venyvää limaa, joka erehdyttävästi vaikuttaa ovulaatiolimalta. Nyt nainen on aivan täysin hämmentynyt. Mitä ihmettä täällä tapahtuu. Tänäänhän piti alkaa menkat? Nainen vaipuu epätietoisuuteen eikä tajua mitä hänen vartalossaan tapahtuu. Alkaa erittäin stressaava, kaksi viikkoa kestävä vaihe, jolloin menkkoja odotellaan, eikä niitä koskaan tule, ja tehdään ihka ensimmäinen raskaustesti, joka tietysti näyttää miinusta. Nainen on epätoivon partaalla. Hän huomaa viettävänsä kiertopäivää numero 43, kun normaali kiertohan pitäisi olla 28.

Semmoinen hirviökierto on tällä naisella ollut. Kunpa se vaan loppuisi jo, tavalla tai toisella. Ensi kiertoon minulla on jo enemmän kokemusta siitä, mitä kaikkea omituista voikaan kierron aikana tapahtua.

Sen pituinen se (toivottavasti).

 
Hlemmur no olihan tarina! Varmaan tosi stressaavaa on ollut. Niin se vaan tää ihmiskeho on kummallinen. Mäkin luulin jo tuntevani kehoni ja kuukautiskiertoni, mut ei joka kierto on erilainen ja luulen et vaikka pillereiden lopettamisesta on jo yli 6kk kroppa viel hakee normaalia olotilaansa, koska tulihan noita pillereitä popsittua yli 10 vuotta. :) toivotaan et sulle nyt pian selviis et missä mennään ja tarina sais loppunsa.

Täytyy tähän väliin kertoa et yhdellä mun sukulaisella kesti vuoden ennen kun menkat eka kerran alko pillereiden lopettamisen jälkeen. Itse oisin kyllä hakenut jo lääkäristä apua, mut hän oli sinnikäs =) niin ja siis hän ei ollut missään vaiheessa raskaana sen vuoden aikana.
 
Tiistai 11.8





Odessa80..........29........kp 2/34..................yk 2
päpsy78.............30.......kp 3/29-33..............yk 5
Cladoceran.........29.......kp 4/32-42(-51)......yk 7
danuli79.............30.......kp 8/28-41..............yk 6
Kaapo80.............29......kp 14/28-30............yk 4
Unico..................29......kp 19/29..................yk 01/07
Joyan..................29......kp 21/23-?...............yk 1
Opal................... 29......kp 25/32..................yk 1
Murmelin............ 29.......kp 28/28-38.............yk 6 (km 1/2009)
Toivo79..............30........kp 42/27-32.............yk 4
Hlemmur.............27........kp 44/ ?...................yk 2
Gilmore...............29........kp 71/30-35.............yk 20









Taustalla:

maikkis123.........29
teetee................29
Sharona.............28
Sun Rise.............28
Lupu...................29
Piglet..................30
Janis...................30
Hammy...............28
Kevätesikko........29
Oliva...................27
Tähtisäde...........29
Zeria..............29
Kultukimallus......27
Postimestari.......30
Mirna..................28
Myrtle.................27
vadelmaunelma..30





Plussanneet:

Iloinen (yk 1) 12/2008
Rosehip (yk 1) 01/2009
Citrus (yk 9) 01/2009
Nasuli (yk5) 02/2009
piki80 (yk 4 km) 02/2009
La Mer (yk 3) 03/2009
delfis (yk 7) 03/2009
JoJo79 (yk 6) 03/2009
Ada (5/07, km 2/09) 4/2009
salome (yk 4, km 12/08) 4/2009
Piip. 30 6/2009
Hille79 (yk 9) 7/2009
Minna77.31 7/2009
Hallama80 (yk 6) 7/2009

Plussa tuulia kaikille ! ++++++++++++++ !






TARKISTAKAA JA ILMOITTAKAA VIRHEISTÄ


Mitäköhän kuuluu toivolle ja Gilmorelle?



 
Hlemmur, toi on kyllä voimille käyvää, varsinkin kun ei koskaan tiiä miten käy pillereitten jälkeen. Ja Seuraavia kiertoja varten (toivottavasti ei tule vaan se lussa) niin kun ne hemmetin kierrot voi vaihdella ettei ne oo aina samanlaiset ja sit taas hermoja koetellaan! Voimia sinne!

tää aikoo tänään syödä hyvällä omalla tunnolla mäkkärin ruokaa :LOL: sellanen tilanne et ei oo oikein muuta vaihtoehtoa kun nouto sapuska ja toi on matkan varrella ;) kai silläkin nyt päivän elää (osittain jäähtyy ennen kun ehtii syömään)...
 
Täällä olen vähän pihalla, vaikka sisällä kylläkin :LOL: Siis en tiedä, että onko tänään kp 36 tai kp 3. Just niin... Vähän niin kuin tuossa tarinassa. Siis täti tuli ja meni. Oli sen tunnin silloin sunnuntai-iltana. Nyt ei taaskaan mitään, ei edes mitään ruskehtavaa vuotoa....
 
Ja Hlemmur, mullakin oli tosiaan yks kierto, mikä kesti lopulta sitten 51 päivää... Siinä ehdin googletella aika montaa eri juttua ja todeta olevani milloin mihinkin suuntaan viallinen. Ovista en todellakaan osannut odottaa enää kp 35+, mutta niin se vaan taisi tulla kp 38.

Nyt oonki ihan ihmeissäni ku viimeks oli kierto vaan 32 päivää! Että mikähän nyt sitten on vialla... *huoh* ;) Ei oo helppoo olla vauvakuumeinen ja -huuruinen, jolla biologinen kello tikittää vimmaisesti.
 
Mä muistan aikaa ennen pillereitä, eli teini-ikäisenä. Joskus saattoi kestää jopa 60 päivää tätien väli :| Tosin tuossa hirmupitkässä välissä oli mummun hautajaiset, ratsastusleiriä ja muuta tällaista normaalista poikkeavaa, että varmaan vaikuttivat asiaan.
 
Voi, että kun sen testin voisi tehdä jo... Odottavan aika on pitkä, vaikkei edes odottais..! Eikä mitään hajua edes milloin sen voi tehdä, kun ei tiedä kiertonsa pituutta. 3.8. alkoi kummat nipistelyt, joten ehkä ens maanantaina teen sen, ellei ala ne hilloviikot.
 
Arvatkaa tuliko se täti kylään mitä tässä olen kovasti kaipaillut? No eipä näy tätiä ei... :headwall:

Hirvittää jos sitä ovista ei ollutkaan silloin 2 vko sitten, vaan tästä kierrosta venähtää joku ikuisuuden pituinen...
 
No niin Murmelin, Hlemmur, Joyan, Päpsy jne.... testing testing ja plussia pinoon... :p
Täällä sitä ollaan reissun päällä ja taitaa olla possuflunssa iskemässä, sen verran "veteli" otsalohkossa laskeutumisten aikaan ja nyt on kurkku kipeä... no toisaalta eihän mikään virus nyt noin pian ole itänyt, en mä tiedä, mut siis kipeäksi taidan olla tulossa.
Oireita on edelleen alavatsan kouristelu ja sitten huomasin myös sen, että eipä ole saharaa tullut sen tikutetun oviksen jälkeen. Myös iho on edelleen näpytön.
 
Joyan, peukkuja sinne ja hyviä hermoja :D

Päpsy, näyttää kivalta ;) testaatko? uteliasta täällä ollaan :D

Hlemmur Hyviä hermoja ja tsemppiä!

Täällä ei uutta auringon alla, edelleen valkkari on ruskeeta ja yökkö olo. Et sais ny aika mennä et pääsis uuteen huoh (ja vois lopettaa tältä erää ilmeisestikkin turhan toivomisen)
 
Keskiviikko 12.8





Odessa80..........29........kp 3/34..................yk 2
päpsy78.............30.......kp 4/29-33..............yk 5
Cladoceran.........29.......kp 5/32-42(-51)......yk 7
danuli79.............30.......kp 9/28-41..............yk 6
Kaapo80.............29......kp 15/28-30............yk 4
Unico..................29......kp 20/29..................yk 01/07
Joyan..................29......kp 22/23-?...............yk 1
Opal................... 29......kp 26/32..................yk 1
Murmelin............ 29.......kp 29/28-38.............yk 6 (km 1/2009)
Toivo79..............30........kp 43/27-32.............yk 4
Hlemmur.............27........kp 45/ ?...................yk 2
Gilmore...............29........kp 72/30-35.............yk 20









Taustalla:

maikkis123.........29
teetee................29
Sharona.............28
Sun Rise.............28
Lupu...................29
Piglet..................30
Janis...................30
Hammy...............28
Kevätesikko........29
Oliva...................27
Tähtisäde...........29
Zeria..............29
Kultukimallus......27
Postimestari.......30
Mirna..................28
Myrtle.................27
vadelmaunelma..30





Plussanneet:

Iloinen (yk 1) 12/2008
Rosehip (yk 1) 01/2009
Citrus (yk 9) 01/2009
Nasuli (yk5) 02/2009
piki80 (yk 4 km) 02/2009
La Mer (yk 3) 03/2009
delfis (yk 7) 03/2009
JoJo79 (yk 6) 03/2009
Ada (5/07, km 2/09) 4/2009
salome (yk 4, km 12/08) 4/2009
Piip. 30 6/2009
Hille79 (yk 9) 7/2009
Minna77.31 7/2009
Hallama80 (yk 6) 7/2009

Plussa tuulia kaikille ! ++++++++++++++ !






TARKISTAKAA JA ILMOITTAKAA VIRHEISTÄ


Mitäköhän kuuluu toivolle ja Gilmorelle?
Päpsy, ilmoittele mitkä kertopäivät haluat? Vai tuleeko siirto ;)






 
Opal älä nyt sitä possuflunssaa vaan saa :| jospa kyse on ihan jostain muusta ;)

Mun on ihan turha alkaa negoja testaileen.. päässä nyt sellanen tunne joka on aina päiväpari ennen menkkoja, ja tissit ei kipeet,joten ei kannata ees alkaa unelmoimaan enää tässäkierrossa.. Tuokaa nyt te muut plussia!!

päpsyyyy miten menee??
 
Eipä näy tätiä. Huomenna lirautetaan tikun päälle, ja jos näkyy vain yksi viiva, niin toivo on heitetty tämän kierron osalta. Ei ole nimittäin ollut äksöniä sänkykammarin puolella sen jälkeen, kun tuossa reilut 2 vko sitten arvelin että minulla olisi ovulaatio. Eipä tainnut olla ovista 2 vko sitten, koska jos olisi ollut, niin kyllä sen tätin olisi jo pikkuhiljaa pitänyt tässä kylään tulla. Käytännössä ainoaksi vaihtoehdoksi jää vaan odotella, että tää kierto joskus loppuisi. :'(
 
Unico, nyt ei kyl tiiä, että mikä kp on menossa. Annetaan nyt olla tuo kp 4, vaikka sit oiskin kp 37. Katotaan uudestaan sitten päiviä, kun selkenee tämän tädin äkkinäinen käynti :LOL:

En oo testannut vielä, kun semmoinen olo, että nega kuitenkin tulee.. Niin odotellut vielä, että josko se täti kuitenkin jostain ilmestyis. Ihme homma kyllä... Ei siis edelleenkään tätiä, jotain ruskeeta vähän, mutta ei siteeseen asti. Ei edes pyyhkiessä, sit kun oikeen rupeaa paremmin tutkii, niin sit papruun jää jotain värillistä. On tää kanssa.
 
päksy tsemppiä sinne odotteluun, toivottavasti täti pysyy poissa ja pääset testaamaan, utelias täällä olen minäkin :)

hlemmur toivotaan nyt et sulla toi tilanne vihdoin kohta selkeentyis! Jaksamista ootteluun!

plussia mäkin täällä teiltä muilta oottelen. Itellä hiukan nippailee mahasta noustessa, mut kierto on kyl vasta niin alussa et tuskin se mitään on, päiväl oli hiukan paha olo. Aattelin et jos kohtapuolin kävis ostamassa ovistestejä ja rupeis tikuttaa, vaikka ovisplussaan on kyl viel aikaa, mut en haluu missata ovista, jos sitä nyt tässä kierrossa ees on;)
 
Haaveilemme kovasti esikoisesta ja nyt tuntuu että aika on kaikin puolin otollinen vauvalle saapua tästä eteenpäin. Olen piiiitkään vauvakuumeillut, mutta emme ole yrittäneet koska elämä on ollut aina jotenkin sellaisella mallilla...

Kierrot voi olla nyt mitä vaan koska olen ollut pidempään ehkäisyrenkaan käyttäjä..(kp 24/29-30 tai jotakin muuta)

Tunnen parhaillaan kaikenlaisia "oireita", nippailua mahassa, rintojen arkuutta... kyllä tämä on jännää aikaa ja odotus on todella kova, sekä miehellä että minulla. :saint:

*lisäys: ainiin olen -82, mies -80
 
Tervetuloa IhanaOmena! Me saadaankin aika samoissa jännätä näitä viimeisiä päiviä... Täällä sitä ollaan nokka tukossa eikä mitään erikoisia ainakaan uusia tuntemuksia kyllä voi mainita. Tai no, valkkaria kyllä piisaa.

Hlemmurille peukkuja testaukseen!!!
 

Yhteistyössä