laihiskeskusteluun: uskon että minulla painonpudotus auttoi, koska tärppäsi heti kun ekat kolmisen kiloa olin karistanut. nyt olen kyllä melko normaalipainoinen ja sopusuhtainen, painoindeksin mukaan juuri täpärästi siellä ylärajoilla, mutta yritän päästä vielä muutamasta kilosta jotka tuntuvat ylimääräisiltä. tämä uusi terveellinen elämä tuntuu kaikinpuolin todella hyvältä ratkaisulta, helpotusta on tuonut siskoni joka aloitti saman projektin minun kanssa. kiloklubista olen kuullut hyvää, itse raportoin kiloja ja senttejä pudottajissa, mutta se ei kyllä ole kovin toimiva palvelu. tai siis sivut tökkii aika usein, mutta koska olen sinne profiilin luonut ja painoja raportoinut, en enää jaksa vaihtaa. kirjasin syömiäni kaloreita vain ekan viikon, siitä sain jo hyvän käsityksen missä mennään ja missä pitäisi mennä. tsemppiä kaikille, jotka sille taipaleelle ryhtyvät! se kannattaa aina. =)
eilen juteltiin miehen kanssa, ja olin aika ällikällä lyöty. hän kun on sellaista sorttia, ettei kauheasti vaikeista asioista oma-alotteisesti juttele vaan minun pitää osata kysyä oikeat kysymykset. hän kertoili, että tuntee riittämättömyyttä kun näkee että suren keskenmenoa eikä hän voi tehdä mitään auttaakseen. hän sanoi myös että joskus murehtii kuinka hyvin kaikki olisi jos olisi tärpännyt heti ja meillä olisi nyt vauva. jotenkin sain myös sellaisen käsityksen, että hän murehtii onko jossain vika kun tämäkin meni kesken (olen siis kertonut aiemmasta keskenmenostani hänelle jo aikoja sitten). hmmm... tuli sellainen olo että hän haluaa että menisin tutkimuksiin, vaikka kun kysyin suoraan niin hän sanoi että ihan miten itse haluan. mutta kun en oikein haluaisi, tai ehkä olen hölmö mutta haluan uskoa seuraavaan onnistumiseen. no ehkä täytyy jutella aiheesta vielä tänään, kun se jäi minua vaivaamaan. sanoin hänelle että tärppi tulee sitten kun tulee, emme voi siihen paljoa vaikuttaa. ja ei meillä ole mikään kiire, olemme suhteellisen nuoria ja hänellähän on vauvakuume vasta nousemaan päin. ehkä näen maailman jotenkin eri tavalla, koska en tunne katkeruutta siitä että aikaa kuluu. voisinhan murehtia myös että miksi en tavannut miestäni 18-vuotiaana tai miksi hän ei pyytänyt minua jättämään ehkäisyn jo kaksi vuotta sitten, mutta eihän se sitten olisi ollut tämä elämä. olen kai hölmö ja naiivi, koska olen kiitollinen kaikesta. tämä kuumeilukin on enimmäkseen kivaa. sori että jauhan joka viestissä keskenmenoista, se ei varmaan ole kauhean hauskaa kaikkien mielestä. meinasin jo mennä tuonne km:m jälkeen kuumeilevien pinoon, mutten kuitenkaan halua kirjoitella muualle kuin tänne. ehkä juttuni muuttuvat positiivisimmiksi ajan kanssa, kun tuo suru väistyy.
vu, mäkin luottaisin noihin liuskoihin. mitäs sä täällä heilut, peittojen alle siitä
hallama d
b en ole ikuna cb:llä testannut, luotan vakaasti apteekin omaan.
kvartti, sullahan on jännät hetket käsillä. tsemppiä!
tulen aina muka pari sanaa kirjoittamaan, ja lopulta siitä tulee tälläinen romaani...