Lähes kolmekymppiset ekakertalaiset toukokuussa

Ada, hymy nousi kyllä naamalle kun sun uutisia luin, ihanaa!! :heart: :flower: Oon ihan mielettömän iloinen sun puolesta ja odottelen kovasti, että saat pienen nyytin ihan syliin asti!

Salmikselle onnittelut nelikymppisistä jos vielä huomenna täällä oot lueskelemassa! Ihan kohta...ihan kohta! ...Ellei jo nyt! :whistle:
 
Rosehip Mä teen sen peiton ruskea-valkoiseksi ja neulon siihen sellaista kuviota, joten jälkeenpäin en voi oikein kirjailla siihen mitään. Mutta toisaalta se on oikein kiva perusväri - unisex. Kastemekon teen kankaasta, mutta aion siihen kirjailla jotain kivoja kuvioita, kunhan löydän mallin. Mekon alareunaan olen jo virkannut reunapitsin. Vähän niin kuin ennenvanhaan oli kapiopitsejä - sellaisen. ;) Kivaa puuhastelua! Olen aloittanut pitsin virkkaamisen jo ehkä maaliskuussa ja se odottaisi kiinnittämistä.

Tänään muutin mieheni luokse!! Arvatkaa onko kivaa!! :heart: Me ollaan asuttu aina erillään ja tänään päästiin sitten lopultakin saman katon alle. Eilen oli viimeinen työpäivä. :p =) =) Oli haikeeta lähteä kaupungista maalle. Jostain kun luopuu niin jotain saa tilalle. Ihanaa saan tilalle, mutta ei ollutkaan sitten helppoa työstää muuttoa. - Ihmeellinen tämä mieli - pitkään ollaan haaveiltu, että millä konstilla pääsisimme muuttamaan yhteen ja nyt sitten asian edessä tuli paniikki. Nytkö jo...

Salmiksesta ei ole tänään kuulunut mitään - joko oot synnärillä... :wave:

Adalle onnea ihanista ultrakuulumisista!! :flower:

Delfis - toivottavasti sait itsesi parannettua siitä flunssasta!

Nuutti ja Ville Vallaton 32 + 3
 
Ada

NYT kuulkaa, musta tuntuu, että Salmikselle on tainnut lähtö tulla! Ihana, kaunis päivä pienen tulla maailmaan. Tai jos ei nyt ihan tänään tule, niin koko viikonlopuksi on luvattu nättiä säätä. Sää on varmaan Salmikselle ja vauvalle ihan se ja sama, mutta mummot ja vaarit aina muistelee että, "se oli kesän kaunein päivä kun..." tai sillon oli juuri nauriit kylvetty..." No joo, onnea joka tapauksessa tähän jännittävään aikaan!

Kiitos Rosehip, mä kerroin tänään ihan suunnittelematta parille lähimmälle kollegalle, kun me oltiin muussa yhteydessä kokoonnuttu ja kiiteltiin toisiamme kuluneesta vuodesta. Se oli yllättävän koskettava tilanne. Osa ihan kyynelehti liikutuksesta ja myötäonnesta. Ja mä itkin, koska olin niin otettu siitä lämmöstä ja ilosta millä uutinen otettiin vastaan. Sovittiin myös, että mennään syksyllä yhdessä johtoryhmänkokoukseen yllättämään ne mun mahalla.

:heart: Kiitos Kvartti kauniista sanoista. Olet kyllä ollut valtavan isona tukena aina. Kiitos siitä!



:flower: Onnea Nuutille uuteen kotiin!

Voikaa hyvin!!!
:heart: :lla Ada
 
Salmiksella poksuu oikein kovasti tanaan. Niin mustakin tuntuu etta Salmis on jo synnyttamassa. Kuinka sita oikein jannittaa toisen puolesta.

Ada ihania kommentteja olet saanut. Ma oikein nautin kun saan kertoa. Kaikki ottaa uutisen vastaan niin erilailla tai on siis erilaisia reaktioita. Huomenna saan kertoa kahdelle kaverille. Mennaan hevoskilpailuihin. Toivottavasti siella on Zak Dingle antamassa pimeeta vinkkia, vois voittaakin jotain.

Onnea Onnea Nuutille :flower: Kyllahan sita aina on vaikea omasta paikasta muuttaa pois ja varsinkin kun on isompi elaman muutos edessa, ei tieda mita ajatella. Toivottavasti koko uusi elama loksahtaa kohdalleen. Onnea myos vikasta tyopaivasta. Siita ma haaveilen...

Rosehip munkaan ei ole paljon tarvinnut hammaslaakarissa kayda. Yhtaa paikattua hammasta ei ole. Viime kaynti ei pelottanut, mut nyt ens viikko kyllakin kun tiedan mita he aikovat tehda.

Onko Suomessakin nyt lamminta? Taalla on niin huh-heletta. Kenen hyva idea oli olla raskaana kesan yli? Nyt jo ahdistaa. Salmiksella oli oikeat ajatukset raskautua syyskuussa ja synnyttaa nyt ennen helteita. Olin alle 30min takapihalla nyt illalla ja heti tuli paa kipeaksi. Great...
 
Ada
JoJo, toivotaan tosiaan, että siellä laukkakisoissa on Zak! Musta se on hieno tyyppi ;) .
Juu, täällä on myös ihanat säät! Kaivelen juuri takajaloilla lähtökuoppia ja ampaisen mökille heti kevätjuhlan jälkeen huomenna. Tuosta päänsärystä mua kiinnostaisi tietää, että johtuuko se auringosta vai mistä? Mulla on ollut päänsärkyä joka päivä pari viikkoa. Vai onko tämäkin joku raskausoire?
 
Ada, mun paansarky johtuu, luulisin, auringosta ja/tai kuumuudesta. Ei mulla muuten ole ollutkaan paansarkya. Oon juonut tosi paljon vettakin tanaan. En tieda onko paansarky myos raskausoire.

Oikein rattoisaa mokkilomaa! Kuulostaa niin ihanalta, kateeksi kay. Saatko muuten kymmenen viikon kesaloman?
 
Ada

Huomenta,
kukkuilen täällä pahoinvoinnin kanssa. Jokohan tämä kohta helpottaisi? Olen surffaillut aikani kuluksi vaunu-sivuilla. Onko teillä jonkinlainen kuva siitä, millaiset vaunut olisivat hyvät tai mitkä haluatte?

JoJo, juu on periaatteessa kymmenen viikon loma, josta parina viikkona on suunnittelutyötä, mikä on rentoa kahvinjuontia. Mulla on tosin rehtorintöitä vielä alkukesästä.
 
Pikainen merkkaus ennen töiinlähtöä. Flunssa alkaa helpottamaan. :D
Salmis taitaa näköjään olla lähtenyt jakautumaan :heart: :flower: Pidän täällä peukkuja!


Adalle onnittelut ekan kolmanneksen ylityksestä! :heart:

Kaikille ihanille oikein mukavaa päivää! Toivottavasti kaikki pääsee nauttimaan auringosta. Tää lähtee töihin! =)

Delfis ja pikkudee 13+3 :heart:
 
Jojolle hauskoja heppakilpailuja! :D Mulla tuli saman tien mieleen pelkästään Ascot, ja nyt vilisee silmissä My Fair Ladyn Ascot-kohtaus... Ja tosiaan, tänne on viikonlopuksi luvattu ihanaa ilmaa; aurinkoa ja 25-27 astetta täällä munkin kotikaupugissa. Ajattelin nyt ihan näin aamusta sonnustautua heti bikineihin ja mennä tuohon partsille nautiskelemaan ja näyttämään masulle, miltä se aurinko näyttää ja tuntuu. :D Suojakertoimet vaan pitää levitellä sitä ennen...

Joo-o, Salmis taitaa tosiaankin olla hakemassa pikku-Salmista kotiin! Voi että! :heart: :heart: :heart: Sopivasti muuten mulla tuossa edessä (taas) niitä salmiakkitassuja, joista jo aiemmin mainitsin. :D

Ada, mä oon tosiaan myös herkistynyt kaikista raskausuutisista ja tippa tuli silmään siitäkin, kun sä nyt kerroit, että sulle ja työkavereillesi tuli tippa silmään kun kerroit heille vauvasta! Oon vähän hassu välillä. :D Tsemppiä muuten sen pahoinvoinnin kanssa! Kyllä se ihan kohta helpottaa, kun oot jo niin pitkällä! Onnea muuten poksumisesta ja maagisen 12 viikon rajan saavuttamisesta!! Niin ja onnea vielä kesälomankin alkamisesta! Nautihan nyt sitten kunnolla ja nyt sulla on ainakin aikaa ihmetellä ja ihastella kaikkia raskauden aikaansaamia muutoksia. Musta se on vaan tosi mielenkiintosta ja jännää, mitä kaikkee kropalle tapahtuukaan. :)

Noista vaunuista... Mä olin aluks ihan hukassa koko homman kans, sitä tarjontaa tuntui olevan niin mielettömästi ja hinnat vaihtelevan halvasta ylikalliiseen. Jos on uusia ostamassa, kannattaa kuitenkin miettiä sitä, mihin vaunuja tarvii ja missä niitä käyttää. Me asutaan kaupungin keskustassa, joten vaunut saa olla näppärät (kääntyvät pyörät, kevyet), mutta toisaalta niiden pitää mahtua hyvin autoon ja olla muunneltavissa. Oon ymmärtänyt, että se vauvan makuukoppa-aika on kuitenkin aika lyhyt, joten ajateltiin hommata yhdistelmät, joissa vaunukopan saa vaihdettua istuimeen. Joissakin vaunuissa on lisäksi kiinnityssysteemit turvakaukalolle, jolloin vauvan saa helposti mukaan esim. kauppareissuille autosta, ilman että vaavi täytyy herätellä kaukalosta ja siirtää koppaan. Tällä hetkellä meillä listan ykkössijan jakaa Crescent ihkauusi Diva -malli ja Gesslein F6. Mä haluaisin mieluummin nuo Divat ja mies Gessleinit. :) Hinnoiltaanhan nuo on aika hurjia...

Päänsärystä oon lukenut (sori, lähde hukassa), että joku tietyn hormonin lisääntyminen aiheuttaa joillekin pitkäkestoistakin päänsärkyä raskausaikana, mutta yleensä se lähtee sitten poiskin, kun elimistö tottuu tuohon hormoniin. Eli on ihan normaalia ja yleistäkin.

Nuutille hirmusti onnee uuteen kotiin! :flower: :heart: Ja hienolta tuo sun peitto kuulostaa. :) Ruskee ja valkonen on just hyvät värit. ;) (Tosin itsellähän oli vielä vähän vihreää lisänä.) Mun neuletyö ei oo nyt oikein edistynyt moneen päivään. No, tänään ja huomenna vois sitten panostaa siihen ja nauttia tuosta upeasta ilmasta!

Delfis, mun flunssa samoin alkaa hellittää. Vielä on sellanen aavistuksen tukkonen olo, mutta ihan pirtee jo, eikä tarvii joka välissä niistää tai köhiä. Hyvää työpäivää!

Tähän napaan ei mitään ihmeellistä. Vauveli taas heitteli eilen illalla kuperkeikkoja minkä ehti ja nytkin tuntuu jotain puuhailevan. On se vaan ihmeellistä ja ihanaa. :heart: Viikonlopun tavoitteena tosiaan on nauttia auringosta, lukea kirjaa ja neuloa tuota peittoa ja lisäksi ollaan varattu aika tänään iltapäivästä golfkierrokselle. Niin ja mulla on enää 44 päivää töitä ennen äippälomaa. :)

Hei muuten haluaaks joku ottaa ketjun päivityksen kesäkuulle? Jos joku muu haluaa leikkiä väreillä tai muilla, niin mun puolesta ihan vapaasti. :) Se on tosi helppoo, ei tosiaan mitään rakettitiedettä. Ilmotelkaa vaan, että tiedän olla hönkäsemättä paikalle maanantaiaamuna ja pystyttämättä uutta ketjua. :)

Aurinkoista viikonloppua!
 
:wave: Kotona ollaan! B) Sopivasti alkoi täälläkin lämpenemään.

Onnea hyvistä ultrakuulumisista Ada ja Delfis! Jos oli muita niin onnea myös :flower: . Jokohan Salmiksella on valmista, toivottavasti kaikki on mennyt hyvin ja saadaan kohta kuulumisia =) . JoJolle tsemppiä hammaslääkäriin :hug:

Nyt härskisti omaa napaa ja matkakuulumisia... Reissu meni tosi hienosti, pienestä flunssasta huolimatta. Säät olivat loistavat, päivälämpötila 30 ja risat oli aika sopiva, kun tuuli viilensi oloa aina välillä. Maha jotenkin pulpahti esiin jo alkulomasta, joten puolet vaatteista eivät sopineet... Otin aika rennosti alkuloman, söin kaikenlaista mm. irtojäätelöä ja tuoreita mansikoita :ashamed: , tosin huuhdoin mansikat moneen kertaan. Ruoka oli muutenkin tosi hyvää, oliivit ja feta maistuivat :p . Vuokrasimme skootterin kolmeksi päiväksi ja sillä tulikin huristeltua reilut 100km, tosin mies ajeli puolet siitä yksinään, kun itse lepäilin. Muutama töyssy tuli tiessä vastaan, vaikka mies ajoikin varovasti. Repäisi vatsasta aika inhottavasti, auts. Loman puolivälissä tulikin sitten kaamea kurkkukipu ja ehkä kuumekin, varmaan skootterilla ajo avokypärän ja aurinkolasien kanssa kuivatti röörit ja huoneen ilmastointi viimeisteli asian. Aloin olla varma listeriasta ja vaikka mistä ja kun ei tietenkään ollut doppleria mukana, niin oli aika tappiomieliala yhdessä vaiheessa, kun liikkeitäkään ei vielä tunnu. Sain apteekista kurkkutabletteja, joiden nimenomaan piti käydä raskaana oleville... strepsilsit ja muut jäivät hyllyyn ja sain jotain toisia. Kahden tabletin jälkeen ehdin sitten lukea koostumuksesta tarkemmin ja toisena luettelossa oli sodium saccharin :headwall: . Hieno homma, yhden tabletin vielä otin ja jätin loput käyttämättä. Onneksi olo alkoi jo vähän helpottamaan. Raaka sipuli salaatissa teki vähän ilmavaivoja ja vasta viimeisenä päivänä aurinkotuolissa kun yksi "ilmavaiva" näkyi päällepäin mahanahkassa tajusin, että vauvahan se siellä potkii :LOL: . Ihmettelinkin, kun aina aurinkoa ottaessa muka kiersi mahassa, taisi vaan lämpö ja juuri syöty ruoka vilkastuttaa liikkeitä :D . Huolet kaikkosivat kerralla ja oli niin mahtava olo! Nyt onkin sitten monta kertaa päivässä tuntunut liikkeitä, näköjään en vaan tajunnut ennenkuin kunnon potkut alkoivat tuntua :headwall: :whistle: :D

Tomaatin taimet on jo niin isoja, että pitää parin päivän sisällä saada tuo räystäänaluskasvihuone valmiiksi ja taimet istutettua sinne. Noissa pikkuruukuissa kasteluntarve on niin suuri, että alkaa käydä hermoille. Anoppi oli hoitanut homman hienosti, kun olivat talon ja kissojen vahteina täällä.

Lämpöistä kesänalkua kaikille!

Piki ja pikkuinen 18+6
 
hienoa Ada se on aika ihanaa tuo ulta ja sen vauvan eka näkeminen!! :) mä olin kuuntelemassa ukkelin kanssa vaavin sydänääniä ja siellä se laukkasi! voi ku ihanaa.

mutta jos mun syke nousee urheillessa paljon niin apua mikä jumpsutus sillä on sydämessä. onkohan tuo vaarallista?

voijettä

mutta nyt väsyttää ku on kuuma! mutta ihanaa kun on kesä! :)

Voimia!
 
Pikin loma kuulosti oikein mukavalta. Harmi etta olit kipea osan ajasta. Kai kavit ostamassa uusia vaatteita? Nyt kerran kun on hyva syy. Ja oikein paljon onnea liikkeiden tuntemisesta! Tuntuu varmaan ihanalta.

Vaunut Ekaks ajattelin, etta ostetaan uudet ja oli mulla jo monta mallia mielessa, mutta kaveri lahjoittaa hanen vanhat. Jarki piti ottaa kateen ja ajatella, etta kylla sita saa rahaa muuallekin kulumaan. Ostan sitten pienemmat rattaat kevaalla kaupunki kayttoon. Me saatiin myos pinnasanky. Siinahan ne suurimmat hankinnat sitten onkin jo. Muiltakin on tulossa pienta tavaraa.

Hevoskilpailuissa kayty ja rahat meni. Ei voitettu mitaan, Zakia ei nakynyt. Tosin aina me pelattiin se minimi panos ja pelkkaa voittajaa veikattiin. Kolmesti tultiin kakkosiksi!!! Kuinka arsyttavaa. Ei se ihan Ascot ollut, mutta aika paljon ihmiset pukeutuu. Ja tiettyyn osaan paasee vain jos naisilla on hattu ja miehilla puvun takki ja kravatti.

Taalki helle jatkuu. Ihmettelin kuinka eilen jaksoi taydessa auringon paisteessa koko paivan. Nytkin rampannut takapihalla aurinkoa ottamassa. Ma rusketun tosi huonosti, mutta en palakaan. Turha varmaan edes sanoa, mutta muistakaa kaikki juoda tarpeeksi vetta.

JoJo ja :heart: 14 POKS
 

Yhteistyössä