Lääkäri ei antanut lähettä aborttiin...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "surullinen"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

"surullinen"

Vieras
Kaksi viikkoa sitten kävin plussatestin takia ultrassa. Siinä ei oikeastaan näkynyt mitään, muuta kuin munapussi. Tänään kontrolli ja nyt viikkoja 6+5. Pyysin lähetettä keskeytykseen mutta koska meinasi tulla itku, niin ei sitä tehnyt vaan käski varata uuden ajan 2 viikon päähän.

Nyt on itku silmässä koko ajan. Ymmärrän kyllä lääkärin kannan, mutta olin jo päätöksen tehnyt. Satuttaa se silti, vaikka aborttia haluaisinkin. Nyt joudun odottamaan kaksi viikkoa. Vauva kasvaa kokoajan enemmän vauvaksi ja päätöksen teko vaikeutuu.

Abortissa enemmän hyviä puolia tulevaisuuden kannalta(en voi uskoa että sanon näin) kun vertaa siihen että lapsen pitämisessä on enemmän huonoja puolia.

Terveytenikin takia varhainen abortti olisi parempi. Edellisessä synnytyksessä kohtu repesi, ja lääkäri sanoikin että vaikka keskeytys tehdään lääkkein, on se kotona toteutettavana liian vaarallista. Eli sairaalaan joudun, joten luulisi, että istukka on nyt niin pieni, ettei siitä pitäisi olla haittaa.

Nyt on kaksi viikkoa aikaa miettiä, olisiko se tyttö vai poika, minkä se saisi nimeksi jne. Itken vain.

Jouluvauva...

Sekavaa tekstiä, anteeksi.
 
Miten toi itku siihen vaikuttaa? Saako lääkärin mielestä abortin vain ihminen, joka tekee sen kylmän rauhallisesti? Outoa. Itse itkin lähes hysteerisesti vielä sairaalassakin, kun nielaisin sen ekan tabletin. Ei mulle silti päätöksen vaikeuden takia kukaan sanonut, että en saa sitä tehdä. Itse tosin mietin asiaa viisi viikkoa. ;(
 
Kohdun repeäminen on yksi syy. On mun hengen (ja vauvan) turhaa riskeeraamista jatkaa raskautta. Riski on liian suuri.

On muitakin syitä, (en jaksa, talous ei kestä, en oikeasti jaksa en jaksa en todellakaan). Jossain toisessa tilanteessa vauva olisi tervetullut mutta ei nyt.

Muutenkaan mun terveys ei enää kestä.

Eniten tässä harmittaa se että mulla on kierukka.... Joka ei kuitenkaan kohdun ison arven takia toiminut kunnolla. Ja tämä "loinen" on nyt kiinnittänyt itsensä arven kohdalle.
 
  • Tykkää
Reactions: astrolabe
Mutta jos kohtu on revennyt, niin eikö se ole jo syy, vai olenko ihan harhassa?

Onhan siinä tietenkin jo syytä kerrakseen, riskiraskaushan se olisi niin äidille kuin vauvallekin. Mutta jos muutoin pystyisi lapsen pitämään, niin raskauden voi viedä kuitenkin lähes normaalisti aivan hyville viikoille ja lapsi syntyisi sektiolla. Tietenkin riippuen kohdun repeämän laadusta, mutta käsitin, että raskauden jatkaminen olisi tässä tapauksessa myös mahdollista.
 
Joo, ei olisi täysin mahdotonta pitää lapsi, jos tilanne olisi toinen.

Painavin syy on tämä repeämä. Jos kohtu repeäisi, kestäisi ambulanssilla ainakin 20minuuttia olla täällä, sen jälkeen n. 20 minuuttia että olisin sairaalassa. Olisin kuollut jo ennenkuin ambulanssi saapuisi.

Haluaisin olla hyvä äiti olemassaoleville lapsilleni. 4. lapsi on jo liikaa.
 
Matkaatte nyt sen solurykelmän kanssa yhdessä pari viikkoa..kyllä sulla on oikeus vaatia aborttia mahdollisimman pian. Alkuraskaus vie voimia ja turhaa on väsyttää kaksi viikkoa itkeskellen asiaa...Paitsi tottakai tulee mieleen minullekin, että oletko varma..?
 
[QUOTE="vieras";26217426]miksi ihmeessä sinua ei ole steriloitu jos kerran on niin vaarallista tulla raskaaksi?[/QUOTE]

Koska hamassa tulevaisuudessa pieni toive saada lapsi. "iltatähti". Kukaan ei kuitenkaan koskaan ole ehdottanut tällaista (sterilointia) koska kierukka on hyvä ja olen nuori.
 
[QUOTE="alkup";26217452]Koska hamassa tulevaisuudessa pieni toive saada lapsi. "iltatähti". Kukaan ei kuitenkaan koskaan ole ehdottanut tällaista (sterilointia) koska kierukka on hyvä ja olen nuori.[/QUOTE]

Toki, jos nyt abortin teen, se on siinä. Ei enää yhtää.


Enkai sitten ole tarpeeksi varma. Inhottavaakin tämä on, kamala pahoinvointi ja huono olo. Enkä oikeastaan voi kertoa kenellekään tästä raskaudesta.
Voi kun se menisi kesken, ei tarvitsisi kärsiä omantunnon tuskista.
 
Haaveilet iltatähdestä, mutta et halua tämän raskauden jatkuvan repeämän takia. Eihän se repeämisriski sinulla myöhemmin poistu mihinkään, en ymmärrä nyt oikein tätä ajatusta?
 
Haaveilet iltatähdestä, mutta et halua tämän raskauden jatkuvan repeämän takia. Eihän se repeämisriski sinulla myöhemmin poistu mihinkään, en ymmärrä nyt oikein tätä ajatusta?

On aivan eri asia kudosten kannalta, alkaako uusi raskaus 1 vuoden päästä edellisestä vaiko 10+ vuoden päästä.
toki, kuten sanoin, jos nyt päädyn aborttiin, that's it.
 
Mun ystävälle sattui samoin, eli lääkärin mielestä ei ollut ihan varma kannastansa ja laittoi vielä kotiin odottamaan. Ei tosin 2 viikooksi, muistaakseni viikonlopun yli tms. Pyydä aika toiselle lääkärille mikäli ja kun olet varma kannastasi.
 
Kyllä sikiö on, rv 6+5.

Kohdun repeämisestä on vuosi. Liian lyhyt aika. Kohdun repeäminen ja sektio eivät ole sama asia. Toinen paranee huomattavasti huonommin.

Sterilisaatio ei ole vaihtoehto vielä.

En pysty miettimään tätä asiaa itkemättä. Pelottaa että se lääkäri evää abortin sen takia etten pysty olemaan itkemättä. Enkö saa tuntea mitään, vaikka abortin meinaan tehdä???? Onko oltava tunteeton että voi saada abortin?
 
Alkaa tuntua että se on vain rahan perässä. Tämä seuraava kontrolli(jolloin kuulemma tekee lähetteen jos sitä haluan) on jo kolmas ja joka kerta maksaa n. 128e. Tulee niin kalliiksi tämä ramppaaminen, ja joudun vielä sairaalaan keskeytykseen eli en saa tehdä sitä kotona. Sekin maksaa. Ja kokoajan tämä sikiö kasvaa isommaksi ja enemmän vauvan näköiseksi. Varmaant aas ultraa ja antaa kuvan mukaan niinkuin nytkin. Itku.
 

Yhteistyössä