La Elokuussa 2009/heinäkuun lopussa 2009

Alkuperäinen kirjoittaja Maaria -76:
Liityn varovaisesti joukkoonne :wave: . Tana aamuna muutaman paivan haamuilun jalkeen pissasin kirkkaan viivan testiin. Takana on keskenmeno viikolla 10+0 marraskuun alussa ja sen jalkeisia kuukautisia odottelin, mutta tulikin plussa heti :heart: :heart:

Oireina ovat turvonneet ja kipeat rinnat (tosin kipeytyivat kunnolla vasta eilen, vaikka viime raskaudessa olivat kipeat noin ovulaatiosta asti) ja alavatsan nipistely ja menkkamaiset kivut.

Mulla ei ole aavistustakaan lasketusta ajasta, mutta oletan sen osuvan elokuun loppupuolelle.

Onnea meille kaikille odottajille :flower:
Oih,ihana kuulla susta ja onnitteluja kamalan paljon :hug:

bad virgin kesämassuista =)
 
:wave: mä voisin varovasti siirtyä mukaan.. plussan sain tikkuun viikkositte.. en millään meinaa uskoa tätä todeksi (psyykkisesti odottelen menkkojen alkua). meil on ennestään tyttö 3/08 ja tän la menkkojen mukaan on 18.8, mut voi tosiaan siirtyä suuntaan tai toiseen. Testinki tein aikasessa vaiheessa, kun nännejä alko särkeen (imetän vielä esikoista, ni laiton senn piikkiin). Isännälle en ole vielä paljastanu, ni siksiki täällä varovasti huhuilen (Annan sille :heart: joululahjan), jos vain maltan pitää salassa. Oireita ei ole kuin palelu ja ainainen väsymys (mut nämä pirpanan risaset yötki ottaa voimille). Synnytys sairaala on OAS/OYS. Kuulun OYS piiriin, mut OAS:n on meiltä lyhempi matka, joten tyttöki synty siellä..
 
Kiitos Mandy81, kun olet päivittänyt listaa :flower:

Yritän tässä joku päivä ehtiä vähän lueskella teidän aiempiakin kirjoituksia, kun on jo niin pitkä ketju. Tuntuu, että olen ihan pihalla vielä :D

Olisko muuten hyvä idea, jos aloitettais jossain välissä uusi ketju, ja tehtäis tuo lista nimimerkeistä ja lasketuista ajoista etusivulle ekaan viestiin ja sinne aina joku päivittäisi tietoja. Olisi varmaankin helpompi päivittää tietoja aina sinne etusivulle, kun että lainata tuo sama teksti joka kerta uudelleen?

Mä oon vielä ihan onnesta soikeena, kun en ollut odottanut plussaa näin pian :heart:
Ajatukset aivan sekaisin, mutta on tää ihanaa taas! Toivottavasti kaikki vaan menee hyvin!

 
Heippa! joukkoonne liittyisin mielelläni tänne elomassuihi :)
Eli olen 18 vuotias itte mies 24 vauvaa yriteltii toukokuun alusta jolloin tärppäski kohtuu pian ja meni sitten heti keskenkin. Sitten odoteltii ja nytti viikko sitten ihmetykseksemme testiin piirty kaks viivaa ja senkin testin tein ihan vaan varmuuden vuoksi :D

nyt on rv 6+3 eli LA on 6.8.2009 ja sairaala on JORVI. Torstaina on varhaisultra ja eka neuvola 29.12. :)


babyb & toukka 6+3
 
Heippa kaikki!!

Lukasin jonkin verran noita aikaisempia viestejä ja ehkä sittenkin "uskallan"liittyä joukkoonne!!!

La olisi 5.8 (?),jos ihan oikein muistan.... :headwall: Ja paikka olisi sitten tuo PHKS.Neuvolaan pääsen vasta ensivuoden alusta,ja tämä odottavan aika tuntuu pitkältä...Jotenkin,en vieläkään osaa kuvitella ihan selkeästi,että tässä sitä nyt odotellaan sitä mitä ollaan jo 1 1/2 vuotta yritetty ja käyty mahdolliset testit läpi...

Eilen käytiin jouluostoksilla ja ostinkin itselleni muutaman paidan,jotka "mahtuvat" hieman pidempään päälle.... :) ....että,kyllä se ajatus siellä takaraivossa kuitenkin jotenkin piilee... :p
 
Irmeli09
Hyvää sunnuntaita kaikille ja tervetuloa uudet! Kiva kun joukko kasvaa ja voimistuu! :heart:

Täällä oli eilen esikon 5 v synttärit sukulaisille ja olinkin illalla tosi väsynyt. Taisivat olla kyllä muutkin kun pojatkin nukkuivat sitten helposti kellon ympäri :D . Muuten olotila oikein hyvä, vatsan turvotuskin on hieman helpottanut. Ei tarvinnut edes turvaudua mammahousuihin eilen vaan ihan normeilla päästiin läpi. Ihan hyvä niin kun noita sukulaisia oli tupa täynnä. Ultraan oli vielä yli viikko aikaa, odottavan aika on pitkä......

Irmeli + Armas-Armi 5+3
 
Kiitos listaanliittamisesta, Mandy! Ensimmaista odottelen, ja ika on 32 eli arvaus meni oikein.

Aina valilla vihlaisee kun mietin etta enta jos siella ekassa ultrassa ei taaskaan loydy sydanta niinkuin kavi viimeksi :'( Jo nyt pelottaa siihen ultrapoydalle asettautuminen ja muistan sen viimekertaisen hiljaisuuden kun ultraaja ja lasnaollut katilo kuiskailivat keskenaan vakavina...

Ah, nyt pitaa reipastua ja nauttia tasta hetkesta! Hei, mahan olen raskaana nyt, jeeee! =)
 
Onneksi olkoon kaikille plussanneille ja kiva kun tulitte tänne!

Tikru + muut. Vatsakivuista.
Alussa ei ollut, mutta viime viikolla ja eilen illalla oli ekan kerran vasemmassa ylökulmassa sellaista voimakasta pistelyä klo 18-22 välillä tuli n. 6 pistelyä jotka kesti muutaman sekunnin. Kovasti huolestutti ja sitten loppu illan vain lepäilinkin. Täällä taidettiinkin kommentoidakin, että se on normaalia. Näin haluan uskoa.

Ja olisihan se hassua jos vatsa, kohtu ja istukka kasvaisi kuten kasvaa ja mitään ei tuntuisi!

Haluan myös uskoa, että se on normaalia. Ja jostain taas luin :) että kun istukka kasvaa, niin sekin vaikuttaa noihin kipuihin. Verisuonien kasvu jne, Jotkut ovat vain herkempiä tuntemaan kipuja.

Vuotoa ei ole tullut.

En normaalisti pysy paikallani, mutta nyt olen kyllä pakottanut itseni lepäämään tosi paljon. Ja Tikru. jos sulla on vaativa työ ja vähäänkin siltä tuntuu, että pitää päästä lepäämään, niin sitten lepäät. Kuuntele kehoasi ja pistä itsesi etusijalle. Tiedän, että on vaikeaa kun on tottunut tekemään töitä tunnollisesti, mutta se on osa äitiyteen valmistautumista. Sinun ja pikkuisen lepo :)

Iso hali kaikille. Koittakaa jaksaa ja todella ihanaa huomata, että kaikilla kumminkin niin saman tyylisiä kokemuksia. Ihana kun joukossa on jo raskauden kokeneita ja he osaavat kommentoida asioita toisesta näkökulmasta! Kiitos kaikille :) :heart:

Erityisesti mansikkateelle voimia!
 
Mukavaa sunnuntaita kaikille :)

Minä "juhlin" tänään puolivuotis hääpäivää. Oikeesti ei me sitä mitenkään juhlita.. tajuttiin vaan tuossa aamulla, että tosiaan, tasan puol vuotta sitten sanottiin tahdon. Ja oli niin jännä päivä.

Eilen olin baarissa miehen kanssa ja tutustuin baarin alkoholittomiin vaihtoehtoihin..join alkoholittomana päärynä- ja omenasiideriä sekä olutta. Niin ja glögiä <3 Mukava oli huomata, että tuota holitonta vaihtoehtoakin löytyy ihan mukavasti.

Meinattiin tehdä tänään kalaa ruoaksi, mutta mä oon nyt vähäsen pihalla siitä, että mitä kalaa saa syödä. Niinpä teemmekkin jotain ihan muuta sitten. En uskalla ottaa riskejä.

Näin viimeyönä unta, että mut vietiin ambulanssilla synnyttämään ja sillon oli vasta kevät :(
Johtunee tuo uni ehkä siitä, että oon viime aikoina panikoinut ihan kauheesti, että mitä jos kaikki ei menekään hyvin jne.

Tiistaina neuvola, jipii. Ja maanantai on viimenen työpäivä ennen joululomaa :)

Mitäs muiden sunnuntaihin kuuluu? Niin ja tervetuloa uudet minunkin puolestani.
 
täällä alkoi sit tuollainen rusehtava tuhru vuoto eilen illasta ja jatkuu edellee... :ashamed: :eek: katsotaa kui käy et katkeeko tää matka jo ennen ku edes alkaakaan kunnolla... vaikkei toivottu raskaus nyt ollukaa ni silti pahalle tuntuu.. mulla noita km ennenstää jo paljon ni ni... :( toivotaan parasta et tää on vaan nyt jotai et ku pitäis menkkojen olla ni tiputtelee sen takai nyt vähäsen.. huomenna on se neuvola ja lähetteen kirjoittelu ä-polille.. eiköhän tiiä jo huomenna tarviiko kirjoitella lähetettä sinne vai ei..

eilen illalla tää oli siis ni et hyvä et edes huomas, nyt tulee sillai et huomaa ku pyyhkii vessassa käydessä,et tulee vähän jotai rusehtavaa,eikai mitää jso tälläisenä pysyy ja loppuu, mut jos lisääntyy ja kirkastuu/veristyy vuoto ni eiköhän se ollu sit siinä... :| :(

odotellaa..
 
Heippa!

Liittyisin mukaan elokuun odottajiin. La on 13.8. ja sairaala TAYS, olen 39 vuotias ja kolmas lapsi tulossa :flower:

Minulla on ensi viikolla jo ultra 6+1 rv. Josko liian aikaisin, mahtaako näkyä vielä tässä vaiheessa?
 
Irmeli09
marian3: Tervetuloa! Kiva kuin sain kaverin tuohon LA 13.8. Olen jo kovasti odotellut seuraa =) . Minullakin kolmas tulossa ja myös sairaalana TAYS. :D . Minulla on ultra varattuna 23.12. eli 6+5 päivälle. En ole oikein varma onko 6+1 liian aikaisin. Täällä on kyllä näkynyt ultratuloksia jossa ainakin 6+2 on löytynyt sydän joten ihan mahdollista on että sieltä kaverin pumputtava sydän näkyy :heart: .
 
Tervehdys kaikille. Aamu pahoinvointi on kamalaa... Mulla ei pysy muuten mikään suussa. tää on kauheeta. pitää syödä pikkuisen takia että se sais jotain ruokaa edes.

Hempukka87 Arvaa mitä mä tänään löysin. Joskus yli vuos sitten mä tein palstan jossa oli alle 20-vuotiaat yrityksessä ja siellä olit sinä... Aattelinkin mist sun nimimerkki on niin tuttu.
Onnittelut sulle viel kerran :)

Anna ja kirppu 8+1
 
Pikkipeikko85 :hug: Toivottavasti loppuu vuoto ja kaikki jatkuu hyvin. Ei pidä vielä luovuttaa. :hug:

Maaria -76 Tiedän sen kamalan tunteen kun ultrassa sanotaan ettei kaikki olekkaan hyvin :ashamed: Yksi raskaudenkestys takana, kohta jo kaksi vuotta siitä aikaa, mutta ei se ole mielestä lähtenyt. Vaikka sen jälkeen terveen tytön sainkin kyllä jännittää ja pelottaa taas kunhan ultran aika koittaa.

Onnittelut kaikille uusille plussanneille :flower: Meitähän alkaa olla jo kivan kokoinen porukka kasassa :D

Omia kuulumisia: Eilen ei ollut ollenkaan raskausoireita, mietin jo mikäs mättää, mutta tänään on taas ollut niin äklötys olo ja vois vaan nukkua koko ajan.

Pitäis anoppilaan lähteä käymään, mutta tiedä viitsinkö kun on niin karmea olo että voitais jäädä kiinni vauvauutisista. Yritetään pitää salaisuutena ekaan ultraan asti. Paitsi että minä oon jo kahdelle rakkaimalle ystävälleni jo kertonut. Ei vaan pysty salamaan heiltä mitään
:D

Hyvää viikonlopun loppua kaikille :heart:
 
Uutisten kertomista minakin mietin. Jouluksi mennaan sukuloimaan seka omien etta miehen vanhempien luo, ja mina en tavallisesti ikina sano ei viinille tai oluelle illallispoydassa. Kumpienkin luona on varmaan tarkkaan mietitty mitka juomat sopivat minkakin ruokalajin kanssa, joten kieltaytymista tai edes nirsoilua saan kylla selitella - enka usko etta siina paljon selittelyt auttavat, kun omat vanhemmat tietavat keskenmenostakin jo ja etta uusi vauva on tervetullut milloin vain...

Toisaalta viime kerralla tuntui hyvalta etta olin jo joillekin laheisille kertonut raskaudestakin ja heilta sain tukea keskenmenossakin. Minusta olisi kylla kamalaa jos ei olisi kenellekaan hiiskahtanut raskaudestaan ja sitten tulisi keskenmeno ja joutuisi sen sitten kantamaan yksin myos :/ . Vaikka kylla mina keskenmenosta kerroin parille sellaisellekin kaverille joille en ollut raskaudesta kertonut, joten ehka on turha liikaa pihdata tata uutista kuitenkaan...
 
pikkupeikko :hug: toivottavasti loppuu vuoto nopeasti. sehän voi olla ihan hyvin sitä normaaliakin vuotoa mitä joillaki tulee.

jos tuntuu että ei halua kertoa jouluna tai muulloinkaan ja pitäs kieltäytyä alkoholista niin yks hyvä on sanoa että on vaikka hammaslääkärin käsykstä antibioottikuurilla jolloin ei kannata ottaa :) tätä mä käytän ainaki alkuillan.
 
Me ollaan päätetty kertoa jouluna molempien vanhemmille ja sitten varmaan joillekki sukulaisillekkin. Helpottavaa kertoa esim. mieheni äidille, joka on ennen ollut "neuvolan täti". Häneltä varmasti saan halutessani "ammatillisia" neuvoja mieltä painaviin asioihin.

Miehen isä jo kyseli meidän juomatoiveita jouluksi...että haluanko taas siideriä ja viiniä vai miten. Oli hiukan vaikee tilanne, mutta onneksi sain hoidettua tilanteen niin ettei herättänyt ihmettelyä :D
 
ilmoittautua!?? alkuviikosta plussasin pari selkeätä +testiä mutten uskaltautunut vielä tänne rekkautua! elikkäs meille olis tulossa toivottu pikkukakkonen, omien laskelmien mukaan la ois 11.8 mikä taas todella hauskaa koska omat synttärit 12.8 jolloin sain myös esikoisen eli hänellä kans 12.8 synttärit mahtaisko tulla tripla synttärit täst edes :whistle: :heart: :D
olen 28v. asustelee keski-pohjanmaalla eli synnäri ois kpks. takana on pari henkisesti kivuliasta km alkuviikoilla sekä pari muuta alkuraskauden keskenmenoa joita lääkärissä ei ole vahvistettu. lupasivat syksyn "valeraskauden" jälkeen alkuvuodesta ruveta tutkiin tai auttamaan raskautumista. no eipä tarvi nyt! =) toivotaan että tämä pysyy, tunne on aivan erilainen jotenkin paljon vapautuneempi ei ole kauhea huoli vaikka väliin säikähdänkin vihlaisuja ja kauhulla katson paperin joka vessassa käynnin jälkeen kun vuoto alkanut aina näillä viikoilla. mutta pahoinvointi/yökkääminen on alkanut lupaavasti jo parin viikon ajan. eilen oli ukon 30v synttärit ja olihan siinä vähän selittämistä kun lähdin poitsun kanssa kotiin kesken pippaloiden selvinpäin... nooh selitin ettei saanut poitsulle hoitajaa.. :kieh: hirveetä kun heti pitää alkaan valehteleen... :whistle: no tässäpä tulikin tiivisteltynä mun tarinani! =)
 
Sunnuntaita kaikille ja uusille lämpimästi tervetuloa, meillä alkaa olla melkoinen sakki koossa. Se elokuun ruuhka synnytyssairaaloissa alkaa kohta olla totisinta totta! =)

Jonnalle; Vantaan kaupungilla on hyvät neuvolan info-sivut nimeltään Nettineuvola. Kannattaa käydä tutustumassa
http://www.vantaa.fi/i_alaetusivu.asp?path=1;135;137;220;4720;33404
Tässä lainaus sivuilta;
"Miettikää kotona jo etukäteen tulevaa synnytyssairaalaa. Voit mennä synnyttämään mihin tahansa Helsingin- ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin synnytyssairaalaan. Saat halutessasi seerumin kromosomiseulan ja kaksi ultraäänitutkimusta, jotka tehdään tulevassa synnytyssairaalassa. Esitietolomakkeet lähetetään tätä varten äitiyspoliklinikalle, josta kutsutaan kirjeellä UÄ-tutkimuksiin. Ne tehdään raskausviikoilla 10-14 ja 19-20"

Olen yrittänyt ottaa viikonlopun iisisti ja mielestäni nuo vatsakivutkin ovat samalla vähän hellittäneet. Kivut muuten tuntuvat enemmän vasemmalla, ihan niin kuin muutamat teistäkin ovat huomanneet myös. Jännä juttu.

Päällimmäisinä oireina tänään aristavat ja kuumottavat mega-rinnat, väsymys ja kiukkuileva mieli.

Kävin tänään joulushoppailemassa. Löysin miehelleni Seppälästä suloiset ISKÄ-boxerit. Ostin myös mieheni pikkuveljelle ja hänen vaimolle vauva-korin (kaunis kori johon keräsin vauvakirjan, erilaisia vauvanhoitotuotteita, nallen, tutteja, potkupuvun vastasyntyneelle sekä sisuaskeja ja korvatulppia). Heillä on laskettu aika tammikuun puolessavälissä ja ajattelin antaa korin jouluna.

Hoh, hoijaa (syvä huokaus)! Taidan tästä kömpiä lepäilemään hetkeksi, shoppailu on yllättävän rankkaa näin raskaana ;)

Leppoisaa sunnuntai iltaa kaikille toivottaen

Tikru ja pikkutikru 6+4
 

Yhteistyössä