Ä
äidiksi 35:sena
Vieras
Ei kaduta, ainoastaan sen harmittaa, että ei vähän aikaisemmin alkanut tähän hommaan. Ikinä en olisi jonain kaksikymppisenä pentuna ollut valmis äidiksi, mutta joskus siinä 26-30 vuotiaana olisi ollut täydellinen ikä itselleni.
V
"vieras"
Vieras
Ei kaduta. Esikoinen syntyi kun olin 28. Mutta todella tyytyväinen olen siitä etten aiemmin saanut lasta: sai rauhassa olla ja mennä ja tehdä mitä tykkäsi.
K
Kaisa (ap)
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja äidiksi 35:sena;24850805:
Miksi et aiemmin sitten ruvennut lasten tekoon, vai muuttuiko mieli jälkeepäin?
J
"jopsu"
Vieras
sanotaan näin että silloin kun sairastuin synnyksen jälkeiseen masennukseen ja paniikkihäiriöön niin tavallaan kadutti mut lähinnä tuntui siltä et oon huono äiti kun en itsekään pysy tolkuissani..ja pelotti jos paniikkihäiriö periytyy niin lapsi joutuu vaan kärsimään mun takia..mutta onneksi noista tunteista on päästy=)
H
"heh"
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja äidiksi 35:sena;24850805:
Perus palstaa, 20v pentu ja 35v mummuäiti.
Kauniisti sanottu. Jotkut on vähän lapsellisempia pitkään.
J
"jepjep"
Vieras
[QUOTE="heh";24850925]Perus palstaa, 20v pentu ja 35v mummuäiti.
Kauniisti sanottu. Jotkut on vähän lapsellisempia pitkään.[/QUOTE]
No minä ainakin oli parikymppisenä ihan pentu, eli tuo pitää kyllä mulla paikkaansa, en todellakaan ois ollut valmis silloin äidiksi kun menojalkaa vaan vipatti ja jatkuvasti suunniteltiin uusia reissuja/bileitä/....
Mutta nyt kolmenelosena en todellakaan ole mikään mummuäiti, ehen! 
Ehkä tuon kirjoittajakin puhuu siis vaan itsestään, miten itsensä kokee noissa ikäkysymyksissä, ihmisethän kypsyy eri tavalla ja jotkut ei edes halua kokea mitään rientokausia ennen perheen perustamista ja ihan hyvä niin
Kauniisti sanottu. Jotkut on vähän lapsellisempia pitkään.[/QUOTE]
No minä ainakin oli parikymppisenä ihan pentu, eli tuo pitää kyllä mulla paikkaansa, en todellakaan ois ollut valmis silloin äidiksi kun menojalkaa vaan vipatti ja jatkuvasti suunniteltiin uusia reissuja/bileitä/....
Mutta nyt kolmenelosena en todellakaan ole mikään mummuäiti, ehen! Ehkä tuon kirjoittajakin puhuu siis vaan itsestään, miten itsensä kokee noissa ikäkysymyksissä, ihmisethän kypsyy eri tavalla ja jotkut ei edes halua kokea mitään rientokausia ennen perheen perustamista ja ihan hyvä niin
Ä
äidiksi 35:sena
Vieras
[QUOTE="heh";24850925]Perus palstaa, 20v pentu ja 35v mummuäiti.
Kauniisti sanottu. Jotkut on vähän lapsellisempia pitkään.[/QUOTE]
Opettele lukemaan. Puhuin itsestäni, en muista. Ja kyllä todellakin olin parikymppisenä niin pentu, että en todellakaan ollut missään määrin valmis äidiksi. Ja nytlähes nelikymppisenä pienten lasten äitinä todellakin tunnen itseni välillä tooooodella vanhaksi ja etenkin väsyneeksi, ja ajattelen, että vähän nuorempana niin raskauden kuin nämä valvomiset olisi kestänyt kyllä huomattavasti paremmin.
Kauniisti sanottu. Jotkut on vähän lapsellisempia pitkään.[/QUOTE]
Opettele lukemaan. Puhuin itsestäni, en muista. Ja kyllä todellakin olin parikymppisenä niin pentu, että en todellakaan ollut missään määrin valmis äidiksi. Ja nytlähes nelikymppisenä pienten lasten äitinä todellakin tunnen itseni välillä tooooodella vanhaksi ja etenkin väsyneeksi, ja ajattelen, että vähän nuorempana niin raskauden kuin nämä valvomiset olisi kestänyt kyllä huomattavasti paremmin.
J
juuh
Vieras
Tätä juurikin minä ehkä kaipaisin! Että myöhemmin malttaisi sitten paremmin sitoutua lapseen, kun on saanut jonkun aikaa nautiskella just noista asioista mitä kuvailit. Sitten taas on uhkakuva, että jos niitä lapsia ei tulekaan jne..
Itse ajattelin samoja kysymyksiä pyöritellessä, että en halua alkaa lasta yrittämään "varalta" eli sillä ajatuksella että jos niitä ei sitten tulekaan. Sillä niinkin voi käydä että eka kerrasta tärppää, ja sittenhän sitä jossittelisi että millasta elämä olisi ollut jos oltaisiin vähän aikaa elelty ilman lapsia. Me ollaan miehen kanssa onneksi niin samanhenkisiä, että todettiin jotta lapsi(a) tulee sitten myöhemmin jos on tullakseen. Ja jos ei tule niin ollaan onnellisia ilman. Niin ja me oltiin kuitenkin kolmenkympin hujakoilla, eli ainakin ulkopuolisten mielestä ikä alkoi tulla vastaan. Ja kun puitteetkin oli kunnossa niin olihan siinä selittäminen.
Sitten kun "vahinko" syntyi tänä vuonna, olimme 32v, paljon koettu yhdessä ja erikseen ja paaaljon valmiimpia kokemaan yhdessä tämä elämän suurin mullistus. Emme siis vieläkään olleet päättäneet haluta lasta, mutta kun poika ilmoitti tulostaan niin emme tietenkään pistäneet vastaan. Mutta niinhän me ollaan erilaisia, siinä missä toiselle on itsestäänselvyys perustaa perhe heti kun mahdollista, jaappaa toinen vielä kymmenen vuotta myöhemmin että pitäiskö ja milloin.
Esikoinen joka oli puolivahinko teki hyvää meille. Saatiin elämä raiteilleen kun löytyi se motivaatio opiskeluun ja töihin sekä terveellisempiin elintapoihin. Toinen hommattiin vähän liian pian perään, oli pirun rankkaa ja on vieläkin. Mutta kyllä se tästä ja kiva kun ovat sitten kerralla isoja.
Varsinaisesti kadu en tietysti koskaan, ovathan nuo maailman rakkaimmat ja tärkeimmät ihmiset.
Varsinaisesti kadu en tietysti koskaan, ovathan nuo maailman rakkaimmat ja tärkeimmät ihmiset.
A
"Anse"
Vieras
sain esikoiseni 35-vuotiaana ja toisen lapsen 37-vuotiaana. Ainoa mikä kaduttaa on, etten tehnyt lapsia aikaisemmin koska haluaisin (mies haluaisi myös) lisää lapsia.
N
njaa
Vieras
Aika monet niistä, joille biletys ja meneminen on olleet kamalan tärkeitä ennen lapsia, jatkavat samalla linjalla myöhemminkin. Sinänsä ei ole pelkästä iästä kyse. Ja myös on sosiaalista painetta, jos kaverit on kamalan tärkeitä niin sitä tulee lapsia tehtyä kun muillakin on.
Me ollaan tehty lapset silloin kun on siltä tuntunut. Eikä ole kaduttanut.
Me ollaan tehty lapset silloin kun on siltä tuntunut. Eikä ole kaduttanut.
Ei kaduta lainkaan Sain esikoisen 19-vuotiaana ja toinen on haaveissa, ikää nyt 22v. Mulle teki ihan hyvää se, etten koskaan tottunut elämään leveästi. En tiedä kuinka hyvin olisin sopeutunut tähän jos olisin tottunut käyttämään koko palkan aina itseeni, tottunut tulemaan ja menemään vapaasti yms. Mutta koska tämmöistä päätöstä ei voi perua niin kannattaa totta kai harkita hyvin ennen kun tähän lähtee. Mä neuvoisin pohtimaan enemmänkin sitä, että nauttisiko oikeasti lapsesta/lapsista kuin sellaisia ulkoisia asioita (häät, opinnot, matkustelu) koska käytännön asiat saa kyllä aina järjestettyä, mutta ei ole hyvä jos ei nauti arjestaan lainkaan. Mulle lapsi oli ihana lahja koska mä todella halusin äidiksi ja nautin siitä.
Sain esikoisen 19-vuotiaana ja toinen on haaveissa, ikää nyt 22v. Mulle teki ihan hyvää se, etten koskaan tottunut elämään leveästi. En tiedä kuinka hyvin olisin sopeutunut tähän jos olisin tottunut käyttämään koko palkan aina itseeni, tottunut tulemaan ja menemään vapaasti yms. Mutta koska tämmöistä päätöstä ei voi perua niin kannattaa totta kai harkita hyvin ennen kun tähän lähtee. Mä neuvoisin pohtimaan enemmänkin sitä, että nauttisiko oikeasti lapsesta/lapsista kuin sellaisia ulkoisia asioita (häät, opinnot, matkustelu) koska käytännön asiat saa kyllä aina järjestettyä, mutta ei ole hyvä jos ei nauti arjestaan lainkaan. Mulle lapsi oli ihana lahja koska mä todella halusin äidiksi ja nautin siitä.
Kaduttaa monikin asia mitä tein ennen lapsia, mutta lapset ei kaduta. Lasten ansiosta elämä sai suunnan ja tarkoituksen.