Toggle sidebar

Kysymys vanhemmille: Kaduttaako lasten hankinta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Kaisa"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
[QUOTE="hipsu";24850187]no jos olisin lapsettomana tiennyt sen minkä nyt,en olisi ryhtynyt koko hommaan. mutta et sä muita tälläsiä vastauksia saa koska kukaan ei tuo julki tälläistä häpeän vuoksi, ja sen että muut teilaa[/QUOTE]


Vähän samat ajatukset.. jos tän ois tienny etukäteen millaista on, tuskin olisin koskaan pitänyt lasta.. toisaalta, nyt kun se on noinkin nuorella iällä tullu tehtyä tähän maailmaan, tiedänpähän etten enempää tarvitse. Eikä tarvi sitä miettiä jäänkö jostain paitsi jos en saa lasta.

Normaalielämässä en kenellekään kehtaa sanoa näit'ä mun ajatuksia, mut tällä palstalla kyllä. Onhan tuo lapsi ihan ihana, mut nojoo sanotaanko näin että mielummin eläisin lapsettomana omasta tahdostani tällä hetkellä.
 
[QUOTE="Kaisa";24850139]Saako kysyä, että millä tavalla "väärään aikaan"? :)[/QUOTE]
No, esikoinen tuli siinä mielessä hieman liian aikaisin, että miehelle tuli kova kiire ottaa vastaan mikä tahansa työpaikka. Mun työsuhde loppui sinä vuonna syyskuussa ja äitiysloma alkoi marraskuussa, miehen koulu loppui muistaakseni lokakuussa ja hän meni samantien töihin koska pitäähän jonkun tienata kun perheeseen on vauva tulossa. Jälkikäteen ajateltuna miehen ei olisi kannattanut ottaa ko. työtä vastaan, vaan toinen työ (osa-aikainen), mutta raha ratkaisi silloin. Jos lapsi olisi syntynyt vaikka 6 kk myöhemmin niin tilanne olisi ollut jo aivan erilainen ja olisi ollut enemmän aikaa miettiä mikä työ kannattaa ottaa.

Kakkonen sai alkunsa keväällä -05 kun mun piti elokuussa palata työelämään. En palannut. En siis ehtinyt töihin äitiyslomien välillä. Kaiken lisäksi meillä oli menossa jäätävä aviokriisi ja olimme jopa hakeneet eroa. Ei, raskaus ei ollut suunniteltu.

Ja jos kaikki menee hyvin, niin tämä tuleva ipana syntyy pari viikkoa sen jälkeen kun valmistun uuteen ammattiin. Ei siis taaskaan hyviä äitiysrahoja, ei työpaikkaa odottamassa äitiysloman jälkeen (joskin työllistyminen lienee aika varmaa silti). Ja miehen pitäisi keväällä lähteä ulkomaille töihin, minun puolestani hän voisi sen toteuttaa, mutta hän itse kokee ettei voi lähteä ja olla muualla kun lapsi syntyy.

Eli siinä mielessä 'väärään aikaan', mutta kuitenkin aivan oikeaan aikaan :)
 
Kyllä kaduttaa, ja häpeän myöntää sen.
Näin jälkikäteen on helppoa olla viisaampi...mutta äitiys on tuntunut työläältä ja sitovalta ja epäkiitolliselta hommalta. En tunne olevani hyvä äiti. Syyllisyyttä koen siitä että lapsi tosiaan ansaitsisi parempaa kuin minut, mutta eihän se raukka paremmasta tiedä.
 
[QUOTE="vieras";24850259]ei kaduta. Tosin lapset on tekemällä tehty (luomuna, mutta piti yrittää kauan).
Lapset sain kun olin 31 ja 33, eli aika myöhään. Suosittelisin että aiemmin...
Mä en voinut, kun ei ollut miestä.

Ja SE onkin ehkä sitten se tärkein: oikean miehen valinta. Todella olisin joutunut katumaan jos olisin yhdenkään aiemman poikaystävän kanssa tehnyt lapsen (tai lyhyestä hoidosta vahingossa tullut raskaaksi).

AP: alkakaa lapsentekoon! Kipaiskaa vaikka maistraatissa vihille, se lapsi on noin miljardi kertaa hienompi juttu kuin häät.[/QUOTE]

Miksi suosittelisit, että aiemmin?

Mies on ainakin hyvin valittu ;)
 
Joskus nuorena ajattelin että vauvan saaminen olisi jotenkin hienoa ja siistiä. Mutta ei siinä ole mitään hohdokasta. Mä olen jatkuvasti väsynyt, tuntuu että jokainen päivä on samanlainen (syödään, nukutaan, vaihdetaan vaippa) ja näitä toistetaan kellon perässä, miehen kanssa seksiä ei harrasteta enää nimeksikään, kaverit minulta on kadonnut melkein kaikki. Mutta silti tässä vanhemmuudessa on vaan se joku juttu miksi tästä nauttii niin helvetisti.:) Ehkä se on se kun tuota pientä ihmistä rakastaa eniten maailmassa. Vaikka kokoajan tämä äitiys vaatii enemmän kun lapsi kasvaa.
 
alkuperäiselle kyselijälle : mitä turhaan odottaa jos molemmat lasta toivoo. mitä aiemmin sen parempi ( en nyt siis teinivanhemmuutta kuitenkaan kannata :) , ja koskaan ei tosiaan tiedä tuleeko sitä lasta edes vaikka miten yrittää tai miten vaikeaa se joskus voi olla.
minä kadun ettemme yrittäneet aiemmin juurikin häiden ym takia, mikä nyt jälkikäteen oli todellakin ihan tyhmää!! koskaan ei muutenkaan tiedä mitä elämässä tapahtuu, eli antakaa mennä vaan. ei näitä kannata suunnitella tuossa tilanteessa enempää. naimisiin ehtii ja tosiaan se lapsi on paaaljon parempaa kuin ne häät ;)
itse olin 32 kun esikoinen syntyi, 35 kun toinen syntyi ja haluaisin vielä kolmannen. meillä vaan molempia yritettiin se 2 vuotta eli ei tullu helposti ei. voi kun tätä olisin ajatellut niin olisin ollut paljon nuorempi kun näitä alettiin hommaamaan. koskaan kun ei voi tietää kenellä natsaa heti ja kenellä ei ehkä lainkaan..silti en ole kokenut olevani liian vanha vaan juurikin sopivan ikäinen ja osaan niin nauttia pieneistä lapsista. niin eihän tää silti aina päivänpaistetta ole ;) !
 
Alkuperäinen kirjoittaja Anatolia:
No, esikoinen tuli siinä mielessä hieman liian aikaisin, että miehelle tuli kova kiire ottaa vastaan mikä tahansa työpaikka. Mun työsuhde loppui sinä vuonna syyskuussa ja äitiysloma alkoi marraskuussa, miehen koulu loppui muistaakseni lokakuussa ja hän meni samantien töihin koska pitäähän jonkun tienata kun perheeseen on vauva tulossa. Jälkikäteen ajateltuna miehen ei olisi kannattanut ottaa ko. työtä vastaan, vaan toinen työ (osa-aikainen), mutta raha ratkaisi silloin. Jos lapsi olisi syntynyt vaikka 6 kk myöhemmin niin tilanne olisi ollut jo aivan erilainen ja olisi ollut enemmän aikaa miettiä mikä työ kannattaa ottaa.

Kakkonen sai alkunsa keväällä -05 kun mun piti elokuussa palata työelämään. En palannut. En siis ehtinyt töihin äitiyslomien välillä. Kaiken lisäksi meillä oli menossa jäätävä aviokriisi ja olimme jopa hakeneet eroa. Ei, raskaus ei ollut suunniteltu.

Ja jos kaikki menee hyvin, niin tämä tuleva ipana syntyy pari viikkoa sen jälkeen kun valmistun uuteen ammattiin. Ei siis taaskaan hyviä äitiysrahoja, ei työpaikkaa odottamassa äitiysloman jälkeen (joskin työllistyminen lienee aika varmaa silti). Ja miehen pitäisi keväällä lähteä ulkomaille töihin, minun puolestani hän voisi sen toteuttaa, mutta hän itse kokee ettei voi lähteä ja olla muualla kun lapsi syntyy.

Eli siinä mielessä 'väärään aikaan', mutta kuitenkin aivan oikeaan aikaan :)
Click to expand...

Jatkoitteko te yhdessä vain lapsen takia, siis tuon toisen lapsen kohdalla?
 
[QUOTE="Tinttu";24850218]Mutta jos nyt saisi tehdä jotain toisin, haluaisin saman lapsen vasta myöhemmin. :D[/QUOTE]

Tämä oli hyvin sanottu, samalta tuntuu. Mä en vaan olisi ollut vielä valmis kestämään... Mutta onneksi jo alkaa helpottaa. Mutta ei koskaan enää!
 
Ei kaduta. Meidän lapset suostuivat syntymään vielä juuri suunnittelemiimme aikoihin. :-) Olin 27-, 29- ja 31-vuotias.

Jos tuntuu siltä, että haluatte viettää vielä hetken "villiä ja vapaata" elämää, niin viettäkää ihmeessä. Sitten kun rymyämiset on rymytty, ei harmita, vaikka "joutuukin" sitoutumaan lapsiin vuosiksi.
 
[QUOTE="mä";24850379]alkuperäiselle kyselijälle : mitä turhaan odottaa jos molemmat lasta toivoo. mitä aiemmin sen parempi ( en nyt siis teinivanhemmuutta kuitenkaan kannata :) , ja koskaan ei tosiaan tiedä tuleeko sitä lasta edes vaikka miten yrittää tai miten vaikeaa se joskus voi olla.
minä kadun ettemme yrittäneet aiemmin juurikin häiden ym takia, mikä nyt jälkikäteen oli todellakin ihan tyhmää!! koskaan ei muutenkaan tiedä mitä elämässä tapahtuu, eli antakaa mennä vaan. ei näitä kannata suunnitella tuossa tilanteessa enempää. naimisiin ehtii ja tosiaan se lapsi on paaaljon parempaa kuin ne häät ;)
itse olin 32 kun esikoinen syntyi, 35 kun toinen syntyi ja haluaisin vielä kolmannen. meillä vaan molempia yritettiin se 2 vuotta eli ei tullu helposti ei. voi kun tätä olisin ajatellut niin olisin ollut paljon nuorempi kun näitä alettiin hommaamaan. koskaan kun ei voi tietää kenellä natsaa heti ja kenellä ei ehkä lainkaan..silti en ole kokenut olevani liian vanha vaan juurikin sopivan ikäinen ja osaan niin nauttia pieneistä lapsista. niin eihän tää silti aina päivänpaistetta ole ;) ![/QUOTE]

Eniten ehkä mietityttää juuri oma ja suhteen jaksaminen. Pessimisti ei pety -asenteella näen tulevaisuuden kauhukuvan, jossa koen olevani vankina neljän seinän sisällä riutuneena ja väsyneenä huutavan lapsen kanssa, kaikki kaverit kaikonneet, parisuhteessakin pinna kireellä.. Ja siinä sitten niitä häitä yrittäisi kaiken keskellä rahapulassa järjestää. Joo mä yleensä pelkään turhaan tulevia elämänmuutoksia :D

Ja kun omasta valmistumisesta on niin vähän aikaa (kesällä valmistuin), että varmasti tekisi itselle hyvää kerätä kokemusta työelämästä, nauttia vapaa-ajasta ilman gradupaineita, nauttia vapaa-ajasta miehen kanssa ja tehdä kivoja asioita yhdessä jotka varmasti vahvistaisi suhdetta kestämään tulevaisuudessa vaikeitakin aikoja...

Ikää meillä on 26 ja 28v ja molemmilla hyvät tulot. Parisuhteessa menee tosi hyvin silloin kun ei elämässä ole muuten isompia stressin aiheita, mutta stressi kyllä kiristää välejä, lähinnä mun pinnaa :)
 
Meillä oli ap:n kuvailemat puitteet kunnossa: opiskelut opiskeltu, työpaikat ja asunto. Ehdimme elellä leppoisaa elämää kaksistaan nelisen vuotta, ennen kuin yllätysesikoinen ilmoitti tulostaan. Olen todella onnellinen lapsesta ja meidän perhe-elämä sujuu hyvin. Osittain sen vuoksi, että saimme miehen kanssa elää kaksistaan ns. normaalia elämää (ilman opiskelustressiä tai pennin venytystä), harrastaa mm. pitkiä vaellusreissuja, extempore ravintolaillallisia jne jne. En varmaan katuisi lastani vaikka hän olisikin syntynyt aikaisemmin, mutta tämä oli kyllä ehdottomasti parempi ajoitus!
 
Mä sain lapsen 18-vuotiaana, yksin.
Päivääkään en ole katunut. :)

Joskus mietin, että millaista elämäni olisi nyt jos minulla ei olisi tuota lasta ja aina tulen samaan tulokseen; tylsää ja merkityksetöntä.
Lapsi on todellakin parasta mitä minulle on tapahtunut, mutta lisää en silti hingu. :)

Mä en itse kykene ymmärtämään, miten joku voi oikeasti katua lastansa.
 
Ei kaduta. Olin esikoisen syntyessä muutamaa viikkoa vaille 19v. oli suunniteltu ja toivottu. Mulla ei ollut ammattia, miehellä vakityö ja meillä omakotitalo. Toinen syntyi kun olin 21v. Edelleen olin ilman ammattia, mieskin jäi työkyvyttömyyseläkkeelle pian kuopuksen synnyttyä. Rahallisesti oli aika tiukkaa, mutta pärjäsimme. :) Nautin, kun saatiin olla molemmat lasten kanssa kotona (vaikka toki miehen työkyvyttömyys muuten oli ja on ikävä juttu). Nyt lapsoset on jo teinejä. Mies edelleen eläkkeellä, hoitaa kodin ja kauppa-asiat. Minä opiskelin ammatin muutama vuosi sitten ja olen nyt vakityössä. :)
 
[QUOTE="hipsu";24850187]no jos olisin lapsettomana tiennyt sen minkä nyt,en olisi ryhtynyt koko hommaan. mutta et sä muita tälläsiä vastauksia saa koska kukaan ei tuo julki tälläistä häpeän vuoksi, ja sen että muut teilaa[/QUOTE]

Kyllä tämä toisaalta on ihan totta. Vastuu toisesta ihmisestä on todella suuri ja arkirutiinit muuttuvat väkisinkin toisenlaisiksi. Toki on äidistä ja lapsesta kiinni, minkälaista elämä on, mutta muuttuu kuitenkin. Mutta on lapsista valtava ilo ja elämän jatkuvuus on palkitsevaa ja se kuuluisa rakkaus. Eli plussat ja miinukset ovat molemmat suuria, ehkä yhtä suuria.
Varmasti jos lapsettomana olisin nähnyt itseni huonoimpina päivinä lasten kanssa, en olisi tähän ryhtynyt. Jos olisin lapsettomana nähnyt ne parhaat hetket, niin varmasti olisin.

Mutta eipä juuri kukaan varmaankaan kadu lapsia, ehkä vain hetkellisen masennuksen tai ahdistuksen kourissa. Kai se on jokin elämän defenssimekanismi.
 
Lapsen saaminen todella muuttaa kaiken. Välillä mietitään miehen kanssa umpiväsyneina, et entäs jos oltaiskin oltu pari vuotta ihan kahdestaan, et mikä kiire oli lapsilla. Ja sitten heti sen jälkeen mietitään, et niin, mitä ihmettä me ois tehty kaikki vapaa-aika sitten.. :D

Itselle tulee välillä kaipuu ihan omaan itsekeskeiseen elämään ilman miestä ja lapsia. Mutta eipä nekään hetket kestä kuin ajatuksen verran.
 
Kolmannen lapsen syntymän jälkeen on vain tuntunut siltä, että näitä ihanaisia voisi olla vaikka viisi... Ei se siltä tuntunut ekan eikä tokankaan jälkeen, mutta lapsentekoon ja lapsiin voi jäädä koukkuun. Ikä kuitenkin tekee sen, että tuskin sitä neljättä tulee. Olemme molemmat 38v ja ihan heti en haluaisi olla taas raskaana.
 
Että voipi olla niinki, että sitte ku meinaatte tehdä ni ette saakaan..jos lykkää ja lykkää..kuten tutullani, että loppuuki menkat yllättäen 35v:nä...

Itse sain ensimmäisen 24 ja samoilla valvomisilla 26 v:nä, enkä todellakaan kadu. Kamalaa, et voi edes noin ajatella, kun pitäis olla kiitollinen terveistä lapsista, joita kaikki ei saa, vaikka haluaisivatkin. KOSKAAN ei ole hyvää aikaa, jos noin alkaa miettiä. Itse koin, että nuorena pitää tehdä. Mies vähän aluks epäröi, mut sekin sitte innostu ja on myös tosi tyytyväinen. Valmistuin jouluna ja keväällä synty sitte eka.

En varmaan enää jaksais valvookaan tai leikkiä tms. Nuorena lapset ja sitte ne on jo isoja, kun ite on vielä sen ikänen, et jaksaa tehdä muutaki. Koulusta oli hyvä jäädä suoraan ni ei ollu vielä vakityötäkään. Nyt en varmaan enää pystyiskään, kun on rakennuslainat alla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja juuh:
Meillä oli ap:n kuvailemat puitteet kunnossa: opiskelut opiskeltu, työpaikat ja asunto. Ehdimme elellä leppoisaa elämää kaksistaan nelisen vuotta, ennen kuin yllätysesikoinen ilmoitti tulostaan. Olen todella onnellinen lapsesta ja meidän perhe-elämä sujuu hyvin. Osittain sen vuoksi, että saimme miehen kanssa elää kaksistaan ns. normaalia elämää (ilman opiskelustressiä tai pennin venytystä), harrastaa mm. pitkiä vaellusreissuja, extempore ravintolaillallisia jne jne. En varmaan katuisi lastani vaikka hän olisikin syntynyt aikaisemmin, mutta tämä oli kyllä ehdottomasti parempi ajoitus!
Click to expand...

Tätä juurikin minä ehkä kaipaisin! Että myöhemmin malttaisi sitten paremmin sitoutua lapseen, kun on saanut jonkun aikaa nautiskella just noista asioista mitä kuvailit. Sitten taas on uhkakuva, että jos niitä lapsia ei tulekaan jne.. :)
 
[QUOTE="hansu";24850172]Välillä tulee mietittyä miten helppoa elämä olisi kun ei tarvisi huolehtia kuin itsestään, mutta en mä lapsia silti kadu.[/QUOTE]

Mulla on kans vähän tälleen. En kai varsinaisesti kadu, mutta tietäen mitä lasten kanssa eläminen on, voisin ajatella, että mulle olisi sopinut lapseton elämä myös aika hyvin. Mutta kun sain "valita", jäänkö lapsettomaksi vai en (tosin vasta 35-vuotiaana, kun ekan kerran koin pystyväni tulla äidiksi) niin olisi ollut tosi vaikeaa jättää lapset tekemättä.

Vain jos olisin ollut ihan hedelmätön ja päässyt siitä "viasta" yli, niin ei olisi tarvinnut katua että en tehnyt lapsia. Ihmeellistä mutta totta, että joku eli siis minä voi ajatellakaan noin, kun tiedän, miten surullisia he ovatkaan, keille ei lasta suoda sitten millään... Ja miten hailakka voi äidinvaisto eräillä olla.

Älkää silti käsittäkö väärin, jaksan kohdella lapsiamme ihan hyvin miehen tuella (hänelle lapset ovatkin sitten tosi tärkeitä!)
 
...en kadu, vaan on kirkkaasti elämäni parhain, upein, kaunein ja rakkain asia. Ja on tosiaan alla uraa ja muuta elämää; itse asiassa mulle ei koskaan edes tullut vauvakuumetta vaan pieni pelko persiissä päätettiin yrittää kun alkoi ikä tulla vastaan.
 
[QUOTE="lillukka";24850195]Ei kaduta yhtään. Ensimmäisen sain 33-vuotiaana ja toinen toivottavasti kohta tulossa, ikää nyt 34. Jos oisin saanut aikaisemmin, olisin luultavasti katunut, nyt sain kokea ihanat huolettomat vuodet ihan täysillä ennen lapsen saamista :) Mutta jokainen löytää sen oman ikänsä ja osa on syntynyt nuoreksi äidiksi, osa ei :)[/QUOTE]

Justiinsa näin, paitsi että olin 35 kun saatiin toinen lapsi :)

Meillä on tosi vähäuniset ipanat ja kuopus varsinkin ihan toivoton nukkuja - on kohta 2v, ja täysiä öitä on ollut ehkä 5-6kpl - mutta eihän näitä katua voi. En tiedä mitä sitten kaikella sillä vapaa-ajalla tekisin, jos ei olisi lapsia...
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa