Kysymys pettämisestä selvinneille

[taas yksi petetty]

Mä haluaisin nyt kokemuksia nimen omaan niiltä, jotka on tulleet petetyksi ja jatkaneet silti parisuhdetta.

Mies jäi tammikuussa kiinni, että oli pettänyt mua viimeisen puolen vuoden aikana kolme kertaa saman naisen kanssa. Tämä kuulemma pelkkää seksiä kun se meidän suhteessa ollut vähän vähissä ja muita ei kuulemma ole ollut. Meillä on kaksi pientä lasta, joten en tehnytkään niin kuin aina olen vannonut ja lähtenyt saman tien, vaan jäin ja päätin jatkaa miehen kanssa. Mies vannoo rakkauttaan ja ettei ikinä enää tee moista.

Minähän nyt en tietenkään pysty uskomaan mitään mitä se suustaan päästää. Tai toisaalta uskon sen rakkauden ja halun jatkaa mun kanssa, mutta silti epäilen koko ajan, kaikkea. Mun elämästä on kadonnut ilo ja itsekunnioitus.

Kysymys kuuluu, jos on olemassa sellaisia pariskuntia, joissa on ollut pettämistä, oletteko ihan aidosti ja rehellisesti päässeet siitä yli? Kauanko se on vienyt? Milloin suru helpottaa?

 

["Eeva"]

Mies petti minua yhden kerran (nettideitti) viime kesänä. Meillä ei kylläkään yhteisiä lapsia. Vieläkin epäilen miestä, ja sanomisiaan, vaikka vannookin rakkauttaan. Kuulemma seksi ei tuntunutkaan edes niin hyvältä tämän yhden illan jutun kanssa, kun siinä ei ollut tunteita mukana...tai ei se edes ollut yhden illan juttu, pikemminkin yhden tunnin juttu. Se pettäminen iskee vaan joskus kuin salama kirkkaalta taivaalta. Sitä haluaisi olla miehelleen ainutlaatuinen ja rakastettu, ja pettäminen tavallaan tekee kaiken tuon tyhjäksi. En mä vieläkään tiedä aina mitä uskoa. Mutta pettänyt se ei oo mua tuon kesän jälkeen, siitä oon varma. Hiljaa mennään päivä kerrallaan.

 

[taas yksi petetty]

Sehän se onkin, kun suren niin kovin sitä, että en ollutkaan ainutlaatuinen. en ollutkaan niin tärkeä ja rakas, että minua ei voisi pettää. mies on ollut sitä mulle, enkä mä vieläkään voisi kuvitella pettäväni. Hiljaa, päivä kerrallaan täälläkin mennään. Asiaa ja parisuhdetta ja sen ongelmia on puitu tosi paljon viime kuukausina. Mä haluaisin puida vieläkin ja enenmmän, mies alkaa jo hermostua kaiken kaivelemiseen vaikka sanookin, että on päättänyt ottaa vastaan kaiken mitä mun suunnalta tän suhteen tulee, koska on tehnyt mitä teki ja haluaa korjata meidän suhteen.

 

[Vierasss]

Kyl se varmasti silti susta väkittää ja haluaa elää sun kanssa.

Tuo pettämisajattelun mustavalkoisuus ja ylidramatisointi todella vaivaa mua. Vain elämää ei sen enempää... Ehkä teidän pitää nyt miettiä yhdessä elämäänne. Onko elämä mennyt liiaksi rutiiniksi ja velvollisuudeksi. Oletko sinä ollut nalkuttava vaativa puoliso vai se ihana huomaavainen tyttö, johon miehesi aikanaan tutustui. Ja sitä rataa. Jos on ollut ongelmia, niin iånhimillisesti ottaen ihminen voi tuollaiseen ratkaisuun päätyä. Siitä voi hyvin päästä eteenpäin. Jos haluaa.

 

[taas yksi petetty]

Kyl se varmasti silti susta väkittää ja haluaa elää sun kanssa.

Tuo pettämisajattelun mustavalkoisuus ja ylidramatisointi todella vaivaa mua. Vain elämää ei sen enempää... Ehkä teidän pitää nyt miettiä yhdessä elämäänne. Onko elämä mennyt liiaksi rutiiniksi ja velvollisuudeksi. Oletko sinä ollut nalkuttava vaativa puoliso vai se ihana huomaavainen tyttö, johon miehesi aikanaan tutustui. Ja sitä rataa. Jos on ollut ongelmia, niin iånhimillisesti ottaen ihminen voi tuollaiseen ratkaisuun päätyä. Siitä voi hyvin päästä eteenpäin. Jos haluaa.

Voi miten mä olenkaan yrittänyt olla ylidramatisoimatta tätä. Aluksi ajattelinkin että no, sehän on ollut vaan seksiä, mitä siitä. Ajattelin, että tästä menään ihan kohtuu helposti yli. Mutta mitä enemmän aikaa on kulunut, sitä pahemmalta se on alkanut tuntua. Ja niitä ongelmia ja suhteen muuttumista on nyt kyllä ihan oikeesti käsitelty jo paljon ja kumpainenkin on huomannut omia virheitään. Sitä vaan en vieläkään käsitä, että eikö voinut sitä saamarin suutaan avata ensin eikä hypätä suoraan toiseen sänkyyn. Mies ei oo ikinä ollut puhuvaa sorttia. Tämä olis voitu välttää jos se olis suunsa avannut. Että ottaa pattiin tämä!!!

 

[asdfaga]

Kyl se varmasti silti susta väkittää ja haluaa elää sun kanssa.

Tuo pettämisajattelun mustavalkoisuus ja ylidramatisointi todella vaivaa mua. Vain elämää ei sen enempää... Ehkä teidän pitää nyt miettiä yhdessä elämäänne. Onko elämä mennyt liiaksi rutiiniksi ja velvollisuudeksi. Oletko sinä ollut nalkuttava vaativa puoliso vai se ihana huomaavainen tyttö, johon miehesi aikanaan tutustui. Ja sitä rataa. Jos on ollut ongelmia, niin iånhimillisesti ottaen ihminen voi tuollaiseen ratkaisuun päätyä. Siitä voi hyvin päästä eteenpäin. Jos haluaa.

Minä en alkais katella miestä, joka pettää. Edes sen kerran ja kännissä. Miksikö? No koska mun ei ole pakko. Suoraselkäinen ihminen ei petä. Jos jotain toista haluaa hässiä, niin suoraselkäinen ottaa sen eron, ennen kuin lähtee hässimään muita.

En ymmärrä teitä, jotka kattelee miestensä/naistensa touhuja jatkuvasti läpi sormien. Eikö teillä ole minkäänlaista itsekunnioitusta??

 

[taas yksi petetty]

Minä en alkais katella miestä, joka pettää. Edes sen kerran ja kännissä. Miksikö? No koska mun ei ole pakko. Suoraselkäinen ihminen ei petä. Jos jotain toista haluaa hässiä, niin suoraselkäinen ottaa sen eron, ennen kuin lähtee hässimään muita.

En ymmärrä teitä, jotka kattelee miestensä/naistensa touhuja jatkuvasti läpi sormien. Eikö teillä ole minkäänlaista itsekunnioitusta??

Ei se tämäkään ole niin mustavalkoista. Noin minäkin ajattelin aina, ihan siihen asti, kun tämä tapahtui. Mulla on kuitenkin kaks pientä lasta jotka ekana iltana kun ajoin miehen ulos, kyseli missä isi on. En mä voi hajottaa niiden perhettä tietämättä, että oon ainakin kaikkeni yrittänyt. Onko sua koskaan petetty ja oletko pystynyt suhteesta heti lähtemään?

 

[Vierasss]

Teillä on mahdollisuus parempaan yhteiseen tulevaisuuteen, jos niin haluatte.

Ei auta syyttely.

Kummankin pitää miettiä, mikä mättää. Miten haluaa tehdä asiat toisin. Miten yhdessä etsitään ratkaisuja jatehdään yhteistä tulevaisuutta.

Ehkä pelkästään pettämiseen sortunut ei ole yksin syyllinen ongelmiin.väärin keinoin hän tietty etsi ratkaisua tilanteeseen, mutta nyt pitää katsoa eteenpäin, ei taaksepäin. Syyttely on peräpeiliin tuijottelua.

 

["diu"]

Pyysit vastauksia petetyiltä mutta silti ... Mä tiedän muutaman parin joissa toinen on pettänyt ja jäänyt kiinni mutta silti on pysytty yhdessä. Kaikissa tapauksissa mies oli pettänyt useamman kerran mutta nainen sai tietää vain osasta niistä ja mies jatkoi pettämistä kiinnijäämisen jälkeenkin. Eli en kyllä luottaisi.

 

[Vaimo-Rakas]

Ei ole asiat tosiaankaan mustavalkoisia.
Vain sinä tiedät ja tunnet sen pystytkö antamaan anteeksi ja jatkamaan.
Aika voi auttaa tai olla auttamatta. Kukaan ei voi ennustaa.
Jos sinulla on jatkuvasti asiasta huono olo ja ilo kadonnut elämästä niin en jäisi odottelemaan välttämättä tilanteen korjaantumista. Sisimpäänsä kannattaa kuunnella ja jos tulevaisuus pettäneen kumppanin kanssa vaikuttaa synkältä niin sitten kannattaa uskaltaa irtautua.
Jos taas tunnet rakkauden ja HALUAT aidosti selvittää asiat ja jatkaa ja uskot että selviätte niin en muuta sano kuin että valoisalla mielellä ja tahdolla eteenpäin

 

[taas yksi petetty]

Ei ole asiat tosiaankaan mustavalkoisia.
Vain sinä tiedät ja tunnet sen pystytkö antamaan anteeksi ja jatkamaan.
Aika voi auttaa tai olla auttamatta. Kukaan ei voi ennustaa.
Jos sinulla on jatkuvasti asiasta huono olo ja ilo kadonnut elämästä niin en jäisi odottelemaan välttämättä tilanteen korjaantumista. Sisimpäänsä kannattaa kuunnella ja jos tulevaisuus pettäneen kumppanin kanssa vaikuttaa synkältä niin sitten kannattaa uskaltaa irtautua.
Jos taas tunnet rakkauden ja HALUAT aidosti selvittää asiat ja jatkaa ja uskot että selviätte niin en muuta sano kuin että valoisalla mielellä ja tahdolla eteenpäin

Tätä mä olen miettinyt paljon, että mistä tiedän milloin on aika luovuttaa? Tapahtuneen paljastumisesta on nyt vasta vähän yli kolme kuukautta. Jos nyt luovutan, luovutanko liian aikaisin. En halua luovuttaa. Haluan saada tämän toimimaan. Haluan selvittää. Mutta entäpä jos tämä paha olo ei ajan kanssakaan helpota? Entäpä jos vaikka vuodenkin tässä olen ja yritän eikä paha olo silloinkaan helpota, olenko heittänyt vuoden hukkaan? No, ehkäpä en, koska kuitenkin haluan kaikkeni yrittää enkä voi sitä tehdä ellen vaan anna ajan kulua kaikessa rauhassa. Minnekkäpäs tässä nyt enää kiire olisi.

Rakkautta tunnen niin paljon, mutta vaikka kuinka yritän, en uskalla antaa itseni olla rennosti miehen kanssa. Pelkään koko ajan ja kaikkea. Pelkään seuraavaa kertaa, vaikka hän onkin vannonut moneen otteeseen, ettei sitä tule. Voi kunpa mulla olisi kristallipallo, voisin saada vastauksen siihen, tapahtuuko se uudelleen.

Niin kuin ehkä tästä kirjoituksesta näkyy, pää on ihan sekaisin. Sisimmässäni tiedän, että en ole tästä nyt ainakaan vielä lähtemässä, vaan haluan antaa aikaa. Olisin vaan halunnut saada muutaman sellaisen vastauksen jossa joku omakohtaisesti kertoisi miten pitkän ajan päästä itsellä helpotti. Mutta suur kiitokset kaikille vastauksista, viisaita sanoja teillä.t

 

[Vierasss]

Tätä mä olen miettinyt paljon, että mistä tiedän milloin on aika luovuttaa? Tapahtuneen paljastumisesta on nyt vasta vähän yli kolme kuukautta. Jos nyt luovutan, luovutanko liian aikaisin. En halua luovuttaa. Haluan saada tämän toimimaan. Haluan selvittää. Mutta entäpä jos tämä paha olo ei ajan kanssakaan helpota? Entäpä jos vaikka vuodenkin tässä olen ja yritän eikä paha olo silloinkaan helpota, olenko heittänyt vuoden hukkaan? No, ehkäpä en, koska kuitenkin haluan kaikkeni yrittää enkä voi sitä tehdä ellen vaan anna ajan kulua kaikessa rauhassa. Minnekkäpäs tässä nyt enää kiire olisi.

Rakkautta tunnen niin paljon, mutta vaikka kuinka yritän, en uskalla antaa itseni olla rennosti miehen kanssa. Pelkään koko ajan ja kaikkea. Pelkään seuraavaa kertaa, vaikka hän onkin vannonut moneen otteeseen, ettei sitä tule. Voi kunpa mulla olisi kristallipallo, voisin saada vastauksen siihen, tapahtuuko se uudelleen.

Niin kuin ehkä tästä kirjoituksesta näkyy, pää on ihan sekaisin. Sisimmässäni tiedän, että en ole tästä nyt ainakaan vielä lähtemässä, vaan haluan antaa aikaa. Olisin vaan halunnut saada muutaman sellaisen vastauksen jossa joku omakohtaisesti kertoisi miten pitkän ajan päästä itsellä helpotti. Mutta suur kiitokset kaikille vastauksista, viisaita sanoja teillä.t

AP oliko SUN mielestä teillä kaikki hyvin ennen kun tämä uskottomuus tapahtui?

 

[asdfaga]

Ei se tämäkään ole niin mustavalkoista. Noin minäkin ajattelin aina, ihan siihen asti, kun tämä tapahtui. Mulla on kuitenkin kaks pientä lasta jotka ekana iltana kun ajoin miehen ulos, kyseli missä isi on. En mä voi hajottaa niiden perhettä tietämättä, että oon ainakin kaikkeni yrittänyt. Onko sua koskaan petetty ja oletko pystynyt suhteesta heti lähtemään?

Ei ole petetty koskaan, enkä minä ole pettänyt koskaan.

Jos teille tulisi ero, niin koetko tosiaan niin että SINÄ hajoitat sen perheen? Missä se pettäjän vastuu sitten on?

 

["veera"]

Mieheni myös petti minua. Kertoi asiasta. Jonkin aikaa halusin olla omissa oloissani. Purin asiaa parille ihmisille, mietin, itkin. Lopulta valitsin anteeksiantamisen ja sitä helpotti se, kun näin, että mies oikeesti katuu. Sen prosessin jälkeen meillä oli ihanampaa kuin koskaan.
Uskon, että kaikki on mahdollista, mutta omat tunteet joutuu käymään rehellisesti läpi ja jossain vaiheessa on sitten valittava anteeksianto ja unohdus jotta asia jää taakse. Näin ainakin itse ajattelen.

 

[taas yksi petetty]

Ei ollut. Ja yritin asioista puhua. Mutta myönnän, että luovutin liian helposti, en vaan jaksanut yksin puhua, kun mies ei sano sanaakaan, vaan aina kun yrittää puhua, senoo vaan että kaikki on hyvin. Ja sitten käy näin. Enkä tosiaankaan ole sitä mieltä, että tämä olisi yksin hänen vika. Kyllä vikaa on molemmissa. Mutta minä en hypännyt toiseen sänkyyn. minä halusin puhua ja selvittää. Hän ei...

 

["diu"]

Täällä on monesti muutkin kyselleet samaa, tässä pari ketjua
http://kaksplus.fi/keskustelu/pluss...nyt-jatkamaan-avioliittoa-pettamisen-jalkeen/
http://kaksplus.fi/keskustelu/pluss...9-voiko-avioliitto-jatkua-pettamisen-jalkeen/

Ja lisää löytyy haulla.. Jos siis haluat lukea noista ketjuista muiden kokemuksia.

 

[Vierass]

Ei ole petetty koskaan, enkä minä ole pettänyt koskaan.

Jos teille tulisi ero, niin koetko tosiaan niin että SINÄ hajoitat sen perheen? Missä se pettäjän vastuu sitten on?

Katsos kun se hajottaminen on voinut alkaa jo ennen uskottomuutta....

Perhe ja parisuhde on asioita, joissa ei syyttely auta. Eteenpäin pittää katsoa.

 

[taas yksi petetty]

[QUOTE="veera";29783597]Mieheni myös petti minua. Kertoi asiasta. Jonkin aikaa halusin olla omissa oloissani. Purin asiaa parille ihmisille, mietin, itkin. Lopulta valitsin anteeksiantamisen ja sitä helpotti se, kun näin, että mies oikeesti katuu. Sen prosessin jälkeen meillä oli ihanampaa kuin koskaan.
Uskon, että kaikki on mahdollista, mutta omat tunteet joutuu käymään rehellisesti läpi ja jossain vaiheessa on sitten valittava anteeksianto ja unohdus jotta asia jää taakse. Näin ainakin itse ajattelen.[/QUOTE]

Miten kauan sulle meni, kun koit että asia on anteeksi annettu ja pystyt jatkamaan puhtaalta pöydältä?

 

[taas yksi petetty]

[QUOTE="diu";29783604]Täällä on monesti muutkin kyselleet samaa, tässä pari ketjua
http://kaksplus.fi/keskustelu/pluss...nyt-jatkamaan-avioliittoa-pettamisen-jalkeen/
http://kaksplus.fi/keskustelu/pluss...9-voiko-avioliitto-jatkua-pettamisen-jalkeen/

Ja lisää löytyy haulla.. Jos siis haluat lukea noista ketjuista muiden kokemuksia.[/QUOTE]

Kiitos, olen googlettanut ja lukenut kyllästymiseen asti viimeiset kolme kuukautta. Ehkä vaan en ole haluamaani vastausta vielä löytänyt. ehkä kaipaan vähän enemmän sitä toivoa siitä, että kaikki kääntyy vielä hyväksi.

 

[Vierassss]

Ei ollut. Ja yritin asioista puhua. Mutta myönnän, että luovutin liian helposti, en vaan jaksanut yksin puhua, kun mies ei sano sanaakaan, vaan aina kun yrittää puhua, senoo vaan että kaikki on hyvin. Ja sitten käy näin. Enkä tosiaankaan ole sitä mieltä, että tämä olisi yksin hänen vika. Kyllä vikaa on molemmissa. Mutta minä en hypännyt toiseen sänkyyn. minä halusin puhua ja selvittää. Hän ei...

Mä vastaan sulle, vaikka en ole tullut petetyksi. Olin se petturi.

Meillä oli liitto hajalla jo kauan ennen pettämistä. Mä yritin puhua, hän ei osannut. En halunnut erota, purin pahaa oloani toisen sylissä.

Kun asia tuli ilmi, hän syytteli raskaasti. Palstan tyyliin mustavalkoisesti. Ahdistuin, koin itseni nurkkaan ajetuksi. Menetin itsekin kykyni puhua kun olin niin nurkassa syytettynä. En nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin erota, koska olin niin ahdistunut ja peloissani.

 

["veera"]

Miten kauan sulle meni, kun koit että asia on anteeksi annettu ja pystyt jatkamaan puhtaalta pöydältä?

Noin kolme kuukautta.
Oltiin siis eri osotteissa vähän aikaa

 

["Hilla"]

Voi miten mä olenkaan yrittänyt olla ylidramatisoimatta tätä. Aluksi ajattelinkin että no, sehän on ollut vaan seksiä, mitä siitä. Ajattelin, että tästä menään ihan kohtuu helposti yli. Mutta mitä enemmän aikaa on kulunut, sitä pahemmalta se on alkanut tuntua. Ja niitä ongelmia ja suhteen muuttumista on nyt kyllä ihan oikeesti käsitelty jo paljon ja kumpainenkin on huomannut omia virheitään. Sitä vaan en vieläkään käsitä, että eikö voinut sitä saamarin suutaan avata ensin eikä hypätä suoraan toiseen sänkyyn. Mies ei oo ikinä ollut puhuvaa sorttia. Tämä olis voitu välttää jos se olis suunsa avannut. Että ottaa pattiin tämä!!!

Et sinä mitään voita itkemällä kaatuneen maidon perään. Suuntaa katse tulevaisuuteen ja ole tyytyväinen, että ikävästä episodista on seurannut suhteeseen jotain hyvääkin. Käsitin, että nyt olette puhuneet enemmän ja parannusta on tullut. Jos haluat takertua miehen yhteen virheeseen ja menneeseen, niin suhteellanne ei ole tulevaisuutta.

 

[mieti kahdesti]

Tätä mä olen miettinyt paljon, että mistä tiedän milloin on aika luovuttaa? Tapahtuneen paljastumisesta on nyt vasta vähän yli kolme kuukautta. Jos nyt luovutan, luovutanko liian aikaisin. En halua luovuttaa. Haluan saada tämän toimimaan. Haluan selvittää. Mutta entäpä jos tämä paha olo ei ajan kanssakaan helpota? Entäpä jos vaikka vuodenkin tässä olen ja yritän eikä paha olo silloinkaan helpota, olenko heittänyt vuoden hukkaan? No, ehkäpä en, koska kuitenkin haluan kaikkeni yrittää enkä voi sitä tehdä ellen vaan anna ajan kulua kaikessa rauhassa. Minnekkäpäs tässä nyt enää kiire olisi.

Rakkautta tunnen niin paljon, mutta vaikka kuinka yritän, en uskalla antaa itseni olla rennosti miehen kanssa. Pelkään koko ajan ja kaikkea. Pelkään seuraavaa kertaa, vaikka hän onkin vannonut moneen otteeseen, ettei sitä tule. Voi kunpa mulla olisi kristallipallo, voisin saada vastauksen siihen, tapahtuuko se uudelleen.

Niin kuin ehkä tästä kirjoituksesta näkyy, pää on ihan sekaisin. Sisimmässäni tiedän, että en ole tästä nyt ainakaan vielä lähtemässä, vaan haluan antaa aikaa. Olisin vaan halunnut saada muutaman sellaisen vastauksen jossa joku omakohtaisesti kertoisi miten pitkän ajan päästä itsellä helpotti. Mutta suur kiitokset kaikille vastauksista, viisaita sanoja teillä.t

Joku kirjoitti tänne vähän aikaa sitten, että tekisi nyt toisin kuin oli aikoinaan tehnyt. Hän siis lähti suhteesta miehen petettyä ja oli katkera miehelle. Muutama vuosi oli kulunut ja nainen eli huonossa taloudellisessa tilanteessa ahtaassa kerrostaloasunnossa yksinhuoltajana. Mies oli löytänyt nopeasti uuden naisen ja perusti tämän kanssa uuden perheen ja eli sitä mukavaa huoletonta ja hulppeaa elämää, jota nainen olisi halunnut elää.

 

[Petetty kans]

Meillä on pettämisestä aikaa kaksi vuotta. Parisuhdeterapia auttoi kovasti. Tavallaan erosimme, koska lopetimme meidän siihen asti jatkuneen suhteemme ja aloitimme uuden, jonka pohja suunniteltiin yhdessä terapiassa. Moni asia muutettiin aina taloa, harrastuksia ja käyttäytymistä myöten. Uusi alku on ollut mahtavaa. Vaikeinta on luottamuksen palautuminen, ainakin omalla kohdalla. En usko, että enään ikinä kykenen olemaan yhtä luottavainen ja se täytyi jossain vaiheessa hyväksyä. Selviäminen on mahdollista, mutta tarvitsee muutosta molemmilta, myös petetyltä.

 

[taas yksi petetty]

Mä vastaan sulle, vaikka en ole tullut petetyksi. Olin se petturi.

Meillä oli liitto hajalla jo kauan ennen pettämistä. Mä yritin puhua, hän ei osannut. En halunnut erota, purin pahaa oloani toisen sylissä.

Kun asia tuli ilmi, hän syytteli raskaasti. Palstan tyyliin mustavalkoisesti. Ahdistuin, koin itseni nurkkaan ajetuksi. Menetin itsekin kykyni puhua kun olin niin nurkassa syytettynä. En nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin erota, koska olin niin ahdistunut ja peloissani.

Mä olen jotenkin ihan sanaton tän kommentin jälkeen. Siis olen lukenut sen varmaan kahteen kymmeneen kertaan ja vääntänyt ja kääntänyt omaan tilanteeseeni. Tämä on yksi asioista jota mä pelkään. Eli kun mä haluaisin niin kovasti jatkaa ja saada tän toimimaan, mutta jotta se olisi mahdollista, koen että siitä on puhuttava, puhuttava, selvitettävä ja kaiveltava perin juurin kunnes se on niin möyhennetty, ettei enmpää ole tehtävissä. Mutta nyt olen huomannut, että mies on alkanut hermostua siitä, että mulla on tarve puhua. Ja nyt pelkään kaiken muun lisäksi sitäkin, että ellen pysty nyt jo paian jättämään tätä taakseni ja jatkamaan "normaalisti", niin hän hermostuu ja jättää mut sen takia. Eli siis, onko mulla oikeus mun omiin tunteisiin??? Kas siinä pulma. Tuntuu, että surettaa, mutta ei ole oikeutta surra, kun pitäisi jo pystyä unohtamaan. Toinen on aiheuttanut siiren surun, mutta mä ajattelen vaan sitä, etten halua aiheuttaa hälle surua ettei HÄN hermostu ja jätä. Voi hyvänen aika sentään, miten voi pienen ihmisen pää olla sekavassa kunnossa. No, niin kuin jo sanoin, mä tarviin aikaa. Ja mun on yritettävä luottaa siihen, että mies sanoi että ottaa vastaan kaiken mitä tulee, jos tää vaan saadaan selvitettyä.