Kysymys perheellisille

Minun veikkaukseni on että useimmat isosiskot eivät tuollaisessa tapauksessa muuta vaihtoehtoa edes ajattele. Näin siis mikäli perheen sisäiset suhteet muuten terveellä pohjalla...

No ihan varmasti jos jommalla kummalla vanhemmalla on sisaruksia, joiden kanssa välit ovat hyvät, niin pienempien lasten on huomattavasti parempi kaikkien mielestä mennä näiden sisarusten luo asumaan. Aivan älytöntä, että joku 18-vuotias uhraa oman elämänsä, jos on parempiakin vaihtoehtoja.

 

Sellainen "testamentti" ei ole lainvoimainen itsessään - lapsiaan ei voi testamentata.

Jos kuitenkin haluaa voi paperin käydä tekemässä esim yhdessä "varavanhempien" kanssa esim. paikallisen sosiaalitoimen johtajan luon ja siinä tilaisuudessa perustella valinta. Koska lasten huoltajuus sitten sen mahdollisimman "pahimman" tapahtuessa tehdään lastensuojelun suosituksen perusteella, sellainen sopimus lyhentää ja sujuvoittaa useinkin prosessia.

 

Jos mä kuolisin niin mun lapsille jäis heidän isänsä. Toivoisin että mun isoveli ja hänen vaimonsa ottaisivat lapset, jos iseille kävis myös pahasti.
Rahallisesti lasten opiskelut yms ois turvattu, mulla henkivakuutus. Edunsaajana ovat lapset.

 

[QUOTE="jkl";23525980]No ihan varmasti jos jommalla kummalla vanhemmalla on sisaruksia, joiden kanssa välit ovat hyvät, niin pienempien lasten on huomattavasti parempi kaikkien mielestä mennä näiden sisarusten luo asumaan. Aivan älytöntä, että joku 18-vuotias uhraa oman elämänsä, jos on parempiakin vaihtoehtoja.[/QUOTE]

Missään tapauksessa en olisi tuollaisessa tilanteessa halunnut omia sisaruksiani jonnekin enolle tai tädille vaan olisin pyrkinyt saattamaan heidät aikuisuuteen omassa holhouksessani. Näin vaikka luotan monessa enooni ja täteihini ja epäilemättä olisin saanut paljon heiltä erilaisia apuja.

Samalla lailla en osaa kuvitella että aikuistuneet lapseni toivoisivat alaikäisten lasteni "lehahtavan maailmalle" vaan ihan varmasti hoitaisivat sisaruksensa itse.

Toisaalta tuo pitkälti asennekysymys. Jos ajattelee sisarustensa kanssa elämistä ja näiden kasvattamista "elämänsä uhraamisena" niin silloin ei varmastikaan ole sopiva huoltajaksi.

 

Missään tapauksessa en olisi tuollaisessa tilanteessa halunnut omia sisaruksiani jonnekin enolle tai tädille vaan olisin pyrkinyt saattamaan heidät aikuisuuteen omassa holhouksessani. Näin vaikka luotan monessa enooni ja täteihini ja epäilemättä olisin saanut paljon heiltä erilaisia apuja.

Samalla lailla en osaa kuvitella että aikuistuneet lapseni toivoisivat alaikäisten lasteni "lehahtavan maailmalle" vaan ihan varmasti hoitaisivat sisaruksensa itse.

Toisaalta tuo pitkälti asennekysymys. Jos ajattelee sisarustensa kanssa elämistä ja näiden kasvattamista "elämänsä uhraamisena" niin silloin ei varmastikaan ole sopiva huoltajaksi.

No aivan älytöntä, että jos on muita hyviä vaihtoehtoja, niin 18-vuotias jättää koulut kesken ja menee töihin elättääkseen pikkusisarensa. Kyllä se väistämättä on ainakin jossain määrin oman elämänsä uhraamista.

 

[QUOTE="jkl";23526050]No aivan älytöntä, että jos on muita hyviä vaihtoehtoja, niin 18-vuotias jättää koulut kesken ja menee töihin elättääkseen pikkusisarensa. Kyllä se väistämättä on ainakin jossain määrin oman elämänsä uhraamista.[/QUOTE]

Ei 18-vuotias jättäisi kouluaan kesken.
Miksi ihmeessä jättäisi?

Alaikäiset sisarukset olisivat oikeutettuja paitsi orvoneläkkeeseen niin myös ainakin valtion takaamaan henkivakuutukseen ja todennäköisesti useimmilla myös vanhempien normaaliin henkivakuutukseen. Taloudellisesti kyllä pärjäisi, vaikka ei tietenkään mitenkään kovin korkealla elintasolla. Toisaalta ei se opiskelijan elintaso usein ole kamalan korkea muutenkaan...
Ja moisessa ääritilanteessa epäilemättä muut asiat muutenkin painaisivat vaa'assa enemmän.

 

Minun veikkaukseni on että useimmat isosiskot eivät tuollaisessa tapauksessa muuta vaihtoehtoa edes ajattele. Näin siis mikäli perheen sisäiset suhteet muuten terveellä pohjalla...

ja kun veljet eivät ole enää edes mitään pieniä.
Varmasti tytär ottaiis pikkuveljet vastuulleen, toivottavasti hänen ei trvitse tätä tehdä.
hän on kyllä jo pienempänäkin hoitanut veljiään.
Oletetaan että kuolisimme yhtäkkiä 3vuoden päästä, tytö olisi silloi melkien 19v, yksi pikkuveljistään melkein 18v, kolmas olisi jo 13 ja neljäs melkein 12v. Eihän siinä nyt kovasti olsi enää edes hoitovastuuta.

 

ja kun veljet eivät ole enää edes mitään pieniä.
Varmasti tytär ottaiis pikkuveljet vastuulleen, toivottavasti hänen ei trvitse tätä tehdä.
hän on kyllä jo pienempänäkin hoitanut veljiään.
Oletetaan että kuolisimme yhtäkkiä 3vuoden päästä, tytö olisi silloi melkien 19v, yksi pikkuveljistään melkein 18v, kolmas olisi jo 13 ja neljäs melkein 12v. Eihän siinä nyt kovasti olsi enää edes hoitovastuuta.

Aivan.
Ja toisaalta tuollaisessa ääritilanteessa lasten tulevan selviämisen, niin henkisen kuin muunkin, kannalta tiiviit sisarussuhteet jotain, mihin ehdottomasti kannattaa satsata.

 

ja kun veljet eivät ole enää edes mitään pieniä.
Varmasti tytär ottaiis pikkuveljet vastuulleen, toivottavasti hänen ei trvitse tätä tehdä.
hän on kyllä jo pienempänäkin hoitanut veljiään.
Oletetaan että kuolisimme yhtäkkiä 3vuoden päästä, tytö olisi silloi melkien 19v, yksi pikkuveljistään melkein 18v, kolmas olisi jo 13 ja neljäs melkein 12v. Eihän siinä nyt kovasti olsi enää edes hoitovastuuta.

Ihan sivusta, eikö tyttäresi olisi melkein 20 kolmen vuoden kuluttua, muistelen hänen olevan saman ikäinen esikoiseni kanssa? (sinänsä sivuseikka aiheessa)

 

Lasta ei voi testamentata, mutta toivomuksia saa toki esittää. Mulla on tarkoitus tehdä sellainen paperi, jossa toivon huoltajuuden menevän äidilleni, jos minulle tapahtuu jotain vakavaa tai kuolen.

 

Ihan sivusta, eikö tyttäresi olisi melkein 20 kolmen vuoden kuluttua, muistelen hänen olevan saman ikäinen esikoiseni kanssa? (sinänsä sivuseikka aiheessa)

tytär täyttää toukokuussa 17v, joten olet kyllä oikeassa

 

tytär täyttää toukokuussa 17v, joten olet kyllä oikeassa

=)Ajattele, kohta esikoiset ovat täysi-ikäisiä! Äidin pikkupallerot

 

Missään tapauksessa en olisi tuollaisessa tilanteessa halunnut omia sisaruksiani jonnekin enolle tai tädille vaan olisin pyrkinyt saattamaan heidät aikuisuuteen omassa holhouksessani. Näin vaikka luotan monessa enooni ja täteihini ja epäilemättä olisin saanut paljon heiltä erilaisia apuja.

Samalla lailla en osaa kuvitella että aikuistuneet lapseni toivoisivat alaikäisten lasteni "lehahtavan maailmalle" vaan ihan varmasti hoitaisivat sisaruksensa itse.

Toisaalta tuo pitkälti asennekysymys. Jos ajattelee sisarustensa kanssa elämistä ja näiden kasvattamista "elämänsä uhraamisena" niin silloin ei varmastikaan ole sopiva huoltajaksi.

juuri näin.
jos oikin aletaan mitteimään niin meillä suvussa ei olis ketään jolle lapseni haluaisin antaa, ehkä tuo lasten serkku"poika", joka on nyt 18-v. jos oletetaan että kumpikun kuoltais kolmen vuoden päästä niin eihän meillä oliskaan kui kaks alaikäistä ja nekin nii isoja että varmaan nuo isommat sisarukset vaikka serkkunsa kanssa voisivat porukalla hoitaa "pikkupoikia"

 

=)Ajattele, kohta esikoiset ovat täysi-ikäisiä! Äidin pikkupallerot

NIINPÄ!
meillä on jo tytär katsonut valmiikis vanhojentanssipukua, vaikka siihenkin aikaa. kesällä on IHAN PAKKO jo kydä varaamassa, että saa sopivan.

 

NIINPÄ!
meillä on jo tytär katsonut valmiikis vanhojentanssipukua, vaikka siihenkin aikaa. kesällä on IHAN PAKKO jo kydä varaamassa, että saa sopivan.

Meillä ei sentään sitä vielä, pojilla lienee vähän vähemmän suuressa osassa asu. Mutta on hänestä kuulema alustavia varauksia tehty jo ekana vuonna, tyttöjä kun on enemmän koulussa kuin poikia

 

oletteko te sitten koskaan miettineet, että mikäli tehdään tälläisiä suullisia ja kirjallisia toiveita, että lapset menisivät kummeilleen/sisaruksillenne/vanhemmillenne yms. niin kuinka suuren vastuun ja elämänmuutoksen nämä ihmiset joutuvat tekemään, mitäs jos heidän elämäntilanteensa on huono sillähetkellä, ajatellaan vaikka lastenne kummia, jospa hänellä on itsellään omat 6lasta elättinä ja sitten pitäisi vielä ottaa teidän pari kolme lasta siihen? asunto, auto yms. menis ihan uusiks.

uskon lähimmäisenrakkauteen, mutta en niin suureen rakkauteen, että luvataan kasvattaa omien sivussa vielä muidenkin lapset. itse välitän sisarusteni lapsista todella paljon ja kummilapsistanikin tosi paljon, mutta kun ihan realisesti mietin että pystyisinkö ja jaksaisinko kasvattaa vielä oman katraani ohella heidän lapsiaan niin, pakko on tunnustaa etten jaksaisi, yksinkiertaosesti voimavarani eivät riittäisi, vaikka kuinka haluaisinkin.

 

oletteko te sitten koskaan miettineet, että mikäli tehdään tälläisiä suullisia ja kirjallisia toiveita, että lapset menisivät kummeilleen/sisaruksillenne/vanhemmillenne yms. niin kuinka suuren vastuun ja elämänmuutoksen nämä ihmiset joutuvat tekemään, mitäs jos heidän elämäntilanteensa on huono sillähetkellä, ajatellaan vaikka lastenne kummia, jospa hänellä on itsellään omat 6lasta elättinä ja sitten pitäisi vielä ottaa teidän pari kolme lasta siihen? asunto, auto yms. menis ihan uusiks.

uskon lähimmäisenrakkauteen, mutta en niin suureen rakkauteen, että luvataan kasvattaa omien sivussa vielä muidenkin lapset. itse välitän sisarusteni lapsista todella paljon ja kummilapsistanikin tosi paljon, mutta kun ihan realisesti mietin että pystyisinkö ja jaksaisinko kasvattaa vielä oman katraani ohella heidän lapsiaan niin, pakko on tunnustaa etten jaksaisi, yksinkiertaosesti voimavarani eivät riittäisi, vaikka kuinka haluaisinkin.

Olemme miettineet. Siksi tuollainen "testamentti" onkin pitkän harkinnan tulos ja edellyttää ehdottomasti sitä että "varavanhemmat" ovat oman pitkän harkintansa jälkeen täysin mukana ajatuksessa.

 

oletteko te sitten koskaan miettineet, että mikäli tehdään tälläisiä suullisia ja kirjallisia toiveita, että lapset menisivät kummeilleen/sisaruksillenne/vanhemmillenne yms. niin kuinka suuren vastuun ja elämänmuutoksen nämä ihmiset joutuvat tekemään, mitäs jos heidän elämäntilanteensa on huono sillähetkellä, ajatellaan vaikka lastenne kummia, jospa hänellä on itsellään omat 6lasta elättinä ja sitten pitäisi vielä ottaa teidän pari kolme lasta siihen? asunto, auto yms. menis ihan uusiks.

uskon lähimmäisenrakkauteen, mutta en niin suureen rakkauteen, että luvataan kasvattaa omien sivussa vielä muidenkin lapset. itse välitän sisarusteni lapsista todella paljon ja kummilapsistanikin tosi paljon, mutta kun ihan realisesti mietin että pystyisinkö ja jaksaisinko kasvattaa vielä oman katraani ohella heidän lapsiaan niin, pakko on tunnustaa etten jaksaisi, yksinkiertaosesti voimavarani eivät riittäisi, vaikka kuinka haluaisinkin.

On kyllä mietitty yhdessä vanhempieni kanssa. Molemmat ovat vielä "nuoria", ja eritoten äitini on ehdottomasti sitä mieltä, että ottaisi pojan huoltajuuden mielellään. Isällenikin tämä sopisi, mutta hän on sen verran vajaakuntoinen, ettei hänen varaansa voi laskea huoltajuutta.