Kysymys palsatan uskovalle, eli ekkolle

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Vielä tuli mieleeni kysymys?
Kuinka suuren painoarvon sinä Echo annat Jeesuksen opetuksille, sillä tuntuu, että pidät Jeesusta vain sivuhenkilönä ja jos aika oli väkivaltainen, pidät Jeesusta vain yhtenä ihmisenä muiden joukossa joka olisi toiminut myös samoin.
Vaikka Jesse todennäköisesti kävi kyykkypaskalla Getesemanessa, nautti aamustondiksistaan, hikoili ja pieri verta peräpukamien vaivatessa, hän kuitenkin oli jotain suurempaa kuin muut.
Hän ei nauttinut ympärillä vellovasta väkivallasta, eikä siitä, että vain rikkailla ja papeilla oli etuoikeuksia ja köyhät ja orjat pidettiin herran nuhteessa sloganilla, näin on aina tehty ja näin tullaan aina tekemään.
Jeesus oli täydellinen ihminen, jonka seuraajina emme koskaan pysty samaan, mutta voimme ainakin todeta yhden asian.
Jeesus ei ollut tappaja, eikä kehottanut väkivaltaan ketään kohtaan, vaikka ymä'ristö sellaista piti hyvänä hommana ja tuomitsi ihmisiä ristiinnaulittavaksi.
Jeesus ei olisi koskaan iskenyt kenenkään ranteiden läpi nauloja.
Näin uskon enkä muuta voi.
 
vierailija
Ap. löytää vastauksen kysymykseensä perehtymällä teologian oppiaineisiin.
Seurakunnat järjestävät raamattupiirejä, joissa perehdytään mm. Vanhan Testamentin kirjoituksiin. Samalla oppii yleistä maailman historiaa.
Jos on ollut kristinuskon äärellä vasta kymmenen vuotta, tietenkin mielessä on paljon kysymysmerkkejä. Niin on minullakin vaikka olen syntymästäni lähtien ollut sanan äärellä.
Echo suhtautuu nuivasti valtion kirkkoihin.
Ateistien kanssa väittely on turhaa.
Ahaa
 

Yhteistyössä