Kysymys 2:n tai 3:n lapsen vanhemmille

Meillä pojat 4v6kk ja 2v3kk sekä tyttö 9kk.
Keskimmäisen syntymän jälkeen, mulla oli heti kova vauvakuume ja halusin kolmannen. Kolmonen on tosi helppo lapsi, on alusta asti syönyt ja nukkunut hyvin. Keskimmäinen oli samanlainen. Esikoinen nukkui huonosti pari ekaa kuukautta, mutta sitten helpotti.
Mun mielestä kolmen kanssa arki menee helpommin, kuin kahden (mitä nuo pojat nyt tappalee 24/7 =) ). Meillä on selvät rytmit ja se helpottaa kaikkea äärettömän paljon.
Nyt on tosin sellainen olo, että lapsiluku on täynnä, mutten mene vannomaan, etteikö lapsia voisi joskus lisääkin tulla. Ei ihan lähitulevaisuudessa kuitenkaan.
 
vieras
Meillä on 2 lasta. Kun kakkonen oli ihan pieni, tuntui, että miksei kolmaskin. Kun jäin kuitenkin odottelemaan sopivaa ajankohtaa, alkoi kaksi lasta tuntua ihan työltä sekin, vauva-aikahan on helppo, kun toinen ei vänkää vastaan, mutta siinä vaiheessa kun molemmilla oli jo oma mielipide asioihin, ja kaikki pukemisesta lähtien kovaa työtä, kun piti molemmat saada yhteistyöhön ja kolmelle (itsensä mukaanlukien) vaatteet ym. kasaan. Kyllä 2 lasta on meille aivan tarpeeksi iso työ ja rahanmeno loppuelämäksi. Onneksi emme tehneet kolmatta. En jaksaisi henkisesti eikä talouskaan.
 
Meillä pojat 02 ja 05, sekä rimprenssa 07. Tiesin aina, että haluan ainakin 3, kaksi tuntui niin vähältä ja niin standardilta. Ei kolmen kanssa ole sen rankempaa, kuin kahdenkaan, mutta hoitoon saaminen on hieman työläämpää. Kovin montaa ihmistä ei lähipiiristäni löydy, joita viitsin edes pyytää kaikkia kolmea hoitamaan.
Neljättäkin toivoisin joskus, mutta isäntä ei taida lähteä hankkeeseen mukaan.
 
Meillä kolme lasta. Kaksosten jälkeen ajattelin, että ei enää lisää, mutta kun lapset kasvoi niin ajateltiin, että yksi vielä. Eikä tämä tunnu rankalta. Kaksosset jo sen verran isompia ja nyt, kun yksi vauva niin mikäs tässä =)

Mutta siis meille ei enää yhtään lisää, kolme on sopiva meille :D
 
3äiti
Meillä on kolme, 5v, 3v ja 1v10kk. Ei tuo hyppäys kahdesta kolmeen tuntunut kamalalta. Riippuu tietty paljon lapsista. Keskimmäinen oli 1v8kk kun kuopus synty ja nyt kun miettii että jos keskimmäinen olisi samanlainen kuin kuopus ni rankkaa olis ollu. :) Mutta nyt kaikki kolme leikkivät ja touhuuvat yhdessä ja neljännestä haaveillaan vielä. =)
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Meillä on 2 lasta. Kun kakkonen oli ihan pieni, tuntui, että miksei kolmaskin. Kun jäin kuitenkin odottelemaan sopivaa ajankohtaa, alkoi kaksi lasta tuntua ihan työltä sekin, vauva-aikahan on helppo, kun toinen ei vänkää vastaan, mutta siinä vaiheessa kun molemmilla oli jo oma mielipide asioihin, ja kaikki pukemisesta lähtien kovaa työtä, kun piti molemmat saada yhteistyöhön ja kolmelle (itsensä mukaanlukien) vaatteet ym. kasaan. Kyllä 2 lasta on meille aivan tarpeeksi iso työ ja rahanmeno loppuelämäksi. Onneksi emme tehneet kolmatta. En jaksaisi henkisesti eikä talouskaan.
Niin ja sen vielä sanon, että vaikka kaksi lasta on tosi raskas työsarka yhteen verrattuna (yksi kun oli, ehti vain ihailla häntä ja palvoa päivät pitkät, ei tuntunut työlle), onnellinen olen nyt, että olen jaksanut. Noilla on toisensa ja vaikka tappelevat paljon, sekin on sellaista "sisarellista" tappelua.
 
Sillon kun meillä oli 2 lasta, halusin ehdottomasti vielä yhden, en tiedä miksi. Jotenkin 2 tuntui niin "tavalliselta" =)
Minusta 3:n kanssa oli toisaalta jopa helpompaa kuin kahden, kun 2 vanhinta olivat jo aika omatoimisia ja leikkivät keskenään (2v ikäero heillä). 2. lapsi oli 3v kolmannen syntyessä. vaikka olin lasten kanssa yksin kolmannen lapsen pikkuvauva-ajan en kyllä missään vaiheessa kokenut sitä rankaksi. Oikea asenne auttaa pitkälle =)

Nyt meillä on 4 lasta ja perhe valmis =)
 
On 3 lasta ja 3. on semmoinen kaikkien lellikki, ikäeroa isompiin on 6 ja 7 vuota, eli tosi odotettu perhetapahtuma sisarusten osalta. Ei siis ollu rankempaa kun isommat sisarukset oli innolla hoitamassa vauvaa ja nyt tuota 3:tä kilvan leikittävät -mitä nyt joskus riitelevät siitä, saako molemmat leikkiä pikkuisen kanssa yhtäaikaa...
 
poikia3
Meillä on 3 lasta, ja kyllä on menossa valtava ero, silloin kuin on vain 2 lasta, talossa on suorastaan rauhallista.

Työn määrä, siis pyykkäys, siivous jne. on kyllä sekin kasvanut isosti. Samoin aamustressi ja kiire lasten hoitoon kuskaamisessa jatkuu aina vaan. Ja rahaa kuluu myös melkoisesti enemmän, vaatteita ja harrastusvälineitä siirtyy toki isommilta pienemmille, mutta jotkut vaatteet kuluvat yksinkertaisesti puhki. Harrastusmaksut ovat jokaiselta omansa, matkustaminen tulee paljon kalliimmaksi, eli harvemmin on varaa reissuun lähteä. Ja huvipuistoreissuihinkin uppoaa pitkä penni.

Neljännestä olen haaveillut, mutta ei meille neljättä tule, en jaksaisi näitä aamuja, ja arjen pyörittämistä vielä yhden kanssa.

Mutta onhan noista iloa toisilleen ja meille vanhemmillekin, ovat meille niin kovin rakkaita.
 
AnniHelena
Alkuperäinen kirjoittaja simpu:
Jos teillä on kaksi lasta, olisitko halunnut vielä yhden?

Jos teillä on kolme, tuntuiko, että kolmen kanssa oli paljon rankempaa kuin kahden?

Ja paljon perusteluja, kiitos :flower:
Meillä on kaksi, 2v8kk ja 3½ viikkoa vanhat. Lapsiluku on täynnä, kaksi on meille sopiva määrä. Talodellisten ja käytännön asioiden vuoksi. Ikääkin meillä on itsellämme jo tarpeeksi joten ei enää vauvarumbaa kiitos tämän kuopuksen jälkeen.

 
Meillä on kolme lasta.
Vanhin 4v ja keskimmäinen täyttä kohta 3v ja 1kk ikäinen vauva.
Kahden kanssa oli todella helppoa kun olivat jo kohtuullisen omatoimisia eikä kumpikaan enää vaipoissa.

Kolmannesta haaveiltiin ja se saatiin, nyt tässä vaiheessa tuntuu että meidän perhe on koossa, mutta ikinä ei voi sanoa etteikö sitä neljättäkin toivottaisi meille.
Järki pitää kuitenkin pitää mielessä, koska sen jälkeen pitäisi vaihtaa autoa tai ostaa toinenkin auto ja sitten myöhemmässä vaiheessa vielä isompi asunto.

Seuraahan lapsista olisi tosilleen, kuten on nytkin. Mutta en sanoisi että on rankkaa, välillä hyvinkin haasteellista enemmänkin ;)
 
vieras
Meillä on 2 lasta ja mietitään kuumeisesti kolmosta. Kaksi tuntuu nyt hyvältä määrältä mutta en haluaisi vielä sanoa, että lapsiluku on täynnä. Käytännön seikat kuitenkin mietityttää. Kuinka paljon kolmonen hankaloittaisi elämää, kun jokaiselle lapselle ei ole yhtäaikaa tarjolla vapaata syliä? Mahtuuko tavallisella farmariautolla kulkemaan? Paljonko kolmonen lisäisi kustannuksia sitten kun lapset ovat isompia? jne. Meillä on kuitenkin talous aika tiukilla ja tuntuu, että kahden kanssa ei tarvitsisi ihan jokaista senttiä laskea.
 

Yhteistyössä