Osin meillä tutkimukset etenee neuvolan kautta, mutta kun tultiin lastenklinikan asiakkaiksi, niin sieltä käsin on nyt edennyt moni asia, mm. nuo motoriikan ja näön tutkimukset. Tutkimukset on laitettu liikkeelle aina kun poika on jäänyt jollain osa-alueella ikäisiään jälkeen, fyssari lähti alun perin liikkeelle neuvolan kautta tosiaan 1,5-vuotiaana ja puhe lastenklinikan kautta 2,5-vuotiaana (tosiaan ymmärsin että useimmiten tässä odotellaan vähän pidempään). Kuulontutkimukset taas saatiin neuvolan kautta, mutta se eteni niin että jouduttiin putkitusjonoon liimakorvien vuoksi ja korvapolilla sitten ryhdyttiin kontrolloimaan myös kuuloa. Näköä ruvettiin tutkimaan 2,5-vuotiaana lievän karsastuksen vuoksi ja nyt 3-vuotiaana saatiin lasit. Päässä ne pysyy huonosti, sitä vielä harjoitellaan. Yhden kerran lasit on jo käytetty varikolla... Lastenklinikalla silmälääkäri on ihan ykkönen (ainakin meille sattui sellainen), hänellä on erilaiset valot ja vipstaakkelit, joilla näköä tutkitaan eri tavoin. Jollain laitteella lääkäri mittasi näköä (tästä tää asiantuntemus näkyy...), mutta myös käsipelillä. Esim. hän näytti pojalle kahta lappua, jossa toisessa oli jokin kuvio ja toisessa ei, ja hän pyysi osoittamaan vaikka sydäntä. Ei tarvitse olla kovinkaan vanha, kun osaa näyttää sen ainoan kuvion, jota näytetään. Jos sen siis näkee
Erilaisia valoja ja kuvia lääkäri käytti paljon.
Meillä on ollut aika paljon tutkimuksia, kuuloa ja näköä on tutkittu moneen kertaan, mutta ollaan myös säännöllisin väliajoin neuron osastojaksolla kuntoutustarpeen arvioinnissa. Lisäksi on ollut nukutustutkimuksia mm. magneettikuvausta, koepalaa ja kuulontutkimusta (+normaaleja korvien putkituksia ja kitarisaleikkauksia). Sydämen tutkiminen on vielä asia erikseen. Mutta me ollaan aika huono esimerkki, kun pojalle on sattunut kasautumaan kaikenlaista, eihän suurimmalla osalla kehitys viivästy kuin jollain osa-alueella... Ja yleisesti ottaen lapsille tehtävät tutkimukset on hyvin inhimillisiä, kivuliaisiin juttuihin saa rauhoittavia / puudutteita ja suurin osa tutkimuksista (fyssarit, puheterapeutit, neurologit) on lasten kanssa leikkimistä ja puuhailemista. Lääkärit usein maastoutuvat lattialle puuhaamaan lapsen kanssa ja tekevät siinä samalla omia havaintojaan. Pojalle ei ole tullut mitään lääkärikammoa ja lastenlinna on ihan jees vieläkin. Osaston kuntoutusjaksolla (jossa siis arvioidaan esim. fyssarin tarve) lapsella on oma vuodepaikka ja oma hoitaja, siellä vietetään päivä (joskus useampi) ja samaan syssyyn tavataan kaikki lasta hoitavat tahot.
Arki meillä sujuu aika hyvin, pottatouhut on vähän nihkeitä ja vaipat on vielä käytössä, taidot kun tulevat hitaammin kuin muilla niin ei auta hoputtaa. Pukemisetkin menee omalla painollaan, poju osaa laittaa paidan päälle jos vähän auttaa alkuun, helposti puettavat housut osaa kuta kuinkin laittaa itse. Puheen puuttuminen tuo suurimmat ongelmat tällä hetkellä, uhmaikä tuntuu tulevan tuplavoimalla kun ei viittomin oikein pääse pitkälle. Sen sijaan syömisessä ei ole mitään ongelmaa. Paitsi se uhmaikä :kieh:
Mutta mutta. Teillähän nyt on vielä aikaa odotella ennen mitään suurta huolta! Ja vaikka viivettä tulisikin, lapset kehittyy omaa tahtiaan ja se viive on viive, ei maailmanloppu. Meillä poika oppi kävelemään vähän alle kaksivuotiaana, mutta liikkuu nyt hyvin. Näössä on vähän ongelmia, mutta hän näkee ilman lasejakin hyvin katsella esim. kirjoa. Kuulo on alentunut, mutta hän kuulee niin että tulee oppimaan puheen kun hänellä on sen aika. Kaikki kehitysvaiheet tulevat omalla ajallaan ja tavallaan, vasta myöhemmin voidaan ihmetellä että mitä jäi puuttumaan. Jos mitään...