[QUOTE="Vieras";26809306]Jos kymmenenkin vuotta myy itseensä, niin varmaan on tullut tunnetuksi melkein kaikille ammattinsa puolesta, ainakin miehille. Siis ettei tuota nyt ainakaan salassa voi pitää. Millaisia vaikutuksia tuolla on lapsiisi, kun he kuitenkin joutuvat elämään niiden ihmisten maailmassa jotka ovat asiakkaistasi?
Luuletko, että lapset tulevat kohdelluksi tavallisina lapsina, vai ovatko vaan huoran lapsia?
Pienemmätkin asiat tulevat ihmisten tietoon, mutta tämä nyt varmaankin.[/QUOTE]
Ainakaan vielä kukaan kadulla ei ole tullut mulle huutelemaan. Aika suuri osa asiakkaistani on varattuja, joten heillä ei ole tarvetta oman kiinnijäämisensä takia "tunnistaa" mua kadulla, saatika sitten alkaa huutelemaan mitään. Koska veloittamani taksa on aika korkea yleisesti verrattuna, asiakkaikseni ei juurikaan kaheleita päädy, joten sekin pienentää riskiä siitä että ammattini leviäisi muiden tietoon. Myöskään kukaan sukulainen, kaveri tms. ei tiedä seksin myymisestäni. Vanhempi lapseni on nyt 8v, eikä hän ainakaan vielä ole minulta tai keltään muultakaan kuullut että olisin huora. Ilmoituksessani ei ole kasvokuvaa, joten en oikein keksi mistä tässä syntyisi niin suuri riski siihen että oisi hyvin todennäköistä että lapsilleni valkenee minun "ammattini".
Yhteensä olen urani aikana harrastanut seksiä ehkä 500 miehen kanssa. Minulla on suurin osa asiakkaista vakkareita, joten aika harvoin sitä enää nykyään uusia ihmisiä edes kohtaa. Tuo määrä ei musta ole niin suuri että kiinnijääminen varsinaisesti olisi kovin todennäköistä.