KYS synnytyssairaalana - kokemuksia? :)

Olen menossa helmikuulla synnyttämään KYSiin kolmatta vauvaani (muut synnytykset olleet toisessa sairaalassa) ja haluaisin etukäteen vähän tietää, millaisia kokemuksia muilla on kyseisestä sairaalasta :)

Onko siellä mahdollisuutta vesisynnytykseen? Miten suhtaudutaan siihen, että äiti haluaa olla liikkeellä ja aktiivinen, eikä välttämättä malta maata "letkuilla sänkyyn sidottuna"? Suuttuvatko, jos en jaksa jatkuvasti olla anturi mahalla? Jännittää!

Entä sitten synnyttäneiden osasto - onkohan imetykseen saatavilla minkälaista tukea ja ohjausta? Pysyisin mielelläni osastolla niin kauan, että imetys alkaa sujua.

Kiitos jo etukäteen :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Heidukka
Olen synnyttänyt Kysissä 2009. Kokonaisuudessaan ihan mukavat fiilikset jäi vaikka osastot oli aika täynnä ja kiire näkyi kyllä kätilöiden työssä. Synnytyssalissa saatiin olla miehen kans ihan rauhassa kaksistaan. Välillä kävi hoitaja kurkkaamassa ovelta onko kaikki ok. Tyttö syntyi nopeesti, mutta onneksi sitten siinä olikin henkilökuntaa (ja opiskelijoita) paikalla. Sänkyyn ei tarvinnut jäädä vaan olin koko ajan liikkeellä.Kiikkutuolissa istuskelin sen aikaa kun otettiin käyrää.

Synnyttäneiden osastolla oli myös aika paljon porukkaa, mutta itse sain olla 2hengen huoneessa ja sattui mukava huonekaveri. Imetykseen en oikein saanut ohjausta tai muutenkaan vauvan hoitoon. Itse piti älytä kysyä kaikki. Mutta henkilökunta oli mukavaa, yhtään ikävää tyyppiä ei sattunut kohdalle. LÄhinä tuo kiireen tuntu jäi ensimmäisenä mieleen.
 
Synnytin esikoisen KYS:issä 2010. Sinä yönä syntyi 10 vauvaa joten kiirehän siellä oli ja minulla kun synnytys kesti melkein 30h niin naamat ehti vaihtua mutta todella mukavia oli kaikki. Kyllä minulle sellanen kuva jäi että liikkuakin olisi saanut mutta itse olin niin kipeä etten pystynyt. Kätilö joka auttoi pojan maailmaan oli tosi mahtava ja osasi kannustaa ponnistusvaiheessa tosi hienosti. Allas siellä oli mutta en tiedä olisiko siellä saanut ihan synnyttääkin.

Osastolla olin kahden hengen huoneessa. Nuoremmat hoitajat olivat mukavia mutta muutama vanhempi aika tympeä. Etenkin se joka yritti saada poikaani imemään kunnolla aiheutti vain sen että vauva suuttui oikein kunnolla. Labrahoitaja oli aika natsi, tuli tosi kylmästi ottamaan vauvalta verikokeen ja kun vauva huusi pää punaisena kysyi vain minulta että eikö sinulla ole tuttia. Kotikaupungissa kun käytiin ottamassa sama verikoe niin hoitaja leperteli vauvalle ja vauva ei itkenyt ollenkaan.

Eli sanotaanko että synnytyssalista hyvät kokemukset, osastolta ei niinkään.
 
Kiitos vastauksista.

Todella hyvillä mielin olen menossa synnyttämään KYSiin :) Äitipolilla kävin kuukausi sitten ultrassa ja siellä ainakin oli todella mukavaa ja asialle omistautunutta henkilökuntaa. Tuo osastolle meno jännittää, kun olen muiltakin palstoilta lukenut samansuuntaisia kommentteja henkilökunnan kiireisyydestä. Ehkä kuitenkin siirrytään vauvan kanssa mahdollisimman pian kodin rauhaan imetystä harjoittelemaan. Tai mistä sitä ikinä tietää, pitää elää tilanteen mukaan :)

Vielä jollakin lisää kokemuksia? :popcorn:
 
Synnytin KYSissä 2009 ja aika ikävät muistot jäi päällisin puolin. Synnytyssalissa oli ihania kätilöitä, mutta opiskelijoita ravasi koko ajan "häiritsemässä" enkä jaksanut kivuiltani vaatia heidän poistamistaan salista. Varsinkin lääkisopiskelijat olivat rasittavia, kätilöopiskelijat ei niinkään.

Osastolla oli muutamia mukavia nuoria hoitajia, mutta kohdalle sattui myös yksi ihan kaamea vanhempi hoitaja, joka oli kyllä ihan väärässä ammatissa. Toivottavasti hän ei enää siellä ole. Osastolla oli järkyttävä kiire ja aika yksin koin olevani, ilman tukea ja apua. Sitten kun apua pyysi, kohtelu oli välillä tosi nuivaa. Olin tosi iloinen kun vihdoin kotiin sieltä pääsin.
 
Esikoisen synnytin 2009 kysissä ja itselleni jäi ainakin todella positiivinen mieli paikasta. Kiire ja täyttä oli tuolloinkin osastolla, mutta omalla kohdalla kätilöt olivat ihania ja kuuntelevia.

Se vesiallas on mielestäni tarkoitettu kivunlievitykseen, mutta en tiedä toki varmaksi saisiko siinä synnyttääkin:)

Helmikuussa olisi minunkin tarkoitus mennä synnyttämään meidän pikkukakkonen kysiin:)
 
  • Tykkää
Reactions: Heidukka ja MurSusi
Itsekin olen menossa Kysiin ekaa kertaa synnyttämään toivottavasti muutaman viikon päästä :) Kiva kuulla positiivisia kokemuksia kyseisestä paikasta! Kiire on tietysti ikävä miinus, koska Kuopio on kuitenkin aika iso kaupunki asukasluvultaan... tosin ruuhka tuskin koskaan on Tampereen tasoa, Taysissa kun oli käännytetty synnyttäjiä ovelta :D

Vesisynnytys Kysissä ei ole mahdollista, koska siihen tarvitaan erikoiskoulutettua henkilökuntaa.

Tsemppiä kaikille! :)
 
Kiitos vastauksista :flower:

Heräsi ajatus, että olisi kiva vaihdella ajatuksia ja kuulumisia muiden KYSiin alkuvuodesta 2013 synnyttämään menijöiden kanssa. Pitäisikö tehdä meille oma ketju?

Heidukka ja Charlott, olisiko kiinnostusta tällaiseen? :) Entä olisiko muita tammi-maaliskuussa Kuopioon synnyttämään menijöitä?
Milloin teillä on lasketut ajat? Omani on 26.2.2013, tänään siis rv16+0.

Sain esimakua KYSin kiireestä, kun viikonloppuna vauva säikäytti ja jouduttiin la-iltana menemään päivystykseen. Henkilökunta oli kuitenkin kiireestä huolimatta rentoa, ystävällistä ja minut huomioitiin mielestäni todella hyvin. :)
 
Minusta ainakin olisi mukava vaihtaa ajatuksia täällä päin synnyttävien kanssa eli kannatan:)

Itselläni on laskettuaika 27.2.2013, mutta saa nähdä mennäänkö maaliskuulle. Esikoisesta laskettuaika oli 28.2 ja neiti päätti sitten syntyä vasta 10.3 viikoilla 41+3:)

Toivottavasti MurSusi vauvalla kaikki ok ja selvisitte pelkällä säikähdyksellä! Itsekin olen kysissä joutunut ramppaamaan todella kovan pahoinvoinnin ja supistusten takia tipassa ja seurannassa. Kaikki vauvalla ana ollut todella hyvin, äiti sitten vaan saa kärsiä vähän enemmän!:)
 
Itse olen menossa KYSiin nyt ihan toivonmukaan lähipäivinä synnyttämään esikoista,ja mua kyllä ahdistaa ajatuskin siitä, että siellä jotain opiskelijoita lappaa ovesta sisään. Laitoin PikkuHaikaraan toiveen, ettei opiskelijoita paitsi kätilöopiskelija ok ja tästä kyllä aion pitää kiinni + mies saa muistuttaa asiasta jos en itse älyä. Vaikka kaikki sanookin, että siinä tilanteessa on sama kuinka monta silmäparia siinä töllistelee, niin itse en vaan _todellakaan_ halua mitään kandeja sinne ihmettelemään. Suunnattomasti ärsyttää pelkkä ajatuskin moisesta...
 
Moiks!

Itse olen synnyttänyt kaksi lasta Kysissä. Ensimmäisen -08 ja toisen 11/11 eli vajaa vuosi sitten. Kokemukset mulla ei sinällään ole ollut mitään kovin hyviä,liittyen itse synnytyksiin joten ehkä sen vuoksi en antaisi pelkkiä ruusuja kyseiselle sairaalalle. Jos en ihan väärässä ole,niin mielestäni Kysissä ei ole vesisynnytys mahdollisuutta. Ei minulle ainakaan kukaan ole siitä koskaan maininnut,vaikka olisin halunnut vedessä lillua. Kun synnytin tytön viime marraskuussa,tein siellä henkilökunnan mukaan "historiaa". Olin ainoa synnyttäjä sinä päivänä siellä, tai itseasiassa yli vuorokauteen. Siellä ei ollut yhtään ketään muita ollut sinä päivänä. Samoin synnyttäneiden osasto,meitä oli parhaimmillaan vain 4 äitiä siellä. Tyttäremme joutui lastenosastolle muutamaksi päiväksi ja myös siellä hän oli ainoa lapsi. Joten periaatteessa meillä oli normaalia parempaa kohtelua,kun siellä ei todellakaan ollut kiire kenelläkään ja kaikilla oli aikaa vain ja ainoastaan meille.Mutta se mistä jäi huono maku oli se,että ehkä joillain henkilökunnan ihmisillä olisi voinut olla asenteessa parantamisen varaa.

Mitä tulee liikkumiseen. Synnyttämään menevien osastolla se kyllä onnistuu,mutta itse synnytyssalissa ei. Tässä kohtaa olisin toivonut parempaa kohtelua. Minäkin nimittäin olisin halunnut tehdä muuta kuin vain maata sängyssä ja odotella. Tämäkin tosin voi riippua siitä,millainen ihminen sulla on kätilönä. Minua hoitanut kätilö ei ainakaan antanut minun kävellä pidemmälle kuin mitä siinä synnytyssalissa mahtuu tallustelemaan.

Mitä taas tulee puolestaan tuohon imetykseen... Ensimmäisen kohdalla imetys ei sujunut minulla kovinkaan hyvin. Olin suunnitellut pyytäväni apua ja tukea,jotta imetys lähtisi menemään paremmin tällä kertaa. Noh,kyllähän minä sitä apua pyysin,mutta kovin pintapuolisesti ja hätäisesti sitä sain. Tämäkin kyllä saattoi osaksi johtua kyseisista ihmisistä jotka sitä opastusta antoivat. Tuntui siltä,että mitä enemmän yritin ottaa opikseni heidän neuvoistaan,sitä enemmän epäonnistuin ja myös he turhautuivat minua opettamaan. Voi olla että olen vain niin huono imettäjä. Loppujen lopuksi,löysin vasta kotiin päästyäni oikeat ja hyvät omanlaiseni imetysasennot ja taktiikat. Jälkeenpäin mietittynä minua ehkä jännitti liikaa kyseiset imetystilanteet heidän kanssaan. Kun sain rauhassa opetella mikä minusta ja vauvasta tuntui hyvältä,löytyi myös oikea imetystyyli. Mutta vastaus siis kysymykseesi, kyllä sieltä apua saa,mutta välttämättä se ei ole sitä pätevintä saatavilla olevaa apua.

Kokemusta ei siis ole muihin sairaalaloihin,joten en voi verrata ja sanoa onko Kys hyvä vai huono paikka synnyttää. Sanoisin että kohtalainen. Joissain asioissa olisi parantamisen varaa,toiset asiat taas sujuvat hienosti ja apua saa. Missään nimessä ei kannata jännittää sinne menoa,ihan rentoa henkilökuntaa he ovat. Hyvällä ja positiivisella mielellä vain eteenpäin!
 
  • Tykkää
Reactions: MurSusi
Synnytin Kyssissä 5 viikkoa sitten ja vaihtelevat on fiilikset. päällimmäisenä ihan hyvät muistot,varsinkin synnytysosasto1 kätilöt ja muu henk.kunta olivat todella ihania! Mutta sitten syn.osasto2 henk.kunta esim.eräs laitoshuoltaja (se joka laittaa ruuat esille) oli todella tynpeä tapaus.Kettuili veden hausta keittiöstä vaikka ei itse ollut vienyt jääkaappiin josta sitä olisi pitänyt hakea ym. Osa kätilöistä oli sielläkin ihania,mutta imetykseen en juurikaan opastusta saanut vaikka pyysin.Rintapumppua opastivat käyttämään vaan. Meidän poika oli teholla muutaman päivän ja siellä opettivat sitten imetyksen. Tehollakin oli osa kätilöistä kivoja mutta meille sattu hieman tärähtänyt tapaus...oli kerran yösyötöllä ja kuulin vuoronvaihdossa kun tämä kätilö kertoi töihin tulevalle kätilölle että mieheni ja minä tarvitaan erityisapua ja PERSIILLE POTKIMISTA vauva hoidossa!! mullahan siinä itkut sitten tuli ja muut kätilöt koitti hyssytellä sitä akkaa ja suhisivat että äiti on paikalla. Sen jälkeen oli aika mielin kielin se rouva! hieman oltiin miehen kanssa ihmeissään siitä kommentista,kuiteskin ite vaipat vaihettiin siellä ollessa ja menin joka syötölle imettämään kahta kerrosta ylempää vaikka sektiolla synnytin,yölläkin yksin hiippailin kun mies ei ollut paikalla!
Siitä ns paskan maku suuhun.

Mutta meitä on moneen junaan,aina joukosta joku pösilö löytyy! :D
 

Yhteistyössä