Kympin hoidot

Voi perseen suti

Mun kilpirauhas arvot oli nyt THS 0.45 ja T4V 11

(edelliset arvot alkuvuodesta oli 1.1 ja 13 ja silloin tuli se plussa. )

Nyt lääkäri sanoi vaan että seuranta riittää..ei lääkitystä.Perkele sentään.
 
shenda Ei kai sillä alhaisella arvolla oo niin väliä, vaan vajaatoiminta (siis liian korkee tsh) on se joka voi haitata raskaakstuloo..?

Onnea Klivialle paremmasta tuurista, samoin milonalle tilanteen varmistumisesta!!

Kiitos vielä kaikille muistamisesta ja lohdutuksen sanoista :flower:
 
Mä olen käsittänyt että liian matala arvo on ihan yhtä pahasta ja paras arvo olisi 1-2.
Kuulemma ei voi kokeilla lääkitystä koska sen aikana ei saa olla raskaana ja voi kääntyä sitten vajaa toiminnaksi.
Ärsyttää!!!!
 
Hanuu: Mulla ei ollut lainkaan verikokeita nyt tässä lääkkeellisessä pas:sissa. Sullahan on sitten taas ihan samanlainen aikataulu kun meilläkin mutta tuut vaan viikon perässä. Kun mullakin piti olla siirto ma mut sitten halusivatkin viljellä pidempään. Kurjaa että sulla progynova aiheuttaa päänsärkyä, koita jaksaa pinnistellä. Onneksi sulla toimii myös luonnollinen kierto niin sitten voitte seuraavan alkionsiirron tehdä ilman progynovaakin, vaikka nyt uskotaan että tää on Se hoito mikä tuo plussan :heart:

Maitoparta-80: Ohhoh, sullahan oli kunnon saalis, hyvä että olit nukutuksessa! Sitten vaan peukut pystyyn että saatte hyvät alkiot ja että pääsisit siirtoon asti :)

Amelie: Mukavaa kun selvisit hyvin punktiosta! Toivotaan että saatte edes sen yhden alkion ja pääsisit siirton kanssa! Voimia!
 
Maitoparta: Ai kun sulla on ollut mahtava saalis ja onneksi sait sen nukutuksen =) Pidetään peukkuja, että hyperiä ei nyt tulisi vaan saisit kyytiläisen matkaan!

Hanuu: Kiva kuulla, että pääset siirtoon ja piinailemaan meidän muiden kanssa.

Leiska: En ole ihan varma, mutta näkyisikö sen 12 päivää? Muistelen, että 5000iu näkyy n. 10 päivää vai oliko se 12 ja tuo 10000 näkyisi 14 :/

Ja täällä on tänään pp7 vasta tai jo - miten sen nyt ajattelee...Aamupäivällä oli tosi menkkamainen olo ja heräsin siihen aamulla. Huolestuttaa...En pitänyt aikaisemmista plussakierroista mitään kirjaa "oireista" ja tuntemuksista, joten vähän paha vertailla ja kun koskaan ei voi olla varma, mikä johtuu mistäkin. No, äsken tuli pyyhkiessä aavistuksen verran pinkkiä ja rusehtavaa. Toivottavasti se ei ole täti punainen, kun uhkaa kaartaa paikalle kesken kaiken vaan enteilisi jostain mukavammasta...Aaah! Mutta piinailu jatkuu!
 
heipä hei pitkästä aikaa!!
eipä oo taas päässy koneelle ku kaikkee mahollista taas ollu...mutta siirto on 2.6..
kokeilen nyt sitten nuita "lukeja".. ni kertokaahan käyttäjät,että onko teitä huimannu ne niiku pakkauksessa varotetaan?!ja onko teitäki kehotettu laittamaan ne ala-kertaan?
en kyllä lähtis nielemään noita :x
 
Onnea Klivia plussasta.

).( Matkaan saatiin eilen yksi hyvä alkio. kahta toivottiin, mutta sulatus ei ollut onnistunut. Progynovan ja Lugejen yhteisvaikutus näyttää olevan mun kropalle liian rankka - aamulla heräsin taas migreeniin ja oksensinkin.
 
Maitoparta: Hui, mikä saalis. Nyt toivotaan että moni sieltä selviytyy ja pääsette siirtoon.

Monella näyttää olevan jänniä hetkiä, tsemppiä piinapäiviin !!
Halaus kaikille jotka ovat joutuneet kesälomille, voimia ja jaksamista!

Sydämellinen kiitos onnitteluista :heart: Kyllä se plussaa vielä tänäänkin näytti.
 
odottelen vielä soittoa klinikalta että miten se meidän viimeinen alkio siellä jaksaa, saadaanko se tänään kyytiin vai ei. Jotenkin on niin luovuttanut olo, etten tiedä onko se edes pettymys jos se on menetetty, en oikein osaa edes piinailla tätä jo kyydissä olevaakaan, kai olen luovuttanut toivon senkin osalta. :ashamed:
 
Maitoparta Hui kun hurja saalis sulla. Ihan hyvä kun tekevät pitkän viljelyn , koska munasoluja on niin paljon, joten varaa löytyy. =) Toivottavasti sulla ei ole ilmennyt hyperin oireita, senkin takia on hyvä, että menet siirtoon vasta perjantaina. Kerkii joka tapauksessa turvotus laskea ja itselläsi on parempi olo. Mutta toivotaan, että pääset tuoresiirtoon. :hug:

Voi heidh :hug: Hyvän asenteen olet löytänyt ja nauti grillijuhlista! Samaa minäkin olen yrittänyt hakea. Mikäli mä en plussaa tästä tai en pääse edes yrittään, niin pidän kesällä ne kolmekymppiset, jotkä jäi viime PAS:n takia väliin. :)

Hienoa Hanuu! Onneksi sait konkreettista tietoa. Ja pian on taas jo viikonloppu mennyt ja pääset siirtoon. Pidän peukut pystyssä. :hug:

Punahilkka Tervetuloa mukaan. Aikas kovia olet jo joutunut kokemaan. Mutta onneksi Sinulla on jo kaksi ihanaa lasta. :heart: Toivotaan, että huurunenistä saisitte onnistumisen.

Kiitokset Linnialle ja ekavekaralle tsempityksestä. Sain eilen klinikalta soiton, että vaan KOLME on hedelmöittynyt. Olen niin pettynyt kun vaan olla voi. Nyt odotan pelolla soittoa, että siirtoon ei päästä, koska yksikään noista kolmesta ei ole jakaantunut. :'( Tää on niin vuoristorataa. Pelottaa ja ilostuttaa, ja pian taas romahtaa. Korjaan Maitoparta vielä kirjoitustani sen verran, että tämä hoito julkisella oli viimeinen, joten yksityiselle siirrytään seuraavaksi. Mutta jos mun elimistö ei annakaan vastetta lääkkeille enää? Munasolujen määrä putosi niin paljon ja pakkassiittiöillä on ihan turha yrittää. Mutta oliko sulla Maitoparta niin, että saitte tästä neljännestä hoidosta enemmän soluja kuin muissa?

Kilvialle onnentoivotukset vielä! :heart: Ihanaa kun onnistuitte!

Mimosah76 Onnittelut siirrosta. :heart: Mulla oli myös lääkkeellisessä PAS:ssa Zumenonien kanssa ihan hirveetä. Elin viimeiset piinapäivät pimeässä huoneessa ja valoa en kärsinyt yhtään. Ihan kamalaa. Toivotaan, että sut palkitaan onnistumisella näistä kaikista kärsimyksistä huolimatta.
 
leiska minulta myös pahoittelut :hug: Mutta onneksi sinulla on pikkuinen kohdussasi, josta saat pientä toivoa onnistumiseen. Älä luovuta vielä. Voimia ja jaksamista.

).( Ainakaan vielä ei ole tullut soittoa.... :headwall:
 
Meg
Olen nyt nähnyt sen vauvan mistä olen kertonut, jos joku muistaa..(lähipiiriin synty vauva)Se on niin ihana! Nyt tuli vielä enemmän vauvakuume. Pidin sitä sylissäkin. Kyllä mä pari kertaa kävin vessassa itkemässä, en voi itelle mitään, kun olen niin katkera kun ei itse saa vauvaa. Mies ei edes pitänyt vauvaa sylissä kun näin että häneenkin sattuu niin paljon tämä lapsettomuus. Jatkossakin aion siis nähdä vauvan kun tulee tilanteita, eihän sille mitään voi.
 
Kiitos Maitis ;) Lähden puolen tunnin päästä ajeleen klinikalle. Soittoa ei ole tullut. Huh huh kun pitävät jännityksessä. Tulen sitten iltapäivällä kertomaan miten piinistely alkaa, yhden vai kahden pikkuisen kanssa. :heart:
 
Hyvä juttu Amelie :)
On tää virtuaaliystävyys ihme juttu, eläydyn teidän kaikkien kokemuksiin jotenkin vahvasti. Amelienkin tapauksessa vatsaa alkoi kivistää, tää on niin hassua :LOL:
Selvä merkki, kun saikku loppuu, nostan perseeni ylös sohvalta ja hankin taas elämän :LOL:
Te ootte ihania :hug:
 
~~~~~~~~~~~~~~~KYMPIN HOIDOT~~~~~~~~~~~~~~~

*********************26.5.2010.**********************

Nimimerkki..................Hoito.............Tapa........Pu.......Sii....hoitop.

Amelie80..............3.ICSI.....................pi...........25.5...27.5....TAYS
Maitoparta-80......4.ICSI.....................pi...........25.5...28.5....TYKS
Hanuu..................1.IVF:n 2.PAS...................................31.5.....NKL
Nainen83.............1.IVF:n.1.PAS....................................2.6.
Sanasa................1.ICSI:n 1.PAS................................vko 22..NKL
fiia 69...................2.IVF:n 1.PAS................................vko 22.....
Inia.......................3.IVF:n 1.PAS.........lu....................vko 22.........
Peppiina78............2.IVF......................pi............vko 22.........
Nonna78...............2.IVF.....................................toukokuu....TYKS
Meg......................1.IVF:n 1.PAS....................................kesäkuu
Doris79...............................PAS.....................................kesä
Joppu................................3.PAS....................................kesäkuu
onni ja toivo.........1. IVF:n 1. PAS...................................kesäkuu
Helmiina78...........2.IVF:n 1.PAS.....................................kesäkuu
Punahilkka-75......1.IVF:n 1.PAS.....................................kesäkuu
Isis........................4.ICSI................ly................kesäkuu....AVATre
Tähtisilmä79.........1.IVF:n 3.PAS..................................kesä..OYS
Ragdoll73.............1.IVF.....................pi...............vko 24........TAYS
beelia...................1.IVF.......................................vko 24......
Mandalay...............................................................................
berits.....................................................................................
Salli72.................6.ICSI:n 1.PAS..................................kesä....VL
Cris......................4. ICSI ..................pi.................................
kolmisin.....................PAS..................lu.................................
Faith83.................................................................................
Minska...................................................................................
heidh...................2.ICSI:n 1.PAS........................vko 32....AVATku
Mianna79...............IVF.......................................elokuu.........
Shenda81............3.IVF.......................................elokuu........FEL
Zax......................2.IVF.......................................elokuu.........
Milli-81.................1.IVF:n 1.PAS..........................elokuu.........
Myyrä2................2.IVF...........................................................
Meikku.................2.IVF..........................................................NKL
Lumipuu..............3.ICSI.....................................................TAYS
toivorikas-72.......4.ICSI....................pi.............syyskuu.......NKL
Marjaane.............2.IVF:n 3.PAS.........lä...............................
Hopping...............2.ICSI:n 2.PAS.......lä.............................AVATre
Miiru82.................................................................................TAYS
UnelmaSirpaLeena.2IVF....................pi..................................OYS
Munkkiniemi.........2. IVF.....................pi...................................
wabisabi...............3.IVF....................ly..................................FER
Risupesä...............3.IVF...................pi..................................TAYS


:eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: Piinailijat :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek:

Nimimerkki......hoitop........alk.määrä.............PP.........testipv

Taika79........TAYS.......................:heart:....................15............
Vadelmaunelma...AVATre.........:heart::heart:...................8............
Raitapaitainen...TAYS..................:heart:.....................7...........3.6.
SaaraX........................................:heart:......................7............
ekavekara-.....FEL........................:heart:.....................6...........
leiska............FEL.........................:heart:......................3............
Mansikkainen-79..FEL.................:heart:.....................3...........
Linnia.................NKL....................:heart:......................2...........7.6.
Mimosah76.........FER....................:heart:......................1...........

:heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: Plussanneet :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart:

Nimimerkki........testipäivä.......HCG/pp..........hoito.......alkiot

Alina79...............3.2.............513/15........2.ICSI................:heart:
Duffy..................4.2...............kt/10..........2.ICSI................:heart:
Kirma................11.2.............866/14........3.IVF..............:heart::heart:
Annabell-77......16.2.............195/12........1.ICSI................:heart:
RouvaPapunen..23.2..............kt/11..........1.ICSI...............:heart:
Maricce..............24.2.............86/14..........3.IVF.............:heart::heart:
e74....................3.3..............494/14.........1.IVF.................:heart:
Sannis-75..........5.3..................................luomu................:heart:
Hugsy...............24.3............9309/27........1.IVF.................:heart:
Plasebo............11.3..................................3.IVF.............:heart::heart:
AaVee...............26.3...............kt/16..........1.IVF.................:heart:
Nipsu74............26.3...............kt/14..........2.IVF/ICSI.........:heart:
Ovis..................31.3............300/14..........2.IVF/ICSI.........:heart:
pa-mi................4.4..............922/17..........4.IVF.............:heart::heart:
stigu123...........7.4..............250/14..........2.IVF.................:heart:
Salvia...............23.4............100/12..........2.ICSI................:heart:
Heni.................28.4.............258/13.........2.ICSI:n 1.PAS...:heart:
Katjuzka...........30.4..................................luomu...............:heart:
Firefox..............5.5.................kt/14..........3.IVF..................:heart:
Tinka-...............11.5..............69/13..........1.ICSI................:heart:
Paiju.................12.5..............kt/14...........2.IVF..................:heart:
Nemi77.............13.5..............kt/15...........1.IVF.............:heart::heart:
riksu82..............13.5.............kt/15............2.IVF................:heart:
karmilla.............13.5...........8674/23.........1.IVF.................:heart:
Pikkuperho........13.5..............kt/10...........2.IVF.............:heart::heart:
milona................24.5..........2122/19.........5.ICSI...............:heart:
Klivia..................27.5............kt/13............2.IVF.................:heart:
 
Voi harmi Leiska että ette päässeet tänään enää siirtoon. Onneks sentäs se yksi kultahippunen on siellä kyydissä. Mulla on kanssa ihan luovuttanut olo, en jaksa uskoa että onnistuisi tästäkään siirrosta. Ja tuskinpa myöskään niillä hitailla vielä huonommilla alkioilla mitkä sielä pakkasessa odottelee, toivoisin jopa että niitä ei olisi ja pääsisin vielä tän vuoden puolella samaan lääkekattoon ostamaan lääkkeet seuraavaan hoitoon.

Työkaverinkin sai juuri vauvan, siitä sitten juttua tänään riittikin töissä. Voikun saisi jotenkin pidettyä tunteet sisällään sitten kun hän tulee vauvaansa töihin näyttämään enkä alkaisi ainakaan siinä itkemään. Siinä sitä onkin varmaan mukava onnitella toista itse juuri hoidosta neganneena.
 
Lohtu :hug: leiskalle.... Uskotaan nyt vielä kyytiläiseen, et hällä olis supertarrasukat ja pysyy masussa. Tiedän tuon tunteen, toivottoman ja lohduttoman... :hug:


Tsemppistä Amelielle piinistelyyn. Monta laitettiin kyytiin? =)

).( Toistaiseksi ilman tuntemuksia....vastahan eilen illalla pistokset aloitin, mut jotenkin ajattelin, et näillä määrillä alkais oirehtia nopsaan. Puregonin pistäminen on jopa hauskaa Menopuriin verrattuna. Aikamoista säätämistä tää kuiva-ainepurkkien ja liuotinampullin kanssa. Kumpa Menopurkin tekis kynän ja valmiit "liuospatruunat" kuin Puregonilla. Nyt tarvii roudata jättimäistä käsiveskaa, jotta tarvikkeet kulkis mukana huomaamattomasti.
Takaraivossa väijyy toiveikkuus paremmasta vasteesta ja siirtoon pääsystä, vaiks kuinka koettaa muistuttaa itseään, et tuskimpa sinne 3-4 follia enempää kasvaa - voi olla jopa niin, että folleja ei kasva yhtään.... *huokaus

Voimia kaikille!

:hug:
 

Yhteistyössä