Kympin hoidot

leiska Onnittelut vuodon alkamisesta.
risupesä No kyllä varmaan harmittaa.. tekevälle sattuu.
Lumipuu :wave: Saitko vielä uuden veritestin tuloksia? Miltä näyttää?
Oletko Doris-79 vielä testaillut? Onko sulla jo huomenna virallinen testipäivä?

Nuo odotuspinot ovat huomattavasti hiljaisempia kuin tämä hoitopino, niin täällä on vanhasta tottumuksesta kiva hengailla. On vielä niin epätodellinen olo tuosta plussasta, että ei odottajaksi itseään edes vielä tunnista. Ei mitään tuntemuksia edelleenkään. Täytyy varmaan testata vielä uudelleen tässä joku päivä, ettei ole vain hiipunut pois.
 
Risupesä, olen niin pahoillani vastustuksesta, jota olet saanut kohdata. Ihan tarpeeksi on muutenkin, että voisi toivoa, että muuten menisi kaikki putkeen. Omat mokat turhauttavat oikein kunnolla.

).( Kun en saanut klinikalta ketään kiinni viime viikolla ja uusi kierto alkoi lauantaina, tulee 1.IVF:n 1.PAS:sista meillä nyt sitten luomu. Ultra on ensi ma eli 19.4. joka on kp10. Siellä sitten tehdään suunnitelma varuiksi lääkkeellistä PAS:sia varten myös ja tsekataan onnistuisiko siirto tällä kertaa luomukiertoon, eli vielä huhtikuun lopussa, jos kaikki hyvin menee. Kuinka monta päivää ovisplussan jälkeen yleensä siirto tehdään luomukierrossa?
 
Voi Risupesä, anna nyt itsellesi armoa. Ei oo mikään ihme että kaiken tämän lääkerumban keskellä menee sekaisin.

Arvo oli surkeat 83. Eli nousee joo, mutta ihan liian hitaasti. Eli huomenna ultraan katsomaan onko kohdunulkoinen. Ei taida mulla olla koskaan asiaa tuonne alimman viivan alle :'( Aina kun luulee että nyt ollaan pohjalla niin kas vain kun elämä vetäisee maan jalkojen alta ja huomaa taas putoavansa syvemmälle ja syvemmälle. Tätä se on minun elämäni.

Lumipuu joka saa ainakin vielä yhden päivän lisää pitää rakkaintaan mukanaan

 
Niin se sitten meni kuin arvelinkin... Pääsin kyllä heti yhden jälkeen läpi naikkarille, mutta vastaus oli odotettu. Kaikki ensi viikon ajat on jo menny eli ei ollut antaa meille ultra-aikaa tähän kiertoon. Hoitaja lupasi kuitenkin vielä kysyä lääkäriltä, voisiko jollekin päivälle laittaa ylimääräisen ajan. Sanoi soittavansa vielä ennen neljää. No soitto tulikin, mutta lääkäri ei ollutkaan ehtinyt paneutua asiaan. Lupasivat soitella huomenna, kun asia varmistuu, mutta enpä juurikaan toivoa enää elättele :( Ens kuussa tulee jo 1,5 vuotta siitä, kun totesivat naikkarilla, että edessä on ivf/icsi-hoidot (ja siis kaikki tutkimukset oli jo tehty muualla valmiiks). Siinä ajassa ollaan päästy vasta yhteen tuoresiirtoon! Voi kunpa oltais heti alkuun päästy maksusitoumuksella yksityiselle... Toukokuussa olis sit kai seuraava yritys, jos ruuhka on silloin jo helpottanut. Kesäkuussa siirto osuiskin jo sit juhannusviikolle eli eiköhän se evätä jo sillä perusteella ja sit onkin kesätauko. Olin tuoresiirron pettymyksen jälkeen saanut taas kasattua itseni ja useamman viikon oli jo parempi mieli, mutta tänään pääsi kyllä taas itku :'( Miten sitä vois ikinä olla raskaana, kun ei pääse edes yrittämään?!?!

Linnia: Oletan sulla olleen tänään yhtä huono tuuri..?
 
Lumipuu, toivotaan että kaikki on sun pikkuisella hyvin!!!!!!
Voi Risis, kyllä varmasti ottaa päähän. Mutta proviisorihan tässä pitäisi olla, että pysyis näissä kaikissa cocktaileissa kärryillä!

Siirtoon päästiin! * tekee aaltoja hän* Yksi toivottu liftari kyydissä, testipäivä 23.4. Taisit olla Risis oikeassa tuosta pergoveriksesta ja laadusta. Munasolut pysyivät iskussa ja kypsinä, kymmenen päästiin icsaamaan ja icsin jälkeen jäi 4 alkiota, vau! Eli tällä kertaa saatiin jotain pakkaseenkin. Yksi siis masussa, kolme pakkasessa, jokainen omassa oljessaan. Tänään täälläpäin Suomea maailma näyttää kauniilta. :heart:
 
Risupesä Voi ei :hug: ! Ymmärrän kyllä, että harmittaa ja vi......, mutta ole tosiaan armollinen itselles! Ei ihme, että unohtelee jotain, kun joutuu sählään monien eri lääkkeiden kanssa ja vielä vaihtelevien annosten mukaan. Toivottavasti pääset pian uudestaan tositoimiin ja menkat tulis ajoillaan!

Lumipuu :hug: Toivottavasti ei nyt olis kohdunulkoinen!! Voimia ja hyviä näkymiä ultraan toivottelen!
 
Mimosah Siirto tehdään 3-4 päivä oviksesta riippuen siitä onko sulla 2 vai 3 päivän alkio. Mulle tehtiin 5 päivän blaston siirto ovis plussasta 7. päivänä eli ovispäivä oli nolla ja siitä kuusi päivää, jona siirrettiin. Mä olen ihan luonnollisen kierron kannalla vaan jos se on mahdollista. Oviksen tikuttaminen on vaan hermoja raastavaa, mutta niin on tietysti lääkkeiden ottaminenkin. Taitaa olla kummassakin omat hyvät ja huonot puolensa. Mulla vaan noi Zumet aiheutti aivan järkyttävän päänsäryn, joka kesti siihen asti kunnes lopetin ne. Tuloksia en kummastakaan vaihtoehdosta ole kuitenkaan saanut. Mutta toivotaan kaikkea hyvää sulle ja tulet saamaan sen plussan. :heart:

Risis Ei voi olla totta! Olen niin pahoillani. Ihan liikaa vastoinkäymisiä. :hug: Julkisen puolen systeemit on niin ärsyttäviä kun joutuu itse kaikesta suurin piirtein huolehtimaan. Ja sit jos sattuu itse jotain unohtamaan tai kysymään, niin sitte käy näin. EIKÄ! Niin kuin sanoit, että lääkemäärä, jota joudutaan käyttään, sekoittaa ihan ajatukset.

).( Ensi viikolla suunnittelukäynti kolmanteen ja viimeiseen ICSI:n. Pelottaa jo ihan hirveästi. :ashamed:
 
Lumipuu Voi ei, mutta vielä on kait toivoa. Arvo on kuitenkin noussut. Jospa kiinnittyminen on tapahtunut myöhäisessä vaiheessa. Kylläpä nyt pidetään jännitystä yllä. :hug:

Salvia Tosi paljon tsemppiä, vauvaliimaa ja plussatuulia. :heart: Hienoa!

Kirjoittelen näin erissä kun töissä ei pääse kirjoitteleen kun harvakseltaan ja paljon ehtii jo tapahtumaan kun saan oman tekstini aalloille. :D
 
Voi ei Risupesä, kyllä varmasti ottaa päähän, kun noin pitkään jo jouduit menkkojakin odottelemaan. Onneksi nyt on sentäs primolutit heti käytössä niin ei enää kierron pitäisi venyä.

Salvialle onnittelut kyytiläisestä ja huurunenistä. :)

Sain keskiviikolle ultra-ajan ja toivonmukaan saisin myös primolut kuurin että menkat joskus alkais, kyllähän tästäkin megapitkä kierto tulee jos aloitan kp 38 syömään 10 päivää primoluteja ja sitten taas odotellaan vuotoa. Toivonmukaan samalla käynnillä myös lääkäri tajuaisi että turha on ilman lääkkeitä PASsia yrittää tehdä ja pääsisin edes suoraan lääkkeelliseen PASsiin heti ensi kierrosta. Toivottavasti ei ole ihan turha toive.


 
Kiitos taas kaikille :flower: ootte niin tärkeitä!

Lumipuu :hug: toivoa pidetään yllä vielä että kaikki kääntys iloksi ja helpotukseks!

Salvia, jees!! bd ;)

Hanuu , siis ei oo totta!! :eek: |O :hug: Toi on kyllä jo aivan törkeetä että tollasia aikoja laitetaan odotuttaan!


Mä koitan nyt aatella että mitäs se kuukausi neljään vuoteen nyt sinne tänne, vaikka vieläkin vähä harmittaa.. mutta mikäs tässä odottaessa jos vaikka reilun kuukauden päästä ois ne viivat tikussa :whistle: no niin varmaan.. ehkä tässä eniten harmittaa se kun sitten viivästyy se kolmaskin hoito, enkä tiedä onko sitä järkee tehdäkään enää liian loppuvuodesta kun lääkekatto on nyt likimain nollissa.. tosin en oo oikein selvilläkään, miten kelakorvauksia maksetaan lääkkeistä 3 hoidon jälkeen, oiskohan se katto vielä voimassa..? Vaikka joo, kai sitä pitäs koittaa olla murehtimatta taas liikoja ihan enneaikojaan :|


muok* unohtu mainita vielä että kaiken muun "kivan" lisäks tuli kauhee migreeni-jysäri kohtaus heti kotio tultua.. eli samoin kun Ameliella, eipä taida pisemmän päälle sopia mullekaan toi lääke. Tai sitten se oli sattumaa, mutta miten mahtaa käydä kolminkertasella annoksella.. :$ no, sitkeesti käytän noi mitä ostin, mutta sitten jos tarvii lisää niin kysyä sitä toista.
 
Siirto peruuntui, kun kumpikaan alkoista ei selvinnyt hengissä :'(. Pakkanen tyhjä, pitää aloittaa alusta koko *****.

Salvia Onnea, perässä tullaan sitten joskus myöhemmin...

Mimosah LuomuPAS: tarkoitus oli tehdä kolme päivää oviksen jälkeen, eli tänään.
 
Hanuu: Mä pääsin läpi vasta just ennen kahta, ja hoitaja sano samaa ku sullekkin et pitää kysyä lääkäriltä mitä tehdään ja lupas soittaa, mut eipä soittoa kuulunutkaan kai ne sit huomenna sieltä soittelee takasinpäin :kieh: Siis niin ärsyttävää jos tässä tulee taas odotusta, argh... Ei mikään ihme jos itku tulee :'( Muutenki meinas mennä hermot ku kokoajan oli numero varattu ja välillä sieltä sanotiin että juuri nyt ei saada yhteyttä....
 
Mites täällä on nyt näin paljon epäonnea.. :hug: kaikille huonoja uutisia kuulleille..

Ja Salvia paljon onnea kyytiläisistä ja huurunenistä!!

Mä en uskalla testata.. :ashamed: Huomenna virallinen testipäivä, mutta
eiköhän se totuus jo näkyisi.. Jotenkin vain olo on tyhjä, ei juurikaan
raskautunut, ja se nega olisi taas niin iso pettymys, ettei jaksais ottaa vastaan.

Mulla lääkkeet vaikuttaa tosi paljon, ja nytkin taas 2 kuukauden zombiena olon jälkeen
on takki aika tyhjä.
 
Ihan pakko on päästä linjoille - täällä taustailen ja liityn seuraan myöhemmin, syksymmällä, kun hoidot taas alkaa. Mutta siis Hanuu - toi venaaminen tekee hulluksi ja maksimoi stressinkin! Musta tuntuu, että Naikkarilla ne ei aina ihan ymmärrä sitä. Ne saattaa jopa hermostua jos potilas vähänkään kiirehtii, kyselee enemmän ja toivoo nopeampaa aikataulua... Mulla olis mennyt Naikkarilla melkein tasan 2 vuotta ekasta käynnistä (johon mennessä oli tehty jo kaikki testit yms.) ennen kuin olisin päässyt IVF:ään eli ihan älytöntä venaamista (pistivät suoraan endon takia laparoskopiajonoon, meni 6kk ja sit lapan jälkeen totesivat että nyt pitää kokeilla luomuna 6kk eli sillä ne sai mut pois soittelemassa yli vuodeksi, sit alkokin inssien kanssa säätäminen ja vihdoin kovan väännön jälkeen pääsin IVF jonoon). Onneksi kävi tuuri ja meillä oli varaa mennä siinä jonottaessa yksityiselle. Kyllä hermot lepäs - se aikataulu ja epävarmuusstressi siitä, millon saa hoitoa on ihan kauheeta!! Eli toivon, että Hanuu sulle löytyy aika ja hoito jatkuu. Samoin Linnia ja muut :)

Osaako kukaan muuten sanoa, mitä käytännössä tarkoittaa se jos Hgin Naikkarilta saa maksusitoumuksen yksityiselle (eli käytännössä kai Väestöliittoon? ) - käykö siinä niin että joutuu jonkin aikaa jonottamaan sitten yksityiselle - vai pääsekö Väestöliitossa heti kuukauden sisällä IVF:ään? Olen jälleen IVF-jonossa (yksi ivf-taapero olemassa) ja kun 6kk jonotettu saan ilmoittautua seuraavaan ivf-hoitoon - jos tässä vaiheessa kysytään, että suostutko maksusitoumuksella menemään muualle, niin meinaakohan se sitä, että joutuu itse hoitamaan ajan yksityiselle (eli voikin käydä niin, että menee vielä useampi kuukausi ennen kuin siihen hoitoon sit kuitenkaan pääsee...tosin PASsiin ja jatko IVF:iin pääsee sit taas jouhevammin... )

terveisin taustaileva,
hoitoon jo kovasti hinkuva Meikku
 
~~~~~~~~~~~~~~~KYMPIN HOIDOT~~~~~~~~~~~~~~~

*********************13.4.2010.**********************

Nimimerkki..................Hoito.............Tapa........Pu.......Sii....hoitop.

Heni.....................2.ICSI:n 1.PAS......lä........................15.4..AVATre
Nainen83............ 1. IVF:n 1.PAS...................................huhtikuu
Hanuu..................1.IVF:n 1.PAS.........lu........................huhti..NKL
Linnia...................1.IVF:n 1.PAS...................................huhti..NKL
Mimosah76...........1.IVF:n 1:pAS........lu........................huhti..FER
Sanasa................1.ICSI:n 1.PAS...............................15-16....NKL
Firefox.................3. IVF....................pi.............vko 16............OYS
Marjaane..............2.IVF:n 2.PAS......lä........................vko 16
Nemi77.................2.IVF....................pi..............vko 17.............VL
karmilla.................1.IVF....................ly.................vko 17..........FER
Inia.......................3.IVF.....................................vko 17.........
Joppu................................3.PAS.................................huhtikuu
Munkkiniemi.........1. IVF....................pi..............huhtikuu......NKL
wabisabi...............2.IVF....................ly..............huhtikuu........FER
onni ja toivo.........1. IVF:n 1. PAS................................huhtikuu.....
Helmiina78...........2.IVF:n 1.PAS...................................huhtikuu....
Heidh ..................2. ICSI...................pi...................................
risupesä..............2.IVF:n 1.PAS........lä..................................TAYS
Paiju ......................................................................................
beelia...................1. IVF....................................toukokuu......
Amelie80..............3.ICSI...................................toukokuu........
UnelmaSirpaLeena.1.IVF:n.3.PAS.....lu.......................touko...OYS
Klivia.....................2.IVF....................................vko 19..........TAYS
leiska ...................2.ICSI....................ly............vko 19..........FEL
Raitapaitainen.....3.IVF.......................ly............vko 21..........TAYS
Katjuzka...............3. ICSI..................................vko 21.........AVATre
Nonna78...............2.IVF.....................................toukokuu....TYKS
SaaraX..................2.IVF:n 4.PAS...................................toukokuu
Mansikkainen79...1.ICSI:n 1.PAS..................................touko.FEL
Meg......................1.IVF:n 1.PAS....................................toukokuu
Isis........................4.ICSI................ly................toukokuu....AVATre
Tähtisilmä79.........1.IVF:n 3.PAS..................................touko..OYS
Ragdoll73............1.IVF.....................pi...............vko 24.........TAYS
Mandalay...............................................................................
berits.....................................................................................
Vadelmaunelma..1.ICSI:n 2.PAS.......................................AVATRe
Cris......................4. ICSI ..................pi.................................
kolmisin.....................PAS..................lu.................................
Faith83.................................................................................
Minska...................................................................................
Mianna79...............IVF.......................................elokuu.........
Myyrä2...................2.IVF......................................................
Meikku...................2.IVF......................................................NKL

:eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: Piinailijat :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek:

Nimimerkki......hoitop........alk.määrä.............PP.........testipv

Lumipuu.......AVATre................:heart::heart:.............18...(+testattu)
Doris-79.......FEL......................:heart:................14.........
Hopping.......AVATre................:heart::heart:..............4..........
Salvia........................................:heart:...............1.........

:heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: Plussanneet :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart:

Nimimerkki........testipäivä.......HCG/pp..........hoito.......alkiot

Alina79...............3.2.............513/15........2.ICSI................:heart:
Duffy..................4.2...............vt/10..........2.ICSI................:heart:
Kirma................11.2.............866/14........3.IVF..............:heart::heart:
Annabell-77......16.2.............195/12........1.ICSI................:heart:
RouvaPapunen..23.2..............vt/11..........1.ICSI...............:heart:
Maricce..............24.2.............86/14..........3.IVF.............:heart::heart:
e74....................3.3..............494/14.........1.IVF.................:heart:
Hugsy...............24.3............9309/27........1.IVF.................:heart:
Plasebo............11.3..................................3.IVF.............:heart::heart:
AaVee...............26.3...............vt/16..........1.IVF.................:heart:
Nipsu74............26.3...............vt/14..........2.IVF/ICSI.........:heart:
Ovis..................31.3............300/14..........2.IVF/ICSI.........:heart:
pa-mi................4.4..............922/17..........4.IVF.................:heart:
stigu123...........7.4..............250/14..........2.IVF.................:heart:
 
Myyrä2 :hug: Osanottoni...
Hanuu ja Linnia Voimia taisteluun tuulimyllyjä vastaan!

Salvia Onnittelut "liftarista" :D Ja hienoa että saitte pakkaseenkin nyt!!
Lumipuu Jännään niin kovasti sun puolesta, toivottavasti arvo nousee vielä... Peukut ja varpaat pystyssä olen täällä :hug:
Doris-79 Rohkeutta ja onnea testaukseen!! :heart:
 
Myyrä :hug:

Salvialle plussapuhallus!

Kiitos kaikille tsempeistä, olette ihania :heart:

Doris-79 pidän peukkuja!

Ultrassa ei näkynyt kohdunulkoista mutta toisaalta eipä näkynyt mitään muutakaan... eli ei pystytty poissulkemaankaan ulkoisen mahdollisuutta. Lääkäri laittoi kiireellisen lähetteen TAYSiin, jossa nyt sitten aletaan toissaan kontrolloimaan tilannetta ja jos kivut yhtään lisääntyy niin sitten pikavauhdilla päivystykseen. Nyt on jotenkin turta olo kun oli jo valmistautunut pahimpaan ja silti ihan pienoinen toivonkipinä heräsi. Kyllä siellä jossain päin masua nyt pieni yritys on päällä. Itse on yritettävä uskoa että se riittää.

Lumipuu 4+6 kunnes toisin todistetaan
 
Mahtavaa Lumipuu, jotain siellä todella tapahtuu :)
Silloin, kun mun kolmannen odotusta seurailtiin ( 2xvko ultrassa, siihen asti kun syke löytyi :heart: ) niin kohdussa ei näkynyt kuin ihan pieni neulanpään kokoinen piste rv 4+5.. sitten alkoi erottumaan sikiöpussukkaa...(vai mikä se olikaan).. ja sitten ruskuaispussi ja alkio sekä syke rv 7+0 :heart: Olipa se niin pelottavaa ja jännää aikaa :whistle:
Toivon, että siun pieni siellä kerää voimia ja vahvistuisi :heart:
 

Yhteistyössä