Kymmenvuotias lapsi valehtee vakavista asioista

[umpikujassa ja väsynyt]

En ole ikuisuuksiin kirjoittanut tänne, mutta nyt kirjoitan. Epätoivossani yritän kysellä vertaistukea vastaavassa tilanteessa olleilta ihmisiltä.

Elämme uusperheessä. Toisen aviopuolison edellisen suhteen lapsi käy luonamme joka toinen viikonloppu. Lapsi on vahvatahtoinen, ollut kuulemma aina. Jos hän ei ole saanut tahtoaan läpi, on lapsi karannut, raivonnut hallitsemattomasti ja huutanut/ järjestänyt hysteerisen kohtauksen saadakseen haluamansa. Lapsen toinen vanhempi (nykyinen lähivanhempi) on ja on ollut kykenemätön asettamaan lapselle rajoja. Sama on tilanne nyt.

Meillä kaikki on sujunut hyvin, kun poika halunnut jotain. Kalliin tietokoneen, uuden puhelimen tai muuta vastaavaa. Poika on ollut hyvin harmoninen ja miellyttävä. Kun haluamisia ei ole ollut, on käytös täysin mahdottomaksi. Tämä siis normaalitilanne. Käytöksestä ovat saaneet osansa vanhemmat ja perheen muut lapset. Lopulta taisteltuamme pari vuotta käytösongelmien kanssa sanoimme pojalle selvästi ja napakasti (keskustelemalla), että hän joko on koko ajan luonamme kunnolla tai sitten hänen ei tarvitse enää tulla meille. Sanoimme myös, että jos hän ei meille enää tule, ei hänen tarvitse pyydellä meiltä lahjojakaan enää. Sanoimme, että emme ole itään ostoautomaatteja. Pojan käytösongelmiin on siis kuulunut se, että aina raivokohtauksen tullessa lapsi ilmoittaa, että ei halua tulla meille. Poika raivosi ensin ultimatumin antamisen jälkeen, mutta muuttui sitten hyvin miellyttäväksi. Lapsen käytökseen kuuluu mielialojen jyrkät vaihtelut, ja tunnetilat menevät täysin laidasta toiseen. Lapsi osaa tunnetilojaan kyllä hallita, koska joutuessaan selkä seinää vasten raivo loppuu sormia napsauttamalla.

Nyt sitten lapsi on alkanut keksimään perättömiä tarinoita siitä, mitä luonamme tapahtuu. Ehkä, koska asetimme hänelle rajat ensimmäistä kertaa ihan tosissaan. Esimerkkinä tarinoinnista se, että hän väittää meidän riitatilanteessa hajottaneen hänen kännykkänsä, joka oikeasti ikuisuus sitten hajosi lapsen omissa leikeissä. Tätä on nyt selitetty kouluterveydenhoitajalle, ja kaikki tietää, mitä siitä voi seurata. No, meillä on nauhalla lapsen omasta suusta (tähän on tultu) kertomus siitä, miten puhelin oikeasti hajosi. Poika on kuukausia yrittänyt saada meitä etävanhempia ostamaan itselleen uuden kalliin puhelimen, emmekä ole siihen suostuneet.

Olemme aivan rikki. Minä en enää jaksa painia tilanteen kanssa. Perheemme luona asuvat muut lapset, eli pojan täysisisarus ja puolisisarus (jotka eivät oireile ja ovat "normaaleita" käytökseltään) joutuvat liian usein kärsimään pojan holtittomista raivokohtauksista. Pojan lähivanempi ei halua viedä poikaa tutkimuksiin. Emme halua tätä lasta luoksemme asumaan, koska poika itse ei sitä halua ja pojan toinen vanhempi ei sitä halua. Ja väkisin toteutettuna asumiskuvio tuhoaisi perheen muiden lasten elämän.

Mitä te tekisitte? Onko tässä tilanteessa väärin nostaa kädet pystyyn ja ilmoittaa, että jos lapsi ei kerran halua meillä olla (paitsi halutessaan kalliita tavaroita), meille ei tarvitse enää tulla?

 

[vierailija]

Kuvauksen perusteella vaikuttaa aika selvältä, että lapsi tosiaan tarvitsee apua. Jos vanhemmilla on yhteishuoltajuus niin eikö se tarkoita sitä, että isä voi viedä lapsen tutkimuksiin? Isänä sanoisin tuolle lapsen äidille, että tilanne on nyt se, että jos et vie lasta tutkimuksiin ja jos ei lapsi saa apua, niin minä vien. Jos kerran kouluterveydenhoitaja on jo ongelmista tietoinen, voisiko häntä pyytää puuttumaan asiaan jotenkin, ts. nostamaan kissa pöydälle? Ihan lapsen edun nimissä.

 

[vierailija]

Voi että, kurja tilanne. Mutta minun mielestä lapsi kyllä tarvitsee ammattiapua, koska eihän tuo ole normaalia. Itse myös tekisin selväksi ettei asiaa meille ole jos käytös ei muutu, ei ole oikein että muut lapset kärsivät tämän yhden temppuilusta. Mutta ihan ekana lapsi tarvitsee ammattiapua.

 

[umpikujassa ja väsynyt]

Yhteishuoltajuudessa hoitoon tarvitaan molempien vanhempien lupa. Jos toinen vanhempi ja varsinkin lähivanhempi vastustaa hoitoa, on hoitoon vieminen lähes mahdotonta. Psyykkinen hoito myös vaatii kaikkien lapsen lähellä olevien sitoutumista. Ainut keino olisi lähteä käräjille asiassa ja hakea yksinhuoltajuutta ja asumista. Mutta edellä mainitsin, että emme pidä sitä tilanteessa vaihtoehtona. Otamme lapsen, jos nykyinen lähivanhempi sitä pyytää. Emme väkisin. Prosessi olisi liian raskas ja hajottaisi muun perheen.

 

[vierailija]

Kuvauksen perusteella vaikuttaa aika selvältä, että lapsi tosiaan tarvitsee apua. Jos vanhemmilla on yhteishuoltajuus niin eikö se tarkoita sitä, että isä voi viedä lapsen tutkimuksiin? Isänä sanoisin tuolle lapsen äidille, että tilanne on nyt se, että jos et vie lasta tutkimuksiin ja jos ei lapsi saa apua, niin minä vien. Jos kerran kouluterveydenhoitaja on jo ongelmista tietoinen, voisiko häntä pyytää puuttumaan asiaan jotenkin, ts. nostamaan kissa pöydälle? Ihan lapsen edun nimissä.

Olen aivan samaa mieltä. Lapsella on paha olla, ja on vanhempien velvollisuus huolehtia siitä, että hän saa pikaisesti apua.

 

[vierailija]

Olisiko mahdollista, että kouluterveydenhoitaja puuttuisi asiaan "ennaltaehkäisevästi" ja keskustelisi molempien vanhempien kanssa tilanteesta? Jos se vaikka avaisi tuon lähivanhemmankin silmät.

Muuten ehkä raportoisin kaikki teillä tapahtuneet asiat systemaattisesti ja mahdollisimman asiallisesti / neutraalisti lähivanhemmalle kunnes tämä mahdollisesti olisi avuntarpeesta samaa mieltä.

 

[vierailija]

Mainittakoon vielä, että olemme yrittäneet soitella asiasta perheneuvolaan (ja käyneetkin ilman toista vanhempaa siellä juttelemassa) sekä nyt jopa lastensuojeluun. Konkreettista apua ei meille anneta, todetaan vaan, että vaikea onpa tilanne. Eli lähinnä tuetaan meitä vanhempia. Lastensuojelun mukaan tilanne ei ole lapsen henkeä tai terveyttä uhkaava, joten eivät ota asiaa vakavasti.

 

[Äkäinen Hra Majuri]

Selvästi kuritta kasvanut nulikka, joka kaipaa kunnon selkäsaunaa

 

[vierailija]

Aika hurjaksi on mennyt yhteiskunta, kun laki sitoo vanhempien kädet ja käytännössä sementoi lapsen aseman "perheen pomona".

Ennen tuollaiselle lapselle olisi vaan sanottu, että tottelet tai itket ja tottelet.

 

[vierailija]

Ei tuollaista lasta kannata tavata lainkaan. Itse laittaisin kasvatuslaitokseen.

 

[vierailija]

Selvästi kuritta kasvanut nulikka, joka kaipaa kunnon selkäsaunaa

Pitäisit tuon haisevan ja mädä aivopieruoksennusluukkusi kiinni edes joskus.

 

[vierailija]

Remmillä perseeseen

 

[vierailija]

Prosessi olisi liian raskas ja hajottaisi muun perheen.

Eikö tämä tilanne sitten hajota, hyvänen aika?!

Hakekaa nyt hyvät ihmiset lapselle apua, jonkinmuotoista terapiaa, se on velvollisuus lasta kohtaan!

 

[umpikujassa ja väsynyt]

Aika hurjaksi on mennyt yhteiskunta, kun laki sitoo vanhempien kädet ja käytännössä sementoi lapsen aseman "perheen pomona".

Ennen tuollaiselle lapselle olisi vaan sanottu, että tottelet tai itket ja tottelet.

Niinpä. Mutta minkäs teet.

Olen itse pähkäillyt asiaa niin, että mikäli pojan lähivanhempi joutuu lapsesta yksin vastuuseen, hänen on pakko lopulta ymmärtää, että lapsi tarvitsee apua. Koska siinä tilanteessa kaikki lapsen oikut kohdistuvat häneen ja hän on tilanteen kanssa yksin. Jos hän sitten haluaisi tämän jälkeen alkaa hakemaan apua lapselle, voisimme tietenkin alkaa yhteistoimimaan ja auttamaan osaltamme lasta.

Meistä tämä yksi lapsi ei vaan saa hallita koko muuta perhettä vääryydellä. Siksi haluamme tästä tilanteesta ulos, vaikka niin rajulla tavalla, että emme enää ota lasta tänne, jos hän jatkaa rajatonta käytöstään eikä lähivanhempi halua asettaa pojalle rajoja tai hankkia apua.

On niin raskasta sekin, kun tämä lapsi syyttää koko ajan toisia perheen lapsia vaikka ja mistä, kun he eivät suostu taipumaan tämän oireilijan kulloiseenkin tahtoon. Kun poika ei ole meillä, lapsilla menee hyvin ja kaikki on melkoisen rauhallista. Mutta pojan vierailut ovat aina yhtä riitaa. Paitsi jos hän sattuu haluamaan jotain. Tämän lapsen käytöksen pitkäjänteisyys ja selvästi jo havaittavissa oleva halu manipuloida pelottavat. Pelottaa sekin, mitä tämä seuraavaksi keksii, ja mitä ongelmia asiasta aiheutuu perheen muille jäsenille.

 

[umpikujassa ja väsynyt]

Eikö tämä tilanne sitten hajota, hyvänen aika?!

Hakekaa nyt hyvät ihmiset lapselle apua, jonkinmuotoista terapiaa, se on velvollisuus lasta kohtaan!

Kyllä. Siksi sen onkin loputtava.

Olemme yrittäneet täyttää velvollisuutemme, mutta apua ei tässä tilanteessa vain saa paitsi käräjöimällä. Minusta velvollisuutemme ei myöskään ole jatkaa tilannetta loputtomiin, koska on ajateltava muitakin lapsia.

 

[vierailija]

Remmillä perseeseen

Tulossa ollaan...remmi heiluu jo!

 

[vierailija]

Aloittaisin järjestämällä yhteispalaverin kouluterveydenhoitajan kanssa, koska hän on jo mukana. Kouluterveydenhoitajan kanssa voisi sopia, ketä palaveriin kutsutaan. Jos koulusssa on koulukuraattori, niin hänen olisi hyvä olla mukana. Vanhempien väleistä riippuu, kannattaako kaikkien olla samaan aikaan saman pöydän ääressä vai onio parempi järjestää erilliset palaverit. Palaverissa pitäisi voida keskittyä täysin lapsen ongelmiin eikä siihen, että vanhemmat kyräilevät toisiaan eivätkä uskalla puhua asioita auki pelätessään toisen suhtautumista.

 

[vierailija]

Hei

Elimme jokunen vuosi sitten hieman samankaltaisesta tilanteessa, erona oli että silloinen lähivanhemman olisi tämän oireilevan antanut meille ja toisen pitänyt itsellään kun ei silloin oirehtinut.

Tilanne meni lapsen väkivaltaisuuksiin muita lapsia kohtaan ja käytös muuttui noilla korvilla aivan kamalaksi.

Itse asiasta opin että lapselle ei koskaan saa sanoa että sinua emme halua vaan juuri sinut haluamme mutta jos emme voi auttaa häntä käytöksessään on hänen sitten varmasti paras olla hetken lähivanhemman kanssa. Tilanne oli juuri sellainen että pystyi kontrolloimaan itseään ja yritti manipuloida. Noihin aikoihin aloimme sitten ottaa ns tosissaan nämä uhkailut, koska kerroimme että teoilla ja sanoilla on seuraukset, jos siis ilmoitti ettei tule niin sanoimme että ok. Näin sovittu tai näin kuulimme ja ikävä kyllä olemme jo sopineet menoa kyseiselle viikonlopulle tai ajalle mutta seuraavalla kerralla otamme mielellään.
Loppui nämä uhkailut kahteen kertaan.

Tiesimme myös että isoin ongelma oli juuri silloinen lähivanhempi ja seitsemän vuotta joista kuusi toivoimme lapset asumaan meille teki myös sen että hieman painetta siihen päähän ja oikeuden kautta lapset muuttivat tänne. Kyseinen lapsi tässä kohtaa myös halusi tätä.

Toisen vanhemman haukkuminen ja siten manipuloiminen jatkuu edelleen mutta täällä se ei onnistu, toisaalla toki.

 

[vierailija]

Hei

Jatkan vielä että kaikki tahot pahoitteli ja tuki ja ymmärsi, mutta apua ei juurikaan tullut. Kommentteja että kannattaa mennä oikeuteen tuli niitäkin enemmän.

Vasta lapsen siirryttyä nuorisoon alkoi tahot puuttumaan oikeisiin ongelmiin ja silloin he myös sanoivat että nuori on tarpeeksi vanha ymmärtämään että rajoissa ja kasvatuksessa voi olla jotain pielessä.

Siitä lähti nuori oikeasti paranemaan, mikä edelleen on kesken mutta näyttää hyvältä.

 

[vierailija]

Kun kouluterveydenhoitaja on jo asiaan jotenkin puuttunut (jäi epäselväksi, onko koulussakin jotain ongelmaa tuosta vai onko vaan maininnut terveydenhoitajalle jossain muussa yhteydessä puhelimesta), niin ehdottakaa oppilastyöryhmän kokoontumista (yleensä terveydenhoitaja, koulukuraattori/psykologi, rehtori, opettaja), missä käydään lapsen tilannetta läpi. Sitä kautta voi apua löytyä ehkä helpoiten, tosin vastahakoinen vanhempi on aina se este, kunnes ajaudutaan siihen tilanteeseen, että juuri muita vaihtoehtoja ei enää ole kuin huostaanotto. Ei kannata niinkään lasta itseään uhkailla, vaan sitä toista vanhempaa, että saa hoitaa itse koko sopan ( ja lapsen) yksinään, jos ei lapselle apua halua.

 

[Sue Wacky]

Remmillä perseeseen

Valitettavasti tässä on totta toinen puoli ja remmittäjä voi saada syytteen, mutta ainakin lastensuojelu kiinnostuisi tapauksesta ja ehkä saisitte apuakin.

 

[vierailija]

Valitettavasti tässä on totta toinen puoli ja remmittäjä voi saada syytteen, mutta ainakin lastensuojelu kiinnostuisi tapauksesta ja ehkä saisitte apuakin.

Nykyään lastensuojelu kiinnostuu vaan niistä tapauksista missä lapselle on pidetty kuri, kun taas kuriton lapsi joka tekee mitä tykkää ei ole viranomaisten ongelma.

 

[vierailija]

Lopulta taisteltuamme pari vuotta käytösongelmien kanssa sanoimme pojalle selvästi ja napakasti (keskustelemalla), että hän joko on koko ajan luonamme kunnolla tai sitten hänen ei tarvitse enää tulla meille.

No olipa helövetin kivasti sanottu. Lapsen lasvuun kyllä kuuluu muutakin kuin kunnolla ole minen,

 

[vierailija]

Älkää missään nimessä sanoko lapselle, että ette halua häntä teille!!!

Lapsi on selvästi todella hämmentynyt ja ahdistunut jostain ja tämä tilanne varmasti ahdistaa vielä enemmän ja pahentaa käytöstä entisestään. Kyseessä on vielä lapsi, jonka aivot eivät ole vielä edes kehittyneet sille tasolle, että hän kykenisi itse kasvattamaan itselleen itsekuria, ilman aikuisen tukea. Ehdotan, että annatte pojalle paljon POSITIIVISTA huomiota ja teette hänelle selväksi että häntä rakastetaan huonoistakin puolista huolimatta. Pelatkaa esim lautapelejä ja tehkää yhdessä ruokaa Olkaa kiinnostuneita hänestä! Jos poika haluaa jotain, tuon ikäinen voi tehdä jo kotitöitä sen eteen, että voi tienata rahaa haluamiensa tavaroiden eteen.

Jos nämä keinot eivät auta, viekää poika yksityiselle psykoterapeutille. Me menimme itse suoraan yksityiselle, koska sieltä sai apua heti seuraavalla viikolla ja hinta ei ollut kuin parikymppiä normilääkäreitä enemmän. Sieltä saa heti avaimia miten toimia ja he voivat arvioida onko poika erityisen hoidon tarpeessa.

Voimia teille!