Kylmää kyytiä tiedossa elämäntapatyöttömille

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Tukia ei voi enää laskea. Eli siis eron pitäisi muodostua siitä, että kukaan ei saa niin matalaa palkkaa, että tukia nostava pääsee lähes samaan rahasummaan. Matalat palkat on se ongelma tässä yhtälössä. Ei tuet.
 
vierailija
Näyttää siltä, että heikossa asemassa olevista puhutaan nykyään kuin he olisivat jotain avaruusolioita – eivät enää edes ihmisiä, vaan kummajaisia, jotka ovat olemassa vain muiden kiusaksi. Nykyinen hallituspolitiikka tuntuu tukevan tätä näkökulmaa. Aikaisemmin valtio suojeli heikossa asemassa olevia, koska sivistysvaltiossa ymmärrettiin, että monien ongelmien taustalla ovat yhteiskunnan ja talouden rakenteet ja pitkältä historiasta kumpuavat ongelmat, joihin yksittäisten huonossa asemassa olevien ihmisten on vaikea vaikuttaa, koska vaikuttaminen vaatii resursseja ja voimia mitä kädestä suuhun elävällä ei usein enää ole.

Samaan aikaan kuitenkin valitetaan polarisaation lisääntymisestä, vaikka juuri tällainen politiikka, jossa heikossa asemassa olevia pidetään ei osana yhteiskuntaa vaan jonain häirikköinä, edistää sitä.

Mutta mitä tapahtuu, jos heikossa asemassa oleva ihminen alkaa itsekin uskoa olevansa pelkkä olento ja häirikkö eikä täysivaltainen kansalainen? Miksi olennon pitäisi noudattaa kaikkia parempiosaisten keksimiä lakeja ja sääntöjä? Hänhän on vain olento! Eläimetkään eivät pohdi, mikä on oikein tai väärin lakien mukaan, vaan elävät vaistojensa varassa, syövät mitä haluavat, nukkuvat missä huvittaa, tekevät tarpeensa minne huvittaa. Ei eläin enää mieti että hyväosaisten mielestä tarpeet pitää tehdä sivistyneesti vessaan.

Toisin sanoen, jos yhteiskunta poliitikot ja heitä tukeva äänekäs omasta mielestään paremmat ihmiset kohtelevat ihmisiä kuin avaruusolioita, älkää ihmetelkö, jos he alkavat käyttäytyä kuin sellaiset. Jos jotain hyvää haluaa nähdä tässä kehityksessä polarisaatiosta päivittelevien toimittajilta ei tule loppumaan työt.
 
vierailija
Agraarikulttuurin asenteista johtuen Suomessa syytetään yhä työtöntä, vaikka työttömyyden syy on useimmiten rakenteellinen sekä nimenomaan asenteellinen. Suomessa on hyvin vaikea työhaluisen saada töitä. Työnantaja pelkää milloin naisen raskautta, milloin ikääntyvän työkuntoa, vaikka juuri esim. eilen uutisoitiin, että 55-vuotiailla se on nuorempiaan parempi.

Valitettavasti fakta harvoin kykenee korvaamaan luutuneita asenteita. Tiedolla ei ole käytännössä mitään merkitystä. Täällä jyllää affektiivisuutta herättävien mielikuvien ja jopa valheiden markkinat. Paikkansa pitävän tiedon arvo on romahtanut ja siksi järkevästä keskustelusta valahtaa ikään kuin pohja pois.

Työkuntotutkimus osoitti ihmisten haluavan ensijaisesti tehdä töitä työttömyyden sijaan sekä palveluinfoa työntekijän rekrytointiin. Esim. palkkatukea on ainakin ennen saanut jopa vuoden. Siinä ajassa työnantajalle kyllä selviää, onko rekry sen väärtti.

Työnantajat, kunnat ja kaupungit etunenässä, käyttivät tätä kuitenkin siten, että potkivat edellisen pois ja rekrysivät tilalle uuden, jälleen palkkatuella. Tämä jos mikä todisti, että organisaatiossa oli pysyvän työvoiman tarvetta.
 
vierailija
Suomen valtio ei kestä miljardien yritystukia kun samaan aikaan sijoittajat kiertävät veroja 4 mrd/vuosi. Eikä konkurssien ja ympäristötuhojen maksamista.

Valtion tehtävä ei ole rakennella sossutukina firmoille infraa ja takailla lainoja (40 mrd). Sipilän hallitus yksin peräti liki 25 mrd. Sijoittajan vastuu saatava 100% omaisuudellaan voimaan kaikesta ja perustakoon rahaston touhuihinsa.

Bisnes ja valtio erotettava kuten kirkko. Jos joku haluaa maksaa yrityksille ja sijoittajille maksakoon.

Vapaamatkustajat pois, kuten verovapaat osingot. Suomen pienimmästä tulosta menee 15 % veroa. Se on hyvä pohja osinkoveroihin alkuun.

Valtion tehtävä on toimia VAIN ihmisten eduksi. Yhdelläkään yrityksellä ei ole ainoatakaan äänioikeutta.
 
vierailija
Ei ole kovin vaikea arvata mihin tällä uudistuksella pyritään, mutta niille, joille asia ei ole selvä, voin kertoa sen. Tarkoitus on pienentää niiden tukien varassa elävien tukirahoja. Kannustimena toimii siis keppi- ei porkkana. Säästö on toissijainen tavoite.
 
vierailija
Eipä kauaa mennyt lakkolakien lukkoon lyömisestä. Että hallitus keksii lisää kivaa "työhön kannustavaa" leikkausta.

Tämähän tehdään vain sen takia. Että kun saadaan toimeentulotuki yhdistettyä tähän myös.

Niin jatkossa työmarkkinatoimeentulotukea saadakseen. On myytävä omaisuutensa ja asuntonsa. Ja muutettava kokkarin omistamaan vuokraluukkuun. Maksettava elämisensä ja vuokransa ensin saaduista rahoista.

Sitten kun ne on loppu. On oikeutettu saamaan uudistettu hieno "työhönkannustava" yleistuki sosiaaliturvaksi.

Todennäköisesti vielä pakkotöihin saadakseen tämän yleistuen ja muutaman euron tuntipalkalla.

Mitäpä muuta sitä voi noilta. Suomen talouden pelastajilta "ryhtiliikkeeksi" odottaakkaan.
Ja tämä ei jää tähän.
 
vierailija
Nykyisessä työelämän, verotuksen ja sosiaalitukien "kokonaisjärjestelmässä" hyvätuloisten pääsääntöinen kannustin on porkkana ja pienituloisten keppi.

Tämä uudistus näyttää jatkavan samaa linjaa. "Työhön kannustava" on selitetty tässä: "Varmaan sieltä sitten ihmisiä toimeentulotuen luukulle siirtyisi."

Suuren uudistuksen ydin on tukien heikentäminen, joka käytännössä tarkoittaa hallituksen linjan mukaisesti "ansaitsemattoman korkean elintason" heikentämistä ja erittäin monen suomalaisen köyhtymistä toimeentulotuen saajaksi.
 
vierailija
"Yleistuki on turhaa byrokratiaa.
Saman kokoinen kansalaispalkka ja verottaja huolehtisi työtulon+kansalaispalkan verotuksesta. Tällöin kela voitaisiin lopettaa.
1.300 €/kk veroton perustulo olisi 40% mediaanitulosta ja se sisältäisi kaiken turvan: työttömyysturva, asumistuki, toimeentulotuki, takuu-kansaneläke, aikuisopintotuki, yritysstarttiraha, sairausajan palkka jne. Kaikista muista henkilötuloista 50% tasavero. Perustuloon olisi oikeutettu jokainen Suomessa kirjoilla oleva(asuva) Suomen täysi-ikäinen kansalainen. Lapsille ja nuorille perustulon lapsiosa joka vastaa lapsilisää korotettuna n. 200€/kk. Jokainen lisäeuro tuloja toisi aina 0,50€ lisätuloja käteen ilman tulo- ja tukiloukkuja. 13€/tunti minimipalkkalaki hoitaisi ettei perustuloa käytettäisi tekosyynä palkkojen polkemiseen."
1300 euron perustulo on aivan liikaa. Siinä on pakko olla joku asumisosa. Itse en ainakaan tekisi kokoaikatöitä enää koskaan jos saisin noin paljon ilmankin sitten kun asunto on maksettu. Jotain keikkaa voisin toki heittää.
Asumismenot ovat tietenkin tuossa mukana, jotta perustuloja ja muiden tulojen 50% tasavero on KAIKILLE ABSOLUUTTISESTI SAMA, ei tarvitse porvarin itkustaa miten köyhä saa niisk enemmän. Kun asumismeno-osuus on perustulossa mukana, kannattaa asuttaa koko Suomi eli asua siellä missä edullisemmat asumiskulut.
 
vierailija
Ei se nyt niin yksinkertaistakaan ole. Sehän verotettaisiin pois työssäkäyviltä. Mutta kuka lähtisi enää edes 1800e netto töihin jos siitä hyötyisi vain 500e. Talouden se kyllä romahduttaisi.
Nykyään moni lähtee vaikkei hyödy edes sitä kun tuet leikkautuu sitä mukaa muin työtulot kasvaa.
Veikkaanpa ettet sinäkään halua elää 1.300 euron kuukausituloilla, ellet ole takuu/kansaneläkeläinen 😁
 
vierailija
Eipä kauaa mennyt lakkolakien lukkoon lyömisestä. Että hallitus keksii lisää kivaa "työhön kannustavaa" leikkausta.

Tämähän tehdään vain sen takia. Että kun saadaan toimeentulotuki yhdistettyä tähän myös.

Niin jatkossa työmarkkinatoimeentulotukea saadakseen. On myytävä omaisuutensa ja asuntonsa. Ja muutettava kokkarin omistamaan vuokraluukkuun. Maksettava elämisensä ja vuokransa ensin saaduista rahoista.

Sitten kun ne on loppu. On oikeutettu saamaan uudistettu hieno "työhönkannustava" yleistuki sosiaaliturvaksi.

Todennäköisesti vielä pakkotöihin saadakseen tämän yleistuen ja muutaman euron tuntipalkalla.

Mitäpä muuta sitä voi noilta. Suomen talouden pelastajilta "ryhtiliikkeeksi" odottaakkaan.
Ja tämä ei jää tähän.
Kuulostaa hyvältä. :)
 
vierailija
Peruskoulu ja muut SDP:n, vasemmiston ja työväenliikkeen lue ay-liikkeen hyvinvointivaltioprojektit ovat syy miksi olemme hyvinvoinnin ja kehityksen kaikilla mittareilla ihan maailman valtioiden yläkastissa

Painukaa sinne ryzzälandiaan jos haluatte asenteenne mukaisessa yhteiskunnassa elää.
Peruskoulun takia kaikki eivät opi koulussa lukemaan ja kirjoittamaan.

Ennen oli parempi kun heikkolahjaiset kävivät kansakoulun ja me fiksummat oppikoulun.
 
vierailija
Peruskoulun takia kaikki eivät opi koulussa lukemaan ja kirjoittamaan.

Ennen oli parempi kun heikkolahjaiset kävivät kansakoulun ja me fiksummat oppikoulun.
Minne fiksuustesi jäi? Luultavasti oppikoulusi rumaan pulpettiin, johon töhrit ja kaiversit tyhmiä kirjoituksiasi. Jatkoit samaa harrastustasi netin syövereissä 1990-luvun loppuvuosista lähtien.
 
vierailija
Fiksuuteni näkyy arvo-osuustililläni.
Olet vielä ylimielisempi kuin Riikka Purra, joka kahmi 49 % jättiluvun tutkimuksessa mielikuvista eri puolueissa.
Kirjoituksestasi päätellen olet persuateisti. Sinulta ei heru muruja pöydältäsi hädässä oleville. Istut koko ajan netissä, vahtaat kursseja ja teet tilisiirtoja. Välillä rehvastelet tällä palstalla kehumassa itseäsi. Voi kun sinut voisi pyyhkiä ruudultaan samalla tavalla kuin lokin roiskaisun parvekeikkunan takapinnalta.
Liekö lätkäveteraani Mikko Koivu sinua yhtään kylmäkiskoisempi rahojensa pihistelyssä.
 
vierailija
Olet vielä ylimielisempi kuin Riikka Purra, joka kahmi 49 % jättiluvun tutkimuksessa mielikuvista eri puolueissa.
Kirjoituksestasi päätellen olet persuateisti. Sinulta ei heru muruja pöydältäsi hädässä oleville. Istut koko ajan netissä, vahtaat kursseja ja teet tilisiirtoja. Välillä rehvastelet tällä palstalla kehumassa itseäsi. Voi kun sinut voisi pyyhkiä ruudultaan samalla tavalla kuin lokin roiskaisun parvekeikkunan takapinnalta.
Liekö lätkäveteraani Mikko Koivu sinua yhtään kylmäkiskoisempi rahojensa pihistelyssä.
Mikko on reilu mies. Maksoi erotessaan Hellulle yli miljoonan ja vielä enemmän, mutta Hellu tuhlasi nekin rahat.
 
vierailija
Tervemenoa, niihin rahakkaisiin työpaikkoihin on kyllä muita tulijoita joita ei haittaa maksaa veroja. Jää enemmän työpaikkoja kaikille muille.
👍Suomessa on korkeakoulutettuja maahanmuuttajia, jotka ovat tyytyväisiä uuteen alaansa. Esim. juristin koulutus ei aina vastaa Suomen vaatimuksia. Lehyijutun miehen kertoman mukaan hektinen ja vaativa työ vaihtui Suomessa rauhalliseen ja kiireettömään työtahtiin. Tämä on Suomen suurin ja paras valtti saada hyviä veronmaksajia tänne.
 

Yhteistyössä