kylläpä piristää mieltä taas, joopa......

:attn: :attn:

 

Oletko oikeesti loukkaantunut ihmiselle, joka on oikeesti sairas, sinun miehesi?

Tää on aika jännä kommentti. Vaikka ihmisellä on vakavakin sairaus, se ei tarkoita sitä, että hänen kanssaan ei voisi kommunikoida normaalisti (enkä tarkoita nyt sairauksia, jossa on oikeasti oireena kommunikaatiohäiriöt) Olla loukkaantunut, suuttua, iloita, nauraa, itkeä. Ei sellaisessa tilanteessa auta muuttua niin, että pelkää jopa puhua sairaalle, koska tuntuu, että rikkihän se menee. Kyse on kuitenkin avopuolisosta, jonka kanssa eletään suht normaalia elämää, vaikka sairastetaankin.

 

mitä lääkkeitä käytätte , keillä siis lääkitys tähän, ovatko auttaneet hyvin ?

Kirjoitin tuolla aikaisemmin harmaana, eli minä käytin tarvittaessa rauhoittavaa ja/tai beetasalpaajaa. Rauhoittava oli sieltä pienemmästä päästä määrällisesti ja se auttoi mulla hyvin. Huono puoli rauhoittavissa oli että ne väsyttivät ja ainakin se merkki mitä minä käytin, niin pitempiaikaisena käyttönä saataa aiheuttaa riippuvuutta. Mutta se olikin tarkoitettu tilapäiseen käyttöön, enkä käyttänytkään sitä päivittäin vaan vain tarvittaessa. Ja tuosta beetasalpaajasta en oikein osaa sanoa auttoiko se. Jos otin pelkästään sitä, sillä ei tuntunut olevan vaikutusta. Loppujen lopuksi käytin sitten tarvittaessa sitä rauhoittavaa.

Jos sulla on jokapäiväisiä häiriöitä, niin siihen antavat varmaan säännöllisen lääkityksen. Tai jotain. Tai sitten lääkäristä riippuen ei ota sinun oireita vakavasti, mutta ottaen huomioon mitä teilläkin on tällä hetkellä menossa perheessä, niin ei ne oireet ole kuvittelua. Kerrot vaan lääkärille kaikki taustat, niin eiköhän se siitä =)

 

äitini syö paniikkihäiriöön cipramilia..

 

mitä lääkkeitä käytätte , keillä siis lääkitys tähän, ovatko auttaneet hyvin ?

Kirjoitin tuolla aikaisemmin harmaana, eli minä käytin tarvittaessa rauhoittavaa ja/tai beetasalpaajaa. Rauhoittava oli sieltä pienemmästä päästä määrällisesti ja se auttoi mulla hyvin. Huono puoli rauhoittavissa oli että ne väsyttivät ja ainakin se merkki mitä minä käytin, niin pitempiaikaisena käyttönä saataa aiheuttaa riippuvuutta. Mutta se olikin tarkoitettu tilapäiseen käyttöön, enkä käyttänytkään sitä päivittäin vaan vain tarvittaessa. Ja tuosta beetasalpaajasta en oikein osaa sanoa auttoiko se. Jos otin pelkästään sitä, sillä ei tuntunut olevan vaikutusta. Loppujen lopuksi käytin sitten tarvittaessa sitä rauhoittavaa.

Jos sulla on jokapäiväisiä häiriöitä, niin siihen antavat varmaan säännöllisen lääkityksen. Tai jotain. Tai sitten lääkäristä riippuen ei ota sinun oireita vakavasti, mutta ottaen huomioon mitä teilläkin on tällä hetkellä menossa perheessä, niin ei ne oireet ole kuvittelua. Kerrot vaan lääkärille kaikki taustat, niin eiköhän se siitä =)

Kiitos vastauksesta!

Se mua hirvittääkin jos se ei ota mua tosissani, oon tästä vaivasta kärsiny jo kuitenkin kauan..yläasteella ensimmäisiä kohtauksia jo. Toivottavasti olis kiva ja hyvä lääkäri...jännittää paljon ...olispa äkkiä huominen....

 

äitini syö paniikkihäiriöön cipramilia..

kiitti vastauksesta!

=) :wave:

 

Onhan toi kamalaa, jos läheisimmät ihmiset pitää tuota höpönpöppönä. Tuli sellainen mieleen, et auttaisiko, jos näyttäisit tieteellistä faktaa esim. psykologian oppikirjasta, lääkärikirjasta tai muusta lähteestä miehellesi. Sekin saattaisi auttaa, jos miehesi oivaltaisi miten välittäjäaineet toimivat ja miten ne vaikuttavat paniikkihäiriöön ihan konkreettisesti, että et ole itse sairautta itsellesi kehittänyt. Eipä nyt tullut muuta mieleen...

Vähän aiheen vierestä, mutta tässä vähän aikaa sitten tuntui olevan muotia että kaikki ovat väsyneitä, uupuneita ja masentuneita. Eipä paljoa naurattanut kun sanoi olevansa masentunut ja muut siihen vaan, että sehän on ihan normaalia. Käskettiin ulkoilemaan ym. hyvä että jaksoi sängystä nousta jääkaapille... joopa joo. Kaikki ihmiset eivät vaan aina ymmärrä mielenterveysongelmia. Johtunee ympäristön vaikutteista ja omasta mielenkiinnosta paljonko tietoa on ko. asiasta.

 

Apua. Mä olen saanut nyt aika vasta tollasen kohtauksen, onko mullekkin tulossa paniikkisairaus?

 

Onhan toi kamalaa, jos läheisimmät ihmiset pitää tuota höpönpöppönä. Tuli sellainen mieleen, et auttaisiko, jos näyttäisit tieteellistä faktaa esim. psykologian oppikirjasta, lääkärikirjasta tai muusta lähteestä miehellesi. Sekin saattaisi auttaa, jos miehesi oivaltaisi miten välittäjäaineet toimivat ja miten ne vaikuttavat paniikkihäiriöön ihan konkreettisesti, että et ole itse sairautta itsellesi kehittänyt. Eipä nyt tullut muuta mieleen...

Vähän aiheen vierestä, mutta tässä vähän aikaa sitten tuntui olevan muotia että kaikki ovat väsyneitä, uupuneita ja masentuneita. Eipä paljoa naurattanut kun sanoi olevansa masentunut ja muut siihen vaan, että sehän on ihan normaalia. Käskettiin ulkoilemaan ym. hyvä että jaksoi sängystä nousta jääkaapille... joopa joo. Kaikki ihmiset eivät vaan aina ymmärrä mielenterveysongelmia. Johtunee ympäristön vaikutteista ja omasta mielenkiinnosta paljonko tietoa on ko. asiasta.

Kiitos sinullekkin vastauksesta!

Olen miehelle näyttänyt monet kerrat ihan faktatietoa paniikkihäiriöstä ja eilen viimeksi illalla, ehkä hän alkaa pikku hiljaa ymmärtämään. Tosin enhän voi olettaa, että tajuaisi täysin kun ei hänellä itsellään tätä piinaa ole. Sanoinkin miehelle yöllä , että jos lääkket sitten auttavat tai terapia tai muu vastaava ja kohtaukset loppuu ja uskaltaa jälleen tehdä kaikkea, niin varmaan ihan outoa, ku jollain tapaa on tottunut tähän panikointiin. Siis en sillä, että haluaisin tämän olevan vaan, että on jotenkin omituista ajatella pystyvänsä olemaan normaalisti, oi se olisi ihanaa!

:wave:

 

Apua. Mä olen saanut nyt aika vasta tollasen kohtauksen, onko mullekkin tulossa paniikkisairaus?

sinunkin kannattaa varmaankin varata aika lääkärille
:wave:

 

13.00 on aika lekurille...ja mä oon ihan jännittyny.....iiik..... voi ku se menis hyvin....huhhuijaa... meitin jo et ottasinko toisen kaksosista mukaan, et en oo iha paiseessa siinä odotussalissa... :ashamed: :ashamed:

 

nyt se on ohi... oli ihana naislääkäri , tosi asiallinen.. sain lääkkeet ja nyt katsotaan miten alkaa vaikuttamaan oireisiin. toivottavasti lääkkeet auttaa.

huh helpotusta! =)

 

mitä lääkettä sait? Määräsikö keskustelu terapiaa? Hölmis?!!!

 

mitä lääkettä sait? Määräsikö keskustelu terapiaa? Hölmis?!!!

sain cipralexia ja kahdelle ekalle viikolla tarvittaessa kohtauksen tullessa opamoxia, kun tuo cipralex ei vielä ehdi alkaa vaikuttamaan. sanoi, että parisen viikkoa menee vaikutuksen täyteen tehoon. kyllä on nyt aika voittajafiilis! jos tää pirulainen saatas kuriin!
:wave:

 

niin keskusteluterapiaa en saanut, ei siis ehdottanut, hakeudun kyllä jos tarve vaatii.

 

kieltämättä tuntuu jotenkin oudolta alkaa popsimaan pillereitä, mut kyllä mä halauan sen elämän takas mitä joskus oli, et uskalsi tehdä kaikkea ilman panikointia.

 

"ota rennosti" . Eikö ookkin hyvä heitto ihmiselle, jolla paniikkihäiriö (avomieheni sanoi, jolle olen tästä vaivasta puhunut paljon, koittanut selittää miten pirullista tää on).. Toi ei hirveesti auta tätä ahdistusta, mitä on nyt ollu enemmän. Mä en tätä kuuna päivän haluis kellekkään , tätä pirullista sairautta..en kenellekkään.. mä olisin lottovoiton saanu ku tää menis pois. Mietin jo, että taitaa todella olla aika varata aika lääkärille.. Varmaankin tämä elämäntilanne tehny nyt pääkopan taas altiiksi kohtauksille , kaikkien asoiden yhteensumma.

Mä vaan en jaksa tätä enään..

Kertokaas taas jotain keillä paniikkihäiriö, ihan mitä vaan, olis ihana kuulla teidän oloista ja miten voitte esimerkiksi tällä hetkellä?

Ja nää kohtaukset tulee välillä niin salakavalasti,piru vie.

Mutta onhan tästä ennenkin selvitty vaikka aikaa se vie.Siis on ollu kohtauksettomia oloja monia kuukausia jne.

Muoks..korjailin noita kirjoitushäiriöitä...

Itselläni on paniikkihäiriö. Todettiin 2003 vuoden lopulla kun aloin saamaan ihmekohtauksi, olo meni turtaksi, sydän hakkasi tuhatta sataa, henki ei kulkenut.. söin lääkkeitä, mutta kun aloin odottaa esikoista 04 viuoden helmikuussa, lopetin lääkkeet. Kohtaukset pysyi poissa odotusajan mutta lapsen ollessa 3kk ne jatkui. S eoli hirveää, oli yksin lapsen kanssa ja monesti olo oli ihan kaamea, minulla eniten kohtauksiin liittyi poissaolon tunnetta, aivan kun olisi toisessa maailmassa ollut.. Nyt odotan toista lastani ja olen ilman lääkkeitä ollut, paniikkikohtauksia tulee harvemmin ja ne on lieviä.. Se poissaolon tunne on siin pahinta.. Ajattelin jatkaa lääkkeitä kun on toinen syntytnyt ja olen imettänyt. Saishan niit odotus ja imetysaikana syödä mutta en halua mitään riskejä että vauvalle tulee niist jotainn.

VOimia sulle, minäkin olen kuullut tuhansia kommentteja "älä stressaa", "rentoudu".. Voiko se olisikin niin helppoa.

 

"ota rennosti" . Eikö ookkin hyvä heitto ihmiselle, jolla paniikkihäiriö (avomieheni sanoi, jolle olen tästä vaivasta puhunut paljon, koittanut selittää miten pirullista tää on).. Toi ei hirveesti auta tätä ahdistusta, mitä on nyt ollu enemmän. Mä en tätä kuuna päivän haluis kellekkään , tätä pirullista sairautta..en kenellekkään.. mä olisin lottovoiton saanu ku tää menis pois. Mietin jo, että taitaa todella olla aika varata aika lääkärille.. Varmaankin tämä elämäntilanne tehny nyt pääkopan taas altiiksi kohtauksille , kaikkien asoiden yhteensumma.

Mä vaan en jaksa tätä enään..

Kertokaas taas jotain keillä paniikkihäiriö, ihan mitä vaan, olis ihana kuulla teidän oloista ja miten voitte esimerkiksi tällä hetkellä?

Ja nää kohtaukset tulee välillä niin salakavalasti,piru vie.

Mutta onhan tästä ennenkin selvitty vaikka aikaa se vie.Siis on ollu kohtauksettomia oloja monia kuukausia jne.

Muoks..korjailin noita kirjoitushäiriöitä...

Itselläni on paniikkihäiriö. Todettiin 2003 vuoden lopulla kun aloin saamaan ihmekohtauksi, olo meni turtaksi, sydän hakkasi tuhatta sataa, henki ei kulkenut.. söin lääkkeitä, mutta kun aloin odottaa esikoista 04 viuoden helmikuussa, lopetin lääkkeet. Kohtaukset pysyi poissa odotusajan mutta lapsen ollessa 3kk ne jatkui. S eoli hirveää, oli yksin lapsen kanssa ja monesti olo oli ihan kaamea, minulla eniten kohtauksiin liittyi poissaolon tunnetta, aivan kun olisi toisessa maailmassa ollut.. Nyt odotan toista lastani ja olen ilman lääkkeitä ollut, paniikkikohtauksia tulee harvemmin ja ne on lieviä.. Se poissaolon tunne on siin pahinta.. Ajattelin jatkaa lääkkeitä kun on toinen syntytnyt ja olen imettänyt. Saishan niit odotus ja imetysaikana syödä mutta en halua mitään riskejä että vauvalle tulee niist jotainn.

VOimia sulle, minäkin olen kuullut tuhansia kommentteja "älä stressaa", "rentoudu".. Voiko se olisikin niin helppoa.

Tiedän tuon poissaolo tunteen se on todella kaamea. Kiitos kun kirjoitit! hyvää odotusaikaa ja halauksia ja taistellaan tätä riesaa vastaan yhdessä =) :wave: