'kuvitellut' raskausoireet, tuliko + ?

Mulla on molemmilla raskautumiskerroilla ainoana oireena ollut kaikkien mahdollisten merkkien ja oireiden puuttuminen. Kauan oltiin yritetty joten kaikenlaisia oireita olin ehtinyt kuvitella miinuskierroissa, mutta molemmilla plussakierroilla ihan tosissaan luulin että ovis oli jäänyt kokonaan välistä kun kaikki mahdolliset ja mahdottomat oireet puuttui. Ja mulla on aina ollut kellontarkka kierto.
 
Miulla on ny menossa kp 17, n viikko aikaa menkkoihin.
Lauantaiyönä oli vähän huono olo, no joo en usko tuon olevan mikään raskausoire, liian aikaista.
Tänään on paleltanut, rinnat on herkät, vähän arat, vatsassa juilii, tuntuu oudolta, alaselkään
koskee, kutittaa jalkoja, tuskin kuitenkaan olen raskaana, useita vuosia yritetty lasta ja samoja
oireita on ollut muutenkin menkkaoireina, mutta joskus tulee kuitenkin toivonpilkahdus
esille jostain syvältä mielen sopukoista.
 
Kp 21 menossa, ensviikolla ootan menkkojen alkavan.
Selkäkipuja ei pahemmin ole enää ollut, joskus nipistelee vatsaa, eilen ja tänään itapäivällä
on ollut huono olo, tosin luulen tuon huonon olon johtuvan ihan vatsataudista eikä raskaudesta.
Rinnat on viellä arat, mutta sitäkin yleensä on vähän ennen menkkoja.
 
Kopioin toisesta ketjusta, jos joku vastaisi =)

Heippa,

Oli pakko rekisteröityä monen päivän oireiden pohdiskelujen jälkeen.. Minun tapauksessa ei tosin ole tarkoitusksen mukainen "mahdollinen" raskaus, joten jos näin on päässyt käymään, niin se on laitettava mietintämyssy syvälle päähän

Tietysti nyt kun sitten mieli ei anna rauhaa ja pakko postata tänne ja pyytää ihanilta ihmisiltä apuja, niin täti saapuu.. noh se jääköön nähtäväksi..

Eli täältä luettujen neuvojen mukaan olen laskenut että nyt olisi dpo 9 (lima ovis oireet ja yöllä herräneen kivun jälkeistä aamua pidän dpo 1.. onkohan oikein?)

Minulla on epäsäännöllinen kierto, joten dpo:n perusteella helpompi laskea. Kuitenkin edellinen kierto oli vain 26 pv (mielestäni usein on 3-4 pv pidempi) Nyt olisi 27/26 kp.

Ovikksen jälkeen huonovointisuus kyllä laski etomiseksi ja vatsakivut kevenivät, mutta eivät loppuneet..noh josko listaisin oireita alle..toiset oireista tullut vasta pari v:n sisään.

- Vatsakivut, molemmilla puolilla ja keskellä, vähän kuin pms. muttei kuitenkaan. välillä myös kyljissä.. myös outoa kutinaa?

- Hajuherkkyys, haistan oman tupakanpolton jälkikäteen hiuksista, vaatteista jne.

- Tajuton väsymys

- voimakkaat ilmavaivat, myös oudot röyhtäykset

- en tiedä liittyykö mutta tosi outoa minulle: hilseily ja heti rasvoittuvat hiukset

- nännit art, mutten olisi kyllä koittamatta huomannut

- KOKO ajan nälkä.. oikein tuntuu kurnivan.. outoja mieltekoja kuten lehti taikina makea taas ei mene alas

- Hengästyminen halposti

- Pissalla saa juosta kokoajan

- valkkaria ei lankaan??

- itkuherkkyyttä..

- etova olo.. joka vaihtui eilen dpo 8 oksennukseksi..kaverin ruoka haisi kuvottavalle..tänään aamulla tullut taas pönttöä halailtua..ei kuitenkaan tullut mitään ulos..

- Vatsa näyttää siltä että olisin nielaissut jalkapallon.. eikä sitä saa laihistelemalla sisään..tuntuu että alavatsaa oikein kiristää kun nousee seisomaan.

- lämmötkorkealla.. ollut siitä asti kun olen testannut (täältä luin ) norm. about 36.. nyt ollut 36.8-37.2.. paitsi eilen 12 aikaa yöllä (tiedä kuinka luotettavaa kainalo mittailuilla) 36.6 Ajattelin että aamulla on täti saapunut.. vaan eipä ollut.. vatsa kipuilee edelleen.. minulla on aina tosi selkeät pms. oireet joista nyt puuttuu: kokovaltainen turvotus (painonousee 1,5 kg) ja erittäin huomattava kiukkuisuus.. nyt ollut oikeinkin hilpeä vaikkakin väsynyt ja huonovointinen olo Aamulla kuitenki lämmöt oli kohonnut heti jo 36.8..aamulla normisti siis reilusti matalammat lämmöt..

Huh huh.. nyt jänskään alkaisko ne menkat vai ei ( testasin aamulla citarin peckchekillä (25 ml) ja negaa näytti.. huomenna olisi tiedossa reissu jossa siis tarkoitus alkoholia nauttia

Voisiko joku kommentoida jotain? tai kysyä tarvittaessa lisää.. jos en paniikin omaisessa jännityksessä kaikkea muistanut ilmoittaa
 
Kp 27 menossa, edelleen välillä on rinnat herkät ja outoja tuntemuksia rinnoissa, välillä
on selkäkipua ja välillä taas häviää kivut, vatsaa ei kovin paljoa enää nippaile.
Eilen ja tänään oli taas välillä aamupäivällä vähän aikaa huono olo kahvin ja lounaan
jälkeen.
Ei ole menkat viellä alkaneet, tuntuu välillä että nyt ne alkaa, mutta eipä vaan näy viellä.
Hirveä päänsärky ja mie oon tänään ollu hajamielinen.
Tein tänään testin ja nega tuli, jos ei menkat ala yöllä, niin teen aamulla uuden testin.
 
Hitto. Onneks en oo oman asiani kans yksin..
Met olemma yrittäneet lasta jo reilu 7kk ja ei toivoakaan.. Aina kuviteltuja oireita ja kun menkat alkaa, tuntuu että itku pääsee.. taas sama homma.. Nippailua on, huimaus kohtauksia jopa istuessa, ja jännää mulla on semmonen hyväntuulisuus. (2 edellisen raskauden kanssa lauhkea kuin lammas) häpyhuulet turvonneet ja kovaa valkovuotoa. pahaa oloa tai rintojen herkkyyttä ei ole. Tiiä sit kuvittelenko taas.. mutta 7kk ja se on kyllä pitkä aika.. en tiedä pitäisikö vaipua epätoivoon vai jatkaa vain yrittämistä. mies vielä paljon poissa kotoa työ hommien vuoksi niin hankala edes tähätä ovulaatioon.. ja se tämän nyt hankalaksi tekeekin. kahden ensimmäisen kanssa ei tarvinu pillereiden jälkeen kuin 1kk odotella ja menkat jäi pois. Surullista mutta niiiiin totta.. henkinen minäni tästä kyllä kärsii ja olen jo monet kerrat miettinytkin että onkohan jossakin nyt vika.
 
Jahans. Voisin jakaa täälläkin tätä mun asiaa. :D Mulla on dpo6 ja tein tänään kaksi haamua. Älkää kysykö miksi. Tai kysykää vaan. Tai oikeastaan voin kertoakin! :D Mulla oli cb kaapissa ja pregcheckin menin ostamaan, kun on niin halpa. Sillä cb:lla tein ekaks haamun ja pregcheckillä tuli olemattoman vaalea, mutta erotin kuitenkin. Se, pitääkö ne paikkansa, jää nähtäväksi ja onhan noi päivät vähän aikaisin testaamiselle... Musta on hauskaa jännittää niitä viivoja ja tosi herkästi oon ennenkin lähtenyt niihin pissimään muutamaa päivää ennen menkkoja. Digitesteissä sama jännitys puuttuu, enkä tykkää käyttää niitä.

Nyt mulla on rinnat tosi arat (harvemmin on), valkovuotoa tulee vielä (ei siis ole ollut kuivaa kautta, kuten tavallisesti), väsyttää ja tänään ollut kuukautiskiputuntemuksia ja pari päivää voimakkaita vihlaisuja esim aivastamisen ja nopean liikkeen yhteydessä. Lisäksi oon ollut tänään koko päivän ihan jääpuikkona. Tänään siis kp21/28.

On se jännää. :D
 
Viimeksi muokattu:
Laittelinkin tätä samaa jo tuonne toiseen viestiketjuun. Tännekin tämä käy kyllä hyvin. :D Nimittäin mietityttää onko omat oireet kuviteltuja vaiko sitten oikeasti totta :eek:

Eli ollaan mieheni kanssa puhuttu jo jonkin aikaa, että jätetään kohta pillerit pois ja mennään asenteella "tulee jos on tullakseen". No tässä nyt kävikin niin, että olen tästä liuskasta unohtanut lähes joka pillerin ottaa ajallaan ja pari kertaa on käynyt niinkin että on parikin päivää ollut väliä. Varsinkin liuskan alussa.

Nyt on alkanut mietityttää, että olenkohan raskaana? Yhtäkkiä minulla nimittäin viime viikonloppuna alkoi menkkamainen mahakipu ja tuli ns. tiputteluvuotoa. Ensin puhdasta punaista ja sitten ruskeampaa verta. Se kesti vain muutaman päivän eikä koskaan ehtinyt siteeseen asti ja loppui kuin seinään. kuukautisiin on nyt n. puolitoista viikkoa aikaa. Koskaan ei ole välivuotoa minulla tullut. Nyt mietityttää olisiko voinut olla kiinnitysvuotoa? Sen jälkeen on alavatsaa juilinut välistä aivan menkkakipujen tapaan eikä niiden kipujen vielä pitäisi alkaa. Tänä aamuna myös venytellessäni äkillisest,i vihlaisi alavatsasta vasemmalta puolelta. ns. repäisevästi.Olen omasta mielestäni ollut väsyneempi kuin ennen ja joutunut juoksemaan vessassa useammin. Selkää on myös särkenyt ja ajoittain jotkut hajut käyneet nenään yllättävän voimakkaasti.Välistä ainut oire on vain alavatsan kipuilu. Ensimmäisen testin aion tehdä jo tulevana perjantaina ja seuraavan viikko sen jälkeen. Täällä toivotaan kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että testi näyttäisi positiivista. Pillerit lopetin nyt jokatapauksessa.

Ja itselleni olen vannottanut ettei pidä liikaa etsiä itsestään oireita, koska kohta ei erota mitkä keksii ja mitä ei. Enkä halua pettyä jos testi näyttääkin negaa. :/
 
vareva. minulla juuri samat oireet plus äkilliset huimaukset istuessani, tuntuu kuin silmät ns kelluisi päässä ja heittää vielä pahimmankohtauksen jälkeenkin..
Toivotaan että näyttää plussaa! Minulla kierto 19/27 menossa. ja ovulaatio kipuilua ei ole ollut yhtään. ja kokoajan pientä valkovuotoa on.. ja syön KOKOAJAN jotakin.. Toivottavasti tärppää.
 
Kahden vuoden kuviteltujen oireiden jälkeen plussasin!!! Mitä ne oikeat oireet olivat minulle? Ei mitään kummempaa...

- alavatsa kipeä just niinku ku menkat on tulossa
- rinnat hieman kipeät..jopa vähemmän kun normi kierrossa
- valkovuodosta ei tietoakaan
- ehkä pari kertaa oli hieman ällö olo, mut olihan ollut jo kuvitellusti monta kertaa aikasemmin
- muoks unohdin tärkeimmän: järkyttävä siivous vimma noin viikko ennen plussaa ja jatkunut siitä lähtien!!!!

Ei vielä ymmärrä ettei menkat tulekaan. Olen nähnyt monena yönä unta et täti tuli, mutta aamulla tarkastaessa huomaan ettei ole..uskomatonta
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: intoilija
Rötikkä
Raskautta ei ole yritetty mutta muutama viikko sitten huomasin kehossani jotakin outoa. Kiitos googlen saa jokaisesta ''oireesta'' vastauksen raskaus!
- Reilu viikko sitten outoa kipuilua vatsassa, menkkamaista jomotusta. Elohiiren tuntemuksia(ko)?
- Nyt kolme päivää sitten on näkynyt jo muita erikoisempia oireita, verisuonet esillä (lantio, sisäreidet ja rinnat) Käsivarsissa ja kainalossakin näkyy sinisiä verisuonia.
- Nippailua alavatsassa, eilen jopa särkyä, väliajoin repaisukipuja, etenkin jos asentoa muuttaa tai nousee nopsaa.
- Kun ei ole yritystä takana ei ole selkeää kuvaa lämmöistäkään, nekin vaihtelevat 36,5-36,7
- Alaselkä jumissa, särkyä iltaisin. En ole edes nostanut tai tehnyt muuta raskasta duunia.
- VÄSYMYS, voisin nukkua vuorokauden ympäri
- Arka kohtu, kipua seksin aikana
- Kostea olo, ei valkovuotoa (?)

Kierrosta ei ole hajuakaan, tänään tein RFSU:n testin. Negaa näytti, eikä virtsakaan ehtinyt olla rakossa 4 tuntia pidempää, kun jatkuvasti pissattaa.

Mitäs tuumitte, olisiko sittenkin raskaus?
 
Viimeksi muokattu:
Voisin tänne nyt kirjoitella muutamista oireistani, vaikkei niitä paljoa olekaan.. Muutamana päivänä on ollut etova olo, vatsaa turvottaa ja väsyttää.
Tänä aamuna alkoivat menkkakivut ja normaalista runsaasta kuukautisvuodosta poiketen hyvin haaleanrusehtavaa vuotoa pyyhittäessä. Vuoto pysynyt koko päivän vähäisenä ja vatsakrampit vaihtuneet selkäkipuun.
Testin tein tänään 1,5h pidättelyn jälkeen ja se näytti negaa.
Eli omaa päättelyä: vuoto kiinnittymisvuotoa, joten menossa ehkä dpo6-8, oviksesta ei varmaa tietoa, sillä nyt tämän kierron aikana en ole pitänyt minkäänlaista kirjaa oireista, sivuuttanut ne täysin. nyt on kp27/28-52 (yk1: 52, yk2 47, yk3 34, yk4 30) ennen pillereitä kp olleet n. 26-28.

Aion nyt testata uudestaan kp34, ellei täti ole ennen sitä kurvaillut paikalle.
 
Viimeksi muokattu:
Oletetun ovulaation ja hedelmällisimpien päivien aikaan teimme kaiken just niinkuin piti ja nyt alkaa vähän toivo jo herätä, että josko olis tärpännyt :) Menkat on nyt viitisen päivää myöhässä eli kp 34. Mulla on ollu seuraavanlaisia oireita:

-Joitakin päiviä ovulaation jälkeen rinnat/nännit herkistyivät, mutta se meni muutamassa päivässä ohi.
-Alavatsalla/kyljessä tuntu jännää juilimista kun muutti sohvalla asentoa tai nousi ylös n viikko oviksen jälkeen
-Nyt huimaa helpommin ylös noustessa
-Rinnat on jotenki terhakammat kuin normaalisti.
-Nännit on tummuneet..vai kuvittelenko vain?
- Välillä on pienen pientä kuvotuksen tunnetta, mutta toisaalta sekin voi olla vain siksi koska toivon olevani raskaana :)
-Olen ollut lopen uupunut, vaikka olenkin lomalla ja saanut nukkua suht pitkään. Tosi väsynyt koko ajan!
- Oli ärtyneisyyttä normaaliin tapaan hiukan ennen sitä kun menkat olis pitänyt alkaa

Teen nyt alkavalla viikolla testin jos menkat ei ala. Valkovuotoa mulla kyllä tulee. Onko se merkki alkavista menkoista vai mahdollisesta raskaudesta?
 
Viimeksi muokattu:
Täällä menossa kp 28/31-34 ja oireita ollut oviksesta lähtien, nyt dpo 8.

oireita: - oviksesta asti maha sekaisin
- alaselkä oli kipeä oviksen jälkeen monta päivää
- alavatsan nippailut
- hengästyn aivan pienestä
- päänsärkyä joka päivä
- rintoja aristaa, normaalisti aristaa vain nännejä ennen menkkoja
- runsas valkovuoto

Nyt sitten pitäisi jaksaa odottaa muutama päivä ja sitten testiä tekemään :)
 
Nopponen
Täällä kans piinaillaan mahdollsiten raskausoireiden kanssa... Nyt siis kp32/27-30 yk5.

oireita: (kuviteltuja tai ei)

- menkkakivut alkoi vaihtelvasti viikko sitten ku menkat ois pitäny alkaa pikku hiljaa, normisti kipujen jälkeen menee n. vuorokausi ni vuoto alkaa mut nyt kipuilua viikon ajan eikä minkäänlaista vuotoa.
- rinnat hellänä
- pissattaa tavallista useemmin
- väsyttää
- pari kertaa kuvottavaa oloa ja päänsärkyä
- lämmöt 37, palellu ihan sikana viikon ajan

voihan toki olla et kuvittelen mutta jotenki mulla on ihan omituinen olo ku vertaa aiempiin yrityskertoihin. Esikoista odottaessani rinnat kipuili eikä oikeestaan muuta, nyt on sit liuta oireita... Kp 31 tein negan... mut jotenki kuvittelen et voisin silti olla ku tätikään ei oo saapunu. Voihan tää ressauskin toki siirtää menkkoja mut kuiteski...Huomenna ajattelin jälleen testata (ja pettyä todennäköisesti), mut pakko varmistella ku vuoto ei ala.
 
Minäkin täällä piinailen viikon sisään! Nyt menossa KP 26/32. Ovis oli viimeviikolla 9-10.4 välillä, tunnistan oviksen oiresta.

Nyt on ollut vatsan nippailua, menkkamaista kipuilua, muttei ehkä niin kovaa kuin yleensä menkkojen aikana. Tissejä on välillä "pistellyt"/ "kutitellut". :) Lämpö mulla tavallisesti 36,6 jotakuinkin. Nyt lämmöt kokoajan olleet oviksesta eteenpäin 36,7-37,0. Eka kerran tänään mittasin 37,0.

TAI sitten tämä on vain luulotautia, kun kovasti jotaki toivoo niin alkaa oireitaki jo kuvittelemaan. :D


Mikäli tässä plussa pärähtäisi, niin pieni olisi meille ensimmäinen. Edellinen raskaus päättyi jokinaika sitten KKM. Todettiin ultrassa RV 12.
 
Noniin. Päätinpä minäkin nyt työntää lusikkani tähän soppaan.
Eli en siis ole koskaan yrittänyt tulla raskaaksi, mutta oireiden perusteella vaihtoehtoina on, että saatan joko olla raskaana tai sitten olen vain tulossa "hulluksi" :). En ollut ikinä ennen kuullut, että raskausoireita voisi kuvitella kunnes löysin tämän viestiketjun. Kenties minullakin sitten on alkanut näin paha vauvakuume?? Tämä on kyllä todella uusi ja hämmentävä tilanne minulle...


Ehkäisyä ei siis ollut edellisellä kerralla käytössä enkä syö pillereitä. Kp 17 oli menossa, kun olimme yhdynnässä. Noin kolme päivää sen jälkeen aloin huomaamaan kropassani tapahtuneita epätavallisia oireita, jotka olivat:

- Menkkakivut jo yli viikkoa ennen odotettua ajankohtaa.
- Yhtenä päivänä märkä alapää (en siis ollut kuitenkaan kiihottunut)
- Alaselkää juilinut melkein joka päivä
- Turvotusta kolmena päivänä
- Vihlaisuja
- Vilun väreitä
- Flunssa iski viikko ovulaation jälkeen
- Mielialan vaihtelut
- Muutamana päivänä olen ollut todella väsynyt (johtui ehkä alkavasta flunssasta?).

Muita outoja asioita on seksihalujen ja makeanhimon totaalinen katoaminen, joka on minulle harvinaista.
Ei rintojen arkuutta,vaikka normaalisti ennen menkkoja ne on aina turvonneet.

Tein eilen jo testin Clearbluella kp 24/28 ja näytti vahvemmin negatiivista, mutta todella haalea pystyviiva ehkä??
 
Jessus... no tänään siis tosiaan kp 32/32 enkä todellakaan odottanut mitään tämänkaltaista. Oireita ei periaatteessa ole esiintynyt, mutta kun tarkemmin ajattelen, niin osaan vähän yhdistellä asioita.... mielestäni nyt dpo 13... katsokaapas alla olevia kuvia. Pahoittelen kuvanlaatua, mutta kännykällä napsittu.

Aijaa.com - 6749864.jpg

Aijaa.com - 6749865.jpg

Toivottavasti vahvistuvat.. aamulla täytyy tehdä uusi testi. Vatsa tuntuu tooosi turvonneelta ja tissit ei tykkää kosketuksesta, vaikkeivat kipeät kyllä ole yhtään. Väsyttää ja ruokahalu on mahdoton..liekö nämä kuitenkin olleet niitä raskausoireitani!?

Öö, siis mulla näytti toi Clearblue kans ihan samalta ja en osannut sanoa oliko tuo haalea pystyviiva oikea vai ei? Eli jos toi sulla oli kuitenki plussa, niin ehkä mullakin :)
 
Meillä ei ees yritystä oo, mutta ns. Pelko raskaudesta tällä hetkellä vaikka tänään vasta kp 27. Tässä oireita:
-välillä etovaa oloa
-alavatsalla ja nivusissa pientä nippailua
- eilen illalla lämpö 37 tasan kun normi on 36,6
- vilu, jota mulla ei koskaan ole vaan oon aina kuumissani
- järkky närästys :/

Olikohan mulla muuta..ei muista...nyt sit jännäillään :)
 
Viimeksi muokattu:
Kysyisinpä nyt tällaista asiaa, että voiko menkat tulla alussa ihan normaalisti, vaikka olis raskaana? Mulla tuli edelliset menkat pari päivää normaalia aikaisemmin kp 26 ja nyt seuraavat on myöhässä jo pari päivää. Kierto on ollut aina ennen sen 28 päivää tai korkeintaan vähän alle, mutta ei koskaan yli... Vai olisko vaan niin, että keho jotenkin tasottaa mun kiertoa nyt kun edelliset tuli aikaisemmin?
 

Yhteistyössä