kuvat ex:stä, loukkaantuisitko sinä?

  • Viestiketjun aloittaja jeppana
  • Ensimmäinen viesti
jeppana
Enpä olisi toivonut, että mustakin tulee jonain päivänä anopista jauhaja.. Näin vain kuitenkin kävi. Viikonloppuna paloi käämit, totaalisesti. Mentiin käymään anoppilassa kylässä. Meinasin kääntyä olohuoneessa ympäri ja lähteä kotiin samantien. Kävellessäni olohuoneeseen, siellä edelleen loisti piirongin päällä, näkyvällä paikalla, kuva minun aviomiehestäni ja hänen ex-naisestaan ja heidän lapsistaan, oikein perhepotretti. Meidät vihittiin äskettäin ja odotamme yhteistä lastamme. Minulla ei mene jakeluun, miten joku voi olla noin epäkunnioittava ettei jo nyt viimeistään ota tuota kuvaa pois esiltä ja pistä sitä kaappiin. Meistä ei ole ainoaakaan kuvaa esillä, mutta ex:stä ja miehestäni on kyllä.
Mietin ensin olenko pikkumainen, kun asia minua jatkuvasti häiritsee. Ok, se on hänen kotinsa. Ok, he olivat ennen perhe ja olivat onnellisia. Ymmärrän sen ja hyväksyn sen. Mutta sitä en ymmärrä, miksi siltä ajalta täytyy vieläkin pitää kuvia esillä. Nykyhetki on toisenlainen, eikä minua (eikä varmaan ketään muutakaan ihmistä??) kiinnostaisi nähdä jatkuvasti esillä kuvaa omasta miehestään entisen naisensa kanssa.. Mielestäni sellaista hienotunteisuutta pitäisi olla, että tuollaiset asiat huomioidaan, silloin kun ihmisille on tullut ero ja uusia ihmisiä astuu kuvaan. En tunne kuuluvani tuohon perheeseen, se käy noilla teoilla harvinaisen selväksi, kuka se oikea miniä on ollut ja tulee olemaan. Asiaa ei yhtään helpota se, että mieheni kertoi minulle maininneensa asiasta äidilleen jo kauan aikaa sitten ja pariinkin otteseen, että voisiko jo poistaa tuon kuvan näkyviltä, koska se häiritsee häntäkin. Asia on siis tietoinen valinta, ei ajattelemattomuutta tai tyhmyyttä.
Asiahan on hyvin helposti ratkaistavissa, minä teen tästä omat johtopäätökseni enkä aio tuonne taloon enää astella. Voi tulla vierailemaan minun kotonani, mutta mun ei ole mikään pakko mennä sinne katselemaan miehen entisestä elämästä kuvia. Anoppi voi ihan rauhassa niitä siellä ihailla. Ehkä mua eniten ärsyttää tässä se, että niin kovasti hehkutellaan miten musta pidetään jne. ja todellisuudessa ei tuon vertaa kunnioiteta mun tunteita. Koen tuon loukkauksena itseäni kohtaan ja meidän suhdettamme kohtaan. En varmaankaan sano asiasta hänelle itse suoraan koska en halua avointa riitaa, mies kertokoot sitten jos alkavat kysellä miksi en enää käy kylässä. Miten sinä reagoisit tai onko muilla vastaavia kokemuksia?
 
Kaikenlaista sitä
Oletpas itsekeskeinen ihminen. Itselläni ei tulisi mieleenkään edes miettiä kenen kuvia kukakin pitää esillä. Miehesi ex-vaimo on edelleen anoppisi miniä, ja hänen lastenlastensa äiti. Häntä ei tarvitse piilotella kaapissa, hän saa olla esillä. Miehesihän ei ole välttämättä sanonut äidilleen mitään, kunhan vähän rauhoitteli sinua kun jälleen kerran valitit jostain mitä sinua vastaan on muka tehty. Ehkä tosiaan olisi parempi että jäisit kotiisi kun PERHE tapaa.

Mietippä itseksesi, onko sinulla yleensä paljon ongelmia ihmissuhteissa? Tuntuuko että muut eivät tarpeeksi ota huomioon juuri sinun tunteitasi?
 
jeppana
Joo, ex miniästä voi ottaa kuvan vaikka ihan itsekseen tai lasten kanssa esille, se ei minua haittaa eikä kiinnosta. Minua kiinnostaa vain se, jos miehestäni on kuva esillä hänen entisen naisensa kanssa. Voit sanoa itsekeskeiseksi kyllä. Minusta tuo sinun ajattelumallisi taas on yksinkertainen. Se on hyvä, jos sinulla ei tule mieleenkään miettiä tuollaisia asioita, ei ehkä ole tullut vastaankaan tuollaista tilannetta, mutta minullapa on. Ja ei, minulla ei ole ongelmia ihmissuhteissa yleensä, kiitos vain kysymästä. Enkä aio nostaa tästäkään riitaa kuten sanoin, jätän vain menemättä sitten sinne :)

Alkuperäinen kirjoittaja Kaikenlaista sitä;10684724:
Oletpas itsekeskeinen ihminen. Itselläni ei tulisi mieleenkään edes miettiä kenen kuvia kukakin pitää esillä. Miehesi ex-vaimo on edelleen anoppisi miniä, ja hänen lastenlastensa äiti. Häntä ei tarvitse piilotella kaapissa, hän saa olla esillä. Miehesihän ei ole välttämättä sanonut äidilleen mitään, kunhan vähän rauhoitteli sinua kun jälleen kerran valitit jostain mitä sinua vastaan on muka tehty. Ehkä tosiaan olisi parempi että jäisit kotiisi kun PERHE tapaa.

Mietippä itseksesi, onko sinulla yleensä paljon ongelmia ihmissuhteissa? Tuntuuko että muut eivät tarpeeksi ota huomioon juuri sinun tunteitasi?
 
Mies 50
Ja taas tätä samaa............aina muutaman kuukauden välein.
Kyllä pitää ihmisellä olla kapea-alainen elämä jos tuollaisesta ottaa hernettä neesuun. Voiko noin huonoa minäkuvaa ollakkaan-
Ei maailma pyöri kenenkään navan ympärillä, me ollaan kaikki täällä samaan aikaan. Käsittämätöntä itsekeskeisyyttä. Tuolla asenteella kyllä elämä jää surkeaan malliin.
Tämä on mielipiteeni, muut saatte olla mitä tahansa.
 
rauhoitu vähän
Siihen vanhaan miniään on ehtinyt syntyä tunneside. Se tietysti pysyy, jos on lapsenlapsiakin. ja osalle ihmisiä kuvat ovat osa sisustusta. Ei niiden edessä vietetä päivittäisiä palvontamenoja. Menneisyys näkyy huoneissa.

Ehkä sinunkin kuvasi pääsee sinne mukaan kuvagalleriaan, kun maltat odottaa.

Ihan syntyvän lapsesi kannalta on kiva, että hän pääsee vanhempiensa kanssa mummolaan.
 
jurppis
Minusta tilanne olisi närkästyttävä silloin, jos ex-pariskunnalla ei olisi yhteisiä lapsia. Mutta miehelläsi on menneisyys ex-naisensa kanssa - lastensa äidin kanssa. Ehkäpä kuva on esillä lasten vuoksi, ei sinun. Ehkä isovanhemmat haluavat ensi sijaisesti näyttää lapsenlapsilleen, että heidän perheensä oli tärkeä. Ei siinä välttämättä ole ajateltu kiusantekoa sinulle ja miehellesi, vaikka kuinka eläisitte tätä hetkeä. Vai kävikö mielessä edes sellainen mahdollisuus, että ehkä ex-liiton lapsenlapset ovat anopillesi yksinkertaisesti tärkeämpiä kuin sinä? Mahtuiko kutistuneeseen minäkeskeiseen kalloosi edes häivähdys kuvan merkityksestä miehesi lasten näkökulmasta?

Mutta tietysti jos olet heti lähtökohtaisesti osoittanut olevasi prinsessa, joka ei siedä miehensä edellisen liiton lapsia tai ylipäätään menneisyyttä, niin saattaahan mukana olla pieni annos kiusantekoakin. Tuskin ex-vaimoa ainakaan liikuttaa suuntaan tai toiseen se onko hänen kuvansa ex-anoppilan hyllyllä vai ei. Mutta noita lapsiahan se voi liikuttaa. Ja ilmeisesti sinua.
 
no
Ensin ajattelin, että mitä ap oikein vaahtoaa, mutta kieltämättä kyllä ihmiset osaavat pirullisia olla ja osoittaa mieltään, vaikka sitten valokuvin.

Ei kannata mennä siihen peliin mukaan, vaan osoittaa vahvuutensa ja olla tuollaisen yläpuolella, tyhmäähän tuollainen on anopilta, jos siinä on jokin taka-ajatus. Eikö lapsista voisi antaa uusia koulukuvia anopille kehystettynä? ja katsoa miten hän sitten toimii.
 
ap
Lapsenlapset on varmasti tärkeitä ja juu ja kyllä tuohan on yksi keino soittaa se niinkuin on moni muukin. Mutta se pointti nyt oli se yksinkertaistettuna: onko tarpeelllista pitää esillä kuvaa minun miehestäni entisen vaimon ja lasten kanssa vai voisiko lapsista sitten olla vain kuva esillä vaikka äitinsä kanssa tai keskenään, miksi ihmeessä täytyy olla se entinen perhe, joka on hajonnut ja nyt on uusi perhe?
se on helppo tulla hurskastelemaan tänne kasvottomana kuinka tyhmä toinen on kun näin ajattelee mutta jos itse olisit samassa tilanteessa, kuinka monelle se oikeasti olisi ok?.. ja helppo on antaa neuvoja jos on itse ollut kapaloista asti oman kumppaninsa kanssa eikä ole mitään muuta edes kokeillut, saati sitten elänyt uusperheessä. Ei voi oikeastaan kuin ihmetellä miten moukkamaisia ihmiset tosiaan onkaan jos tuo ajatus todella valtaosalla täälläkin on, että ei siinä mitään ihmeellistä ole, eihän siihen piirongin päälle ole tarpeellista kuvaa vaihtaa.
 
ap
Minusta tilanne olisi närkästyttävä silloin, jos ex-pariskunnalla ei olisi yhteisiä lapsia. Mutta miehelläsi on menneisyys ex-naisensa kanssa - lastensa äidin kanssa. Ehkäpä kuva on esillä lasten vuoksi, ei sinun. Ehkä isovanhemmat haluavat ensi sijaisesti näyttää lapsenlapsilleen, että heidän perheensä oli tärkeä. Ei siinä välttämättä ole ajateltu kiusantekoa sinulle ja miehellesi, vaikka kuinka eläisitte tätä hetkeä. Vai kävikö mielessä edes sellainen mahdollisuus, että ehkä ex-liiton lapsenlapset ovat anopillesi yksinkertaisesti tärkeämpiä kuin sinä? Mahtuiko kutistuneeseen minäkeskeiseen kalloosi edes häivähdys kuvan merkityksestä miehesi lasten näkökulmasta?



Mutta tietysti jos olet heti lähtökohtaisesti osoittanut olevasi prinsessa, joka ei siedä miehensä edellisen liiton lapsia tai ylipäätään menneisyyttä, niin saattaahan mukana olla pieni annos kiusantekoakin. Tuskin ex-vaimoa ainakaan liikuttaa suuntaan tai toiseen se onko hänen kuvansa ex-anoppilan hyllyllä vai ei. Mutta noita lapsiahan se voi liikuttaa. Ja ilmeisesti sinua.
ja muita vaihtoehtojako et keksi kuin sen että olen alusta asti osoittanut olevani prinsessa jota ei miehen lapset tai menneisyys kiinnosta? aika säälittävää.. kuulostaa katkeran ihmisen näkökulmalta.. kovin on köyhät mittarit tärkeyden määrittämiseen jos se kuvien esillä pidosta on kiinni... hei haloo... kaikki tietää ettei lapset siitä rikki mene jos tuollainen kuva ei enää ole esillä, kun se perhe on rikkoutunut jo ajat sitten! ei sitä tärkeyttä lapsille kuvilla osoiteta ja kenties on olemassa sielläkin talossa muita kuvia kuin tuo. Ja se lasten näkökulmako on se ainoa mikä sinun mieleesi tulee? ja sanot minun katselmukseni olevan kapea-alainen..? se että pitäisi pitää entisestä perheestä kuva esillä.. sitäkö ei voisi siirtää albumiin ja katsoa sieltä? se että mies kokee olonsa epämiellyttäväksi kun näkee itsestään kuvan ihmisen kanssa jota toivoisi ettei koskaan olisi tavannutkaan? ja nykyinen kumppani, joka ei haluaisi tuota katsoa..? eikö ed.mainituilla asioilla ole mitään merkitystä...?
 
Viimeksi muokattu:
Kuvan käsittelyä
Valokuvilla halutaan ikuistaa tilanne, jättää muisto jostain. Myös exän perhe on jossain vaiheessa ikuistettu valokuvaan ja anoppi haluaa säilyttää sen muiston, joka on ollut osa myös hänen elämäänsä ja tarinaansa.

Minustakin olet ap itsekäs ja turhamainen. Ei ole sinun asiasi päättää anopin mieltymyksistä ja tavoista. Voi itse yrittää olla hänen luonaan ihmisiksi ja olla hienotunteinen. Ehkäpä hän jonain päivänä sitten ihan omasta halustaan laittaa kuvasi esille. Sinä olet aina aikajärjestyksessä hänen poikansa toinen puoliso, et voi sille mitään.

Jos sinustakin pidetään, niin ole tyytyväinen. Anoppi on voinut/voi pitää myös poikansa exästä ja heistä perheenä. Eroon voi edelleen liittyä surua hänen puoleltaan. Kun mainitsit anopin olevan epäkunnioittava, niin sellaisen kuvan kyllä kieltämättä annat itsestäsi. Sinun olisikin parasta pysyä poissa anopin kodista. Siten antaisit oikean kuvan itsestäsi.
 
komppaan
Kyllä se valokuva on siellä hyllyssä mielenosoitus tilanteesta, sanokaa mitä sanotte. Anoppi on todennäköisesti hyvää vauhtia dementoitumassa.

Joo ja lisäksi se on masentunut, narsisti, puutteessa ja ihminen jolla mikään ei ole hyvin. Ongelman ratkaisu on hiilariton dietti. Sillä paranee kaikki vaivat. Jopa kehitysmaiden liikasyntyvyys loppuu siihen jos hiilarit poistuu ruokavaliosta.

Ootko oikeasti noin hiton urpo, että laitat ihmiselle yhden kuvan takia niinkin vakavan sairauden kuin dementia.
 
Viimeksi muokattu:
Maalaisjärkeä
Ota kiva kuva sinusta ja miehestäsi jo nyt tai ainakin sitten, kun vauva on syntynyt ja pääsee mukaan kuvaan. Kehystytä se ja anna anopillesi. Näin varmaan edeltäjäsikin on tehnyt. Anoppisi ei varmaan ole vain tullut poistaneeksi kuvaa, koska siinä näkyyvät myös hänen poikansa ja lapsenlapsensa. Hän laittaa varmaan sitten myös sinun kuvasi hyllyynsä. Jos hän antaa molempien kuvien olla siinä yhtäaikaa, se on hänen asiansa eikä sinun tai miehesi. Älä sinäkään turhasta ota pulttia.
 
no
Ihan hyvä ketju siitä, että esille laitetuilla valokuvilla on merkitystä. Anoppi voi jäädä lillumaan menneisyyteen ja ei lainkaan tajua, että ihmissuhteet ovat muuttuneet ja hänen pitäisi alkaa tukea myös uutta perhettä. Ja sen voisi alkaa aloittamalla unohtaa mennyttä perhettä kokonaisuutena.
 
otihjrh
Kyse ei ole pelkästään ap:sta, vaan hänen miehestäänkin. Jos hänen miestänsäkin kuva häiritsee ja hän on äidilleen siitä sanonut, niin luulisi ottavan kuvan pois. Kuva on kuitenkin henkilökohtainen ap:n miehelle, koska itse siinä kuvassa on. Kyllä anoppi voisi poikansa toivetta kunnioittaa ja ottaa kuvan pois esiltä, koska se liitto on kariutunut. Eipä välttämättä tämä ex-puolisokaan haluaisi, että kuva esillä jonkun kodissa on. Lapsia kuva tuskin kiinnostaa. Kyllä itse ihmettelisin, jos kylään jonnekin menisin ja siellä esillä olisi yhteiskuva avio/avopuolisoista, jotka ovat eronneet ja toinen ainakin uudessa liitossa. Tulisi kyllä sellainen olo ettei kyseinen henkilö ole eroa hyväksynyt. Kyllä anoppi voisi kuvansa päivittää. Vaikka omassa kodissaan saa pitää esillä mitä tykkää, niin eipä anoppikaan varmaan riemastuisi jos hänen poikansa ripustaisi seinälleen kuvan, jossa olisi anoppi ja hänen ex-miehensä poseeraamassa pariskuntana. Ex-mies, jota anoppi toivoisi ettei olisi ikinä tavannutkaan ja hänellä olisi muutenkin uusi puoliso. Jos ex-mies olisi ap:n isä tai joku muu mies niin silloin olisi fiksua laittaa molemmista henkilöistä omat kuvat, ei yhteiskuvaa.
 
meeeri
En tiedä loukkaantuisinko jos anoppilassa olisi miehestäni ja hänen ex-puolisostaan esillä kuva, mutta kyllä sitä ihmettelisin, että miksi? Sen tiedän varmasti, jos omat vanhempani pitäisivät esillä kuvaa minusta ja minun ex-puolisostani, niin en siitä todellakaan pitäisi! Hyvissä väleissä erottiin ja jäädään juttelemaan, jos kaupungilla tavataan. Mutta en todellakaan haluaisi että ketään pitää meistä kuvia esillä, koska pariskunta emme enää ole. Pitäisin myös tätä loukkaavana käytöksenä nykyistä puolisoani kohtaan, vaikkei se häntä mitenkään edes haittaisi.
Jos vanhempani eivät kuvaa poistaisi pyynnöstäni huolimatta, niin kyllä minultakin löytyy kuvia vanhemmistani, mitä he eivät todellakaan haluaisi minun kirjahyllyäni koristavan...
 
Voi juupeli teitä!
Se on anopin koti ja anopin valokuvat ja tavarat! Ne saa siellä olla missä tahansa, KENELLÄKÄÄN ei ole nokan koputtamista siihen.

Eihän teillekään kukaan tule sanomaan, mitä kuvia teillä saa olla esillä ja mitä ei.

Minulle itselle kävi nuorena vähän samalla tavoin, tosin ei mun miehellä ollut entistä perhettä, mutta oli ollut kihloissa ja kihlakuva oli siellä anoppilan piirongin päällä. Koska olin nuori ja turhamainen, minuakin hieman närkästytti ensin, mutta sitten päätin olla välittämättä yhtään pätkää ja se oli loppujen lopuksi yllättävän helppoa. En antanut meistä minkäänlaista yhteistä kuvaa miehen kotiväelle, edes hääkuvaa, mikä oli helppo juttu kun emme edes käyneet hääkuvassa. Ja siellä se ikivanha kihlakuva on edelleen anopin piirongin päällä, ollut jo jotain kolmekymmentä vuotta. Alun jälkeen se ei ole haitannut minua tippaakaan. En minä siellä anoppilassa asu.

Anoppi on jo kuollut, appi elää vielä. Anoppi oli ihan mukava ihminen, mutta ei meistä mitään kauhean läheisiä koskaan tullut. En olisi voinut kuvitellakaan että olisin komentanut häntä karsimaan valokuviaan, sehän oli hänen kotinsa.
 
kuin vesi hanhen selästä
Olisin välittämättä, ts. en näyttäisi vaikka vähän harmittaisikin. On kokemusta samanlaisesta, ei tosin omaa vaan miehen veljen kautta. Hääkuva ex:än kera koristi kamarin pöytää vielä pitkään kun hänellä oli jo uusi vaimo. Anoppi provoili aikansa, sitten tilanne tassantui, kuva katosi. Ei uudesta miniästä ja anopista tullut varsinaisia sydänystäviä mutta pärjäilevät ihan ok.
 
Pixy
Ainut vastaveto, minkä voit tehdä, on se että et anna teistä minkäänlaista valokuvaa sinne anoppilaan. Älä anna edes siitä tulevasta lapsestanne milloinkaan, minkäänlaista. Älä anna, vaikka pyytäisivät. Ei tarvitse sanoa mitään syytä tähän, ja voit pyydettäessä vaikka luvatakin laittaa heille jonkun kuvan, mutta kas kummaa, unohdat sen aina. Ei sattunut taaskaan tulemaan mukaan. Voi voi.

Kokemuksesta tiedän, että miehet ei tällaiseen asiaan osaa käestää millään lailla, eikä huolehtia mistään valokuvista. Joten ei ole vaaraa, että miehesikään mitään kuvia sinne toimittaa. Voi luvata, mutta ei muista kuitenkaan. Tai kysyy sinulta, ja sinä lupaat hänelle, että joo joo, kyllä mä laitan kun ennätän.

Anoppi saa sitten tyytyä tähän vanhaan hääkuvaan, ja vaalia sitä ihan rauhassa.
 
hille2
Mun mielestä tuo anoppi ei ole niinkään epähieno uutta miniää kohtaan vaan omaa poikaansa kohtaan - muistuttaa häntä tuon valokuvan esilläpidolla liitosta, josta ero on voinut olla hyvinkin vaikea paikka pojalle. Luulisi äidin tajuavan paremmin.
 
Entäpä
Jos anoppi sen kuvan avulla muistaa jotain hänelle itselleen tärkeitä onnellisia hetkiä ja aina kun hän ohimennen näkee kuvan, niin hänelle tulee hyvä olo. Joskus hän voi tarvita ja käyttää sitä psyykkaukseen, saadakseen muutettua tunteensa sekä epämiellyttävän olotilansa paremmaksi ja unohdettua ikävät asiat pois mielestään.
 
kummallista suhtautumista
Minulla on vieläkin exän kuva lompakossa, ja molempien lasteni. Se on vain merkki eletystä elämästä. Mitä vikaa siinä on? Historiaa ei voi muuttaa, tulevaisuutta voi...
 

Yhteistyössä