Kuuluuko lapsenvahtivastuu myös lapsettomalle?

  • Viestiketjun aloittaja M32
  • Ensimmäinen viesti
M32
Nyt tapahtui sellainen ihme, että ystäväni pyysi minua ja vaimoani lapsenvahdeiksi. Olisi pitänyt hoitaa kahta pientä alle kouluikäistä lasta puoli päivää, kun lapsen vanhemmilla oli juhlatilaisuus. Kieltäydyin, koska kummallakaan meistä ei ole kokemusta pienten lasten hoitamisesta eikä totta puhuen myöskään mitään kiinnostusta siihen.

Kieltäydyin niin kohteliaasti kuin siinä hetkessä osasin ja vetosin osaamattomuuteemme, mutta varmaan minusta näki, että olin todella yllättynyt pyynnöstä. Ystäväni tuntuu nyt olevan loukkaantunut kieltäytymisestäni. Meillä olisi kuulemma ollut hyvin aikaa (mikä on totta) ja ihan hyvät edellytykset (mistä en ole lainkaan varma).

Onko lasten hoitaminen aikuisten väliseen ystävyyteen automaattisesti kuuluva juttu? Saako siitä edes kieltäytyä? Odotetaanko yleisesti, että myös lapsettomat ystävät osaavat ja haluavat hoitaa pieniä lapsia tarpeen vaatiessa?
 
kakskybä
Ei tietenkään ole pakko vahtia ystävien lapsia, jos ei halua. :D Mua ollaan onnekseni pyydetty vahtimaan, koska koen sen "hyväksi treeniksi" omien lasten tuloa ajatellen. Olen kylläkin sanonutkin että jossain vaiheessa aiomme lapsia hankkia, eli varmaan senkin takia mua ja miestäni pyysivät apuun. :)
 
ei tietenkään
tarvitse hoitaa.

Toki todellisessa tarpeessa toivoisi ystävän joustavan. Todellisella tarpeella en tarkoita juhlimista vaan vaikka sairaalareissua tms. johon ei voi lapsia mukaan.
 
veira
Ei tietenkään kuulu. Kenenkään ei ole "pakko" hoitaa muiden lapsia. Vaikka teillä on aikaa ja varmasti selviäisitte kahdesta alle kouluikäisen hoitamisesta, ystävälläsi ei ole oikeutta loukkaantua.

Mutta näin pienen lapsen vanhempana, jolla ei ole isovanhempia omasta puolesta ja anoppila toisella puolella suomea ja kynnys kysyä ystäviltä apua lastenhoitoon todella korkea, arvostaisin kovasti, jos joku lapseton pariskunta tai sinkku tarjoaisi apua lastenhoitoon esim. kerran vuodessa pääsisi johonkin juhliin tms.

Eli jos tiedät, ettei ystävilläsi ole muita jotka lasta voisivat hoitaa, pystyisittekö kuitenkin menemään mukavuuskynnyksen yli? Mikään pakko ei ole ja ette mitään väärää tehneet kun kieltäydyitte.
 
M32
Okei, kiitti. En ihan oikeasti tiennyt, miten tämä kuvio menee.

Haluaisiko joku argumentoida vastakkaisen näkemyksen puolesta? Entä onko joku joutunut hankaluuksiin siksi, että on kieltäytynyt lapsenvahtiudesta?
 
"vieras"
Ei oo pakko mutta ymmärrän ystävääsi. Meidän lapsia ei hoida kukaan sukulainen ja välillä toivois että ois parempi tukiverkosto. Kavereilla pieniä lapsia ja isovanhemmat apuna, me ei ikinä päästä minnekään kahdestaan. Yks lapseton päivä saattais olla niille vanhemmille tosi tärkeä, vaikka toisaalta ymmärrän jos ette halua vapaa-aikaanne "uhrata". Teillä on 52 ns. vapaata viikonloppua vuodessa, oisko niistä 6h liikaa? Kaveri varmasti korvaisi tuon jotenkin ainakin vastapalveluksen muodossa! Mutta pakko ei tietenkään ole.
 
"vieras"
Ei kenenkään tarvitse hoitaa toisten lapsia. Minä olen ennen omien lasten saamista hoitanut mielelläni muiden lapsia, mutta tiedän että kaikki eivät halua tai "uskalla". Mun mielestä ystävyyteen kuuluu se, että toista jeesataan tarpeen mukaan ja vastavuoroisesti, mutta jokainen määrittelee itse, mikä on liian iso tai vaikea palvelus tehdä toiselle.
 
"vieras"
Okei, kiitti. En ihan oikeasti tiennyt, miten tämä kuvio menee.

Haluaisiko joku argumentoida vastakkaisen näkemyksen puolesta? Entä onko joku joutunut hankaluuksiin siksi, että on kieltäytynyt lapsenvahtiudesta?
Ei ole pakko hoitaa. Itse olen auttanut ystävää jos on ollut tilanne missä apua tarvitaan. Pieni tukiverkko ja läheinen ystävä, joten en näe siinä ongelmaa, vaikka lapseton olenkin.

Kyllä mun mielestä myös oikeat ystävät auttavat toisiaan tiukan paikan tullen, ja yksi näistä tavoista voi olla hoitaa toisen lapsia.
 
La Paset
Tiedät itsekin varsin hyvin, että ei kuulu. Se on vapaaehtoista.
Me emme koskaan pyytäneet ketään hoitamaan lastamme. Ei tullut mieleenkään edes pyytää. Puolestamme me kyllä hoidimme suvun lapsia niin kotonammme kuin mökillämmekin. Sitä pidettiin niin selviönä, että lapsien vain ilmoitettiin tulevan meille hoitoon silloin ja silloin. Koska lapset viihtyivät meillä, emme tohtineet kieltäytyä, ihan lasten takia. Vanhempien, etenkin erään yh-äidin törkeys kyllä sapetti. Ja sen pienen sanan puuttuminen, eritoten. Kiitos olisi kuulostanut ihan kivalta.
 
Kenenkään ei ole pakko hoitaa lapsia tahtomattaan ja siitä ei pidä loukkaantua.

Silti sanoisin niin että ollaan mekin oltu remppa-apuna vaikka itsellämme ei remonttia olekaan. Ja mun mies on korjannut erilaisia moottorivehkeitä kavereille vaikka ei itse siitä sinänsä hyödy mitenkään.
Joskus voi ihan hyvää hyvyyttään tehdä palveluksia, siitä tulee uskomattoman hyvä mieli niin itselle kuin avunsaajille.

Mä olen edelleen loukkaantunut yhdelle lapsettomalle ystävälleni jolle tein puolen vuoden aikana useita iltoja yhtä projektia ilmaiseksi ja puheissa oli että hän miehensä kanssa siitä edestä hoitaa meidän lapsia jonkun illan ja yön. Siitä on nyt kaksi vuotta aikaa. Hän hyötyi valtavasti minusta muttei ole lunastanut lupaustaan pyynnöistä huolimatta. No, viimeiseen vuoteen en ole edes kysellyt.
 
vieras #10
Okei, kiitti. En ihan oikeasti tiennyt, miten tämä kuvio menee.

Haluaisiko joku argumentoida vastakkaisen näkemyksen puolesta?
No mä ajattelisin, että teillä on niin paljon vapaata, että yksi päivä ei olisi teiltä kamalasti vaadittu, varsinkin jos ne ystävät eivät normaalisti pääse minnekään ilman lapsia. Eli siis niille se voi olla tosi iso juttu, ja piristää pitkäksi aikaa. Jos lapset eivät ole ihan pieniä, niin niiden hoitaminen ei ole kovin salatiedettä, kunhan antaa ruokaa ja katsoo ettei ne kuole :D Ehkä ne ystävät auttaisivat teitä vaikkapa muutossa, vaikkei se ole kovin mukavaa puuhaa.

Mun mielestä siis ihan ok kieltäytyä, mutta siinäpä muutama nopeasti keksitty syy, miksi mun mielestä olisitte voineet suostua.
 
"vieras"
Kyllä tuollaisesta voi aivan hyvin kieltäytyä. Toisaalta ei se lyhytaikainen lastenhoito niin vaikeaa loppujen lopuksi ole, ainakaan niin kauan kun kyse ei ole vauvoista eikä erityisen ylivilkkaista/"rajattomista" tapauksista. :)
 
fwv
Kenenkään ei ole pakko hoitaa lapsia tahtomattaan ja siitä ei pidä loukkaantua.

Silti sanoisin niin että ollaan mekin oltu remppa-apuna vaikka itsellämme ei remonttia olekaan. Ja mun mies on korjannut erilaisia moottorivehkeitä kavereille vaikka ei itse siitä sinänsä hyödy mitenkään.
Joskus voi ihan hyvää hyvyyttään tehdä palveluksia, siitä tulee uskomattoman hyvä mieli niin itselle kuin avunsaajille.

Mä olen edelleen loukkaantunut yhdelle lapsettomalle ystävälleni jolle tein puolen vuoden aikana useita iltoja yhtä projektia ilmaiseksi ja puheissa oli että hän miehensä kanssa siitä edestä hoitaa meidän lapsia jonkun illan ja yön. Siitä on nyt kaksi vuotta aikaa. Hän hyötyi valtavasti minusta muttei ole lunastanut lupaustaan pyynnöistä huolimatta. No, viimeiseen vuoteen en ole edes kysellyt.
Samoilla linjoilla.
 
Vela
Joskus voi ihan hyvää hyvyyttään tehdä palveluksia, siitä tulee uskomattoman hyvä mieli niin itselle kuin avunsaajille.
Entäs jos ei oikeasti _osaa_? Esim. minä en ole ollut ikinä missään tekemisissä lasten kanssa. Lähin kontakti lapsiin on se, että olen nähnyt serkkujeni lasten kuvia FB:ssä. Kavereilla ei ole lapsia vaikka ollaan jo reilusti yli kolmenkympin.

En tiedä mitä lapsille voi syöttää, puhua, pukea tai mitä niille/niiden kanssa pitää/voi ylipäänsä tehdä. En osaa kuvitella miten voisin "hoitaa" lasta/lapsia edes muutamaa tuntia, koska kai siinäkin pitää jo tehdä jotain muutakin kuin vain tuijottaa sitä? Itse asiassa en edes ymmärrä miksi kukaan haluaisi tai uskaltaisi jättää lapsiaan hoitoon ihmiselle, jolla ei ole minkäänlaista kokemusta tai tietämystä lapsista!

Aina siis kyse ei todellakaan ole siitä ettei lapseton "viitsi uhrata aikaansa", vaan ainakin minun tapauksessani kyse on kyllä jo sen lapsenkin hyvinvoinnista, kun ei olisi mitään hajua mitä sille tehdään.
 
"northern soul"
Ei kuulu. Minakaan en hoida ystavien lapsia. Vietan viikossa 40 tuntia pienten lasten kanssa ja ei huvita vapaa-ajalla tehda samaa. Muilla tavoin kylla sitten autan mielellani ystaviani.
 
Vela
.. ja lisään vielä sen, jos/kun joku nyt sanoo "no ei se niin vaikeaa ole, kuka tahansa osaa hoitaa hetken"... Ajattelepa itse jos et vaikka ikinä ole hoitanut papukaijaa, etkä ole yhtään tietoinen miten sellaista hoidetaan - mitä se syö, mitä sen kanssa voi tehdä jne. Sitten joku kysyy sinulta voisitko hoitaa hänen kaijaansa yhden päivän ajan. Ohjeeksi saisit "senkun annat sopivaa ruokaa ja katsot ettei se loukkaa itseään." Häkkiä ei olisi, ja kaija alkaisi kirkua kun et viihdytä sitä. Osaisitko, oikeasti?
 
Keittiönoita

Sillon, kun mulla ei vielä ollut omia lapsia, niin ystäväni kyllä antoivat ihan oikeasti tarkat ohjeet, mitä mun lapsenvahtina ollessa pitää tehdä. Ei siis mitään ylimalkaisia heittoja, että anna sille ruokaa ja viihdytä. Yleensä ne ohjeet oli vielä paperilla tyyliin "klo 18 vaihda vaippa (vaippaliinat ovat makuuhuoneen vasemmanpuoleisessa kaapissa kolmannella hyllyllä ja vaipat makuuhuoneen lattialla pinnasängyn alla) ja lämmitä jääkaapissa oleva maitopullo kädenlämpöiseksi, noin klo 20 laita nukkumaan" jne jne.

Mutta alkuperäiseen kysymykseen niin ei tietenkään tarvitse. Ystäviään tai ketään muutakaan ei tarvitse auttaa yhtään millään tavalla, jos ei halua. Paitsi tietysti jossain onnettomuustilanteessa täytyy hälyttää apua eikä vaan kävellä ohi tekemättä mitään.
 
"vieras"
Mä olen kyllä pakkotilanteessa tarjoutunut lapsenvahdiksi, mutta sanonut samalla, että mulla ei sitten oikeasti ole mitään kokemusta lapsista, mutta jos et ketään muuta saa ja uskallat jättää lapsesi mulle niin hoidan kyllä. Mielestäni ei ole mikään pakko olla kenenkään lapsenvahtina, mutta kyllä minä haluan auttaa ystävääni, jos hän tarvitsee apua.
 
ok
Ei oo pakko, mutta jos kyseessä ei ole mikään alle 1-vuotias vauva, niin taidatte olettaa homman turhan vaikeaksi. Lapset on ihmisiä siinä missä aikuisetkin. Vauvan hoitamisen ymmärrän jännittävän, itsekäään en vieraita vauvoja mielelläni hoida, kun mietin että jos itkevät, enkä saa rauhoittumaan. Tuskin näin edes kävisi, eli rohkeasti vaan.

Mutta tosiaan, pakkohan ei ole kavereita auttaa mitenkään.
 
M32
Kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi auttaa ystävääni. Totta kai haluan. Minulle ei vain tullut mieleenikään, että joku pyytäisi meitä apua juuri lastenhoidossa. Olen lapseton juuri siksi, ettei lasten hoitaminen kiinnosta yhtään, ja oletan ystäväni kyllä tietävän tämän. Tuskinpa vegaaniakaan pyydettäisiin sadonkorjuujuhlaan tekemään veripalttua tai grillaamaan sikaa vartaassa.
 
Yhteistyössä