Kuollut parisuhde ja 4 lasta

[Oma elämä hukassa]

Olen ollut pitkään avioliitossa ja meillä on neljä lasta; 15v, 13v ja 3 vuotiaat kaksoset. En ole vuosiin ollut onnellinen ja minulle on selvää, että en rakasta miestäni enää. Mitään sinällään ei ole vikana, mutta tunteet ovat kuolleet. Olen miettinyt eroa jo kauan, mutta niin monessa kohtaa tulee seinä vastaan. Pikkukaupungissa, missä asun, ei ole niin isoja vuokra-asuntoja, mihin mahtuisin lasten ja kolmen koiran kanssa. 4h+k olis ihan riittävä, mutta eipä ole, ei...
Meidän talosta on velkaa niin paljon, että minä en sitä pystyisi maksamaan pienillä tuloilla niin, että elämiseen jäisi edes jotain. Mies lomautetaan viimeistään syksyllä ja rahat ovat tiukassa meillä molemmilla. Mies haluaisi jatkaa, enkä ole hänelle suunnitelmistani puhunut. Hän on hirveän omistushaluinen ja uhkaili jopa itsensä tappamisella, kun joskus vuosia sitten uhkasin ottaa eron.
Tuntuu, että seinä tulee vastaan joka asiassa..Olen kohta 40-vuotias ja haluaisin oman elämän yksin lasten kanssa, mutta en tiedä miten se on mahdollista. Mitäs sitten, jos kadun päätöstäni ja olemme talon myyneet ja paluuta ei ole? Kertokaa kokemuksia, neuvokaa...mitä tahansa...

 

["vieras"]

Yrittäisitte tehdä parisuhteellenne jotain, lähtekää parisuhdeleirille, yhteiseen harrastukseen, lomalle ilman lapsia tms. jos vaikka yhteys mieheesi löytyisi uudelleen, jos kerran varsinaisesti mitään ei ole vikanakaan.

 

["vieras"]

Sama täällä. Mietin eroa ainakin pari kertaa viikossa. En halua seksiä enkä rakasta miestä. En vaan uskalla erota, koska hajotan perheen ja mies jäisi yksin asumaan. Paska temppu olisi ottaa ero. En vaan tiedä miten sais tähän suhteeseen liekkiä lisää, kun ei jaksais/kiinnosta panostaa yhtään. Mielummin lähtisin yksin matkoille, kun miehen kanssa. Plääh..jumitaan tässä loppu elämä..

 

[oma elämä hukassa]

Tässä on vain se vika, että minä en edes halua saada suhdetta toimimaan. yhteisiä vuosia on lähes 20 takana ja moneen kertaan on yritetty löytää yhteistä aikaa jne. Enää en halua lähteä yhdessä miehen kanssa mihinkään, meillä ei vain ole mitään yhteistä lasten lisäksi. Mies on minua 10v vanhempi ja nyt tuntuu, että olemme ihan eri planeetoilta ja haluamme eri asioita.

 

["Ccc"]

Me asutaan kolmiossa, 75 neilötä ja meita on viisi plus kolme kissaa ja koira. Hyvin mahdutaan, joten miksi et voisi tinkiä asunnon koosta ainakin alkuun? Jos olet onneton parisuhteessa ja pidemmän aikaa, niin ota ero. Meillä on vain yksi elämä. Ja jos miesi uhkailee itsemurhalla, niin miksi sinun pitäisi ottaa vastuu siitä mitä toinen aikuinen tekee omalla elämällään. Ei taida miehesi henkinen puoli olla kovinkaa vakaalla pohjalla.
Tsemppiä!

 

["mä"]

Vieraissa käynti auttaa

 

["heh"]

[QUOTE="mä";25716269]Vieraissa käynti auttaa [/QUOTE]

Eikun lisää lapsia vaan...

 

["mä"]

Tässä on vain se vika, että minä en edes halua saada suhdetta toimimaan. yhteisiä vuosia on lähes 20 takana ja moneen kertaan on yritetty löytää yhteistä aikaa jne. Enää en halua lähteä yhdessä miehen kanssa mihinkään, meillä ei vain ole mitään yhteistä lasten lisäksi. Mies on minua 10v vanhempi ja nyt tuntuu, että olemme ihan eri planeetoilta ja haluamme eri asioita.

ööö mitä sä haluat ja mitä on miehesi toiveet? Miten ne yhtä äkkiä niin eroavat toisistaan? Mihin olet aikanaan rakastunut miehessäsi ja mikä siinä on hyvää??

 

[oeh]

[QUOTE="vieras";25716250]Sama täällä. Mietin eroa ainakin pari kertaa viikossa. En halua seksiä enkä rakasta miestä. En vaan uskalla erota, koska hajotan perheen ja mies jäisi yksin asumaan. Paska temppu olisi ottaa ero. En vaan tiedä miten sais tähän suhteeseen liekkiä lisää, kun ei jaksais/kiinnosta panostaa yhtään. Mielummin lähtisin yksin matkoille, kun miehen kanssa. Plääh..jumitaan tässä loppu elämä..[/QUOTE]

No en ole sentään ainut
Minä tiedän myös, että pilaan miehen elämän, jos vien lapset ja lähden; hän alkaa juomaan ja rypee itsesäälissä minua painostaen. Lapsille on kova pala, jos eroamme jne...Mutta koska saa ajatella itseään ja omaa onnellisuuttaan???

 

["niin"]

Miten koit ne miehesi itsemurhauhkailut ja manipuloimisen erouhan alla?

Minusta teidän suhteessanne on paljon ongelmia, mutta luulen, että vaikeammistakin tilanteista on ponnistettu suhteen uuteen onnellisempaan vaiheeseen.

Jos kokeilisit puoli vuotta ja sinä aikana yrittäisit parhaasi, lähdette sinne parisuhdeleirille, otatte itsellenne yhteistä aikaa ja etsitte sen harrastuksen vaikka se ei olisi muuta kuin iltakävelyt tai halkojen pilkkominen. Ja pitäisitte huolen, että on myös omaa aikaa. Ja sitoutuisit siihen puolen vuoden yritykseen tosissaan.

Mutta jos mikään ei muutu ennen kesän loppua, voi luovuttaa. Olethan ainakin yrittänyt.

 

["mä"]

No en ole sentään ainut
Minä tiedän myös, että pilaan miehen elämän, jos vien lapset ja lähden; hän alkaa juomaan ja rypee itsesäälissä minua painostaen. Lapsille on kova pala, jos eroamme jne...Mutta koska saa ajatella itseään ja omaa onnellisuuttaan???

ööö just, jopas teillä reppanoita miehiä :O vai onkohan asiat sitten kuitenkaan niin kuin luulette???

 

[oeh]

[QUOTE="mä";25716269]Vieraissa käynti auttaa [/QUOTE]

No sitäkin olen joskus miettinyt, mutta en kyllä voisi harrastaa seksiä kenenkään kanssa, kun häpeän omaa kroppaani niin paljon. Olen aika hoikka, mutta tissit meni kyllä pilalle (pussit jäljellä) ja vatsanahka on ihan hirveä kaksosten jäljiltä...Napa ulospäin ja arpia tyhjässä nahkassa. Hyi...

 

["vieras"]

Toi vois olla hyvä idea koittaa panostaa (vaikka väkisin) 6kk parisuhteeseen kaikkensa. Ja katsoa sitten mikä on fiilis. Meillä vaan noi yritykset latistuu jo parissa päivässä. Ja lapsia on hankala saada hoitoon, kun ovat niin vilkkaita.

 

["vieras"]

[QUOTE="mä";25716297]ööö just, jopas teillä reppanoita miehiä :O vai onkohan asiat sitten kuitenkaan niin kuin luulette???[/QUOTE]

Sitä miettii vaan jos toinen osapuoli vaan ilmoittaa ottavansa eron ja vie lapset. Varmaan ainakin alkuun miehelle vaikeaa.

 

["minä"]

Meillä oli vuosi sitten todella vaikeata. Olihan niitä vaikeita asioita ollut jo pidempäänkin. Mikään ei oikein tuntunut miltään. Eroamista oli väläytelty, ei vaan oikein enää jaksettu jne jne.

Päätimme mennä Kataja ry:n Rikasta Minua parisuhde viikonloppuun. Siellä alkoi ns. uusi aika. Sai hengähdystauon arkeen. Vaikka olimmehan olleet vuosien aikana kaksin muutaman kerran vuodessa jossain. Mutta tästä saatiin uusia vinkkejä, ideoita.. huomattiin että yritämme vielä eteenpäin. Suosittelen, vaikka se ei mikään ilmainen viikonloppu ole. Mutta ihan oikeasti kokeilkaa tätä.

 

[oeh]

[QUOTE="vieras";25716323]Toi vois olla hyvä idea koittaa panostaa (vaikka väkisin) 6kk parisuhteeseen kaikkensa. Ja katsoa sitten mikä on fiilis. Meillä vaan noi yritykset latistuu jo parissa päivässä. Ja lapsia on hankala saada hoitoon, kun ovat niin vilkkaita.[/QUOTE]

Me ollaan jo pariin otteeseen tosissaan yritetty ja tässä ollaan, mikään ei ole pitemmän päälle muuttunut. Viimeksi vuosi sitten meni aika heikosti ja sovittiin, että yritetään oikeesti, mutta eipä se auta ku sen hetken. Mulla on kakkoset kans sen verran vilkkaita ihania riiviöitä, että kovin moneen hoitajaan en luota...

Oltiin me muuten hotelliskin viime kesänä pitkä viikonloppu; mua ahdisti seksi ja nautin ainoastaan siitä, että sai nukkua pitkään ja syödä hyvin. Mä oon kai toivoton...

 

["hertta"]

Mitäs sitten, jos kadun päätöstäni ja olemme talon myyneet ja paluuta ei ole? Kertokaa kokemuksia, neuvokaa...mitä tahansa...

Muuta neuvoa minulla ei ole tarjota, mutta tähän kommentoin: Jos haluat oman elämän, et voi varautua kaikkiin seurauksiin. Se on mahdotonta. Sinä voit jäädä suhteeseen, yrittää parhaasi ja todennäköisesti elää pettyneenä huonossa suhteessa lopun ikääsi. Tai voit lähteä ja yrittää itseksesi, ehkä tulet onnelliseksi, ehkä et. Mutta pääset edes vaihtamaan maisemaa ja saat _mahdollisuuden_ saada mitä kaipaat.

 

["vieras"]

Kai nitä tunteita on hankala puristaa väkisin, jos ei niitä ole kai alunperinkään kauheesti ollut. Me vaan päädyttiin yhteen. Ja tullaan ihan ok toimeen vaikkakin enemmän kuin kaverit tai sisko ja veli.

 

[oeh]

[QUOTE="hertta";25716404]Muuta neuvoa minulla ei ole tarjota, mutta tähän kommentoin: Jos haluat oman elämän, et voi varautua kaikkiin seurauksiin. Se on mahdotonta. Sinä voit jäädä suhteeseen, yrittää parhaasi ja todennäköisesti elää pettyneenä huonossa suhteessa lopun ikääsi. Tai voit lähteä ja yrittää itseksesi, ehkä tulet onnelliseksi, ehkä et. Mutta pääset edes vaihtamaan maisemaa ja saat _mahdollisuuden_ saada mitä kaipaat.[/QUOTE]

Kiitos tästä!

 

[yllä]

mulla aivan samanlaisia ajatuksia kun ap:lla.

Mutta me ei olla naimisissa vaan vasta pari vuotta oltu avoliitossa, yhteisiä vuosia 7. Lapsia on kaksi josta nuorin on meidän yhteinen. Esikoiseni sain hyvin nuorena eikä hänen biologinen isänsä ole millään läsnä.

Meillä menee todella huonosti. Tuntuu tosiaankin siltä että ollaan eri planeetoilta nykyään. Mies on minua 8-vuotta vanhempi.

Nykyään välttelen miehen seurassa olemista, se on jotenkin ahdistavaa.

 

["vieras"]

Kiitos tästä!

Minä taas en kaipaa mitään, mutta en jaksa elää tässä parisuhteessakaan. Seksiäkin on ahdistavaa harrastaa ilman tunteita. En myöskään halua uutta parisuhdetta ja uusperhekuvioita. Todennäköisesti olisin pitkään yksin. Kun lapset muuttaneet omilleen voisin seurustella jonkun kanssa. Yhteen en kuitenkaan haluaisi muuttaa.

 

[ööö?]

4 lapsen äiti ei kyllä saa millään konstilla "omaa elämää"...

 

[5lasta2aikuista]

En mkään tietysti voi neuvoa kun jokaisella on ihan oma tilanteensa. Mäkin yrittäisin vielä. Ihan itseni takia, mutta myös lasten, on karua kun vanhemmat eroavat, yleensä lapset reagoivat, toiset enemmän toiset vähemmän, se on raskasta...

Mutta, mä myös muuttaisin pienempään taloon, siis jos valitsisin sen tien. Luulis sieltä löytyvän pieniä ok-taloa tai rivitaloa. Jos teillä on nyt oma talo, niin myynnissä siitä varmaan jää pohjakassaa ja jos esim. miehelle sopis että saisit etukäteen elatusmaksut (eli jos lapset jäis sulle asumaan niin saisit myydessä talosta enemmän ja miehen ei tarvis sitten tiettyn aikaan maksaa elareita tms)

Miten uskot lasten ottavan ton eron? ETkö pystyisi sitten vaan asumaan miehen kanssa vähän niinkuin kämppiksinä vaikka rakkautta ei oliskaan? Ihan vaan jo sen takia, että lapsilla olis kokonainen perhe ja olisitte yhdessä sitä arkea tekemässä, kaksoset on vielä aika pieniä. Miten käytännössä se arjen pyörittäminen sujuis?

 

[oeh]

4 lapsen äiti ei kyllä saa millään konstilla "omaa elämää"...

En kyllä tarkoita sitä sanojen varsinaisessa merkityksessä. Tarkoitan lähinnä sitä, että minun ei tarvitsisi olla ahdistunut, kun tulen töistä, jos mies on kotona. Ei tarvitsisi olla ahdistunut mennessään nukkumaan, kun pelkää miehen taas haluavan. Ja jos pikkukakkoset on kömpiny meidän sänkyyn, mies on vihainen minulle. Ei tarvitsisi tuntea huonoa omaa tuntoa, kun haluais joskus käydä vaikka viihteellä, mies ei halua. Mä haluaisin oman elämän vain lasten kans, ilman jatkuvaa ahdistusta.

 

[oeh]

En mkään tietysti voi neuvoa kun jokaisella on ihan oma tilanteensa. Mäkin yrittäisin vielä. Ihan itseni takia, mutta myös lasten, on karua kun vanhemmat eroavat, yleensä lapset reagoivat, toiset enemmän toiset vähemmän, se on raskasta...

Mutta, mä myös muuttaisin pienempään taloon, siis jos valitsisin sen tien. Luulis sieltä löytyvän pieniä ok-taloa tai rivitaloa. Jos teillä on nyt oma talo, niin myynnissä siitä varmaan jää pohjakassaa ja jos esim. miehelle sopis että saisit etukäteen elatusmaksut (eli jos lapset jäis sulle asumaan niin saisit myydessä talosta enemmän ja miehen ei tarvis sitten tiettyn aikaan maksaa elareita tms)

Miten uskot lasten ottavan ton eron? ETkö pystyisi sitten vaan asumaan miehen kanssa vähän niinkuin kämppiksinä vaikka rakkautta ei oliskaan? Ihan vaan jo sen takia, että lapsilla olis kokonainen perhe ja olisitte yhdessä sitä arkea tekemässä, kaksoset on vielä aika pieniä. Miten käytännössä se arjen pyörittäminen sujuis?

Me ollaan jo kauan oltu ns. kämppiksiä. Mulle sekin sopis jotenki, mutta mies ei siihen pysty. Hän purkaa ahdistuksen lapsiin huutamalla, nälvimällä jne. Silloin meillä menee miehen mielestä hyvin, kun seksiä on silloin kun hän haluaa. Joskus annan vaan sen takia, että saan hetken olla rauhassa...