T
tamina
Vieras
Olemme miehen kanssa olleet yhdessä yli 20 vuotta. Meillä on kolme lasta. Mies on aina loistanut enemmän poissa kuin kotona kun hänen työnsä ovat olleet sellaisia. Minä taas olen valinnut sellaisia töitä,että arki on lasten kanssa onnistunut hyvin,kun toisen työ on jo ollut epäsäännöllistä. No nyt mies sitten rupesi yrittäjäksi. Pitkää, lyhyttä mutta aina työpäivää.
Minä tunnen itseni hyvin yksinäiseksi tässä parisuhteessa, aina yksin kaikessa. Seksiäkään ei ole ollut yli puoleen vuoteen. Olen yrittänyt miehelle puhua asiasta mutta miehen vastaus on vain,että hän voi jäädä kotiin jos kerran kotihommat jne. tuntuu minusta rasitteelta. Hän ei ymmärrä /ei halua ymmärtää sitä,että minusta perhe ja koti on kummankin ei vain yksin minun osani. Mies ei halua / ei jaksa /eikä kehtaa tehdä kotihommia,koska hän tuo rahaa kotiin niin hänen ei tarvitse. Minun palkkaani ei lasketa,koska se on hänen mielestään pieni raha. Olen yrittänyt miehelle kertoa mille minusta tuntuu,kun olisi mukava jos rinnalla olisi kumppani ja tuki...
Miehen mielestä meillä ei ole ongelmia vaan vain minulla on ongelmia,kun teen elämästäni niin vaikean ja minulle ei riitä mikään! Olen siis pyytänyt häntä osallistumaan perhe-elämään ja olen pyytänyt,että parisuhteessamme olisi muutakin yhteistä kuin lapset. Mutta ei.. hänen mielestään ongelmaa ei todellakaan ole kuin minulla. Hän on tyytyväinen kun saapastelee kotiin, jossa ruoka odottaa ja kaikki on tehty, hän syö,tekee omia juttujaan ja rupeaa nukkumaan. Apua ei heru missään asiassa,kun hän ei jaksa, hän ei halua, eikä hän kehtaa kun hänellähän on se työ.
Sanoin miehelle,että oma mokanihan tämä on kun olen antanut hänelle liiaksi tilaa tehdä ja olla kuten hän tahtoo, ja nyt kun minä haluan itselleni paremman osan tässä parisuhteessa ja haluan kumppanuutta niin miehen mielestä minä vaadin liikaa enkä osaa olla tyytyväinen elämääni. Täydellinen umpikuja.
Minä en ymmärrä mitä minä voisin tehdä... tai ymmärrän, olla ja elää näin ilman vaatimuksia miestä kohtaan taikka nostaa kytkintä ja kävellä ulos tästä avioliitosta...
Noin.. sainpahan sanoa asiani. Purkautua edes jonnekin. Turhaahan se on tämäkin mutta olenpahan edes saanut jonnekin tuntoni jakaa.
Minä tunnen itseni hyvin yksinäiseksi tässä parisuhteessa, aina yksin kaikessa. Seksiäkään ei ole ollut yli puoleen vuoteen. Olen yrittänyt miehelle puhua asiasta mutta miehen vastaus on vain,että hän voi jäädä kotiin jos kerran kotihommat jne. tuntuu minusta rasitteelta. Hän ei ymmärrä /ei halua ymmärtää sitä,että minusta perhe ja koti on kummankin ei vain yksin minun osani. Mies ei halua / ei jaksa /eikä kehtaa tehdä kotihommia,koska hän tuo rahaa kotiin niin hänen ei tarvitse. Minun palkkaani ei lasketa,koska se on hänen mielestään pieni raha. Olen yrittänyt miehelle kertoa mille minusta tuntuu,kun olisi mukava jos rinnalla olisi kumppani ja tuki...
Miehen mielestä meillä ei ole ongelmia vaan vain minulla on ongelmia,kun teen elämästäni niin vaikean ja minulle ei riitä mikään! Olen siis pyytänyt häntä osallistumaan perhe-elämään ja olen pyytänyt,että parisuhteessamme olisi muutakin yhteistä kuin lapset. Mutta ei.. hänen mielestään ongelmaa ei todellakaan ole kuin minulla. Hän on tyytyväinen kun saapastelee kotiin, jossa ruoka odottaa ja kaikki on tehty, hän syö,tekee omia juttujaan ja rupeaa nukkumaan. Apua ei heru missään asiassa,kun hän ei jaksa, hän ei halua, eikä hän kehtaa kun hänellähän on se työ.
Sanoin miehelle,että oma mokanihan tämä on kun olen antanut hänelle liiaksi tilaa tehdä ja olla kuten hän tahtoo, ja nyt kun minä haluan itselleni paremman osan tässä parisuhteessa ja haluan kumppanuutta niin miehen mielestä minä vaadin liikaa enkä osaa olla tyytyväinen elämääni. Täydellinen umpikuja.
Minä en ymmärrä mitä minä voisin tehdä... tai ymmärrän, olla ja elää näin ilman vaatimuksia miestä kohtaan taikka nostaa kytkintä ja kävellä ulos tästä avioliitosta...
Noin.. sainpahan sanoa asiani. Purkautua edes jonnekin. Turhaahan se on tämäkin mutta olenpahan edes saanut jonnekin tuntoni jakaa.
